Sähköaisti
Sähköaisti on joidenkin, erityisesti vedessä elävien eläinten käyttämä, heikkojen sähkökenttien havaitsemiseen perustuva keino havainnoida ympäristöään.[1] Yleisimmin sähköaisti yhdistetään haihin, mutta sen tiedetään kuuluvan myös muiden kalalajien sekä nokkaeläinten ominaisuuksiin.[2] Sähköaisti määritellään aktiiviseksi tai passiiviseksi sen mukaan, tarvitaanko aistin toimimiseen aistivan eläimen itse tuottamaa sähkökenttää vai ei. Aktiivisen sähköaistin avulla eläin tuottaa ympärilleen sähkökentän, jossa tapahtuvia häiriöitä seuraamalla se kykenee havainnoimaan ympäristöään. Passiivisesta sähköaistista puhutaan, kun eläin ei itse tuota sähkökenttiä vaan kykenee vaistoamaan muiden eläinten ja kohteiden aiheuttamat sähköimpulssit.[3]
Hain sähköaistin mahdollistavan sähköreseptorijärjestelmän kuvasi ensimmäisen kerran italialainen anatomi Stefano Lorenzini 1678.[1] Sähköaistijärjestelmään kuuluva elin, Lorenzinin ampullae, nimettiin hänen mukaansa. Sähköaistin omaavilla eläimillä on ihossaan sähköreseptoreita, jotka reagoivat vastaanottamiinsa sähkömpulsseihin.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- David Hudson Evans & James B. Claiborne: The physiology of fishes. CRC, 2005. ISBN 0849320224.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b R. Douglas Fields: The Shark's Electric Sense. Scientific America, 2007, 297. vsk, nro 2, s. 74–81. ISSN 0036-8733. (englanniksi)
- ↑ John D. Pettigrew: Electroreception in Monotremes. The Journal of Experimental Biology, 1999, nro 202, s. 1447–1454. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.6.2008.
- ↑ Evans & Claiborne 2005, s. 323–327
- ↑ Evans & Claiborne 2005, s. 316