Retro Active
Retro Active Def Leppard | ||
---|---|---|
Kokoelmalevyn tiedot | ||
Äänitetty | 1984-1993 | |
Julkaistu | 5. lokakuuta 1993 | |
Formaatti | Vinyylilevy CD-levy C-kasetti | |
Tuottaja(t) | Def Leppard | |
Tyylilaji | Hard rock Glam rock Glam metal | |
Kesto | 56.04 | |
Levy-yhtiö | Mercury Records | |
Def Leppardin muut julkaisut | ||
Adrenalize 1992 |
Retro Active 1993 |
Vault: Def Leppard Greatest Hits (1980–1995) 1995 |
Retro Active on brittiläisen rockmusiikkia esittävän Def Leppardin kokoelma-albumi vuodelta 1993.
Retro Active julkaistiin 5. lokakuuta vuonna 1993 Mercury Records-levymerkillä, ja albumi koostuu aiemmin käyttämättä jääneistä ennen julkaisemattomista kappaleista sekä eri singlejulkaisujen b-puolista. Albumin materiaali on nauhoitettu vuosina 1984-1993. Osaan kappaleista on lisätty uusia päällekkäisäänityksiä, esimerkiksi kitarasooloja ja taustalauluja. Edellisen kymmenen vuoden aikana Def Leppard oli julkaissut vain kolme albumia – nyt yhtye halusi rikkoa tämän kaavan ja samalla palkita uskolliset faninsa sekä saattaa Steve Clarkin ajan päätökseen tyylikkäästi. Yhtenä taka-ajatuksena levyä tehdessä oli yhtyeen uuden kitaristin Vivian Campbellin ”sisäänajaminen” Def Leppardin äänitystapaan.
Albumin kansikuva perustuu C. Allan Gilbertin tunnettuun piirrokseen ”All Is Vanity”, jossa peilistä itseään ihaileva nuori nainen muodostaa peilikuvineen ja peilipöytineen pääkallon muodon.
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Desert Song – 5.14
- Fractured Love – 5.12
- Action – 3.40
- Two Steps Behind – 4.16 (akustinen versio)
- She’s Too Tough – 3.40
- Miss You in a Heartbeat – 4.04
- Only After Dark – 3.52
- Ride Into the Sun – 3.11
- From the Inside – 4.15
- Ring of Fire – 4.41
- I Wanna Be Your Hero – 4.30
- Miss You in a Heartbeat – 4.55 (sähköinen versio)
- Two Steps Behind – 4.30 (sähköinen versio)
- Miss You in a Heartbeat – 4.09 (pianoversio, piilotettu kappale)
Yhtyeen kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rick Allen – rummut
- Vivian Campbell – kitara, sähkökitara, vibrafoni, taustalaulu
- Phil Collen – kitara, sähkökitara, äänitehosteet, taustalaulu
- Joe Elliott – laulu, piano, rytmikitara, taustalaulu
- Rick Savage – basso, kosketinsoittimet, taustalaulu
Kappalekohtainen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Desert Song
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Clark - Elliott - Savage
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Steve Clark (kitara (1. soolo)), Phil Collen (kitara (2. soolo & intialaiset melodiat), taustalaulu), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, kosketinsoittimet, taustalaulu)
- Nauhoitus: Alkuperäiset raidat Hysterian nauhoitusten yhteydessä Wisseloord-studioilla Hilversumissa, Hollannissa, lisäkitarat Rainbow-studioilla Münchenissä 20. toukokuuta 1993, rumpujen uudelleennauhoitus ja Elliotin laulu Dublinin Bow Lane -studioilla 2. kesäkuuta 1993.
- Teknikot: Ronald Prent ja Albert Boekholt (originaalit) sekä Pete Woodroffe (lisänauhoitukset)
- Muuta: Desert Song jäi nauhoittamatta sanoituksten puuttumisen vuoksi. Kappale nauhoitettiin lopulta 1993 Elliotin keksittyä sanoitukset eräänä vapaapäivänä Portugalissa yhtyeen 7-Day Weekend -kiertueella.
Fractured Love
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Steve Clark - Joe Elliott - Rick Savage
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Steve Clark (kitara (soolo)), Phil Collen (kitara, toinen soolo, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, intron lyömäsoittimet), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Alkuperäiset raidat Hysterian nauhoitusten yhteydessä Wisseloord-studioilla Hilversumissa, Hollannissa, lisäkitarat Rainbow-studioilla Münchenissä 20. toukokuuta 1993, rumpujen uudelleennauhoitus (2.6.), intron lauluosuudet (3.6.) ja intron lyömäsoitinosuus (12.6.) Dublinin Bow Lane -studioilla.
- Teknikot: Nigel Green, Janfred Arendsen ja Alfred Boekholt.
- Avustava tuottaja ja teknikko: Pete Woodroffe.
- Muuta: "Fractured Love" oli ensimmäinen Hysterialle valmistunut kappale, mutta se jäi hyllylle aina vuoteen 1993 asti, jolloin sovituksesta päästiin yksimielisyyteen ja intro pantiin uusiksi.
Action
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Andy Scott - Brian Connolly - Steve Priest - Mick Tucker (Sweet)
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Vivian Campbell (taustalaulu), Phil Collen (kitarat, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, intron lyömäsoittimet), Rick Savage (basso, taustalaulu), P.J. Smith (taustalaulu)
- Nauhoitus: Joe's Garagella, Dublinissa huhtikuussa '92. Pikkurummut nauhoitettu uudelleen samassa paikassa 1.6..
- Avustava tuottaja ja teknikko: Pete Woodroffe.
- Muuta: Leppard halusi tehdä Adrenalizen singlejen B-puolille joitakin covereita. "Action" tuli valituksi koska kaikki yhtyeen jäsenet olivat kovia Sweet-faneja.
Two Steps Behind (akustinen versio)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Joe Elliott
- Muusikot: Vivian Campbell (akustinen kitara, taustalaulu), Phil Collen (akustinen kitara (soolo), taustalaulu), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, taustalaulu), Michael Kamen (jousisovitus)
- Nauhoitus: Pete Woodroffe (avustava tuottaja ja teknikko) ja Mike Shipley (uudelleenmiksaus) Joe's Garagella, Dublissa, huhtikuussa 1992.
- Muuta: Akustinen versio syntyi Elliotin alkuperäisen sähköisen demoversion pohjalta. Kappale näki ensi kertaa päivänvalon CD-singlen bonuskappaleena. Jousisoittimet lisättiin vuotta myöhemmin kun "Two Steps Behind" valittiin Last Action Hero -elokuvan soundtrackille.
She’s Too Tough
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Joe Elliott
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Phil Collen (kitarat, soolot, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, rytmikitarat, taustalaulu), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Alkuperäiset raidat Hysterian nauhoitusten yhteydessä Wisseloord-studioilla Hilversumissa, Hollannissa, lisänauhoitukset Joe's Garagella Dublinissa, huhtikuussa 1992, rummut nauhoitettu uudelleen 7.7.1993 Bow Lane -studioilla Dublinissa.
- Teknikot: Albert Boekholt ja Freek Feenstra (alkup. nauhoitus), Erwin Musper (laulu), Pete Woodroffe (basso, rummut, kitara, taustalaulu)
- Muuta: Elliot nauhoitti (kaikki instrumentit) 15 minuutissa kirjoitetun kappaleen "She's Too Tough" kolmen päivän aikana. Kanadalainen Helix nauhoitti sen albumilleen Wild In The Streets. 'Leppardisointi' pantiin toimeen 1992 kun basso, rummut ja kitarat nauhoitettiin uudelleen - Elliotin pitäessä vapaapäivän.
Miss You In A Heartbeat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Phil Collen
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Phil Collen (kitarat, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, piano), Rick Savage (basso, taustalaulu), Pete Woodroff (piano)
- Nauhoitus: Bow Lane -studioilla 1.-11. kesäkuuta 1993. Alkuperäinen laulu ja piano nauhoitettu 22. huhtikuuta '92 Joe's Garagella, Dublinissa.
- Avustava tuottaja ja teknikko: Pete Woodroffe.
- Muuta: Tämä versio lähti liikkeelle Collenin kuultua Elliotin tapailevan kappaletta pianon ääressä. Alun perin oli tarkoitus tehdä pelkistetty, vain pianon säestämä versio, mutta yksi toisensa jälkeen instrumentteja päädyttiin lisäämään.
Only After Dark
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Mick Ronson
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Vivian Campbell (akustiset ja sähkökitarat), Phil Collen (akustiset ja sähkökitarat), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Joe's Garage, Dublin, tammikuu '92 ja toukokuu '93. Campbellin kitarat nauhoitettu soundcheckin ja keikan välillä Münchenin Olympiahallessa 27.5.1993. Collenin kitarat nauhoitettu päivää aikaisemmin saman kaupungin Rainbow-studioilla.
- Teknikot: Pete Woodroffe
- Muuta: "Only After Dark" on cover-versio Mick Ronsonin vanhasta kappaleesta.
Ride Into The Sun
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Steve Clark - Phil Collen - Joe Elliott - Rick Savage
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Steve Clark (kitarat), Phil Collen (kitarat (soolo)), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, taustalaulu), Ian Hunter (Honky Tonk Messiah)
- Nauhoitus: Hysterian nauhoitusten yhteydessä, Wisseloord-studioilla Hilversumissa. Rummut äänitettiin uudelleen 4.6.1993 Bow Lane -studioilla, Dublinissa.
- Teknikot: Ronald Prent
- Muuta: Uusi versio ensimmäisestä Def Leppardin koskaan vinyylille painamasta kappaleesta.
From The Inside
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Joe Elliott
- Muusikot: Vivian Campbell (akustinen kitara (vasen), 2. soolo), Phil Collen (akustinen kitara (vasen), 1. soolo), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (akustinen basso), Fiachna Ó Braonain (tinapilli), Liam Ó Maonlai (flyygeli), Peter O'Toole (mandoliini)
- Nauhoitus: Joe's Garage, Dublin, maaliskuu '92
- Muuta: Nauhoitettiin alun perin myöhäisillan jamisession aikana yhdessä kolmen Hothouse Flowers -yhtyeen jäsenen kanssa. Kappale esitettiin britti-TV:n "Friday at the Dome" -ohjelmassa kun Elliotia pyydettiin esiintymään toisenlaista musiikkiperinnettä edustavan artistin kanssa. Tämä versio nauhoitettiin Adrenalizen B-puoli-sessioissa. "From The Inside" käsittelee narkomaniaa huumeiden näkökulmasta.
Ring Of Fire
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Steve Clark - Phil Collen - Joe Elliott - Mutt Lange - Rick Savage
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Steve Clark (kitarat), Phil Collen (kitarat (soolo), taustalaulu), Joe Elliott (laulu), Mutt Lange (taustalaulu), Rick Savage (basso, kitarat, taustalaulu)
- Nauhoitus: Hysterian nauhoitusten yhteydessä, Wisseloord-studioilla Hilversumissa. Rummut äänitettiin uudelleen 7.6.1993 Bow Lane -studioilla, Dublinissa. Intron kitarat nauhoitettiin 26.5.1993 Rainbow-studioilla Münchenissä. Kertosäkeen laulua 'tukevoitettiin' 12.6.1993.
- Muuta: Alun perin Mutt Langen, ns. kuudennen Leppardin, Hysterian tekemisen aikoihin kirjoittama kappale. Ensiesiintyminen tapahtui singlen B-puolena.
I Wanna Be Your Hero
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Steve Clark - Phil Collen - Joe Elliott - Mutt Lange - Rick Savage
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Steve Clark (kitara (soolo)), Phil Collen (kitara, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, taustalaulu), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Alun perin Hysterian nauhoitusten yhteydessä Wisseloord-studioilla, rummut nauhoitettu uudestaan 7. kesäkuuta '93 Bow Lane -studioilla.
- Teknikot: Ronald Prent
- Muuta: Kappaleen nimi oli alkujaan "Love Bites", mutta se käytettiinkin toiseen kappaleeseen. Hysterian B-puoli-sessioiden aikana kappale sai uuden kertosäkeen.
Miss You In A Heartbeat (sähköinen versio)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Phil Collen
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Phil Collen (kitarat, taustalaulu), Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Joe's Garagella Dublinissa
- Miksaus: Pete Woodroffe
- Muuta: Tästä kappaleesta tehtiin Adrenalizen nauhoitusten yhteydessä demo, jolla Phil Collen soitti kaikkia soittimia. Ensimmäisen kerran Miss You In A Heartbeatin nauhoitti yhtye The Law (mm. Paul Rodgers). Huhtikuussa '92 kappale 'leppardisoitiin' ja rummut, basso sekä laulu nauhoitettiin uudestaan.
Two Steps Behind (sähköinen versio)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Joe Elliott
- Muusikot: Rick Allen (rummut), Vivian Campbell (kitarasoolo), Phil Collen (kitarat, taustalaulu), Joe Elliott (laulu, taustalaulu), Rick Savage (basso, taustalaulu)
- Nauhoitus: Ensimmäinen nauhoitus Joe's Garagella, Dublinissa, Adrenalizen nauhoituksen yhteydessä. Rummut, basso, kitarat ja lisätaustalaulut nauhoitettu Bow Lane -studioilla 7.-11.6.1993.
- Muuta: Alkuperäisellä nauhoituksella Elliott soitti kaikkia soittimia.
Miss You In A Heartbeat (pianoversio)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musiikki: Phil Collen
- Muusikot: Joe Elliott (laulu, piano)
- Nauhoitus: ?
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Action", tammikuu 1993 (vain Euroopassa)
- "Two Steps Behind", syyskuu 1993
- "Desert Song", lokakuu 1993 (vain USA:ssa)
- "Miss You In A Heartbeat", joulukuu 1993 (vain P-Amerikassa)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retro Active Discogsissa. (englanniksi)
- Albumi Retro Active Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)
|