Teemasivu:Rock/Artikkelipoiminta/43

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dingo on suomalainen rock-yhtye, joka on jäänyt suomalaisen kevyen musiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista kotimaisista yhtyeistä. Dingon kulta-aika oli vuosina 19841986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Autiotalo, Levoton Tuhkimo, Sinä ja minä, Pyhä klaani ja Perjantai.

Dingon perusti vuonna 1982 kolmikko Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja basso), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jolloin muodostui Dingon alkuperäinen kokoonpano. Dingon klassinen kokoonpano (”the famous five”) esiintyi vuosina 19841986 ja 1998-2002. Dingo hajosi lokakuussa 1986. 1980-luvun jälkeen Dingo on tehnyt kolme paluuta. Ensimmäisen kerran vuosina 19931994, toisen vuosina 19982002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 19 vakinaista muusikkoa, joista 11 vuoden 2002 jälkeen.

Uusimmat kokoonpanot ovat esiintyneet Dingon nimellä, mutta monet eivät pidä nykyistä Dingoa ”oikeana” Dingona. Sen ainoat alkuperäisjäsenet ovat Neumann ja yhtyeestä heinäkuussa 1984 lähtenyt, vuonna 2002 palannut basisti Jarkko Eve. Viimeisin Dingon levy on vuodelta 2005 oleva Purppuraa.