Rettigin tontin arkeologinen alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aboa Vetuksessa sijaitsevan keskiaikaisen Pargasin talon kellari. Museoalueen suurin kivitalo on rakennettu aivan 1400-luvun alussa.

Rettigin tontin arkeologinen alue sijaitsee Turussa Aurajoen rannassa, Rettigin palatsin yhteydessä. Alueella on säilynyt kaupunkiarkeologisia kerroksia 1200-luvulta alkaen, ja alueella 1990-luvulta alkaen arkeologisesti kaivettujen kivitalojen raunioiden ympärille on rakennettu Aboa Vetus -museo.

Aboa Vetuksen maanalaisella raunioalueella on esillä kaikkiaan viiden keskiaikaisen kivitalon rauniot, minkä lisäksi museon aulassa ja sisäpihalla on lisää muurattujen talojen raunioita. Koko museoalueen halki kulkee esiin kaivettu historiallinen Luostarin jokikatu, joka oli ennen Turun paloa vuonna 1827 yksi Turun pääkaduista. Aboa Vetus-museon alue kuuluu historialliseen Luostarikortteliin, joka oli yksi keskiajan Turun neljästä kaupunginosasta.

Kaivaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaikaiset kivirakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivausten keskiössä ovat olleet alueen keskiaikaiset kellarit. Vanhimmat niistä on ajoitettu dendrokronologisesti 1390-luvulle, ja loput on rakennettu 1400-luvun kuluessa.[1] Aboa Vetuksen alue käsittää viiden keskiaikaisen kivitalon rauniot.[2] Kivi-tiilitalojen rakentaminen liittyy kaupungin yleiseen muutokseen puurakennuksista kivirakennustkantaan 1300-luvun loppupuolella ja 1400-luvun alussa.[3] Arkeologisten havaintojen perusteella Aboa Vetuksen alue voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri käyttöjaksoon: 1) 1200-luvulta 1300-luvun loppuun museon alueella oli vain hirsirakennuksia, kunnes 2) alueelle alettiin 1390-luvulta eteenpäin rakentaa asuinrakennuksia ja liiketiloja kivestä ja tiilestä. 3) 1600-luvun puolivälissä iso osa alueen vanhaa ja huonokuntoista rakennuskantaa purettiin uuden aukion tieltä.[4]

Museoalueen kivitalot ovat raunioituneet hyvin eri aikaan: osa 1600-luvulla, osa Rettigin palatsin rakentamisen yhteydessä vuonna 1928 ja osa vasta 1990-luvulla museon perustamiseen liittyneissä kartoittamattomissa purkutöissä.[5] Näiden eri aikaisten muutosten museoiminen sekä rakennusjäännösten konservointi ja säilyttäminen asettavat museolle jatkuvia haasteita.[6] Rakenteisiin vaikuttavat muun muassa pohjaveden muutokset, routa, sadeveden määrä ja maaperän liikkuminen. Maan liikkumiseen liittyy myös geologian ja arkeologian välinen ristiriita: geologisen tulkinnan mukaan merenpinta on Turussa keskiajalla ollut tasossa 3,5–5 m mpy, kun taas Aboa Vetuksen kivitalojen alimmat muuratut osat ovat tasossa 2 m mpy ja hirsiarinat tätäkin syvemmällä.[7] Joko raskaat rakennukset ovat aikojen kuluessa painuneet alaspäin tai sitten Turun rannansiirtymäkronologiaa tulisi tarkistaa.

Aboa Vetuksen alue kirjallisissa lähteissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisista lähteistä selviää tietoja Aboa Vetuksen alueen talojen omistajista ja asukkaista 1500-luvulta lähtien, ja vanhin tieto koskee niin kutsutun suuren kivitalon omistajaa Paraisten kirkkoherrasta Elias Espingistä, jolle talo kuului 1580-luvulla.[8] Arkeologit arvelevat, että kivitalot ovat olleet pääasiassa saksalais- ja ruotsalaisperäisen porvariston asuin- ja liiketiloja. Luostarikorttelissa tiedetään kuitenkin keskiajalla sijainneen myös kiltataloja ja tuomiokirkon prebendoja.[9] Aboa Vetuksen Itäisen rantakadun puoleiset kellarit ovat keskiajan jälkeen kuuluneet muun muassa G. A. Petreliuksen perustamalle Auran kylpylaitokselle, joka oli toiminnassa vuodesta 1874 vuoteen 1907. Kylpylaitos myytiin Rettigien tupakkatehtaalle, joka toimi rakennuksessa sen purkamiseen asti vuonna 1928.[10]

Arkeologinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museon alue kaivettiin vuosina 1992–1995 arkeologisissa kaivauksissa, joista vastasi vuosina 1992–1993 Turun maakuntamuseo ja vuosina 1994–1995 Museovirasto. Tuolloin esille tulleet rakenteet jätettiin näkyviin sellaisenaan kaikkine aikakerrostumineen.[11] Kokonaisuudessaan Aboa Vetus -museon pinta-ala on 1 200 neliömetriä.[12] Rettigin palatsin tonttina tunnetulla alueella on kuitenkin tehty arkeologisia havaintoja jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina.[13] Ennen palatsin rakentamista arkeologi Juhani Rinne suoritti tontilla kaivauksia vuonna 1927.[13] Myös Niilo Valosen vuosina 1952–1953 dokumentoima viemärikaivanto sivusi tontin keskiaikaisia kerrostumia.[13]

1990-luvun kaivauksissa ongelmia aiheutti muun muassa tiukka aikataulu ja se, että tutkittavasta alueesta tuli saada aikaan toimiva museoalue.[12] Tästä syystä kaivausmetodiikka pidettiin yksinkertaisena, eikä esimerkiksi kellareiden eri täyttömaakerroksia dokumentoitu erikseen.[12] Aboa Vetuksen kaivaus oli kuitenkin Suomen ensimmäinen laaja kaupunkikaivaus, jossa yleiskartoitus tehtiin suoraan digitaaliseen muotoon takymetrilla. Kaivauksen loppuessa vuonna 1995 museoon jäi vielä joitakin kaivamattomia alueita. [12] Kivitalojen säilyttämisestä seurasi myös, että niiden seinien ja lattioiden alle jäi mahdollisesti alueen varhaisinta historiaa. Näitä varhaisimpia kerroksia alettiin estiä vuonna 2005 uudelleen käynnistetyissä arkeologisissa tutkimuksissa, joissa useissa kohti kaivettiin 1990-luvun kaivausten jättämää lattiapintaa syvemmälle.[11]

Museon arkeologiset tutkimukset ovat jatkuneet 2000-luvulla, ja vuodesta 2017 lähtien tutkimuskaivaukset ovat laajentuneet museotilasta Rettigin tontin pihamaalle, missä on tutkittu kahta Turun palossa vuonna 1827 tuhoutunutta kivitaloa. Yleisöarkeologia on ollut isossa osassa museon kaivauksilla, ja Aboa Vetus Ars Novassa on järjestetty kaivauskursseja sekä lapsille että aikuisille.[14][15]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aboa Vetus -museon kaivauksissa löytynyt 1600-luvun yöastia.

1990-luvun kaivaukset tuottivat suuren määrän esinelöytöjä: ilman luita löytöjä oli yhteensä lähes 40 000.[4] Näistä 30 prosenttia on peräisin kellareiden täytemaasta.[4] Kotieläinten luita museosta on löytynyt noin 800 kiloa. Esinelöydöt edustavat kaupunkikulttuuria keskiajalta 1900-luvulle. Löytöaineistoon kuuluu keskiaikaisia nahkaesineitä kuten kenkiä[16] ja puukontuppia[17], lasi- ja keramiikka-astioita[18][19], uunikaakeleita[20] ja erilaisia metalliesineitä, kuten veitsiä ja nauloja. Keskiaikaa nuoremmassa aineistossa suurin esineryhmä ovat saviset niin kutsutut liitupiiput. Harvinaisiin löytöihin puolestaan lukeutuu esimerkiksi keskiaikainen kultasormus.

Legenda Pyhän Annan luostarista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pyhän Annan luostari

1400-luvun alussa Turkuun suunniteltiin perustettavaksi dominikaanista Pyhän Annan nunnaluostaria. Luostari ei kuitenkaan koskaan aloittanut toimintaansa, vaan ensin sen paikaksi vaihtui suunnitteluvaiheessa Raisio, ja sittemmin luostarille lahjoitetut varat ja maaomaisuus lahjoitettiin Naantalin birgittalaisluostarille.[21] Luostarihankkeesta jäi kuitenkin turkulaisten pariin elämään perimätieto, jonka mukaan nunnaluostari olisi sijainnut nykyisellä Aboa Vetus Ars Nova -museon alueella. Lapsuutensa Luostarikorttelissa viettänyt kirjailija Fredrika Runeberg mainitsi tämän perimätiedon novellissaan En Dröm (Eräs uni) jo vuonna 1861.[22] Tämän tarinan muistoksi yhteen museon keskiaikaisista kellareista perustettiin vuonna 2001 ekumeeninen Pyhän Annan kappeli.[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aalto, Ilari: Possibilities of public excavations in the urban context. Fennoscandia Archaeologica XXXVII, 2020, s. 147–164. Suomen arkeologinen seura. Artikkelin verkkoversio.
  • Gardberg, C. J.: Veritas – Totuus! Turun dominikaanit keskiajalla. Helsinki: Schildt Kustannus, 2005. ISBN 9789515015495.
  • Harjula, Janne: Sheaths, Scabbards and Grip Coverings: The use of leather for portable personal objects in the 14th-16th century Turku. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae X. Lisensiaatintyö. Turun yliopisto, Arkeologia. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura, 2005. ISBN 951-96801-4-4.
  • Harjula, Janne: Before the Heels: Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XV. Väitöskirja, Turun yliopisto. Arkeologia. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura, 2008. ISBN 978-951-96801-7-0.
  • Lehto-Vahtera, Johanna & Holkeri, Eeva (toim.): Historian ja nykytaiteen museo. Museet för historia och nytidskonst: Museum of history and contemporary art. Turku: Aboa Vetus & Ars Nova / Matti Koivurinnan säätiö, 2012. ISBN 978-952-5820-09-6.
  • Majantie, Kirsi: Muotia, mukavuutta ja mielipiteitä: Kaakeliuuni yhteiskunnallisten muutosten ilmentäjänä keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XVII. Väitöskirja, Turun yliopisto. Arkeologia. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura, 2010. ISBN 978-952-67329-1-6. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Muhonen, Timo & Lehto-Vahtera, Johanna (toim.): Ikuinen raunio. Turku: Aboa Vetus & Ars Nova / Matti Koivurinnan säätiö, 2009. ISBN 9789525820027.
  • Seppänen, Liisa (toim.): Kaupunkia pintaa syvemmältä: Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku: TS-yhtymä, Suomen keskiajan arkeologian seura, 2003. ISBN 951-9129-57-X.
  • Seppänen, Liisa: Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa: Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Väitöskirja, Turun yliopisto. Arkeologia. Monografia. Turun yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Montin-Tallgren, Jenny Maria: Var låg Åbo dominikankloster?. Finskt Museum XIII, 1906, s. 59–68. Helsingfors: Suomen muinaismuistoyhdistys.
  • Uotila, Kari & Korhonen, Marko: Turun Aboa Vetus -museon (Rettigin palatsin) kaivaukset vuosina 2009–2010. SKAS 4/2011, 2012, s. 3–14. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Muhonen & Lehto-Vahtera 2009, s. 44.
  2. ↑ Perusnäyttely. Aboa Vetus & Ars Nova. Arkistoitu 18.7.2012.
  3. ↑ Esim. Seppänen 2012
  4. ↑ a b c Seppänen 2003, s. 81.
  5. ↑ Muhonen & Lehto-Vahtera 2009, s. 47.
  6. ↑ Muhonen & Lehto-Vahtera 2009, s. 78–85.
  7. ↑ Muhonen & Lehto-Vahtera 2009, s. 57–58.
  8. ↑ Aboa Vetuksen näyttelyteksti näyttelyssä Tiedon taustalla (2012)
  9. ↑ Seppänen 2012, s. 667–668.
  10. ↑ Lehto-Vahtera & Holkeri 2012, s. 76.
  11. ↑ a b Muhonen & Lehto-Vahtera 2009, s. 42.
  12. ↑ a b c d Seppänen 2003, s. 78.
  13. ↑ a b c Seppänen 2003, s. 77.
  14. ↑ Arkeologiset kaivaukset Aboa Vetuksessa. Aboa Vetus & Ars Nova. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 7.11.2019.
  15. ↑ Aalto 2020.
  16. ↑ Harjula 2008.
  17. ↑ Harjula 2005.
  18. ↑ Seppänen 2003, s. 195–203.
  19. ↑ Seppänen 2003, s. 223–236.
  20. ↑ Majantie 2010.
  21. ↑ Gardberg 2005, s. 65–66.
  22. ↑ Montin-Tallgren 1906, s. 66–67">
  23. ↑ Pyhän Annan kappeli. Aboa Vetus & Ars Nova. Arkistoitu 29.4.2013.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rettigin_tontin_arkeologinen_alue&oldid=22302873”