Rudolf Bernhard Elving

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rudolf Bernhard Elving (sukunimi kirjoitettu joskus myös Elfving; 4. heinäkuuta 1849 Loviisa28. heinäkuuta 1927 Helsinki) oli suomalainen liikemies ja vuorineuvos.

Elving valmistui varatuomariksi 1870-luvulla ja toimi ensiksi lääkintöhallituksessa sihteerinä samalla kun pyöritti omaa asianajajatoimistoa. Hän jätti kuitenkin asianajajauraan talouselämän hyväksi ja aloitti 1884 nuorempana johtajana Yhdyspankissa. Elving tunnetaan ennen kaikkea Voikkaan paperitehtaan (myöhemmin Kymi Oy) perustajana. Hän oli kuitenkin mukana myös muun muassa HOP:n, Vakuutusyhtiö Patrian sekä sanomalehti Nya Pressenin perustamisessa. Hän oli useaan otteeseen Helsingin kaupunginvaltuustossa ja vuosina 1885–1899 myös valtiopäivissä porvarissäädyn edustajana. Elvingin sanotaan olleen monessa suhteessa edelläkävijä ja hän edusti ylimenokautta vanhojen ruukinpatruunoiden ja uuden polven yritysjohtajien väliin.

Elving omisti useita maatiloja, muun muassa Kirjokiven kartanon Valkealassa lähellä nykyistä Repoveden kansallispuistoa. Kartanon entisillä mailla sijaitsee Elvingin 1900-luvun alulla rakennuttama Elvingin torni, alkuaan ympäröivän alueen vartiointiin rakennettu korkea näkötorni.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]