Telefunken

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Telefunken logo.svg
Telefunken Concertino 6 -putkiradio vuodelta 1955.
Telefunkenin kelanauhureita Yleisradiossa vuonna 1958.
Telefunken Elektroakustik -yhtiön mikrofoneja vuodelta 2010.

Telefunken oli saksalainen radio- ja televisiotekniikkaan erikoistunut yritys, jonka perustivat vuonna 1903 yhdessä Siemens & Halske ja AEG. 1940-luvun alussa Siemens luopui yhteisyrityksen omistuksesta, ja Telefunkenista tuli AEG:n tytäryhtiö. Vuonna 1979 Telefunken yhdistyi AEG:n kanssa yhtiöksi nimeltä AEG-Telefunken, joka toimi 1980-luvun puoleenväliin asti, viimeksi ranskalaisen valtionyhtiön Thomson-Brandtin omistuksessa. Nykyisin Telefunkenin perinnettä jatkavat ammattiäänentoistoon keskittyvä Telefunken Elektroakustik ja turvatekniikkayritys Telefunken Security Systems, minkä lisäksi Telefunken-nimi on lisensioitavissa muidenkin elektroniikkatuotteiden tuotemerkiksi Telefunken Licences GmbH:n kautta.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telefunken syntyi Saksan viimeisen keisarin Vilhelm II:n aloitteesta vuonna 1903 yhteisyrityksenä, jonka omistivat armeijalle langatonta lennätintekniikkaa kehittänyt Siemens & Halske ja samaa tekniikkaa laivastolle kehittänyt AEG. Fuusion ansiosta yritykset pääsivät keskinäisen kilpailun sijasta hyödyntämään molempien patentteja.[2]

Lennätintekniikasta Telefunken laajeni nopeasti muuhunkin radiotekniikkaan. Se valmisti sekä radion lähetystoiminnassa tarvittavia laitteita että radiovastaanottimia. Yritys varusti 1900-luvun alkupuolella monien maiden radiolähetysverkot lähettimineen, studiolaitteineen ja mikrofoneineen. Suomessa muun muassa Lahden vanha radioasema (1928–1935) oli varustettu Telefunkenin tekniikalla[3]. Yritys valmisti myös radioputkia ja muita laitteissa tarvittavia komponentteja ja oli emoyhtiönsä AEG:n rinnalla keskeisesti mukana nauhurin eli magnetofonin kehittämisessä, mikä mahdollisti etukäteen äänitetyt radiolähetykset ja mullisti äänilevytuotannon[4]. Suomen Yleisradio oli yksi ensimmäisiä Telefunkenin magnetofoneja hankkineita radioyhtiöitä 1930-luvun lopulla, koska niitä oli tarkoitus käyttää talvisodan takia peruuntuneissa Helsingin kesäolympialaisissa 1940[5].

Vuodesta 1932 Telefunken tunnettiin myös levy-yhtiönä sen ostettua saksalaisen Ultraphonin. Vuonna 1950 Telefunken ja Decca Records yhdistivät Saksassa äänilevytoimintonsa yhtiöksi nimeltä Telefunken-Decca Schallplatten GmbH, jonka perua on yhä levymerkkinä toimiva Teldec.[6][7]

Telefunken kehitti ja valmisti radiotekniikkaan perustuvia tietoliikennelaitteita myös muassa eri maiden postilaitoksille, poliisille, lehtitaloille ja liikenneyhtiöille rautateistä lentoliikenteeseen. Yritys sovelsi radiotekniikkaa myös tutkien kehittämiseen.[8][1]

Kuluttajille Telefunken valmisti radiovastaanottimia, nauhureita, levysoittimia ja muita äänentoistolaitteita sekä televisioita. Radiot ja vahvistimet olivat 1960-luvulle asti putkitekniikkaan perustuvia, kunnes Telefunkenin Bajazzo-transistoriradioista tuli nopeasti matkaradioiden laadukkaimpiin kuuluvia.[9][10][11] Telefunken toi ensimmäisenä markkinoille PAL-värijärjestelmällä toimivan väritelevision[1]. Suomen markkinoille tv-vastaanottimia Telefunken-merkillä teki myös Oy Lohja Ab vuodesta 1975 alkaen oman Finlux-merkkinsä rinnalla[12].

Vuonna 1983 konkurssin partaalla ollut AEG myi tappiollisen Telefunkenin ranskalaiselle valtionyhtiölle Thomson-Brandtille. Tuolloin Telefunkenilla oli noin 3 500 työntekijää Braunschweigissa, Hannoverissa ja Cellessä.[13] Myöhemmin Telefunken myytiin yhdysvaltalaiselle Tech Sym -yhtiölle ja Telefunken-televisiomerkki turkkilaiselle Profilo Telralle, joka oli tuolloin Euroopan suurin televisiovalmistaja. Vuonna 2009 Telefunken USA -yhtiön nimeksi muutettiin Telefunken Elektroakustik, ja se jatkaa muun muassa radioputkien ja mikrofonien tuotantoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c History Telefunken Licences GmbH. Viitattu 18.8.2018. (englanniksi)
  2. History & Origin of Telefunken Telefunken Elektroakustik. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
  3. "Huomio, Yleisradio, Lahti, Suomi!" Kuka, mitä, Lahti -sivusto. Lahden kaupunginmuseo. Viitattu 18.8.2018.
  4. Redlich, Gert: AEG Telefunken Tonbandmuseum. Viitattu 18.8.2018. (saksaksi)
  5. Aro, Eero: RAW History Tonfiks-äänirestaurointiyrityksen blogi. 27.3.2018. Tonfiks. Viitattu 18.8.2018.
  6. Shepherd, John A. & Laing, Dave (toim.): ”16. Recording”, Continuum Encyclopedia of Popular Music of the World: Performance and production. Volume II, s. 764. A&C Black, 2003. ISBN 9780826463210. Google Books (viitattu 18.8.2018). (englanniksi)
  7. Label Guide: Telefunken Cvinyl-vinyylilevysivusto. Rames El Desouki, The Traveller Publishing. Viitattu 18.8.2018. (englanniksi)
  8. Telefunken – 40 vuotta koko maailmaa käsittävää vientiä. (Ilmoitus) Helsingin Sanomat, 19.12.1943, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. Telefunken (3) 1960 - luku Nimimerkki Juhani K:n Vanhoja mainoksia -blogi. 7.7.2017. Viitattu 18.8.2018.
  10. Telefunken (2) 1936 Nimimerkki Juhani K:n Vanhoja mainoksia -blogi. 8.7.2017. Viitattu 18.8.2018.
  11. Telefunken (1) 1930 / 1932 Nimimerkki Juhani K:n Vanhoja mainoksia -blogi. 8.7.2017. Viitattu 18.8.2018.
  12. Telefunken ja Lohja yhteistyöhön tv-valmistuksessa. Helsingin Sanomat, 10.10.1975, s. 29. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  13. Sadeniemi, Pentti: Ranska osti enemmistön AEG-Telefunkenista. Helsingin Sanomat, 10.3.1983, s. 30. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]