Mihail Baryšnikov

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mihail Baryšnikov
Baryšnikov vuonna 2014.
Baryšnikov vuonna 2014.
Syntymäaika 27. tammikuuta 1948 (ikä 69)
Syntymäpaikka Riika
Aktiivisena 1975–2007
Ammatti tanssija
näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Allmovie
Ehdokkuudet

Oscar (sivuosa) 1977

Mihail Nikolajevitš Baryšnikov (ven. Михаил Николаевич Барышников, latv. Mihails Barišņikovs, s. 27. tammikuuta 1948 Riika) on venäläinen balettitanssija, joka on vuodesta 1974 työskennellyt Yhdysvalloissa.

Baryšnikov on käyttänyt jopa täydelliseksi kutsuttua tanssitekniikkaansa niin klassisen baletin kuin modernin tanssinkin lajeissa. Lisäksi hän on esiintynyt näyttelijänä niin television saippuasarjoissa kuin nykyisen kotikaupunkinsa New Yorkin suurissa draamateattereissakin Broadwaylla.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baryšnikov syntyi venäläiseen perheeseen Riiassa, Latviassa. Hänen isänsä oli insinööri ja äitinsä ompelija.

Tanssijaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baryšnikov aloitti tanssin opiskelun Vaganovan balettikoulussa 15-vuotiaana. Lahjakkuutensa ansiosta hän pääsi Leningradin (nykyinen Pietari) Kirovin balettiin vuonna 1966. Kun Kirovin baletti oli Kanadan-kiertueella vuonna 1974, Baryšnikov anoi poliittista turvapaikkaa Torontosta[2] ja matkusti Yhdysvaltoihin.

Vuosina 1974–1979 hän oli ensitanssija American Ballet Theatressa (ABT). Hän liittyi New York City Balletiin vuosiksi 1978-1979, kunnes palasi takaisin American Ballet Theatreen vuonna 1980 ja toimi seurueen taiteellisena johtajana vuoteen 1989 asti.[3] Heinäkuun 3. päivänä vuonna 1986 hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen. Vuosina 1990–2002 Baryšnikov oli ohjaajana White Oak -tanssiprojektissa.

Televisio- ja filmiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baryšnikov sai Oscar-ehdokkuuden ensimmäisestä elokuvaroolistaan Herbert Rossin elokuvassa Käännekohta (The Turning Point) vuonna 1977. Baryšnikov näytteli pääosaa Taylor Hackfordin ohjaamassa elokuvassa Taylor Hackfordin Valkeat yöt (White Nights) (1985) ja hänellä oli myös näkyvä rooli venäläisenä emigranttitaiteilijana televisiosarjassa Sinkkuelämää (Sex and the City).[4]

Baryšnikovilla on aikuisikäinen suomalainen kummityttö ja hän on vieraillut Suomessa usein.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuori, Suna: Mihail Baryšnikov harjoittelee teatteriroolia Helsingissä Helsingin Sanomat. 29.5.2011. Viitattu 29.5.2011.
  2. 1974: Mikhail Baryshnikov defects from the Soviet Union CBC. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  3. Mikhail Baryshnikov ABT. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  4. Mihail Baryšnikov Allmoviessa (englanniksi)
    Manolo Blahniks Meet Ballet Slippers; Baryshnikov Is Cast as Heartthrob for ’Sex and the City’ Finale 2003. The New York Times. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  5. Tainola, Rita: Sinkkuelämää-tähti viihtyy Suomessa: ”Minulla on suomalainen kummityttö” Ilta-Sanomat. 13.8.2011. Viitattu 13.8.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]