Suomalainen kansanperinne

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 7. syyskuuta 2015 kello 10.37 käyttäjän Nitraus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalainen kansanperinne tarkoittaa suomalaisille perinteisiä ja kansanomaisia käytäntöjä, teknologioita, uskomuksia, tietoja, asenteita ja tapoja. Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu sanan laajassa merkityksessä kaikki suomalaisten perinteinen kansanomainen kulttuuri. Kansanperinnettä eivät ole uusi, kaupallinen tai vieras nykykulttuuri eikä oppineiden tekemä niin kutsuttu "korkeakulttuuri". Erityisesti maalaiskulttuuri ja tavallisen rahvaan kulttuuri, myös jossain määrin varhainen työväenkulttuuri, on katsottu Suomessa kansanperinteeksi. Myös maaseudulla itsenäisesti toimivien käsityöläisten perinteiset elinkeinot, kuten kyläsepän ammatti, voidaan nähdä kansanperinteellisiksi. Sivistyneistö ja oppineisto kiinnostuivat suomalaisesta kansanperinteestä erityisesti 1800-luvulla, ja siitä lähtien myös suomalaista kansanperinnettä on muokattu korkeakulttuuriksi ja siitä on ammennettu aineksia korkeakulttuuriin.

Alan Dundesin tunnetun esseen mukaan kansanperinteeseen kuuluvat ainakin kansantarinat ja muu sanallinen perinne, musiikki, perinteiset esineet ja rakennukset, uskonto ja uskomukset sekä ruokaperinne.[1]

Kansanperinteen lajeja

Kansantarinat ja muu sanallinen perinne

Runonlaulajia 1897.

Suullista kansanperinnettä on välitetty sukupolvelta toiselle. Siihen kuuluvat muun muassa uskomukset, myytit ja kertomukset, lastensadut, kansanviisaudet, sananlaskut, kaskut, loitsut sekä kansanlaulut. Merkittävä apu suullisen perinteen säilyttämisessä on ollut itämerensuomalaisten kansojen oma runomitta, kalevalamitta. Mitta ja alkusointu auttoivat runojen ulkoa muistamisessa. Kalevalamittaiset runot on yleensä laulettu.[2][3] Kalevalamitta oli pitkälti kadonnut Länsi-Suomesta 1800-luvulle tultaessa, joten muistiin merkitystä länsisuomalaisesta suullisesta kansanperinteestä valtaosa on ollut suorasanaista.

1800-luvulla alkaneilta kansanrunojen keräysmatkoilta on koottu maailman suurin kansanrunousarkisto, jonka kortistoissa on noin 2,2 miljoonaa korttia.[4] Keräysmatkoja rahoitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka varojen turvin esimerkiksi Elias Lönnrot teki kymmenen perinteen keräysmatkaa. Hän kokosi omista ja muiden löytämistä runoista Kalevalan ja Kantelettaren, ja toimitti satu- ja arvoituskokoelmia.[5]

Kansanmusiikki ja kansantanssi

Kansantanssia kansallispuvuissa.

Suomalaista kansanperinnettä on myös suomalainen kansanmusiikki, johon kuuluvat niin kalevalaiset laulut, tuutulaulut, maalaislaulut, matkalaulut, soutulaulut, sotalaulut, rekilaulut, kuin pelimannimusiikkikin. Itä-Suomessa kansanperinnettä olivat myös itkuvirret.[6]

Perinteiset esineet ja rakennukset

Eräs merkittävä, nykyisinkin erittäin suosittu kansanperinteellinen tai kansanperinteestä kehittynyt ilmiö on suomalainen saunakulttuuri, johon edelleen kuuluu vanhoja tapoja ja teknologioita.[7] Myös kansanperinteisesti valmistettuja puuveneitä on yhä paljon käytössä.

Nykyisin lähinnä kesämökeissä, saunoissa ja maaseutuasunnoissa käytetty hirsirakentaminen perustuu jo esihistoriallisena aikana maaseudun rakennuksissa käytettyyn teknologiaan.[8]

Säilynyt on myös maaseudulta peräisin oleva talkooperinne, tapa kutsua lähiseudun ihmisiä töihin, lähinnä rakennustöihin, palkkiona ylläpito ja juhlat.

Käsityö, esim. neulominen, on myös Suomessa yleistä. Ryijy on esimerkki elävästä suomalaisesta käsityöperinteestä.[9][10]

Uskonto ja uskomukset

Juhannuskokko.

Kansanperinteessä on jäänteitä suomalaisesta muinaisuskosta. Myös kristillisistä uskomuksista, tavoista ja opeista on muokattu kansanomaisia versioita, kuten omaperäinen kalevalainen kertomus siitä, miten kristinuskon Jeesus syrjäyttää tietäjä Väinämöisen.[11][12]

Kansanperinteestä on lähtöisin osa suomalaisesta juhlaperinteestä, varsinkin pakanallisperäinen juhannuksen vietto taikoineen sekä joulun juhlinta.[13]

Ruokaperinne

Pääartikkeli: suomalainen keittiö
Karjalanpiirakoita.

Suomalaisessa ruokakulttuurissa on vaikutteita sekä idästä että lännestä, ja erot korostuvat maakuntien perinteissä. Lännessä ruokaa on tehty perinteisesti keittämällä ja leivinuunia lämmitettiin harvoin, jolloin arkileipä säilytettiin kuivattuna. Idässä uuni lämpeni usein ja sitä käytettiin ruoanlaittoon. Hapattaminen, sienet ja piirakat ovat itäistä perinnettä.[14]

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Hautala, Jouko (toim.): Vanhat merkkipäivät. Kuvittanut Erkki Tuomi. 7. painos (1. painos 1948). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-162-3.
  • Hyry, Katja & Pentikäinen, Antti & Pentikäinen, Juha: Lumen ja valon kansa: Suomalainen kansanusko. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20101-4.
  • Korhonen, Teppo: Tekniikkaa, taidetta ja taikauskoa: Kirjoituksia aineellisesta kansankulttuurista. Tietolipas 162. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-009-0.
  • Kovalainen, Ritva & Seppo, Sanni: Puiden kansa. Kemiö: Helsinki: Hiilinielu tuotanto: Miellotar, 2006. ISBN 952-99113-1-9.
  • Kuisma, Juha: Tuli leivän antaa: Suomen ekohistoria. Helsinki Jyväskylä: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5014-5.
  • Laaksonen, Pekka & Mettomäki, Sirkka-Liisa (toim.): Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-767-4.
  • Lehikoinen, Heikki: Tuo hiisi hirviäsi: Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-123-9.
  • Pentikäinen, Juha: Kalevalan maailma. Uusittu laitos. 1. laitos ilmestynyt 1987 Gaudeamuksen kustantamana nimellä Kalevalan mytologia. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-662-403-0.
  • Pentikäinen, Juha: Suomalaisen lähtö: Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-625-2.
  • Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas: Suomen kansankulttuurin kartasto 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 587. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-753-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Talve, Ilmar: Suomen kansankulttuuri. 3. tarkennettu ja täydennetty painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 514. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-553-1.
  • Vilkuna, Kustaa: Isien työ: Veden ja maan viljaa, arkityön kauneutta. 13. painos. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-02499-X.
  • Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
  • Virtanen, Leea: Suomalainen kansanperinne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 471. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988 (3. painos 1999). ISBN 951-717-500-0.
  • Vuorela, Toivo: Kansanperinteen sanakirja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-08803-X.
  • Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975 (4. painos 1998). ISBN 951-0-07190-0.

Aiheesta muualla