Anna Haataja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna Haataja Andalucia O Meeting 4.3.2018

Anna Haataja (s. 20. tammikuuta 1996) on suomalainen suunnistaja.[1] Hän kilpailee myös yleisurheilussa.[2]

Hän kilpaili aikuisten arvokisoissa ensimmäisen kerran vuonna 2018. Tuolloin hän sijoittui EM-kilpailuissa pitkällä matkalla ja viestissä seitsemänneksi, sprinttiviestissä yhdeksänneksi sekä sprintissä 32:nneksi.[3] Saman vuoden MM-kilpailuissa hän kilpaili pitkällä matkalla mutta keskeytti.[4]

Haataja voitti nuorten maailmanmestaruuden pitkällä matkalla Engadinissä, Sveitsissä vuonna 2016. Samoissa kisoissa hän saavutti viestissä hopeaa ja sprintissä pronssia. Hän saavutti nuorten MM-hopeaa myös viestissä vuonna 2013 ja pitkällä matkalla vuonna 2015.[3]

Haataja edustaa seuratasolla SK Pohjantähteä.[1][5]

Haataja saavutti yleisurheilun sisäratojen SM-kilpailuissa 2018 pronssia 3 000 metrin juoksussa ennätyksellään 10.08,12.[2]

Kestävyysjuoksija Iida Haataja on hänen sisarensa.[6]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haataja Anna Suomen Suunnistusliitto. Viitattu 2.8.2018.
  2. a b Anna Haataja Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  3. a b Athlete profile: Anna Haataja World Runners of O. Viitattu 2.8.2018. (englanniksi)
  4. Teiskonlahti, Kirsi: Alexandersson sai balsamia haavoilleen MM-kisojen pitkältä matkalta, mainion osuuden viestissä juossut Haajanen paras suomalainen 11.8.2018. Yle. Viitattu 2.8.2018.
  5. Ikonen, Petteri: Teinin kokemus näyttää suuntaa MM-joukkueelle. Turun Sanomat, 2.8.2018, s. 22.
  6. Raitanen ja Richardsson juoksivat 3000 metrin hallimestareiksi kestavyysurheilu.fi. Arkistoitu 29.8.2019. Viitattu 31.8.2019.