Sähköyliherkkyys

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sähköyliherkkyys on tila, jossa ihminen kokee saavansa yliherkkyysoireita sähkömagneettisesta säteilystä. Suomalaisen ICD-10-tautiluokituksen luokka "muut yleiset oireet ja sairauden merkit: muualla luokittelemattomat ympäristöherkkyydet" kattaa myös sähköherkkyyden oireet. Sähköyliherkkyyttä ei luokitella sairaudeksi, mutta sillä on oirekoodi potilaiden hoitoonohjaamisen, tutkimuksen ja tilastoinnin edistämiseksi.[1] Sähköherkäksi itsensä kokee kyselyihin vastanneista maasta riippuen tutkimusten mukaan noin 1,5–5 prosenttia [2][3][4]. Laboratoriotutkimusten perusteella oireet eivät johdu sähkömagneettisista kentistä vaan kyseessä olisi noseboilmiö.[5] Vesa Linja-ahon mukaan oireita ei laukaise sähkömagneettinen kenttä vaan uskomus sellaisen läsnäolosta.[6]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkömagneettisesta säteilystä sanomansa mukaan kärsivät yksilöt kertovat säteilyn ilmenevän ihoreaktiona, kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina, kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä. Oireita ei olla pystytty yhdistämään tieteellisesti sähkömagneettisen säteilyn altistukseen[7].

Ylävartalon iho-oireiden ja sähköyliherkkyyden yhteyttä on pohdittu ensimmäisen kerran 1980-luvulla näyttöpäätteillä työskenneillä ihmisillä[8]. Nykyään tavallisia oireiden laukaisijoita ovat tietokoneet, matkapuhelimet sekä WLAN-verkkoja käyttävät laitteet, ja kuvatut oireet ovat tyypillisesti vakavia yleisoireitalähde?. Oireiden alettua ne tapaavat yleistyä, ja monet sähköyliherkät sanovat olevansa yliherkkiä esimerkiksi loisteputkille ja jopa hehkulampuille.kenen mukaan?

Toisille oireet muodostavat vain lievän haitan, jotkut taas menettävät työkykynsä ja tuntevat, etteivät säteilyn vuoksi enää voi asua kaupunkiympäristöissä.

Etiologia ja tieteellinen näyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä työskennelleen professori Ville Valtosen mukaan viime vuosina on havaittu, että sähköherkkyydessä on kyse tyypillisesti vaiheittain etenevän sairauden päätepisteestä, joka alkaa homesairaudesta ja etenee monikemikaaliherkkyyden kautta sähköherkkyyteen. Neljä G-tukiasemat ja wlan-yhteydet ovat Valtosen mukaan sähköherkille riskitekijöitä, jotka voivat aiheuttaa oireita.[9]

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan oireet, joista sähköyliherkiksi itsensä katsovat kärsivät ovat varmasti todellisia, mutta oireiden yhteyttä sähkömagneettiseen säteilyyn ei ole voitu osoittaa[7]. Sokkotesteissä sähköyliherkät koehenkilöt eivät pysty havaitsemaan altistuvansa radiotaajuiselle säteilylle. Tällainen oli yleistulos vuonna 2005 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa, jossa käytiin läpi 31 tutkimusta[10]. Samaan suuntaan viittaavat 2009 julkaistu jatkotutkimus sekä toinen vuonna 2008 tehty systemaattinen katsaus[11][12].

Myös Myoung Soo Kwonin Turun yliopistolle tekemä tohtorinväitös, johon kuului kokeita sähköyliherkillä ihmisillä, sai tulokseksi ettei matkapuhelimen aiheuttama sähkömagneettinen säteily aiheuttanut merkittäviä vaikutuksia aivojen sähköiseen toimintaan tai tiedollisiin prosesseihin. Kokeessa ei myöskään käynyt ilmi, että matkapuhelinten säteily olisi aiheuttanut oireita koehenkilöissä.[13]

Louisianan valtionyliopistossa tehtiin yhtä sähköherkäksi ilmoittautunutta koskeva tutkimus. Koehenkilöä altistettiin 60 hertsin kentälle voimakkuudella 300 V/m, mikä tekijöiden mukaan vastaa normaalissa ympäristössä esiintyvää ärsykettä. Koehenkilöllä esiintyi sähkökenttien yhteydessä kipua, päänsärkyä, nykimistä lihaksissa ja sydämen rytmihäiriöitä. Korrelaatio sähkökenttiin oli tilastollisesti merkittävä (P < 0.05). Oireita näytti synnyttävän enemmänkin kentän kytkeminen päälle ja pois kuin tasainen kenttä. Oireistaan huolimatta koehenkilö ei pystynyt itse arvaamaan, milloin kenttä oli päällä ja milloin ei. Tutkimuksen tekijät päättelevät, että "Sähköyliherkkyys voi ilmetä vilpittömästi ympäristön laukaisemana neurologisena oireyhtymänä."[14]

Tutkimusaiheeseen sisältyvien taloudellisten intressien vuoksi rahoitusharhaa saattaa ilmetä. Vuonna 2006 tehdyssä matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskevassa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että 33 % kokonaan alan teollisuuden rahoittamista ja 82 % julkisrahoitteisista tutkimuksista raportoi vähintään yhden tilastollisesti merkittävän terveysvaikutuksen. Tutkijoiden mukaan katsaus jättää kuitenkin epäselväksi sen, millä rahoitusmallilla tulokset kuvaavat tarkimmin ilmiötä, sillä rahoitusharha toimii molempiin suuntiin. Katsaus ei käsitellyt epidemiologisia tutkimuksia, joista käytännössä kaikki ovat julkisrahoitteisia.[15]

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä lausui vuonna 2015, että sähköallergia ei ole todellinen säteilystä johtuva sairaus ja että ihminen itse säteilee monta kertaa enemmän mikroaaltoja kuin matkapuhelinten tukiasemat.[16]

Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Tommi Toivonen lausui vuonna 2015, ettei matkapuhelimen aiheuttamalle säteilylle ole pystytty löytämään terveydelle haitallisia vaikutuksia, ja että matkapuhelintukiasemien säteily on alle sadasosa matkapuhelimien säteilystä.[16]

Dokumentti sähköallergiasta aiheutti oireita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainzin yliopiston ja King's Collegen tutkijoiden koe osoitti, että pelottelevan sähköallergiadokumentin nähneet koehenkilöt saivat merkitsevästi enemmän oireita väitetystä säteilystä kuin neutraalimman dokumentin nähneet. Koehenkilöistä 54 % raportoi dokumenteissa esitettyjä oireita, vaikka säteilyä ei oikeasti ollut. Kaksi koehenkilöä joutui lopettamaan kokeen kesken oireittensa voimakkuuden vuoksi.[17][18]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka oireiden johtuminen sähkömagneettisista kentistä on tieteen valossa huuhaata, itse oireet ovat täysin todellisia, eivätkä ne katoa vähättelemällä. Sähköherkkiä ja muita ympäristöherkkiä hoitavan neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainion mukaan on oireiden takana voi olla mikä tahansa syy sairaudesta stressiin ja he tarvitsevat ehdottomasti apua ja tukea. Sainion mukaan sähköherkkyydestä on parannuttu, kun oirehtija on lähtenyt aktiivisesti opettelemaan reaktioidensa hallintaa ja jatkamaan normaalia elämää ilman kenttien välttelyä.[6]

Professori Ville Valtosen mukaan sähköherkkien on tärkeää ennaltaehkäistä lisäaltistumista homeille, kemikaaleille ja sähkölaitteille. Myös ravintolisiä käytetään sähköherkkyyden hoitoon, vaikka niiden vaikutuksista ei olekaan tehty kontrolloituja tutkimuksia.[19]

Suomalaisen asiantuntijalähteen terveyskirjaston mukaan lääketiede "ei sellaista sairautta tai oireyhtymää tunne", ja hoidoksi ehdotetaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Sähkömagneettiselta säteilyltä suojaavat välineet "pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä." Sähköyliherkkyytenä pidettyjen oireiden välttämiseen paras keino on yleisestä psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen.[20]

Sähköyliherkät yhteiskunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa sähköyliherkkyydellä on tunnustettu asema työkykyä alentavana vammana, vaikkakaan sitä ei pidetä sairautena. Sähköyliherkkyys voidaan Ruotsissa käytetyssä sairausluokituksessa diagnosoida tunnuksen R68 alle.[21][22] Euroopan parlamentti kehottaa (2.4.2009) "jäsenvaltioita noudattamaan Ruotsin esimerkkiä ja tunnustamaan sähköyliherkkyydestä kärsivät henkilöt vammaisiksi, jotta heille voidaan taata asianmukainen suojelu ja yhtäläiset mahdollisuudet".[23]

Suomessa sähköyliherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, joten sähköyliherkät eivät saa oireyhtymällä sairauslomaa eivätkä sosiaalietuuksia.[24] Maailman eri maissa toimii kymmeniä tukiryhmiä sähköyliherkkyysoireista kärsiville[25].

Skeptikko-lehden mukaan Suomeen on syntynyt sähkölaitteiden "säteilyvaaroista" puhuvien kiertävien myyntimiesten joukko, joka ensin pelottelee asiaan perehtymättömiä tekemään "säteilymittauksen" kotiinsa.[26] Tämän jälkeen ihmisille myydään säteilyltä suojaavia tuotteita. Liikkeen edustajat pyrkivät aktiivisesti esiintymään mediassa asiantuntijoina, vaikka heillä ei ole alan koulutusta eikä asiantuntemusta.[26] Esimerkiksi helmikuussa 2015 Yle haastatteli vahingossa tällaista henkilöä asiantuntijana ja pyysi sittemmin anteeksi lähdekritiikin ja julkaisuprosessin pettämistä.[27]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöherkkyydet Sosiaali- ja terveysministeriö
  2. L Hillert, N Berglind, BB Arnetz, T Bellander: Prevalence of self-reported hypersensitivity to electric or magnetic fields in a population-based questionnaire survey. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, February 2002, 28. vsk, nro 1, s. 33-41. (englanniksi)
  3. Schreier N, Huss A, Röösli M: The prevalence of symptoms attributed to electromagnetic field exposure: a cross-sectional representative survey in Switzerland. Soz Praventivmed, 2006, 51. vsk, nro 4, s. 202–9. (englanniksi)
  4. Eltiti S, Wallace D, Zougkou K, et al.: Development and evaluation of the electromagnetic hypersensitivity questionnaire. Bioelectromagnetics, February 2007, 28. vsk, nro 2, s. 137–51. (englanniksi)
  5. Vesa Linja-aho: 10 väitettä mobiilisäteilystä. MPC, 2015, nro 5. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b Linja-aho, Vesa (toim. Tiina Raevaara): ”Humpuukitekniikka terveydenhoidon apuna”, Voiko se olla totta?, s. 124. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2017.
  7. a b Electromagnetic fields and public health. Electromagnetic hypersensitivity 2005 (englanniksi)
  8. Irvine, N, Report for the Radiation Protection Division of the UK Health Protection Agency, HPA-RPD-010, 2005 (englanniksi)
  9. Sofia Kuisma: Sähkö sattuu ja kemikaalit ärsyttävät: Suomessa on tuhansia ympäristöyliherkkiä, mutta monien oireita ei pystytä todistamaan – tästä ilmiössä on kyse. Helsingin Sanomat 7.6.2017
  10. James Rubin, Munshi JDas , Simon Wessely (March-April 2005). "Electromagnetic hypersensitivity: a systematic review of provocation studies". Psychosomatic Medicine 2005 Mar-Apr;67(2):224-32 67 (2): 224–32. Tarkistettu 13.5.2009
  11. James Rubin, Rosa Nieto-Hernandez, Simon Wessely: Idiopathic Environmental Intolerance Attributed to Electromagnetic Fields. Bioelectromagnetics, January 2010, 31. vsk, nro 1, s. 1–11. (englanniksi)
  12. Röösli M. "Radiofrequency electromagnetic field exposure and non-specific symptoms of ill health: a systematic review". Environ. Res. 107 (2): 277–87. Tarkistettu 13.5.2009
  13. Matkapuhelinsäteilyllä ei vaikutuksia kognitioihin eikä aivojen sähköiseen toimintaan (Väitös: PsM Myoung Soo Kwon) 30.11.2009. Turun yliopiston viestintä. Viitattu 18.10.2010.
  14. D.E. McCarty, Simona Carrubba, Andrew L. Chesson, Jr., Clifton Frilot, II, Eduardo Gonzalez-Toledo, Andrew A. Marino: Electromagnetic Hypersensitivity: Evidence for a Novel Neurological Syndrome. Iint J Neurosci, 5.9.2011. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  15. Anke Huss, Matthias Egger1, Kerstin Hug, Karin Huwiler-Müntener, Martin Röösli: Source of Funding and Results of Studies of Health Effects of Mobile Phone Use: Systematic Review of Experimental Studies. Environmental Health Perspectives, 15.9.2006, 115. vsk, nro 1, s. 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  16. a b Asiantuntijat demarien lakialoitteesta: ”Tämä on täysin järjetön” Turun Sanomat. 29.10.2015.
  17. Tv-dokumentti sähköallergiasta synnytti oireita, Lääkärilehti, 08.05.2013.
  18. Michael Witthöft, G. James Rubin, Are media warnings about the adverse health effects of modern life self-fulfilling? An experimental study on idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields, King's College, Johannes Gutenberg University of Mainz, 26 December 2012. Journal of Psychosomatic Research, Volume 74, Issue 3 , Pages 206-212, March 2013. (englanniksi)
  19. Sofia Kuisma: Sähkö sattuu ja kemikaalit ärsyttävät: Suomessa on tuhansia ympäristöyliherkkiä, mutta monien oireita ei pystytä todistamaan – tästä ilmiössä on kyse. Helsingin Sanomat 7.6.2017
  20. Terveyskirjasto - Sähköyliherkkyys
  21. Ruotsin ICD-10-sairausluokitus, kohta R68 (ruotsiksi)
  22. Socialstyrelsen - Frågor angående diagnoser 1997-2005 (ruotsiksi)
  23. EU-parlamentin päätös - Sähkömagneettisiin kenttiin liittyvät terveyshaitat, kohta 28
  24. Työpiste-verkkolehti 23.2.2012, viitattu 4.7.2013
  25. Lista tukiryhmistä eri maissa. Tarkistettu 13.5.2009
  26. a b Tamminen, Lilja: Yksi tutkija käenpesästä - Miksi kodin sähkölaitteiden säteilyvaara on huuhaata. Skeptikko, 2015, nro 1, s. 24-26. ISSN 0786-2571.
  27. Kukkonen, Laura: "Kiistelty tutkija" pääsi jälleen ääneen Ylellä - "Mitä kiistanalaisempi asia on, sitä isommassa osassa on lähteen arviointi". (Verkkojulkaisu, päivitetty 11.2.2015) Markkinointi & Mainonta, 2015. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]