SS-Verfügungstruppe
SS-Verfügungstruppe | |
---|---|
Toiminnassa | 1934-1940 |
Valtio | Natsi-Saksa |
Puolustushaarat | SS |
Rooli |
Henkilösuojaus Kapinan torjunta Manööverisodankäynti Yllätyshyökkäykset |
Koko | Divisioona |
Tukikohta | Berliini |
Värit | Musta, valkoinen, punainen |
Komentajat | |
Tunnettuja komentajia |
Paul Hausser Felix Steiner Sepp Dietrich |
SS-Verfügungstruppe (SS-VT tai V-Truppe) (suomennettuna SS-käyttöjoukot) perustettiin vuonna 1943 natsipuolueen (NSDAP) taistelujoukoiksi. Elokuun 17. päivänä 1938 Adolf Hitler määräsi, että SS-VT ei ollut osa Ordnungspolizei (järjestyspoliisia) eikä Wehrmachtia, vaan sotilaskoulutettuja miehiä, jotka olivat Führerin käytettävissä. Sota-aikana SS-VT:n oli määrä olla armeijan käytettävissä.
SS-VT osallistui Saksan hyökkäykseen Puolaan syyskuussa 1939. Vuoteen 1940 mennessä näistä sotilaallisista SS-yksiköistä oli tullut Waffen-SS:n ydin.
Muodostuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SS-VT muodostettiin 24. syyskuuta 1934 erilaisten natsien ja puolisotilaallisten joukkojen, kuten SS-erikoisjoukkojen (SS-Sonderkommandos) ja esikunnan vartijoiden (SS-Stabswache), yhdistämisestä.[1] SS-VT:n oli määrä koostua kolmesta rykmentistä, jotka oli muodostettu Saksan armeijan (Heer) jalkaväkirykmenttien mallin ja niiden sääntöjen mukaisesti. Jokaisessa rykmentissä olisi kolme pataljoonaa, moottoripyöräkomppania ja kranaatinheitinkomppania. Yksikkö nimettiin virallisesti SS-Verfügungstruppe (”Käyttöjoukot”, eli Führerin henkilökohtaisessa käytössä olevat joukot).[2] Miesten oli määrä olla vapaaehtoisia, jotka olivat suorittaneet palveluksensa Reichsarbeitsdienstissa (RAD, valtion työpalvelujärjestö).[3]
Hitler ilmoitti julkisesti SS-Verfügungstruppen (SS-VT) perustamisesta 16. maaliskuuta 1935 pitämässään puheessa Reichstagissa.[4] SS-VT:n oli oltava riippuvainen Saksan armeijasta aseiden ja sotilaskoulutuksen osalta, ja se valvoi rekrytointijärjestelmää paikallisten kutsuntalautakuntien kautta, joiden tehtävänä oli jakaa varusmiehiä Wehrmachtin eri joukko-osastoihin Saksan ylijohdon (Oberkommando der Wehrmacht, saksaksi OKW) asettamien määräyksien mukaisesti. SS:lle annettiin alhaisin rekrytointiprioriteetti, mikä rajoitti sen kokoa.[5]
Vuonna 1936 Himmler valitsi entisen kenraaliluutnantti Paul Hausserin SS-VT:n tarkastajaksi Brigadeführerin (prikaatinkomentaja) arvossa. Hausser pyrki muuttamaan SS-VT:stä uskottavan sotilaallisen voiman, joka oli tavallisen armeijan veroinen.[6][7] SS-VT koulutettiin Hitlerin henkilökohtaisen henkivartioston Leibstandarte SS Adolf Hitlerin (LSSAH) rinnalla, joka oli myös muodostettu SS-Stabswachesta ja SS-Sonderkommando Berlinistä. Josef ”Sepp” Dietrichin komennossa oleva LSSAH toimi edelleen yksinomaan Hitlerin henkilökohtaisena suojeluyksikkönä ja kunniavartijana.[8][9]
Vuoteen 1937 mennessä SS oli jaettu kolmeen osastoon: Allgemeine-SS (yleinen SS), SS-Verfügungstruppe (SS-VT) ja SS-Totenkopfverbände (SS-TV), joka hallinnoi keskitysleirejä.[10] Hitler määräsi 17. elokuuta 1938, että SS:n sotilasjoukot oli asetettava armeijan ”käyttöön” sodan aikana.[11] Hitler totesi Himmlerin pyynnöstä, että SS-VT:ssä palveleminen riittää täyttämään asevelvollisuuden. Lisäksi sota-aikana SS-TV:n yksiköitä käytettäisiin SS-VT:n reservinä.[12][13] Tämä johti sodan aikana siihen, että miehiä vaihtui jatkuvasti Waffen-SS:n ja natsien keskitysleirien välillä.[12]
Himmlerin komennossa 1. syyskuuta 1939 olleet sotilasjoukot koostuivat useista alaryhmistä:
- Hitlerin henkivartijayksikkö Leibstandarte SS Adolf Hitler (LSSAH) Sepp Dietrichin johdolla.[14]
- Paul Hausserin johtama, Deutschland-, Germania- ja Der Führer -rykmenttejä komentanut Verfügungstruppen tarkastusyksikkö.
- Theodor Eicken johtama keskitysleirien tarkastusyksikkö (Inspektion der Konzentrationslager), johon kuului neljä aseistettua Totenkopf-yksikköä, jotka koostuivat SS-Totenkopfverbände-leirien vartijoista.[15] SS-Totenkopf-divisioona muodostettiin alun perin SS-TV:n ja SS Heimwehr Danzigin rykmenttien (Standarten) keskitysleirien vartijoista lokakuussa 1939. Sitten se liitettiin Waffen-SS:ään elokuussa 1940.[16] Nämä joukot käyttivät SS-TV:n pääkalloa ja ristiluuta SS-VT:n ”SS”-riimujen sijasta.
- Lisäksi oli Obergruppenführer Kurt Daluegen Ordnungspolizei:n taistelukoulutettuja poliisiyksiköitä, jotka eivät kuuluneet SS:ään ja jotka raportoivat Himmlerille tämän toimiessa Saksan poliisipäällikkönä. Vuoden 1940 sotatoimia varten myös näistä muodostettiin divisioona, joka asetettiin Waffen-SS:n alaisuuteen tammikuussa 1941 ja liitettiin siihen helmikuussa 1942.
Varhainen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SS-VT:n jäseniä palveli Wehrmachtissa Sudeettialueiden, Itävallan ja Tšekkoslovakian miehityksen aikana.[13] Näiden operaatioiden osalta SS-VT oli armeijan komennossa. SS-VT muodosti myös tykistörykmentin tänä aikana, jota käytettiin korvaamaan useiden armeijan yksiköiden puutteita kyseisiä operaatioita varten.[17] SS-VT-rykmentit Deutschland ja Germania sekä Leibstandarte osallistuivat Puolan offensiiviin, ja Der Führer (joka oli värvätty Itävallassa Anschlussin jälkeen) oli reservissä Prahassa. Syyskuussa 1939 SS-VT:n ja Heerin (armeijan) joukkojen yhteinen yksikkö toimi yhdessä Panssaridivisioona Kempfinä Puolan offensiivin aikana.[18] Se taisteli armeijan joukkojen rinnalla Różanissa, Modlinissa, Łomżassa ja Kmiczynissä. Divisioona lakkautettiin lähellä puolalaista Nidzican kaupunkia 7. lokakuuta 1939.
Huolimatta nopeasta sotavoitosta Puolassa syyskuussa 1939, Puolan offensiivin aikana tapahtuneet tapahtumat herättivät epäilyksiä SS-VT:n taistelutehokkuudesta. OKW eli Oberkommando der Wehrmacht (puolustusvoimien ylijohto) raportoi, että SS-VT:n yksiköt ottivat tarpeettomia riskejä ja että niiden tappiot olivat suuremmat kuin armeijan.[19] He totesivat myös, että SS-VT oli huonosti koulutettu ja että sen upseerit olivat sopimattomia taistelukomentajiksi. OKW totesi yhtenä esimerkkinä, että armeijan rykmentti joutui pelastamaan Leibstandarten sen jälkeen, kun puolalaiset olivat saartaneet sen Pabianicessa.[19] SS puolustautui väittämällä, että sitä oli haitannut se, että se oli joutunut taistelemaan hajanaisesti eikä yhtenäisenä muodostelmana, ja että armeija oli varustanut sen väärin tavoitteidensa toteuttamiseksi. Himmler vaati, että SS-VT:n olisi annettava taistella omissa muodostelmissaan omien komentajiensa alaisuudessa, kun taas OKW yritti saada SS-VT:n lakkautettua kokonaan. Hitler ei halunnut suututtaa armeijaa eikä Himmleriä, ja hän valitsi kolmannen tien. Hän määräsi SS-VT:n muodostamaan omat divisioonansa, mutta divisioonat olisivat armeijan komennossa.[19]
Lisäksi Eicken SS-TV:n kenttäjoukot eivät olleet sotilasjoukkoja, ja Puolan offensiivin aikana ”heidän kykyjään käytettiin sen sijaan siviiliväestön terrorisoimiseen toimilla, joihin kuului muun muassa hajaantuneiden puolalaisten sotilaiden jahtaaminen, maataloustuotteiden ja karjan takavarikointi sekä lukuisten puolalaisten poliittisten johtajien, aristokraattien, liikemiesten, pappien, älymystön edustajien ja juutalaisten kiduttaminen ja murhaaminen”.[20] Lisäksi Leibstandarten jäsenet syyllistyivät julmuuksiin lukuisissa kaupungeissa, kuten 50 puolanjuutalaisen murhaan Błoniessa ja Złoczewin verilöylyyn, jossa 200 siviiliä ammuttiin konekiväärillä. Myös Złoczewin lapset kärsivät; SS-miehet hakkasivat ja murhasivat heitä, toisinaan kiväärin kanuunanpiikeillä, murskaten pikkulasten kalloja. Ammuskeluja tapahtui myös Bolesławiecissä, Torzeniecissä, Goworowossa, Mławassa ja Włocławekissa.[21]
Waffen-SS:n kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lokakuussa 1939 SS-VT-rykmentit Deutschland, Germania ja Der Führer organisoitiin SS-Verfügungs-Divisioonaksi, jonka komentaja oli Paul Hausser. LSSAH laajennettiin moottoroiduksi rykmentiksi.[19][22]
Lisäksi aseistetut mutta huonosti koulutetut Totenkopfstandartenit organisoitiin yhdessä SS Heimwehr Danzigin kanssa Totenkopf-divisioonaksi Eicken komennossa lokakuussa 1939.[20] Ordnungspolizeista muodostettiin uusi divisioona, Polizei-divisioona. Nämä joukot osallistuivat taisteluharjoituksiin armeijan komennossa valmistautuakseen Fall Gelb -taisteluun Alankomaita ja Ranskaa vastaan vuonna 1940.[23]
Sekä SS-VT:n että LSSAH:n joukot osallistuivat Alankomaiden valtaukseen.[24] Viisi päivää kestäneessä kampanjassa LSSAH liittyi armeijan yksiköihin ja ilmajoukkoihin useiden taistelujen jälkeen hollantilaisten puolustajien kanssa.[25] Rotterdamin antautumisen jälkeen LSSAH lähti Haagiin, jonne se saapui 15. toukokuuta vangittuaan 3 500 hollantilaista sotilasta.[26]
SS Totenkopfin divisioona määrättiin 16. toukokuuta Ranskaan, ja se liitettiin armeijan osastoihin, jotka muodostivat hyökkäyksen pohjoisen ”keihäänkärjen”.[27] Ranskassa SS Totenkopf osallistui liittoutuneiden ainoaan panssarivaunuhyökkäykseen Ranskan taistelussa.
Ranskan taistelun päätyttyä SS-VT nimettiin virallisesti Waffen-SS:ksi Adolf Hitlerin 19. heinäkuuta 1940 pitämässä puheessa.[28]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Reynolds, Michael (1997). Steel Inferno: I SS Panzer Corps in Normandy, s. 1-3.
- ↑ Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, s. 144
- ↑ Mollo, Andrew (1991). Uniforms of the SS: Volume 3: SS-Verfügungstruppe, s. 3
- ↑ Internet Archive: The Waffen SS : Hitler's elite guard at war, 1939-1945. Ithaca, N.Y. : Cornell University Press, 1984. ISBN 978-0-8014-9275-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.6.2024).
- ↑ Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, 145
- ↑ Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, s. 146
- ↑ Windrow, Martin; Burn, Cristopher (1992). The Waffen-SS, Edition 2, s. 7-8
- ↑ Cook, Stan; Bender, Roger James (1994). Leibstandarte SS Adolf Hitler: Uniforms, Organization, & History, s. 8-19
- ↑ Stein 1984, s. 4–8. archive.org.
- ↑ Organisationsbuch der NSDAP (1937), s. 424
- ↑ Stein 1984, s. 23. archive.org.
- ↑ a b Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, s. 148
- ↑ a b Stein 1984, s. 23, 33 archive.org.
- ↑ Stein 1984, s. 5–7 archive.org.
- ↑ Stein 1984, s. 27, 28, 33, 34. archive.org.
- ↑ Stein 1984, s. 32–35 archive.org.
- ↑ Mollo, Andrew (1991). Uniforms of the SS: Volume 3: SS-Verfügungstruppe, s. 4
- ↑ Stein 1984, s. 25–27. archive.org.
- ↑ a b c d Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, s. 149
- ↑ a b Sydnor, Charles W. (1990). Soldiers of Destruction: The SS Death's Head Division, 1933–1945, s. 37, 44
- ↑ Rossino 2003, s. 114, 159–161. archive.org.
- ↑ Stein 1984, s. 32. archive.org.
- ↑ Flaherty, T. H. (2004) [1988]. The Third Reich: The SS, s. 149-151
- ↑ Stein 1984, s. 61–65. archive.org.
- ↑ Stein 1984, s. 61, 62 archive.org.
- ↑ Flaherty, T. H. (2004) [1988]. The Third Reich: The SS, s. 154
- ↑ Stein 1984, s. 66. archive.org.
- ↑ Flaherty, T. H. (2004). The Third Reich: The SS, s. 156