Josef Dietrich
| Josef Dietrich | |
|---|---|
 Sepp Dietrich vuonna 1943. |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Sepp |
| Syntynyt | 28. toukokuuta 1892 Hawangen, Baijeri |
| Kuollut | 21. huhtikuuta 1966 Ludwigsburg, Länsi-Saksa |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Saksan keisarikunta (vuoteen 1918)  Natsi-Saksa |
| Palvelusvuodet | 1911–1945 |
| Komentajuudet |
 SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitler |
| Sotilasarvo |
 SS-Oberstgruppenführer |
 Nimikirjoitus |
|
Josef ”Sepp” Dietrich (28. toukokuuta 1892 Hawangen, Saksa – 21. huhtikuuta 1966 Ludwigsburg, Länsi-Saksa) oli saksalainen SS-kenraali (SS-Oberstgruppenführer) natsi-Saksan ja toisen maailmansodan aikana.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Josef Dietrich syntyi Hawangenissa lähellä Memmingeniä, joka kuuluu Schwabenin hallintopiiriin Baijerissa. Hänen isänsä Palagius Dietrich toimi työnjohtajana tehtaalla. Josef Dietrich itse astui työelämään leipurin apupoikana, joidenkin tietojen mukaan teurastajan oppilaana [1], Dietrich värväytyi armeijaan 1911 ja hän palveli lyhyesti Augsburgiin sijoitetussa 4. kenttätykistörykmentissä, kunnes putosi hevosen selästä loukaten itsensä.[2]
Dietrich värväytyi uudestaan armeijaan ensimmäisen maailmansodan sytyttyä, mutta koska hän myöhemmän valehteli sotakokemuksistaan ja tehtävistään suuressa sodassa, on vaikea tietää, mitä hän todella teki. Hän kertoi palvelleensa ratsuväessä mieluummin kuin jalkaväessä, jossa hän todennäköisimmin oli ja joskus hän sanoi olleensa myös vasta perustetuissa alppijääkärijoukoissa.[2] Toisten lähteiden mukaan toimi sodassa huoltokersanttina, jonka vastuulla oli sotilaiden palkkojen maksaminen.[3]
Joka tapauksessa Dietrich värväytyi 7. baijerilaiseen kenttätykistörykmenttiin, taisteli muun muassa Ypresissä, josta sai arven silmänsä yläpuolelle vihollisen ratsuväensotilaan keihään iskusta. Sodan viimeisen vuoden alussa hänet siirrettiin vastaperustettuun baijerilaiseen panssarivaunuosastoon.[2]
Sodan aikana hän oli noussut ylikersantin arvoon ja hänet oli palkittu toisen luokan rautaristillä. Hän halusi jäädä armeijaan, mutta ei päässyt.[2] Sodan jälkeen Dietrich työskenteli vaihtelevissa ammateissa, kuten huoltoaseman hoitajana, tarjoilijana ja tullimiehenä. Maineeltaan hän oli helposti suutahtava kovanahkainen tappelupukari.[3]
Kansallissosialisti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dietrich liittyi natsipuolueeseen jo varhaisessa vaiheessa ja pääsi nopeasti Adolf Hitlerin suosioon. Vuonna 1928 hänestä tehtiin Hitlerin henkivartion päällikkö. Hitler piti Dietrichistä ja jo vuonna 1931 hänet ylennettiin SS-Gruppenführeriksi, SS:n kenraaliluutnantiksi. Natsien valtaannousun jälkeen Dietrich yleni kenraalieverstiksi ja Leibstandarte-SS Adolf Hitlerin komentajaksi. Pitkien puukkojen yönä Dietrichillä oli merkittävä rooli Hitlerin antamien teloitusmääräyksien toteuttajana.[3]
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskan valloituksen aikana Dietrich komensi SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitleriä Pariisiin suunnatussa hyökkäyksessä ja myöhemmin Dunkerquessa. Dietrichin johtama divisioona osallistui myös Balkanin ja Kreikan valtaamiseen. Itärintamalla Dietrich komensi Keskustan armeijaryhmään kuulunutta I SS-panssariarmeijakuntaa. Syksyllä 1943 hän sai erikoistehtävän: Benito Mussolinin rakastajattaren Clara Petaccin palauttamisen Italian diktaattorille.[3]
Heinz Eberbachin mukaan Leibstandarte Adolf Hitler Seppin komennossa tappoi tuhansia juutalaisia. Arvion mukaan tämä tapahtui Taganrogissa. Alkuvuodesta 1942 Leibstandarte Adolf Hitler surmasi neljätuhantta neuvostoliittolaista sotavankia.[4]
Syksyllä 1944 Hitler määräsi Dietrichin johtamaan 6. SS-panssariarmeijaa, jolla oli ratkaiseva rooli vuodenvaihteeseen 1944–45 sijoittuneessa Ardennien taistelussa. Onnistuneen alun jälkeen Dietrichin armeijan eteneminen pysähtyi ja taistelu hävittiin.[3]
Huhtikuussa 1945 Hitler, joka oli raivoissaan Dietrichin armeijan huonosta suorituksesta itärintamalla, käski Leibstandarte SS Adolf Hitler divisioonan luopua ”Adolf Hitler” -käsivarsinauhoistaan. Dietrich loukkaantui niin, että palautti kaikki kunniamerkkinsä.[3]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dachaun sotarikosoikeudenkäynnissä 1945 Dietrich tuomittiin vastuullisena upseerina Malmedyn verilöylystä, jossa Dietrichin alaiset SS-miehet teloittivat joukon yhdysvaltalaisia sotavankeja Ardennien taistelun aikana. Hän sai 25 vuoden vankeusrangaistuksen, mutta vapautettiin vain kymmenen vuoden jälkeen 1955. Kaksi vuotta myöhemmin saksalainen oikeus tuomitsi hänet lisäksi 19 kuukaudeksi vankilaan osallisuudesta pitkien puukkojen yön teloituksiin. Dietrich kuoli sydänkohtaukseen 1966.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rupert Butler: SS-Leisbtandarte - The History of the First SS Division 1933-45. Spellmount Ltd, 2001. ISBN 1-86227-117-8
- Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Normandia 1944, sivu 180, luku 12 Epäonnistuminen Caenissa, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364[vanhentunut linkki] ,viitattu 17. toukokuuta 2012 kello 15:16 EEST
- ↑ a b c d Butler s. 161-171
- ↑ a b c d e f g Snyder s. 66
- ↑ Normandia 1944, sivu 181, luku 12 Epäonnistuminen Caenissa, Antony Beevor, suomentaja Jorma-Veikko Sappinen, WSOY, Helsinki 2009, WS Bookwell Oy, Juva 2009, ISBN 978-951-0-35306-6, http://www.suomalainen.com/fi/Normandia-1944-sku-P9789510369364[vanhentunut linkki] ,viitattu 17. toukokuuta 2012 kello 15:21 EEST
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Josef Dietrich Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
