Suomen viestijoukkojen historia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
31. joulukuuta 2014 lakkautetun entisen Viestirykmentin lippu

Suomen viestijoukkojen historia perustuu paljolti jääkäriliikkeen Saksassa saamiin viestialan opetuksiin, koska Venäjän keisarikunta ei sallinut Suomen suuriruhtinaskunnalle teknisiä aselajeja, vaan aikanaan pelkän jalkaväen. Näin ollen ei muodostunut tarvetta eikä venäläisperäistä perinnettä teknisten aselajien muodostamiseen. Itsenäisyyden alkuvaiheen Venäjän keisarikunnan armeijasta lähtöisin olevat olivat pääasiassa jalkaväki- ja tykistö- tai ratsuväenupseereita, kun taas muu osaaminen oli saksalaisperäistä.

Jääkäriliikkeen perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Perinne perustuu pääasiallisesti Saksan jääkäreiden Preussilaisessa Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osastossa hankittuun koulutukseen ja sotakokemukseen. Jääkäreiden palatua Suomeen helmikuussa 1918 perustettiin pääosin jääkäreistä muodostettu 15. jääkäripataljoona, jota kutsuttiin myös kenttälennätinpataljoonaksi Suomen sisällissodan tarpeisiin.[1] Alkuvaiheessa merkittävän osan toiminnasta muodostivat kenttälennätinasemat ja kenttäpuhelinten käyttö parikaapelin avulla.

Kevyt kenttäradio-osasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1918 perustettiin Radiokomennuskunta, joka otti haltuunsa venäläisten joukkojen jättämät radioasemat Helsingin varuskunnassa ja Viaporissa. Se myös kunnosti Venäjän Itämeren laivaston entisen Santahaminan kiinteän radioaseman, jossa laitteistona oli Telefunken 10 W:n lähetysteholla. Radion kantama ulottui Itämeren alueelle ja Itävaltaan saakka.

Suomen sisällissodan aikana suojeluskuntien perustamia radioasemia koottiin Santahaminaan. Niiden kalustolla jääkäriluutnantti Karl Edvard Nyström muodosti kesäkuussa Kenttäradio-osasto -nimisen yksikön, jonka nimi muutettiin myöhemmin kesällä kevyeksi kenttäradio-osastoksi.

Sotalaitoksen radiolennätinosasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotalaitoksen radiolennätinosasto perustettiin kesällä 1918. Sen perustana oli Mikkelin Funkkerikoulu, Radiokoulu, myöhemmin Sotalaitoksen Kipinälennätinkoulu ja Raskas Kenttäradio-osasto, johon oli koottu sisällissodan rintamalla toimineita radiomiehiä ja halukkaita vapaaehtoisia. Osastoon liitettiin Helsingissä olevat radiojoukot. Komentajaksi määrättiin A. R. Stenholm. Esikunta sijaitsi Merimiehenkatu 13:ssa. Kevyt kenttäradio-osasto oli edelleen Santahaminassa. Raskas kenttäradio-osasto toimi aluksi Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen tiloissa, mutta jo syksyllä 1918 se siirrettiin Santahaminan radioaseman yhteyteen. Asevelvollisten opetus aloitettiin elokuussa 1918. Raskaalle kenttäradioasemalle alistettiin myös kiinteät kipinälennätinasemat koko Suomessa ja sotalaivojen ja kauppalaivojen sekä valtion jäänsärkijöiden kiinteät radioasemat.

Sotalaitoksen radiolennätinosasto muuttui 1919 kipinälennätinlaitokseksi, kun kokonaisuuteen liitettiin Katajanokalla sijainnut radiopaja. Laitos ryhtyi opettamaan myös siviilejä lennätintehtäviin.

Radiojoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920 perustettiin kipinälennätin laitokseeen Kenttäradiokomppania ja Radiokoulu, jotka olivat Santahaminassa. Helsingissä toimivat esikunta ja työpaja. Myös valtakunnalliset radioasemat jäivät radiojoukoille sekä siviiliradiotoiminta. 1924 kauppalaivoilla oli 50 radiojoukkojen ylläpitämää asemaa. Vuoden varusmiessaapumiserien vahvuus 1922–1925 oli 180–250 varusmiestä, joista 85 % selvitti kurssit loppuun asti.

1923 sotalaitoksen divisoonien radiojoukot koottiin Santahaminaan. 1924 Radiojoukot saivat uudeksi nimekseen radiopataljoona. Tuolloin myös Posti- ja lennätinlaitos otti haltuunsa siviiliradiotoiminnan maassa sekä kiinteät viestiasemat, joista Santahaminan viestiasema luovutettiin viimeisenä toukokuussa 1925.

Siviiliradioiden siirron jälkeen radiopataljoonassa oli kaksi radiokomppaniaa, alipäällystökoulu sekä varikko- ja korjauspaja. 1926 esikunta siirty Katajanokalta Santahaminaan. Vuosittain radiopataljoonassa oli noin 20 upseeria, 40 kapitulanttialiupseeria ja noin 200–250 asevelvollista.

Järjestäminen aselajiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestijoukkojen järjestäminen hallinnollisesti selkeästi omaksi aselajikseen alkoi juuri ennen toista maailmansotaa, ja talvisodassa todettiin, että viestimiesten osuutta kokonaisvahvuuksista yhteyksien vuoksi voisi lisätä. Menestystä viestijoukoissa saavutti erityisesti radiotiedustelu, johon osallistui erittäin vähäinen määrä viestialan koko vahvuudesta.

Taistelua vain tukevana aselajina ei viestijoukoilla ollut aluksi omaa asemaa, vaan vasta 1934 alettiin yhdistää viestitoimintoja yhteen aselajiin. Vuonna 1934 kaikki Suomen sotilasviestitoimintaan erikoistuneet viestiyksiköt ja joukko-osastot keskitettiin Viipuriin. 1938 nämä yksiköt ja joukko-osastot järjestettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja aselajin koulutustehtäviä alkoi hoitaa Viestirykmentti. Myös Viestirykmentin sijaintipaikka oli Viipuri.

Viestijoukkojen perustaminen 1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1939 ennen talvisotaa viestijoukot itsenäistyivät myös johdollisesti omaksi aselajikseen. Tätä ennen sotilasviestitoimintaa harjoittavat yksiköt ja joukko-osastot olivat kuuluneet yhdessä pioneeri-, auto- ja hyökkäysvaunujoukkojen kanssa teknillisiin joukkoihin, minkä yhteys purkautu viestiaselajin itsenäistymisellä.

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodassa oli 10 viestipataljoonaa, mutta jatkosodassa niiden määrä oli jo kasvanut 27:ään. Talvisodassa huomattiin tarve lisätä viestitoimintaan erikoistuneita sotilaita. Myös Lotta Svärd -järjestö osallistui sotilasviestitoiminnan kokonaisuuteen.


Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodassa toimi:

  • 4 Päämajan viestipataljoonaa:
    • VP1 Päämajan sisäiset ja lähialueen viestiyhteydet sekä ylijohdon radioyhteyksien ylläpito, organisaatio Päämajan A-tyypin viestipataljoona
    • VP2 Päämajan ja Laatokan Karjalan joukkojen väliset puhelinyhteydet, organisaatio Päämajan B-tyypin viestipataljoona
    • VP3 Päämajan ja Kannaksen alueen armeijakuntien väliset puhelinyhteydet, organisaatio Päämajan B-tyypin viestipataljoona
    • VP10 Päämajan ja kenttäarmeijan selusta alueen viestiyhteydet, organisaatio Päämajan erikoisviestipataljoona
  • 6 armeijakunnan viestipataljoonaa (VP5 ja 11–15)
  • 16 divisioonan viestipataljoonaa (VP:t 21–36)

Lisäksi oli vielä kymmeniä viestikomppanioita ja erillisiä viestijoukkueita. Tulee lisäksi huomata, että osan rintamavastuusta jatkosodassa kantoivat saksalaiset Nurmeksesta pohjoisemmaksi, minkä vuoksi kokonaisviestinnän määrä oli huomattavasti talvisotaa laajempi.

Sotien jälkeen rykmentin toiminta siirtyi pääasiassa Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ajan lopulla 1900-luvun alussa rakennettuun Riihimäen varuskuntaan, missä se aloitti vuonna 1944.

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestijoukkojen kokoonpano rauhankannalle palauduttuaan marraskuun 1944 jälkeen:

1952[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestirykmentti jakautuu 1. Erilliseen Viestikomppaniaan ja Erillisestä Viestikomppaniasta tulee 2. Erillinen Viestikomppania. 1. Erillinen Viestikomppania siirtyi 1953 Ouluun.

1961[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. Erillinen viestikomppania nimetään 4. Erilliseksi Viestikomppaniaksi ja perustetaan 2. Erillinen Viestikomppania ja 3. Erillinen Viestikomppania Kouvolaan. 2. Erillinen Viestikomppania siirtyy Turkuun 1963.

Viestirykmentistä, Sähköteknillisestä Koulusta ja Viestivarikolta ohjataan henkilöitä perustettavalle Viestikeskuskorjaamolle.

1967[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestirykmentistä ohjataan henkilöitä perustettavalle 5. Erilliselle Viestikomppanialle Keuruulle. Ilmavoimien Viestipataljoonan pohjalta perustetaan Ilmavoimien Viestikoulu. Panssariprikaatille perustetaan Panssapriprikaatin Viestikomppania. 4. Erillinen Viestikomppania jatkaa Hämeenlinnassa.

1976[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestirykmentti siirtyy käytännösä pataljoonakokoonapanoon, kun sen Viestikoulu siirretään suoraan Pääesikunnan alaiseksi. Keuruun varuskunnassa sijoitetut 4. Erillinen Viestikomppanista ja 5. Erillinen Viestikomppaniasta muodostavat Keski-Suomen Viestipataljoonan.

1979[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. Erillinen Viestikomppania siirretään Kouvolasta Savon Prikaatiin Mikkelin Karkialammelle sen osaksi.

1985[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riihimäen varuskunnan kaikki varusmieskoulutusta antavat joukot liitetään Viestirykmenttiin. Sen kaksi perusyksiköstä (komppaniasta) ja Viestikouluun kuuluneesta Aliupseerikoulusta muodostetaan uusi joukkoyksikkö eli Etelä-Suomen Viestipataljoona. Viestikoulu ja Sähköteknillinen Koulu liitetään osaksi Viestirykmenttiä. Eskuntakomppania jää erilliseksi perusyksiköksi osaksi Viestirykmenttiä.

1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. Erillinen Viestikomppania Turussa liitetään hallinnollisesti Turun ilmatorjuntapatteristoon. Panssariprikaatin Viestikomppaniaan yhdistetään 1. Erillinen Autokomppania Panssariprikaatin Viestipataljoonaksi.

1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköteknillinen Koulu irrotetaan Viestirykmentistä ja liitetään sotilaslaitoksena vuoden alussa perustettuun Puolustusvoimien materiaalilaitokseen.

1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. Erillinen Viestikomppania Turusta lakkautettiin ja sen osat siirrettiin Viestirykmenttiin.

1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköteknillinen Koulu alistetaan jälleen Viestirykmentille joukkoyksikkönä.

1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. Erillinen Viestikomppania lakkasi ja sen tehtävät siirtyivät Keski-Suomen Viestipataljoonalle Keuruulle.

2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestikoulu ja Sähköteknillinen Koulu lakkautetaan. Molempien koulujen tehtävät annetaan perustetulle Viesti- ja Sähkötekniselle Koululle.

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viesti- ja Sähkötekninen koulu lopettaa varusmieskoulutuksen. Tietoliikenneasentajien koulutus siirretään Etelä-Suomen Viestipataljoonalle.

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viesti- ja Sähköteknisen koulun nimi vaihtuu Viestikouluksi. Elektroniikkalaitos itsenäisenä laitoksena lakkautetaan.

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestirykmentti itsenäisenä joukko-osastona lakkautetaan ja sen osia siirretään Panssariprikaatiin.

Viestirykmentin komentajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • eversti (1940) Arthur Saarmaa (1892–1971) 1938–1939
  • eversti (1942) Mauno Liesi (1896–1960) 1944–1954
  • eversti (1948) Viljo Turunen (1900–1976) 1954–1959
  • kenraalimajuri (1965) Pehr-Johan Gummerus (1911–1967) 23.1.1959–17.4.1963
  • kenraalimajuri (1968) Aijol Brandt (1909–1992) 17.4.1963–1.9.1964
  • eversti (1963) Olavi Larkas (1913–1984) 1964–1967
  • insinöörikenraalimajuri (1974) Pentti Myyryläinen (1920–2008) 5.4.1967–23.4.1968
  • eversti (1965) Rudolf Aumo (1914–1976) 1968–1971
  • eversti (1971) Jouko Mäntynen (1918–1983) 1971–1975
  • eversti (1975) Mauri Näsänen (1924–1999) 1975–1979
  • everstiluutnantti (1977) Jouko Ahonen (s. 1928) 1979–1982
  • eversti (1984) Matti Savonheimo (s. 1935) 1982–1984
  • eversti (1986) Antti Aittoniemi (1937–1996) 1984–1989
  • eversti (1987) Olli Tuomola (s. 1934) 1989–1993
  • eversti (1993) Jarmo Myyrä (s. 1943) 1993–1994
  • eversti (1994) Seppo Uro (s. 1943) 1994–1998
  • eversti (1998) Veli-Pekka Kuparinen (s. 1949) 1998–2000
  • eversti (2000) Heikki Liimatainen (s. 1955) 1.8.2000–30.9.2003
  • eversti (2003) Tapio Forselius (s. 1955) 1.10.2003–31.3.2006
  • everstiluutnantti (1996) Tapani Patteri (s. 1953) 1.4. - 31.7.2006
  • eversti (2004) Esa Salminen (s. 1958) 1.8.2006–28.2.2009
  • eversti (2004) Harri Virtanen (s. 1959) 1.3.2009–31.12.2012
  • everstiluutnantti (2002) Jukka Kauppila (1961–2015) 1.1.2013–31.12.2014

Tietoja: Kadettikirja 1920–1985 Kadettikirja 1920–2000 Itsenäisen Suomen kenraalikunta 1918–1996 Suomen puolustusministeriön tiedotteita

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio (toim.): Suomen vapaussota IV, Gummerus: Jyväskylä 1927.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Donner, Svedlin, Nurmio: Suomen vapaussota IV, jyväskylä 1924, s. 267.