Suomen Elävät Vedet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Elävät Vedet
Aslan
Perustettu 1991
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue Suomi
Aiheesta muualla
Sivusto

Suomen Elävät Vedet ry (aikaisemmin Aslan ry) on suomalainen herätyskristillistaustainen järjestö, joka pyrkii edistämään tunne-elämän ja seksuaalisuuden eheyttä. Aslan perustettiin vuonna 1991. Nimensä yhdistys sai C. S. Lewisin kirjoittamista Narnian tarinat -kirjoista, joissa Aslan-leijona kuvaa Jeesusta. Aslan ry ilmoittaakin sitoutuvansa Raamattuun uskon ja elämän ylimpänä ohjeena.[1]

Aslanilla on yhteyksiä maailmanlaajuisen kristilliseen ex-gay-liikkeeseen. Järjestön takana toimivat ihmiset uskovat, että homoseksuaalisuudesta voi kääntyä heteroksi.[2] Aslanin kotisivuilla viitataan esimerkiksi ex-gay-järjestöjen kattojärjestö Exodus Internationaliin ja homoseksuaalien eheyttämiseen keskittyvään psykiatrijärjestö NARTH:iin (National Association for Research & Therapy of Homosexuality) sekä tämän johtajan, psykiatri Joseph Nicolosin kokemuksiin homoseksuaalien muutosterapian antamisesta. Yhteydet painottuvat Aslanin oman ilmoituksen mukaan yhdysvaltalaiseen järjestöön nimeltä Desert Stream Ministries, jonka Vineyard-seurakunnassa toimiva Andrew Comiskey perusti vuonna 1980. Aslanin keskeisin taustateoreetikko on 1980-luvulta lähtien vaikuttanut brittiläinen tutkija-psykologi-teologi Elizabeth R. Moberly.[3]

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homoseksuaalisuus on Aslanin mukaan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja rikkinäisyyttä, mutta ei sairaus tai mielenterveyden ongelma.[3]

Nicolosin teokseen Reparative Therapy of Male Homosexuality: A New Clinical Approach (1991) vedoten Aslan ilmoittaa suhtautuvansa klassiseen (freudilaiseen) psykoanalyysiin erittäin kriittisesti.[3] Aslan suhtautuu muun ex-gay-liikkeen tavoin kriittisesti Freudin jälkeen tulleeseen psykoanalyytikkopolveen (Sandor Rado, Edmund Bergler, Irving Bieber, Charles Socarides), jotka näkivät homoseksuaalisuuden sairautena.[4] Myös psykoanalyysi, psykiatria ja psykologian valtavirta ovat irtisanoutuneet heidän teorioistaan vuoden 1973 jälkeen[5], jolloin Yhdysvaltain psykiatriyhdistys APA poisti homoseksuaalisuuden sairausluokituksesta ja jonka päätöstä Yhdysvaltain psykologiyhdistys APA seurasi pian.[6]

Ex-gay-liikkeen merkittävin teoreetikko Elizabeth Moberly esittää kirjassaan Psychogenesis (1983), että saman sukupuolen rakkauden tarve on normaali tarve, joka ei ole perverssiä tai epänormaalia. Homoseksuaalisuus aiheutuu ensisijaisesti siitä, että tuo tarve ei täyty lapsuudessa riittävästi suhteessa omaa sukupuolta olevaan vanhempaan.

Tavoitteet ja periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aslan pyrkii tukemaan kaikkia, jotka haluavat kasvaa miehisyyden, naiseuden, seksuaalisuuden tai ihmissuhteiden alueilla. Erityisryhmistä huomioidaan seksiriippuvaiset, hyväksikäytön uhrit ja homoseksuaalit, jotka haluavat muuttua heteroseksuaaliseen suuntaan. Aslan määrittelee termin ex-gay homoseksuaaliksi, joka ei vakaumuksensa vuoksi halua toteuttaa homoseksuaalisuuttaan, kun taas täyden muutoksen homoseksuaalista heteroseksuaaliksi kokenut henkilö on ex-homoseksuaali.[3]

Aslan ilmoittaa noudattavansa periaatetta, jonka mukaan "jokaisella homolla tulee olla oikeus päättää itse haluaako hän homouteen sopeuttavaa vai muutosterapiaa. Mikäli asiakkaan päätös sotii terapeutin arvomaailmaa vastaan, hänen tulee ohjata asiakas toisenlaiseen terapiaan." Aslan perustelee kantaansa sillä, että vaikka homoseksuaalisuus on poistettu psykiatrisesta sairausluokituksesta (ICD-10), jäljellä on diagnoosi "itseä häiritsevä seksuaalinen suuntautuminen", jonka perusteella muutosta haluava homoseksuaali on oikeutettu saamaan muutokseen tähtäävää terapiaa.[3]

Työmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aslan järjestää Adrew Comiskeyn kehittämää, ympäri maailman levinnyttä Living Waters -eheytymiskurssia Suomessa nimellä Elävät vedet. 30 tapaamiskertaa sisältävä kurssi on tarkoitettu "kaikille mieheydessä, naiseudessa ja seksuaalisuudessa rikkinäisille".[7]

Aslanin tärkeimpinä työmuotoina ovat erilaiset seminaarit sekä tukiryhmät, joita ovat Elävien vesien lisäksi muutosta aloittaville suunnattu Kutsu kasvuun[8] ja kristinuskon avulla ongelmista ja sairauksista selviämiseen pyrkivä Elämän puolelle.[9]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleinen ex-gay-liikkeen kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Setan syytökset epäeettisistä uskomushoidoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2008 Seta antoi Sosiaali- ja terveysministeriön vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävälle työryhmälle lausunnon, jonka mukaan Aslan tarjoaa homo- ja biseksuaaleille pseudotieteellisiä eheytymishoitoja. Nämä muodostavat riskin, sillä Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen (APA) mukaan seksuaalisen suuntautumisen muutosterapiat ovat epäeettistä terveysalan ammattilaisten käytöstä, sillä ne onnistuvat harvoin ja epäonnistuessaan aiheuttavat potilaalle itsemurhariskin. Tästä riskistä ei yleensä anneta tietoa ennen terapian aloittamista. Setan tietojen mukaan tiettyihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat vanhemmat ohjaavat myös alaikäisiä lapsiaan Aslanin eheytystoimintaan. Seta vaatikin terapian käsitteen määrittelyä lääketietellisin kriteerein, mielenterveyteen liittyvien uskomushoitojen valvonnan tiukentamista, sellaisten alaikäisille tarjoamisen rajoittamista ja potilasta vahingoittavan hoidon korvausvastuun velvoittamista.[10]

Erottaminen TEK:stä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aslan erotettiin Terveyden edistämisen keskuksesta (TEK) vuonna 2001, koska TEK sai yhteydenottoja, joiden mukaan Aslanin toiminta oli haitallista ja lainvastaista.[11] Aslanin näkemyksen mukaan taustalla oli "homoaktivistien kampanja", jolla haluttiin sulkea pois eheytymiseen liittyvä keskustelu mielenterveysalalta.[12] Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtajan mukaan taas erottamisen perusteena oli se, että Aslanin toiminnasta käyty keskustelu oli haitallista TEK:lle.

Erottamisen taustalla oli se, että vuoden 1999 alussa Aslan väitti TEK:n serverillä, että Yhdysvaltain psykiatriyhdistys (APA) oli vuonna 1973 poistanut homoseksuaalisuuden diagnoosin sairausluokituksestaan "homoaktivistien painostuksesta". APA:n ulkomaanosaston johtaja lähetti huhtikuussa 1999 Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtajalle kirjeen, jossa hän selosti APA:n päätökseen johtanutta tieteellistä prosessia ja piti aiheettomina Terveyden edistämisen keskuksen verkkosivuilla esitettyjä syytöksiä alistumisesta ulkopuolisen painostuksen alla.[13][5] TEK:n hallitus perusteli yksimielistä päätöstään sillä, että Aslanin toiminnasta käyty keskustelu oli vahingoittanut järjestöä huomattavasti.[14]

Liikkeestä eronneiden negatiiviset kokemukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs ex-gay-liikkeestä eronnut, homoseksuaalisen identiteettinsä hyväksynyt ihminen eli ex-ex-gay on 1990-luvulla Aslanin toimintaan useamman vuoden ajan osallistunut, peitenimellä esiintyvä "Marko". Aslanin teologia perustuu "Markon" mukaan fundamentalistiseen raamatuntulkintaan, ja yhdistyksen tapahtumat muistuttavat amerikkalaisperäistä, uuskarismaattista kristillisyyttä. Niinpä Aslan onkin löytänyt yhteistyökumppaneita vapaiden suuntien seurakunnista, kun taas yhdistyksen suhde evankelis-luterilaiseen kirkkoon on ongelmallinen.[15]

"Marko" kritisoi Aslanin tapaa suhtautua homoseksuaalisuuteen sielullisen rikkinäisyyden seurauksena. "Vastoin omaa selkeää ja syvää kokemustaan homoseksuaalin pitäisi ajatella tulevansa eheäksi ainoastaan heteroseksuaalisessa suhteessa. Ellei hän ajattele näin, hän on tietämätön tai syntinen. Spontaanisti syntynyttä, toimivaa ja valmiiksi olemassa olevaa homoseksuaalista identiteettiä pidetään epäterveenä ja valheellisena. Määrittelemättömässä tulevaisuudessa odottavaa, epäkiinnostavaa ja ehkä lopulta täysin tavoittamatonta heteroseksuaalista identiteettiä puolestaan pidetään terveenä ja aitona." Järjestön tapahtumissa homoseksuaalit muun muassa julistavat kollektiivisesti tekevänsä parannusta Baalin palvontana pidetyistä "luomistarkoituksen vastaisista synnillisistä yllykkeistään". Eräässä tällaisessa tapahtumassa osallistujat tekivät parannusta suomalaisten oletetusta venäläisvihasta.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aslan järjestönä Aslan ry. Viitattu 6.5.2009.
  2. Aslan etsii lääkkeitä hetero- ja homofobiaan Cross Section E 08. Viitattu 5.2.2009. [vanhentunut linkki]
  3. a b c d e Kiperiä kysymyksiä homoudesta Aslan ry. Viitattu 6.5.2009.
  4. Tapio Puonti (1995). "Seksuaalinen suuntautuneisuus on altis muutoksille" Syntyjä syviä: erilaisen homoseksuaalisuuden näkökulma. Sivut 36–40, 44–46. Vantaa: Osumakustannus Oy.
  5. a b Eheytysliike: Jumala palaa psykologiseen teoriaan Finnqueer. Viitattu 3.2.2007.
  6. Position Statement American Psychiatric Association 1998/2000. Viitattu 3.2.2007.
  7. Eheyttä seksuaalisuuteen - Elävät vedet Aslan ry. Viitattu 6.5.2009.
  8. Eheyttä ihmissuhteisiin, identiteettiin ja seksuaalisuuteen - Kutsu kasvuun Aslan ry. Viitattu 6.5.2009.
  9. Osallisuuteen elämän täyteydestä – Elämän Puolelle Aslan ry. Viitattu 6.5.2009.
  10. Johanna Pakkanen: Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävälle työryhmälle /STM 30.9.2008. Seta. Viitattu 6.5.2009. [vanhentunut linkki]
  11. Terveyden edistämisen keskus antoi potkut Aslanille KD. Arkistoitu 12.1.2006. Viitattu 3.2.2007.
  12. Homoseksuaalisuuden kohtaaminen sielunhoidossa STI. Viitattu 3.2.2007.
  13. Kirkko & kaupunki: Kristillisten Kari Kärkkäinen tuomitsee Aslanin erottamisen TEK:stä Finnqueer. Viitattu 3.2.2007.
  14. Aslan-yhdistys sai potkut terveysalan kattojärjestöstä. Helsingin Sanomat, 2001, nro 30.9..
  15. a b Lumikallio, Katrina: "Markon" kokemus 1990-luvun suomalaisesta ex-gay-liikkeestä. FinnQueer, 2009, nro 16.4..

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]