Sergei Polunin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sergei Polunin Pietarissa 13.10.2019

Sergei Vladimirovitš Polunin (ven. Серге́й Влади́мирович Полу́нин; s. 20. marraskuuta 1989, H’erson, Ukrainan SNT) on venäläinen balettitanssija, näyttelijä ja malli. Hänellä on Venäjän, Ukrainan ja Serbian kansalaisuus, mutta hän on aina pitänyt itseään venäläisenä.[1] [2]

Polunin aloitti voimistelun ennen kuin siirtyi kahdeksanvuotiaana Kiovan koreografiseen instituuttiin. Valmistuttuaan sieltä hän muutti äitinsä kanssa Lontooseen 13-vuotiaana ja jatkoi vuonna 2003 opintojaan apurahan turvin. Lontoossa hänen oppilaitoksensa oli Royal Ballet School.[3]

Vuonna 2007 Polunin nimitettiin vuoden nuoreksi brittiläiseksi tanssijaksi. Vuonna 2010 hänesta tuli 19-vuotiaana Royal Ballet’n ensitanssija nuorempana kuin kukaan ennen häntä. Kahden vuoden kuluttua hän erosi ryhtyäkseen freelance-tanssijaksi, koska hän ei mielestään voinut toteuttaa taiteellista luovuuttaan Royal Ballet’ssa. Ero herätti runsaasti huomiota maailman balettipiireissä.[4] Toisenkin kerran hän aiheutti kummastusta, kun jäi saapumatta Peter Schaufussin baletin Midnight Express harjoituksiin Lontoossa muutamia päiviä ennen sen esitystä.[5]

Polunin kutsuttiin Venäjälle, jossa hän esiintyi ensitanssijana Moskovassa Stanislavskin ja Nemirovitš-Dantšenkon musiikkiteatterissa ja Novosibirskin ooppera- ja balettiteatterissa, mutta hän vieraili myös Englannissa ja muissa maissa, ja hänen kansainvälinen maineensa kasvoi.

Vuonna 2014 Polunin aloitti yhteistyön amerikkalaisen valokuvaajan ja elokuvaohjaajan David LaChapellen kanssa, ja tuloksena oli baletti Take me to church, joka perustuu irlantilaisen Hozierin musiikkiin.[6] Se on ollut hyvin suosittu, ja Internetissä katsojia on ollut kymmeniä miljoonia. Poluninin tarkoituksena oli luoda lisää modernia tanssia sekä näyttämölle että elokuvaan yhdessä eri alojen taiteilijoiden kanssa, ja sitä varten hän perusti Polunin-projektin, josta tuli myöhemmin Polunin Ink.[7]

Pariisin ooppera kutsui Poluninin vuonna 2019 esiintymään Joutsenlammessa, mutta tilaisuus peruutettiin 48 tuntia ennen esitystä. Syynä oli se, että Polunin oli lähettänyt Instagram-tililleen homofobisia ja seksistisiä postauksia, mikä herätti kansainvälistä paheksuntaa.[8]

Polunin Ink loi kolme uutta modernia balettia vuonna 2019. Rasputin, jonka musiikin sävelsi Kirill Richter, sai Lontoossa negatiivisen vastaanoton, mutta muualla se otettiin paremmin vastaan.[9][10] Sergei Prokofjevin säveltämää Romeo ja Julia -balettia[11] modernisoidussa muodossa yleisö ja kriitikot kehuivat. Kolmas oli Punahilkka ja susi, jonka musiikki on Kirill Richterin, mutta tarina ei kuitenkaan perustu alkuperäiseen satuun.[12]

Useat tunnetut klassiset baletit ovat kuuluneet Poluninin ohjelmaan, kuten Spartacus, Mayerling, Manon, Giselle, Pähkinänsärkijä, La Bayadère, Tuhkimo, Don Quijote, Prinsessa Ruusunen, Le Corsaire, Coppélia, Joutsenlampi, Pekka ja Susi sekä Oopperan kummitus balettisovituksena, ja hänellä on ollut rooleja myös useissa vähemmän tunnetuissa baleteissa.[13]

Kansainvälisissä balettikilpailuissa Polunin on menestynyt hyvin, ja kriitikot ovat nimittäneet hänet useita kertoja vuoden parhaimmaksi tanssijaksi. Häntä on sanottu yhdeksi sukupolvensa lahjakkaimmista tanssijoista, ja häntä on verrattu Rudolf Nurejeviin ja Mihail Baryšnikoviin, mutta hän on saanut myös nimityksen ”enfant terrible” aiheuttamansa kohun vuoksi.[14]

Polunin on näytellyt myös elokuvissa. Ensimmäinen oli Idän pikajunan arvoitus vuonna 2017. Sitä seurasi Red Sparrow sekä The Wihite Crow, jonka aiheena on Rudolf Nurejev. Ranskassa hän on näytellyt elokuvassa Passion simple. Dancer kertoo Poluninin omasta elämästä.[15]

Mallina hän on toiminut Diorin ja Balmainin muotinäytöksissä.[16] [17]

Polunin on aktiivinen Internetissä. Marraskuussa 2018 hän lähetti Instagram-tililleen tukensa osoituksen Venäjän presidentti Vladimir Putinille.[18] Lisäksi hän ilmoitti kannattavansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia tämän turvallisuuden puolesta tekemän työn vuoksi.[19] Hänellä on myös oma Facebook-tili, jossa hän julkaisee tietoja tulevista esiintymisistään, ja lisäksi hänen faneillaan on Facebook-tilejä.[20][21]

Poluninilla on useita tatuointeja, muun muassa kuva Putinista. Hän on kuitenkin ilmoittanut haluavansa päästä tatuoinneista eroon.[22]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poluninin elämänkumppani on venäläinen taitoluistelija Jelena Iljinyh. Heidän ensimmäinen poikansa syntyi Miamissa vuonna 2020[23] ja toinen poika huhtikuussa 2022.[24]

  1. Sergei Polunin (Dancer) OperaAndBallet.com. Viitattu 28.1.2022.
  2. Self-destructive dance superstar Sergei Polunin: 'Ukraine put me on a list of terrorists' The Guardian. 7.3.2019. Viitattu 29.1.2022.
  3. Sergei Polunin Royal Opera House. Viitattu 28.1.2022.
  4. Royal Ballet 'shocked' by Sergei Polunin resignation The Guardian. 25.1.2012. Viitattu 28.1.2022.
  5. Ballet star Sergei Polunin walks out of production – again The Guardian. 4.4.2013. Viitattu 28.1.2022.
  6. Polunin, "Take me to church" by Hozier Youtube. David LaChapelle Studio. Viitattu 28.1.2022.
  7. Polunin Ink poluninink.com. Viitattu 28.1.2022.
  8. Sergei Polunin review – a blatant image recovery effort The Guardian. 2.6.2019. Viitattu 28.1.2022.
  9. Polunin Ink review – storm, stress and sweet torment The Guardian. 2.6.2019. Viitattu 29.1.2022.
  10. The eyes have it! Sergei Polunin mesmerises Moscow once more as Rasputin Seen and Heard International. 24.6.2021. Viitattu 28.1.2022.
  11. Sergei Polunin - Romeo and Juliet, Royal Albert Hall, 2021 Youtube. 14.1.2022. Viitattu 29.1.2022.
  12. “Красная шапочка” в новом прочтении – премьера балета Сергея Полунина ClassicalMusicNews.ru. 2.1.2020. Viitattu 28.1.2022.
  13. Sergei Polunin Bayerische Staatsoper. Viitattu 28.1.2022.
  14. Polunin: the enfant terrible of the ballet world Athens International Film Festival. Viitattu 28.1.2022.
  15. Dancer Sergei Polunin: Ballet, Cinema, Scandals beautystyleculture.com. Viitattu 28.1.2022.[vanhentunut linkki]
  16. "Dior Homme" fashion shoot with Sergei Polunin Youtube. 3.7.2017. Viitattu 28.1.2022.
  17. ballet’s enfant terrible sergei polunin is the new face of balmain i-D. 7.9.2018. Viitattu 28.1.2022.
  18. Sergei Polunin's Putin posts get social media in a spin BBC News. 4.12.2018. Viitattu 28.1.2022.
  19. "Трамп делает мир безопаснее" Сегодня. Viitattu 28.1.2022.
  20. Sergei Polunin Facebook. Viitattu 29.1.2022.
  21. Sergei Polunin Fans Facebook. Viitattu 29.1.2022.
  22. Sergei Polunin on burnout, tattoos and why he’s still not ready to say sorry: ‘A public apology is so unreal inews. 4.2.2021. Viitattu 30.1.2022.
  23. Sergei Polunin and Elena Ilinykh with their son Mir are resting in Miami chernayakobra.ru. 22.1.2021. Viitattu 28.1.2022.
  24. У Елены Ильиных и Сергея Полунина родился второй сын – назвали Дар. sports.ru. 24.4.2022. Viitattu 26.4.2022.