Suunnistuksen nuorten maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suunnistuksen nuorten maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, minkä jälkeen ne on järjestetty vuosittain. Osallistumisoikeus on suunnistajilla, jotka ovat täyttäneet tai täyttävät kyseisenä vuonna enintään 20 vuotta.

Kilpailumatkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 kilpailtiin normaalimatkalla ja viestissä. Seuraavana vuonna kilpailtiin myös pikamatkalla. Vuonna 2004 normaalimatkan nimi muutettiin pitkäksi matkaksi ja pikamatka keskimatkaksi. Sprinttisuunnistuksessa kilpailtiin ensimmäisen kerran 2006. Viestisuunnistuksessa kilpaillaan kolmen suunnistajan joukkueilla.

Nykyiset kilpailumatkat ovat:

  • pitkä matka
  • keskimatka
  • sprintti
  • viesti

Kilpailupaikkakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Päivät Paikka
1990 7.–12. heinäkuuta Ruotsi Älvsbyn, Ruotsi
1991 7.–13. heinäkuuta Saksa Berliini, Saksa
1992 7.–13. heinäkuuta Suomi Jyväskylä, Suomi
1993 7.–10. heinäkuuta Italia Castelrotto, Italia
1994 12.–16. heinäkuuta Puola Gdynia, Puola
1995 9.–12. heinäkuuta Tanska Horsens, Tanska
1996 8.–14. helnäkuuta Romania Govora, Romania
1997 7.–13. heinäkuuta Belgia Leopoldsburg, Belgia
1998 13.–18. heinäkuuta Ranska Reims, Ranska
1999 5.–11. heinäkuuta Bulgaria Varna, Bulgaria
2000 9.–15. heinäkuuta Tšekki Nové Město na Moravě, Tšekki
2001 9.–15. heinäkuuta Unkari Miskolc, Unkari
2002 7.–14. heinäkuuta Espanja Alicante, Espanja
2003 7.–12. heinäkuuta Viro Põlva, Viro
2004 5.–11. heinäkuuta Puola Gdańsk, Puola
2005 11.–16. heinäkuuta Sveitsi Tenero, Sveitsi
2006 2.–7. heinäkuuta Liettua Druskininkai, Liettua
2007 8.–13. heinäkuuta Australia Dubbo, Australia
2008 30. kesäkuuta – 6. heinäkuuta Ruotsi Göteborg, Ruotsi
2009 5.–12. heinäkuuta Italia Trentino, Italia
2010 4.–11. heinäkuuta Tanska Aalborg, Tanska
2011 1.–9. heinäkuuta Puola Wejherowo, Puola
2012 7.–14. heinäkuuta Slovakia Košice, Slovakia
2013 29. kesäkuuta – 6. heinäkuuta Tšekki Hradec Králové, Tšekki
2014 21.–27. heinäkuuta Bulgaria Borovetz, Bulgaria
2015 4.–10. heinäkuuta Norja Rauland, Norja
2016 9.–15. heinäkuuta Sveitsi Engadin, Sveitsi
2017 9.–16. heinäkuuta Suomi Tampere, Suomi
2018 9.–14. heinäkuuta Unkari Kecskemét, Unkari
2019 6.–12. heinäkuuta Tanska Silkeborg, Tanska

Pitkä matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1990 Suomi Mikael Boström Ruotsi Jimmy Birklin Suomi Sören Nymalm
1991 Neuvostoliitto Ivars Zagars Tšekkoslovakia Tomáš Doležal Suomi Mikko Lepo
1992 Ruotsi Johan Näsman Tanska Chris Terkelsen Ruotsi Fredrik Löwegren
1993 Norja Odin Tellesbø Tanska Torben Nørgård Suomi Tommi Tölkkö
1994 Puola Robert Banach Puola Janusz Gliszcyński Suomi Tommi Tölkkö
1995 Unkari Gábor Domonyik Venäjä Mihail Mamlejev Suomi Jani Lakanen
1996 Romania Maricel Olaru Ruotsi Anders Axenborg Suomi Jani Lakanen
1997 Ruotsi Johan Modig Tšekki Vladimír Lučan Slovakia Marián Dávidík
1998 Ruotsi Håkan Peterson Ranska Thierry Gueorgiou Norja Jørgen Rostrup
1999 Venäjä Andrei Hramov Suomi Mikko Heikelä Australia Troy de Haas
2000 Tšekki Jiří Kazda Suomi Pasi Ikonen Tšekki Jaromír Švihovský
2001 Venäjä Andrei Hramov Suomi Mårten Boström Tšekki Michal Smola
2002 Sveitsi Daniel Hubmann Puola Wojciech Kowalski Venäjä Aleksei Bortnik
2003 Venäjä Dmitri Tsvetkov Sveitsi Matthias Merz Sveitsi Daniel Hubmann
2004 Sveitsi Matthias Merz Ruotsi Martin Johansson Liettua Simonas Krėpšta
2005 Norja Olav Lundanes Sveitsi Andreas Ruedlinger Ranska Philippe Adamski
2006 Norja Anders Skarholt Norja Olav Lundanes Viro Markus Puusepp
2007 Norja Olav Lundanes Norja Magne Dæhli Tanska Christian Bobach
2008 Ruotsi Johan Runesson Viro Timo Sild Sveitsi Matthias Kyburz
2009 Ruotsi Gustav Bergman Tanska Søren Bobach Sveitsi Martin Hubmann
2010 Tšekki Pavel Kubat Ruotsi Johan Runesson Sveitsi Matthias Kyburz
2011 Norja Yngve Skogstad Itävalta Robert Merl Ranska Lucas Basset
2012 Norja Eskil Kinneberg Tanska Marius Thrane Ødum Venäjä Gleb Tikhonov
2013 Puola Piotr Parfianowicz Sveitsi Florian Schneider Venäjä Andrey Kozyrev
2014 Ruotsi Anton Johansson Ruotsi Assar Hellström Tšekki Marek Minár
2015 Suomi Olli Ojanaho Ruotsi Simon Hector Norja Andreas Soelberg
2016 Sveitsi Joey Hadorn Sveitsi Thomas Curiger Ruotsi Isac von Krusenstierna
2017 Suomi Olli Ojanaho Ruotsi Simon Imark Ruotsi Simon Hector
2018 Norja Kasper Fosser Ranska Mathieu Perrin Tšekki Daniel Vandas
2019 Norja Kasper Fosser Norja Elias Jonsson Australia Aston Key

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1990 Norja Torunn Fossli Ruotsi Marlena Jansson Suomi Mari Lukkarinen
1991 Suomi Mari Lukkarinen Tšekki Marcela Klapalová Ruotsi Katarina Allberg
1992 Puola Barbara Baczek Suomi Johanna Tiira Norja Hanne Staff
1993 Suomi Liisa Anttila Tanska Tenna Nörgård Tšekki Hana Doleželová
1994 Tanska Christina Grøndahl Ruotsi Pia Olsson Puola Ewa Kozlowska
1995 Tanska Christina Grøndahl Tšekki Lenka Čechová Tšekki Kateřina Mikšovár
1996 Romania Enikö Fey Tšekki Kateřina Pracná Saksa Karin Schmalfeld
1997 Sveitsi Simone Luder Suomi Hanna Heiskanen Sveitsi Regula Hulliger
1998 Suomi Hanna Heiskanen Venäjä Tatjana Pereljaeva Tšekki Eva Juřeníková
1999 Sveitsi Regula Hulliger Venäjä Tatjana Pereljaeva Unkari Katalin Hetc
2000 Venäjä Tatjana Pereljaeva Norja Marianne Riddervold Ukraina Natalya Potopalska
2001 Tšekki Dana Brožková Suomi Pinja Satri Venäjä Darja Smolik
2002 Suomi Tiina Kivimäki Tšekki Michaela Przyczková Suomi Minna Kauppi
2003 Tšekki Martina Dočkalová Suomi Anni-Maija Fincke Ruotsi Helena Jansson
2004 Suomi Silja Tarvonen Sveitsi Seline Stadler Yhdistynyt kuningaskunta Allison O'Neill
2005 Norja Mari Fasting Norja Elise Egseth Suomi Paula Iso-Markku
2006 Australia Hanny Allston Norja Betty Ann Bjerkreim Nilsen Ruotsi Elin A Skantze
2007 Norja Siri Ulvestad Norja Kine Hallan Steiwer Suomi Heini Saarimäki
2008 Ruotsi Jenny Lönnkvist Ruotsi Beata Falk Norja Siri Ulvestad
2009 Tanska Ida Bobach Ruotsi Jenny Lönnkvist Suomi Marika Teini
2010 Tanska Ida Bobach Ruotsi Therese Klintberg Suomi Sari Anttonen
2011 Tanska Ida Bobach Tanska Emma Klingenberg Ruotsi Tove Alexandersson
2012 Suomi Kirsi Nurmi Ruotsi Frida Sandberg Kanada Emily Kemp
2013 Ruotsi Lisa Risby Ruotsi Sara Hagström Venäjä Ekaterina Savkina
2014 Norja Gunvor Hov Hoydal Ruotsi Sara Hagström Suomi Emmi Jokela
2015 Ruotsi Sara Hagström Suomi Anna Haataja Sveitsi Sandrine Müller
2016 Suomi Anna Haataja Sveitsi Valerie Aebisher Sveitsi Sofie Bachmann
2017 Sveitsi Simona Aebersold Suomi Veera Klemettinen Sveitsi Sofie Bachmann
2018 Sveitsi Simona Aebersold Unkari Zsofia Sarkozy Tšekki Tereza Janosikova
2019 Venäjä Veronika Kalinina

Suomi Ida Haapala

Yhdistynyt kuningaskunta Grace Molloy


Keskimatka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1991 Puola Janusz Porzysz Suomi Mikko Lepo Ruotsi Stefan Sandahl
1992 Suomi Mikko Lepo Norja Bernt Bjørnsgaard Ruotsi Joakim Carlson
1993 Tšekki Václav Zakouřil Norja Bernt Bjørnsgaard Suomi Mikko Lepo
1994 Ruotsi Jon Engkvist Norja Holger Hott Johansen Suomi Tommi Tölkkö
1995 Unkari Domonyik Gábor Tšekki Tomáš Zakouřil Venäjä Mikhail Mamleev
1996 Unkari Domonyik Gábor Ruotsi Johan Modig Romania Horatio Grecu
1997 Norja Jørgen Rostrup Ruotsi Rikard Gunnarsson Ruotsi Per Oberg
1998 Norja Jørgen Rostrup Ruotsi Rikard Gunnarsson Ruotsi Håkan Peterson
1999 Suomi Jonne Lakanen Venäjä Sergey Detkov Ranska Thierry Gueorgiou
2000 Tšekki Michal Smola Tšekki Zbyněk Hora Tšekki Jaromír Švihovský
2001 Norja Marius Bjugan Ruotsi Jan Troeng Tšekki Michal Smola
2002 Ruotsi Erik Andersson Suomi Tuomas Tervo Suomi Jörgen Wickholm
2003 Sveitsi Matthias Merz Suomi Tuomas Tervo Venäjä Aleksei Bortnik
2004 Norja Audun Bjerkreim Nilsen Sveitsi Matthias Merz Liettua Simonas Krėpšta
2005 Sveitsi Fabian Hertner Ranska Philippe Adamski Suomi Hannu Airila
2006 Tšekki Jan Beneš
Tanska Sören Bobach
  Norja Olav Lundanes
2007 Norja Olav Lundanes Ruotsi Petter Eriksson Sveitsi Martin Hubmann
2008 Ruotsi Johan Runesson Norja Ulf Forseth Indgaard Tanska Sören Bobach
2009 Suomi Olli-Markus Taivainen Sveitsi Philipp Sauter Norja Ulf Forseth Indgaard
2010 Norja Gaute Hallan Steiwer Ruotsi Jonas Leandersson Ruotsi Olle Boström
2011 Itävalta Robert Merl
Venäjä Dmitry Nakonechnyy
Suomi Topias Tiainen
   
2012 Uusi-Seelanti Matt Ogden Tšekki Jan Petržela Sveitsi Florian Schneider
2013 Ruotsi Emil Svensk Ruotsi Anton Johansson Ruotsi Jens Wängdahl
2014 Suomi Miika  Kirmula Italia Riccardo Scalet Suomi Olli Ojanaho
2015 Suomi Olli Ojanaho Ruotsi Erik Andersson Sveitsi Sven Hellmüller
2016 Sveitsi Thomas Curiger Sveitsi Joey Hadorn Norja Audun Heimdal
2017 Suomi Olli Ojanaho Norja Audun Heimdal Ruotsi Simon Imark
2018 Ruotsi Jesper Svensk Ruotsi Simon Imark Ruotsi Henrik Johannesson
2019 Norja Kasper Fosser Ranska Guilhem Elias Norja Lukas Liland

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1991 Saksa Kristin Liebich Suomi Johanna Tiira Ruotsi Karolina Arewång
1992 Puola Barbara Baczek Suomi Riitta Korpela Norja Elisabeth Ingvaldsen
1993 Tanska Tenna Norgaard Suomi Satu Mäkitammi Suomi Liisa Anttila
1994 Norja Synne Lea Ruotsi Pia Olsson Suomi Terhi Hyttinen
1995 Tanska Christina Grøndahl Saksa Karin Schmalfeld Tšekki Iva Navrátilová
1996 Romania Enikõ Fey Ruotsi Annika Björk Venäjä Julia Morozova
1997 Suomi Hanna Heiskanen Tšekki Kateřina Mikšová Suomi Heli Jukkola
1998 Venäjä Tatjana Pereljaeva Sveitsi Astrid Fritschi Suomi Hanna Heiskanen
1999 Sveitsi Regula Hulliger Suomi Salla Sukki Suomi Johanna Seppinen
2000 Ruotsi Camilla Berglund Ruotsi Maria Bergkvist Suomi Minna Kauppi
2001 Suomi Minna Kauppi Liettua Ieva Sargautyte Ruotsi Kajsa Nilsson
2002 Suomi Minna Kauppi Liettua Indre Valaite Sveitsi Martina Fritschy
2003 Suomi Laura Hokka Tanska Signe Søes Viro Eveli Saue
2004 Ruotsi Helena Jansson Tšekki Radka Brožková Suomi Anni-Maija Fincke
2005 Ruotsi Anna Persson Suomi Heini Wennman Australia Hanny Allston
2006 Norja Betty Ann Bjerkreim Nilsen Suomi Ulrika Uotila Tanska Signe Klinting
2007 Ruotsi Jenny Lönnkvist Norja Ida Marie Bjørgul Venäjä Tatjana Mendel
Suomi Saila Kinni
2008 Suomi Venla Niemi Ruotsi Beata Falk Ranska Karine D`Harreville
2009 Ruotsi Tove Alexandersson Norja Britt Ingunn Nydal Tanska Ida Bobach
2010 Ruotsi Tove Alexandersson Ruotsi Lilian Forsgren Sveitsi Sarina Jenzer
2011 Tanska Ida Bobach Ruotsi Tove Alexandersson Tanska Emma Klingenberg
2012 Ruotsi Tove Alexandersson Ruotsi Frida Sandberg Sveitsi Sandrine Müller
2013 Tanska Miri Thrane Ødum Ruotsi Lisa Risby Norja Mathilde Rundhaug
2014 Sveitsi Sina Tommer Ruotsi Sara Hagström Ruotsi Andrea Svensson
2015 Norja Anine Ahlsand Ruotsi Johanna Öberg Sveitsi Sandrine Müller
2016 Sveitsi Simona Aebersold Puola Alexandra Hornik Ruotsi Johanna Öberg
2017 Sveitsi Simona Aebersold Ruotsi Linnea Golsater Suomi Veera Klemettinen
2018 Unkari Csilla Gardonyi Ruotsi Sanna Fast Tšekki Barbora Chaloupska
2019 Ruotsi Isa Envall Yhdistynyt kuningaskunta Fiona Bunn Tšekki Tereza Janosikova

Sprintti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2006 Ruotsi Mikael Kristensson Ruotsi Patrik Karlsson Ukraina Ruslan Glebov
2007 Tšekki Vojtěch Král Norja Olav Lundanes Bulgaria Ivan Sirakov
2008 Tšekki Štěpán Kodeda Ruotsi Johan Runesson Tanska Sören Bobach
2009 Sveitsi Matthias Kyburz Tšekki Milos Nykodym Sveitsi Martin Hubmann
2010 Tanska Rasmus Thrane Hansen Yhdistynyt kuningaskunta Kristian Jones Norja Vegard Danielsen
2011 Ranska Lucas Basset Espanja Andreu Blanes Sveitsi Florian Howald
2012 Venäjä Gleb Tikhonov Tšekki Jan Petržela Norja Eskil Kinneberg
2013 Sveitsi Florian Schneider Tšekki Michal Hubáček Uusi-Seelanti Tim Robertson
2014 Uusi-Seelanti Tim  Robertson Puola Piotr Parfianowicz Ruotsi Anton Johansson
2015 Uusi-Seelanti Tim Robertson Suomi Aleksi Niemi Liettua Algirdas Bartkevicius
2016 Sveitsi Joey Hadorn Sveitsi Thomas Curiger Ruotsi Isac von Krusenstierna
2017 Suomi Olli Ojanaho Uusi-Seelanti Tommy Hayes Sveitsi Joey Hadorn
2018 Saksa Colin Kolbe Yhdistynyt kuningaskunta Matthew Fellbaum Norja Kasper Fosser
2019 Australia Aston Key Ruotsi Samuel Pihlström Ranska Guilhem Elias


Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
2006 Norja Ingunn Hultgreen Weltzien Australia Hanny Allston Ruotsi Eva Svensson
2007 Ruotsi Eva Svensson Tšekki Šárka Svobodná Tanska Maja Alm
2008 Tanska Emma Klingenberg Norja Silje Ekroll Jahren Ruotsi Jenny Lönnkvist
2009 Ruotsi Jenny Lönnkvist Tšekki Tereza Novotná Tanska Ida Bobach
2010 Tanska Ida Bobach Puola Hanna Wisniewska Puola Monika Gajda
2011 Tanska Ida Bobach Tanska Emma Klingenberg Tšekki Tereza Novotná
2012 Ruotsi Tove Alexandersson Tanska Emma Klingenberg Ruotsi Frida Sandberg
2013 Norja Heidi Mårtensson Tanska Nicoline Friberg Klysner Valko-Venäjä Anastasia Denisova
2014 Ruotsi Sara Hagström Norja Heidi Mårtensson Tanska Miri Thrane Odum
2015 Sveitsi Simona Aebersold Norja Heidi Mårtensson Suomi Karoliina Ukskoski
2016 Sveitsi Simona Aebersold Venäjä Anna Dvorianskaja Suomi Anna Haataja
2017 Sveitsi Simona Aebersold Tšekki Tereza Janosikova Ruotsi Linnea Golsater
2018 Sveitsi Simona Aebersold Tšekki Tereza Janosikova Unkari Csilla Gardonyi
2019 Sveitsi Eline Gemperle Ruotsi Tilda Östberg Yhdistynyt kuningaskunta Grace Molloy

Viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1990  Suomi
Mikael Boström
Sören Nymalm
Kimmo Liljeström
 Ruotsi
Mikael Palmberg
Klas Karlsson
Jimmy Birklin
 Norja
Tore Sandvik
Espen Bergstrøm
Harald Bakke
1991  Ruotsi
Fredrik Löwegren
Magnus Palmberg
Andreas Nilsson
 Neuvostoliitto
Girts Vegeris
Janis Ozolins
Ivars Zagars
 Tšekkoslovakia
Aleš Drahoňovský
Tomáš Doležal
Libor Zřídkaveselý
1992  Suomi
Aarto Hirvi
Marko Pitkänen
Mikko Lepo
 Norja
Knut Aalde
Stein Krogstad
Thormod Berg
 Ruotsi
Anders Åkerman
Johan Näsman
Fredrik Löwegren
1993  Suomi
Simo Martomaa
Tommi Tölkkö
Mikko Lepo
 Norja
Holger Hott Johansen
Bernt Bjørnsgaard
Odin Tellesbø
 Puola
Robert Banach
Dariusz Mikusinski
Janusz Porzycs
1994  Venäjä
Ivan Murashov
Mikhail Mamleev
Valentin Novikov
 Suomi
Jarkko Huovila
Lasse Torpo
Simo Martomaa
 Unkari
Tamas Kronvald
Ferenc Levai
Gábor Domonyik
1995  Tanska
Jesper Damgaard
Mads Ingvardsen
Troels Nielsen
 Unkari
Kolos Vadja
Lajos Sarecz
Gábor Domonyik
 Suomi
Ville Repo
Jarkko Huovila
Miika Hernelahti
1996  Tšekki
Michal Horáček
Vladimír Lučan
Luboš Matějů
 Slovakia
Frantisek Libant
Maros Bukovac
Marián Dávidík
 Sveitsi
Urs Müller
David Schneider
Adrian Klauser
1997  Ruotsi
Jonas Pilblad
Johan Modig
Per Öberg
 Tšekki
Lukáš Přinda
Michal Horáček
Vladimír Lučan
 Slovakia
Frantisek Libant
Igor Patras
Marián Dávidík
1998  Ruotsi
Rikard Gunnarsson
Mats Troeng
Håkan Peterson
 Suomi
Pasi Ikonen
Samuli Salmenoja
Jonne Lakanen
 Ranska
Thierry Gueorgiou
J-Baptiste Bourrin
François Gonon
1999  Suomi
Pasi Ikonen
Jonne Lakanen
Mikko Heikelä
 Ranska
Benoit Peyvel
Thierry Gueorgiou
François Gonon
 Sveitsi
Beat Studer
Christian Ott
Felix Bentz
2000  Tšekki
Jirí Kazda
Jaromí Svihovský
Michal Smola
 Ruotsi
Erik Öhlund
David Andersson
Peter Öberg
 Suomi
Timo Saarinen
Markus Lindeqvist
Pasi Ikonen
2001  Tšekki
Jan Mrázek
Jaromír Vlach
Michal Smola
 Puola
Maciej Grabowski
Wojciech Kowalski
Wojciech Dwojak
 Ruotsi
David Andresson
Erik Andersson
Jan Troeng
2002  Sveitsi
Matthias Merz
Daniel Hubmann
Lukas Ebneter
 Suomi
Tuomas Tervo
Juha-Matti Huhtanen
Jörgen Wickholm
 Ruotsi
Anders Holmberg
Johan Höij
Erik Andersson
2003  Venäjä
Dmitri Tsvetkov
Dmitri Jekaterinin
Aleksei Bortnik
 Norja
Kristian Dalby
Lars Skjeset
Audun Weltzien
 Sveitsi
Hannes Friederich
Matthias Merz
Daniel Hubmann
2004  Ruotsi
Johan Lindahl
Mattias Millinger
Martin Johansson
 Tšekki
Jan Palas
Jan Šedivý
Jan Procházka
 Sveitsi
Andreas Ruedlinger
Fabian Hertner
Matthias Merz
2005  Norja
Øystein Sørensen
Magne Dæhli
Olav Lundanes
 Tšekki
Adam Chromý
Jan Beneš
Jan Palas
 Ruotsi
John Fredriksson
Erik Rost
Mikael Kristensson
2006  Viro
Mihkel Jarveoja
Timo Sild
Markus Puusepp
 Ruotsi
Fredrik Johansson
John Fredriksson
Mikael Kristensson
 Norja
Anders Skarholt
Erik Sagvolden
Olav Lundanes
2007  Tšekki
Štěpán Kodeda
Jan Beneš
Adam Chromý
 Norja
Torgeir Nørbech
Magne Dæhli
Olav Lundanes
 Latvia
Mikus Zagata
Kalvis Mihailovs
Anatolijis Tarasovs
2008  Ruotsi
Erik Liljekvist
Olle Boström
Johan Runesson
 Venäjä
Yury Kiryanov
Georgy Mavchun
Dmitri Masnyi
 Norja
Ulf Forseth Indgaard
Bjørn Danielsen Ekeberg
Erik Sagvolden
2009  Ruotsi
Olle Boström
Albin Ridefelt
Gustav Bergman
 Sveitsi
Philipp Sauter
Matthias Kybyrz
Martin Hubmann
 Tanska
Marius Thrane Ødum
Rasmus Thrane Hansen
Søren Bobach
2010  Norja
Gaute Hallan Steiwer
Eskil Kinneberg
Vegard Danielsen
 Ruotsi
Olle Boström
Gustav Bergman
Johan Runesson
 Tanska
Andreas Hougaard Boesen
Marius Thrane Ødum
Rasmus Thrane Hansen
2011  Puola
Piotr Parfianowicz
Rafał Podziński
Michał Olejnik
 Ruotsi
Jonas Nordström
Richard Ohlsson
Albin Ridefelt
 Tšekki
Michal Hubáček
Marek Schuster
Pavel Kubat
2012  Venäjä
Ivan Kuchmenko
Andrey Kozyrev
Gleb Tikhonov
 Tanska
Jakob Ekhard Edsen
Thor Nørskov
Marius Thrane Ødum
 Norja
Jon Aukrust Osmoen
Hakon Jarvis Westergård
Eskil Kinneberg
2013  Tšekki
Marek Schuster
Adam Chloupek
Michal Hubáček
 Ruotsi
Anton Johansson
Jens Wängdahl
Emil Svensk
 Venäjä
Ivan Kuchmenko
Dmitry Polyakov
Andrey Kozyrev
2014  Ruotsi
Assar Hellström
Simon Hector
Anton Johansson
 Tšekki
Ondrej Semík
Jonás Hubácek
Marek Minár
 Sveitsi
Jonas Egger
Tobia Pezzati
Sven Hellmüller
2015  Suomi
Topi Raitanen
Aleksi Niemi
Olli Ojanaho
 Norja
Håkon Christianssen
Anders Felde Olaussen
Markus Holter
 Ruotsi
Emil Granqvist
Erik Andersson
Simon Hector
2016  Sveitsi
Thomas Curiger
Riccardo Rancan
Joey Hadorn
 Ruotsi
Anton Forsberg
Simon Hector
Isac von Krusenstierna
 Suomi
Topias Ahola
Anton Kuukka
Olli Ojanaho
2017  Norja
Kasper Fosser
Elias Jonsson
Audun Heimdal
 Suomi
Akseli Ruohola
Aleksi Sorsa
Olli Ojanaho
 Venäjä
Daniil Kashin
Kirill Komarov
Mihail Kuleshov
2018  Norja
Havard Eidsmo
Elias Jonsson
Kasper Fosser
 Ruotsi
Jesper Svensk
Simon Imark
Isac von Krusenstierna
 Tšekki
Vojtech Sykora
Tomas Krivda
Daniel Vandas
2019  Norja
Lukas Liland
Elias Jonsson
Kasper Fosser
 Ruotsi
Samuel Pihlström
Gustav Runefors
Axel Granqvist
 Ranska
Guilhem Haberkorn
Quentin Moulet
Guilhem Elias

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia
1991  Suomi
Johanna Tiira
Sanna Turakainen
Mari Lukkarinen
 Saksa
Katrin Renger
Christin Libich
Anke Xylander
 Norja
Hanne Staff
Miri Jörgensen
Berit Sofie Grydeland
1992  Ruotsi
Lena Hasselström
Maria Sandström
Hanna Larsson
 Suomi
Riitta Korpela
Sanna Turakainen
Johanna Tiira
 Norja
Hanne Staff
Miri Jörgensen
Elisabeth Ingvaldsen
1993  Sveitsi
Brigitte Grüniger
Käthi Widler
Marie-Luce Romanens
 Suomi
Satu Mäkitammi
Katja Honkala
Liisa Anttila
 Norja
Birgitte Husebye
Miri Jörgensen
Elisabeth Ingvaldsen
1994  Ruotsi
Pia Olsson
Kristina Kull
Annika Björk
 Suomi
Satu Mäkitammi
Henna-Riikka Huhta
Anu Heikkilä
 Puola
Malgorazata Stankiewicz
Aneta Jablonska
Ewa Kozlowska
1995  Tšekki
Kateřina Mikšová
Kateřina Pracná
Eva Juřeníková
 Ruotsi
Maria Dahlin
Kristin Backåkers
Annika Björk
 Sveitsi
Susi Widler
Susanne Wehrli
Sara Wegmüller
1996  Romania
Eniko Gall
Zsuzsa Fey
Enikö Fey
 Sveitsi
Simone Luder
Regula Hulliger
Sara Wegmüller
 Venäjä
Julia Morozova
Olga Trekhova
Tatjana Pereljaeva
1997  Ruotsi
Emma Engstrand
Jenny Johansson
Catalina Asp
 Tšekki
Zuzana Macúchová
Vendula Klechová
Michaela Skoumalová
 Sveitsi
Sara Wegmüller
Regula Hulliger
Simone Luder
1998  Suomi
Heli Jukkola
Riina Kuuselo
Hanna Heiskanen
 Venäjä
Tatiana Kostyleva
Galina Galkina
Tatjana Pereljaeva
 Sveitsi
Astrid Fritschi
Simone Luder
Regula Hulliger
1999  Venäjä
Tatiana Kostyleva
Eugenia Belova
Tatjana Pereljaeva
 Ukraina
Irina Kupriyanova
Viktoria Plokhenko
Natalia Potopalska
 Sveitsi
Angela Wild
Astrid Fritschi
Regula Hulliger
2000  Venäjä
Julija Sjedina
Eugenia Belova
Tatjana Pereljaeva
 Ruotsi
Maria Bergkvist
Kajsa Guterstam
Camila Berglund
 Suomi
Sara Forsström
Maria Rantala
Minna Kauppi
2001  Ruotsi
Anna Lampinen
Kajsa Nilsson
Maria Bergkvist
 Tšekki
Dana Brožková
Iva Rufferová
Martina Dočkalová
 Suomi
Pinja Satri
Bodil Holmström
Minna Kauppi
2002  Sveitsi
Franziska Wolleb
Martina Fritschy
Lea Müller
 Suomi
Tiina Kivimäki
Pinja Satri
Minna Kauppi
 Ruotsi
Helena Jansson
Lina Persson
Anna Lampinen
2003  Suomi
Annamaria Väli-Klemelä
Heini Wennman
Silja Tarvonen
 Ruotsi
Anna Lampinen
Sofia Karlsson
Helena Jansson
 Norja
Marte Grande Ostby
Betty Ann Bjerkreim Nilsen
Line Hagman
2004  Ruotsi
Elina Skantze
Anna Persson
Helena Jansson
 Suomi
Anni-Maija Fincke
Heini Wennman
Silja Tarvonen
 Norja
Elise Egseth
Betty Ann Bjerkreim Nilsen
Jorid Flatekval
2005  Norja
Elise Egseth
Mari Fasting
Betty Ann Bjerkreim Nilsen
 Ruotsi
Elina Skantze
Helena Jansson
Anna Persson
 Suomi
Saila Kinni
Paula Iso-Markku
Silja Tarvonen
2006  Venäjä
Ekaterina Terehova
Tatjana Kozlova
Marija Šilova
 Ruotsi
Linnea Lindstrom
Anna Persson
Eva Svensson
 Suomi
Sofia Haajanen
Saila Kinni
Heini Wennman
2007  Norja
Kine Hallan Steiwer
Silje Jahren
Siri Ulvestad
 Ruotsi
Eva Svensson
Sara Eskilsson
Jenny Lönnkvist
 Sveitsi
Sara Würmli
Judith Wyder
Sabine Hauswirth
2008  Ruotsi
Beata Falk
Lina Strand
Jenny Lönnkvist
 Tanska
Ida Bobach
Signe Klinting
Maja Alm
 Norja
Annette Baklid
Kine Hallan Steiwer
Mariann Ulvestad
2009  Sveitsi
Fiona Kirk
Sophie Tritschler
Julia Gross
 Norja
Britt Ingunn Nydal
Elen Katrine Skjerve
Mari Jevne Arnesen
 Tanska
Emma Klingenberg
Ida Bobach
Signe Klinting
2010  Tanska
Emma Klingenberg
Ida Bobach
Signe Klinting
 Tšekki
Denisa Kosová
Jana Knapová
Tereza Novotná
 Venäjä
Natalja Vinogradova
Anastasija Tihonova
Anastasija Trubkina
2011  Ruotsi
Helena Karlsson
Linnea Martinsson
Tove Alexandersson
 Tšekki
Adleka Indrakowa
Denisa Kosová
Tereza Novotná
 Tanska
Ita Klingenberg
Emma Klingenberg
Ida Bobach
2012  Tanska
Stine Bagger Hagner
Ita Klingenberg
Emma Klingenberg
 Ruotsi
Helena Karlsson
Frida Sandberg
Tove Alexandersson
 Sveitsi
Mirjam Hellmüller
Marion Aebi
Sandrine Müller
2013  Tšekki
Lenka Knapová
Kateřina Chromá
Vendula Horčičková
 Suomi
Anna Haataja
Henna-Riikka Haikonen
Johanna Hulkkonen
 Ruotsi
Andrea Svensson
Hilda Forsgren
Tilda Johansson
2014  Ruotsi
Tilda Johansson
Frida Sandberg
Sara Hagström
 Norja
Heidi Mårtensson
Gunvor Hov Høydal
Mathilde Rundhaug
 Sveitsi
Paula Gross
Sina Tommer
Lisa Schubnell
2015  Ruotsi
Andrea Svensson
Johanna Öberg
Sara Hagström
 Sveitsi
Sofie Bachmann
Simona Aebersold
Sandrine Müller
 Norja
Heidi Mårtensson
Tonje Vassend
Marie Olaussen
2016  Sveitsi
Paula Gross
Sofie Bachmann
Simona Aebersold
 Suomi
Leenukka Hanhijärvi
Enni Jalava
Anna Haataja
 Norja
Ingrid Lundanes
Anine Lome
Ingeborg Eide
2017  Ruotsi
Lisa Jonsson Nordin
Sanna Fast
Linnea Golsater
 Sveitsi
Valerie Aebischer
Sofie Bachmann
Simona Aebersold
 Norja
Victoria Haestad Bjornstad
Ingrid Lundanes
Marie Olaussen
2018  Venäjä
Dasha Pantsenko
Kristina Smirnova
Veronika Kalina
 Tšekki
Tereza Cechova
Barbora Chaloupska
Tereza Janosikova
 Norja
Ragne Wiklund
Malin Sandstad
Victoria Hæstad Bjørnstad
2019  Iso-Britannia
Megan Keith
Fiona Bunn
Grace Molloy
 Venäjä
Irina Lazareva
Kristina Smirnova
Veronika Kalinina
 Ruotsi
Ella Olsson
Johanna Källvik Leufven
Alva Sönesson

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]