Tämä on lupaava artikkeli.

Liitupiippu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hollantilaisen David Teniersin maalaus piipunpolttajasta 1640-luvulta. Kuvassa näkyy hiilikuppi, jonka avulla piippu sytytettiin.

Liitupiippu (myös savipiippu) on savesta valmistettu historiallinen tupakointiväline. Nimestään huolimatta liitupiippuja ei ole tehty liidusta, vaan yleensä valkoisesta savesta. Myös musta- ja punasavisia liitupiippuja valmistettiin. Liitupiiput olivat Euroopassa yleinen piipputyyppi 1500-luvulta 1800-luvulle. Erityisen suosittuja ne olivat 1600-luvulla.[1] Piippujen pääasiallisia valmistajamaita olivat Englanti ja Alankomaat. 1900-luvun alussa savukkeiden yleistyminen hävitti aiemmin yleisen liitupiipputeollisuuden lähes kokonaan.

Liitupiiput ovat yleisyytensä vuoksi merkittävä arkeologisten kohteiden ajoittamisessa käytetty löytöryhmä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl Schuchin maalaus Rouva nojatuolissa liitupiipun kanssa 1800-luvun lopulta.

Piipunvalmistuksen alkuvaiheet Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannissa piipunvalmistus alkoi todennäköisesti Lontoossa pian sen jälkeen, kun tupakka saapui maahan Pohjois-Amerikasta vuonna 1558.[2][3] Aivan ensimmäiset piiput edustivat todennäköisesti Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämiä malleja, mutta klassinen valkoinen liitupiippu kehittyi vuoteen 1580 mennessä.[2]

Englannista piipunvalmistus levisi pian englantilaisten sotilaiden mukana Hollantiin, missä se sai ensin jalansijan Amsterdamissa vuonna 1607 ja keskittyi vuodesta 1617 lähtien Goudaan.[3] Alankomaat nousivat tärkeimmäksi piipunvalmistajaksi. Siihen vaikutti osittain maan kehittynyt keramiikkateollisuus, jonka laskusuhdanne vapautti englantilaisten piipunvalmistajien käyttöön monia polttouuneja.[3] Piipunvalmistuksen menestystä Alankomaissa ei estänyt sekään, ettei piippuihin käytettyä hienoa valkoista savea esiintynyt siellä: korkealaatuinen savi tuotiin Englannista, Belgiasta ja Saksasta.[3]

Vaikka useimmilla piipunvalmistusalueilla oli omat piipputyyppinsä, tuotettiin myös kansainvälisiä malleja.[4] Yleisesti vanhimpien piippujen pesä on hyvin pieni, koska tupakka oli vielä 1600-luvun alussa kallista.[5] Pesän koko kuitenkin kasvoi ajan myötä samalla kun piipun varsi piteni.[5] 1740-luvulta lähtien piippujen koppia alettiin koristella kohokuvioin.[6]

Piipunpoltto levisi jo 1600-luvun kuluessa Euroopassa kaikkiin yhteiskuntakerroksiin.[7] Liitupiiput esiintyvätkin runsaina hollantilaisessa kultakauden taiteessa. Piippuja oli kuitenkin eri hintaisia ja laatuisia, joten liitupiiput heijastelivat yleisyydestään huolimatta omistajansa asemaa.[8]

Valmistuksen hiipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liitupiippujen tuotanto saavutti Britanniassa huippunsa 1840-luvulla, ja samaan aikaan kukoisti myös Ranskassa 1790-luvulla alkanut teollisuus.[9] 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa liitupiippujen kuva-aiheet kilpailivat monipuolisuudessaan, ja Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Hollannissa tuotettiin mielikuvituksellisesti muotoiltuja piippuja. Piippuja koristivat muun muassa eläinkuvat, logot, purjalaivat, iskulauseet ja eri aikakausien rakennukset.[10] Monin paikoin liitupiipun suosio romahti kuitenkin jo 1800-luvun alussa.[11] Savukkeiden yleistyminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen hävitti viimein liitupiippujen tuotannon lähes kokonaan, ja nykyään maailmassa toimii enää muutama liitupiipunvalmistaja.[9] Nykyaikana liitupiiput ovat lähinnä pienen harrastajajoukon, kuten historianelävöittäjien, ylellisyystuote.[12]

Liitupiipunvalmistus Ruotsissa ja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa liitupiipunvalmistus alkoi ilmeisesti 1660-luvulla.[5] Jo 1650-luvulla kaksi hollantilaista sai oikeuden valmistaa Tukholmassa piippuja, mutta ei tiedetä alkoiko valmistus.[5] Suuren mittakaavan piipunvalmistus alkoi Tukholmassa 1700-luvulla, mutta jo 1800-luvulla suuret tehtaat lakkautettiin liitupiipun suosion laskiessa.[11] Piipunvalmistus levisi 1700-luvun lopulla Suomeenkin[13], ja vuosisadan kuluessa Ruotsin merkantilismia noudattanut tiukka tullipolitiikka johti siihen, että kotimaiset piiput syrjäyttivät hollantilaiset ja englantilaiset tuontipiiput.[14]

Valmistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koristeellinen irlantilainen liitupiippu (dúidín) 1800-luvun lopulta.

Liitupiipun valmistus on kolmivaiheinen prosessi: siihen kuuluu saviaineksen käsittely, piipun muovaaminen ja lopuksi sen polttaminen.[15] Puhdistetusta ja kaksi kuukautta seisseestä savesta muotoillaan piipunmallisia pitkoja, jotka leikataan tasamittaisiksi ja joiden annetaan kuivua osittain. Piippuun tehdään savukanava öljytyllä metallitikulla, minkä jälkeen piippu tikkuineen asetetaan öljyttyyn kaksipuoliseen muottiin. Lopuksi piipun pesä muotoillaan rautatulpalla ja valmis piippu irrotetaan muotista. Tämän jälkeen pinta vielä tasoitetaan, ja historiallisina aikoina tällöin myös lyötiin kopan kantaan valmistajan leima.

Liitupiiput arkeologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisen ajan kaivauksilla liitupiippujen kappaleita esiintyy usein suurina massoina. Siksi liitupiipuista on arkeologiassa suurta apua ajoituksessa tutkittaessa keskiaikaa nuorempia kohteita.[16] Koska piiput on usein mahdollista ajoittaa jopa vuosikymmenen tarkkuudella, ne auttavat määrittämään iän muille samasta yhteydestä tehdyille löydöille. Merkittävimpiä yksittäisiä liitupiippulöytöjä on noin 250 000 käyttämätöntä piippua vuodelta 1759 käsittänyt löytö Tukholmasta.[11] Suomessa esimerkiksi Vrouw Marian hylystä on löydetty huomattavat määrät goudalaisia liitupiippuja.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ainasoja, Mika: Liitupiiput ajoittajina ja yhteiskunnan peilaajina. Teoksessa Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan, s. 281–293. Toim. Liisa Seppänen. TS-yhtymä – Suomen keskiajan arkeologinen seura, 2003. ISBN 951-9129-57-X.
  • Aylo, Eric G.: Clay Tobacco Pipes. Shire Publications Ltd, 1994. ISBN 978-0747802488. Google-kirjat (viitattu 5.9.2013).
  • Åkerhagen, Arne: Goudapipans utveckling för datering av europeiska pipor (PDF) 1.2.2006. Tukholma: Tobaks- och tändsticksmuseum. Viitattu 25.9.2014. (ruotsiksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pipan genom tiderna Tobaks & Tändsticksmuseum. Viitattu 24.5.2013. (ruotsiksi)
  2. a b Evolution of Clay Tobacco Pipes in England (PDF) (s. 1) Marraskuu 2012. Cambridge Archaeology Field Group. (englanniksi)
  3. a b c d Åkerhagen 2006, s. 1.
  4. Åkerhagen 2006, s. 9.
  5. a b c d Kritpipan som kulturbärare Tobaks & Tändsticksmuseum. Viitattu 24.5.2013. (ruotsiksi)
  6. Ainasoja 2003, s. 287–288.
  7. Ainasoja 2003, s. 291.
  8. Ainasoja 2003, s. 291–292.
  9. a b The Art and Archaeology of Clay Pipes Dawnmist Studio. Viitattu 3.9.2013.
  10. Aylo 1994, s. 6.
  11. a b c 250 000 kritpipor Stockholms Stadmuseum. Viitattu 24.5.2013. (ruotsiksi)
  12. The Art and Archaeology of Clay Pipes Dawnmist Studio. Viitattu 9.9.2013.
  13. Ainasoja 2003, s. 287.
  14. Ainasoja 2003, s. 292.
  15. Ainasoja 2003, s. 281.
  16. Ainasoja 2003.
  17. Tulonen, Essi: Vrouw Marian lasti ennen ja nyt Vrouw Maria – tutkielmia hylystä. 23.4.2003. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]