Ympäristöherkkyys
Ympäristöherkkyys on tila, jossa henkilö oirehtii tai kärsii poikkeuksellisesti esimerkiksi sähköstä, hajuista, kemikaaleista tai sisäilmasta, vaikkei kyse ole sairaudesta, allergiasta tai muusta altisteen suorasta vaikutuksesta elimiin.[1] Esimerkiksi hajuyliherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia. Allergiassa elimistö tuottaa vasta-aineita.[2] Ympäristöherkkyyttä ei voi todentaa lääketieteellisesti,[2] joten usein kannattaa ensin lääketieteellisin tutkimuksin sulkea pois sairaudet, kuten allergiat.[1][2] Tyypillisiä oireita ovat mm. hengenahdistus, vatsakipu ja keskittymisvaikeudet.[3]
Ympäristöherkkyys on lisätty Suomen ICD-10-tautiluokitukseen nimikkeellä "R 68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille", mm. jotta sen yleisyyttä voitaisiin seurata.[1] Kansainvälisessä tautiluokituksessa (ICD) tilaa ei ole luokiteltu sairaudeksi.[4]
Vakavasti ympäristöherkkiä on alle prosentti, mutta muutama prosentti ihmisistä tekee sen vuoksi muutoksia arkeensa. Ympäristöherkät ovat yleensä naisia.[1]
Mekanismi ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näyttöä altisteiden suorasta biofysikaaliskemiallisista vaikutusmekanismeista tai geeneistä ei ole.[5][6][7][8][9] Keskushermoston sensitisaatiosta on alustavaa näyttöä, ja se on tällä hetkellä tutkituin mekanismi.[9] Alustavan näytön mukaan ympäristöherkkyys syntyy, kun jostain syystä aivot alkavat reagoida rajusti vähäisiinkin ärsykkeisiin. Kun ympäristöherkän limbinen järjestelmä ("liskonaivot") uskoo uhkaan, se voi käynnistää stressihormonien ja sytokiinien toiminnan sekä sympaattisen ja parasympaattisen hermoston reaktioita ja esimerkiksi nostaa kuumetta. Vaikka syynä oireisiin on uskomus, oireet ovat todellisia ja voivat olla tuskallisia ja haitallisia.[3]
Hopperin menetelmässä "aivot ohjelmoidaan uudelleen" niin, että ne eivät enää "lähetä virheellisiä viestejä" uhasta. Ihminen harjoittelee puolen vuoden ajan sanomaan itselleen, että uhan tunne on virheellinen ja aitoa uhkaa ei ole. Hopperin menetelmän avulla potilaat ovat vapautuneet yliherkkyydestä mm. hajusteille, hometaloille, ruoka-aineille ja sähkölle.[3] Tässä ympäristöherkkyys tulee erottaa todellisesta allergiasta:[2] homeille, ruoka-aineille ja hajusteille voi olla oikeaakin allergiaa.
Oikean hoidon määrittämiseksi Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaakin tutkimaan lääketieteen menetelmin, löytyykö sairauksia vai onko kyse vain ympäristöherkkyydestä.[1] Ympäristöyliherkkyyden oireiston tai tilan hoitoon ei ole tarjolla tehokkaita näyttöön perustuvia hoitoja.[9]
Vaikka osalla ympäristöherkistä ei ole allergioita, on esitetty, että todelliset allergiaoireet voivat vähitellen "opettaa" ihmisen välttelemään asioita, joista hän uskoo saavansa oireita, ja näin altistaa allergikon ympäristöherkkyydelle.
Ympäristöherkillä on useammin kuin muilla allergiaa, astmaa, ahdistuneisuutta, masennusta, toiminnallisia häiriöitä ja elimellisoireisia eli somatoformisia psykiatrisia häiriöitä. Esimerkiksi allergia tai astma saattaa herkistää tuoksuille.[2][9]
Neurologi, työterveyslaitoksen ylilääkäri Markku Sainio pitää Hopperin menetelmää onnistuneena ja katsoo, että suomalaisen terveydenhoidon tulisi ottaa siitä opikseen. Siinä ei vain hoideta oireita vaan poistetaan koko ongelma. Sainion mukaan potilaiden syyllistäminen voi haitata hoitamista.[3]
Altistuskokeissa tietoisuus altistumisesta on ollut ratkaisevaa oireiston syntymiselle ei todellinen altistus.[6][7][9] Esimerkiksi useissa kaksoissokkokokeissa on osoitettu, että esimerkiksi sähköyliherkille ei ole eroa sillä, onko sähkökenttää vai ei, vaan he raportoiva oireita yhtä lailla valealtistuksen kuin todellisen altistuksen kohdalla. Tällä perusteella kyse olisi nosebo-ilmiöstä (lumevaikutus).[10][11][12][13]
Potilaan kokemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eräs ympäristöherkkä kertoi alkaneensa saada oireita ensin koulun todetuista sisäilmaongelmista mutta vähitellen lähes "kaikesta": hajusteista, pesuaineista, maaleista, painomusteesta, tietokoneista, puhelimista. Uupumusta, raajojen tärinää, hengenahdistusta, silmien kutinaa. Hän koki elämänsä menneen pilalle. Kuultuaan ympäristöherkkyydestä kärsineen Annie Hopperin menetelmästä hän alkoi ajatella ympäristöherkkyyttään "fyysisenä aivovammana" ja korjasi Hopperin menetelmällä reaktionsa vähitellen täydellisesti.[3]
Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Environmental Research -tiedelehdessä julkaistussa kaksoissokkotutkimuksessa kolmen minuutin pelotteludokumentti matkapuhelinsäteilystä tuotti terveille koehenkilöille sähköyliherkkyyden, painovoimadokumentti ei. Henkilöt saivat oireita, kun he luulivat saavansa säteilyä, mutta oikeasti he eivät erottaneet, milloin heihin kohdistui sähkömagneettinen kenttä ja milloin ei. Kyseessä oli nosebo, jollaista vaaroja korostavat uutiset tuottavat.[14]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Kysymyksiä ja vastauksia ympäristöherkkyydestä Sosiaali- ja terveysministeriö.
- ↑ a b c d e Sähkö sattuu ja kemikaalit ärsyttävät: Suomessa on tuhansia ympäristöyliherkkiä, mutta monien oireita ei pystytä todistamaan – tästä ilmiössä on kyse Helsingin Sanomat. 7.6.2017.
- ↑ a b c d e Näin äiti ja tytär paranivat vakavista yliherkkyyksistä – tutkijan mukaan sisäilman vuoksi oireileva voi ohjelmoida aivonsa uudelleen Helsingin Sanomat. 6.9.2017.
- ↑ Ympäristöherkkyys www.kaypahoito.fi. Viitattu 21.8.2020.
- ↑ Herman Staudenmayer, Karen E. Binkley, Arthur Leznoff, Scott Phillips: Idiopathic environmental intolerance: Part 1: A causation analysis applying Bradford Hill's criteria to the toxicogenic theory. Toxicological Reviews, 2003, nro 4, s. 235–246. PubMed:15189046. doi:10.2165/00139709-200322040-00005. ISSN 1176-2551. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Jayati Das-Munshi, G. James Rubin, Simon Wessely: Multiple chemical sensitivities: review. Current Opinion in Otolaryngology & Head and Neck Surgery, 2007-08, nro 4, s. 274–280. PubMed:17620903. doi:10.1097/MOO.0b013e328259c360. ISSN 1068-9508. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b G. James Rubin, Lena Hillert, Rosa Nieto-Hernandez, Eric van Rongen, Gunnhild Oftedal: Do people with idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields display physiological effects when exposed to electromagnetic fields? A systematic review of provocation studies. Bioelectromagnetics, 2011-12, nro 8, s. 593–609. PubMed:21769898. doi:10.1002/bem.20690. ISSN 1521-186X. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Lh Hetherington, Jm Battershill: Review of evidence for a toxicological mechanism of idiopathic environmental intolerance. Human & Experimental Toxicology, 2013-01, nro 1, s. 3–17. PubMed:23060407. doi:10.1177/0960327112457189. ISSN 1477-0903. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e Thomas M. Dantoft, Linus Andersson, Steven Nordin, Sine Skovbjerg: Chemical intolerance. Current Rheumatology Reviews, 2015, nro 2, s. 167–184. PubMed:26088215. doi:10.2174/157339711102150702111101. ISSN 1875-6360. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ "UMTS Base Station-like Exposure, Well-Being, and Cognitive Performance" (August 2006). Environ Health Perspect 114 (8): 1270–75. doi:. PMID 16882538. PMC:1552030.
- ↑ "Are some people sensitive to mobile phone signals? Within participants double blind randomised provocation study" (2006). British Medical Journal 332 (7546): 886–89. doi:. PMID 16520326. PMC:1440612.
- ↑ "Psychophysiological tests and provocation of subjects with mobile phone related symptoms" (2006). Bioelectromagnetics. 27 (3): 204–14. doi:. PMID 16304699.
- ↑ Vesa Linja-aho: 10 väitettä mobiilisäteilystä. MPC, 2015, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Tutkimus: terveille koehenkilöille saatiin aikaan sähköyliherkkyys - tietoisuus ja uskomukset syynä oireiluun Tekniikka&Talous. 2.7.2018.