Panzerkampfwagen IV

Panzerkampfwagen IV Sonderkraftfahrzeug 161
PzKpfw IV Belgradissa, Serbiassa sotamuseossa.
Aseen tyyppi	keskiraskas panssarivaunu
Alkuperämaa	Saksa
Palvelushistoria
Palvelusvuodet	1939–1945
Valtion käytössä	Saksa Romanian kuningaskunta Unkari Bulgaria  Suomi  Espanja  Syyria
Sodissa	toinen maailmansota kuuden päivän sota
Valmistushistoria
Suunnittelijat	armeijan asesuunnitteluosasto
Suunniteltu	1934
Valmistajat	Krupp
Valmistusvuodet	1937–1945
Valmistusmäärä	yli 9 000 kpl
Eri versiot	Ausf. A Ausf. B Ausf. C Ausf. D Ausf. E Ausf. F1 Ausf. F2 Ausf. G Ausf. H Ausf. J
Tekniset tiedot
Paino	25 t
Pituus	7,02 m
Leveys	2,88 m
Korkeus	2,68 m
Miehistö	5 (johtaja, ampuja, lataaja, ajaja, radisti/konekivääriampuja)
Panssarointi	10–80 mm
Pääaseistus	7,5 cm KwK 40 L/48
Muu aseistus	2 × 7,92 mm MG-34-konekivääriä
Moottori	Maybach HL120TRM V-12 -bensiinimoottori
Teho	296 hv (220,6 kW)
Polttoaineen määrä	bensiini
Jousitus	lehtijousitus
Toimintasäde	210 km
Huippunopeus	40 km/h (tiellä) 18 km/h (maastossa)
Infobox OK

Ausf. G Afrikakorpsin väreissä.

Tuhottu Panzerkampfwagen IV.

Panzerkampfwagen IV (PzKpfw IV, Panzer IV) eli Sonderkraftfahrzeug 161 on natsi-Saksassa 1930-luvulla kehitetty panssarivaunu, jota käytettiin laajasti toisessa maailmansodassa. Se kehitettiin aluksi keskiraskaaksi jalkaväen tukivaunuksi, toimimaan kevyempien Panzerkampfwagen III -vaunujen kanssa. Sodan kuluessa Panzer IV aseistettiin uudelleen ja sen panssarointia lisättiin, ja siitä kehittyi Saksan pääasiallinen panssarivaunu. Panzer IV:n runkoa käytettiin myös monien muiden taisteluajoneuvojen, kuten rynnäkkötykkien pohjana. Kaikkiaan eri Panzer IV -malleja rakennettiin noin 8 600 kappaletta sodan loppuun mennessä. Syyria käytti Panzer IV -vaunuja vuoden 1967 kuuden päivän sotaan asti.

Suunnittelu ja kehitys

11. tammikuuta 1934 armeijan aseosasto määräsi Heinz Guderianin doktriiniin pohjautuen suunniteltavaksi keskiraskaan (24 tonnin) vaunun, joka pystyisi 35 km/h huippunopeuteen. Se oli tarkoitettu jalkaväen tukemiseen ja se oli tarkoitus aseistaa suurikaliiperisella, lyhytputkisella tykillä, joka ampuisi sirpalekranaatteja. Kaikissa malleissa oli lisäksi 7,92 millimetrin konekivääri tykin suuntaisesti, ja kaikissa muissa paitsi B- ja C-mallissa toinen 7,92 millimetrin konekivääri rungossa.

Krupp, MAN ja Rheinmetall valmistivat prototyypit, joita testattiin vuonna 1935. Kruppin malli valittiin sarjavalmistukseen. Ensimmäinen Panzer IV A valmistui lokakuussa 1937, ja yhteensä 35 valmistettiin seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Ensimmäisessä Panzer IV A -mallissa panssarointi oli 15 millimetrin panssariterästä kaikilla sivuilla, 10 millimetriä kannessa ja viisi millimetriä pohjassa. Pian etupanssarointi päivitettiin 30 millimetriin mallissa IV B ja sodan kuluessa 50 millimetriin mallissa IV E ja 80 millimetriin mallissa IV H. Myös sivu- ja takapanssarointia parannettiin. Rungon ja tornin sivuille lisättiin helmat (Schürzen) torjumaan panssarintorjuntakiväärien ammuksia ja ontelokranaatteja.

Panzer IV A -mallissa oli voimanlähteenä 230 hevosvoiman 12-sylinterinen, bensiinikäyttöinen Maybach HL 108 TR, jolla vaunu saavutti 30 km/h nopeuden ja 150 kilometrin toimintasäteen. Myöhemmissä malleissa moottorina oli 300 hevosvoiman Maybach HL 120 TRM V-12. Huippunopeus vaihteli, mutta se oli noin 40 km/h 200 kilometrin toimintasäteellä.

Miehistöä oli viisi: vaununjohtaja, ampuja ja lataaja istuivat tornissa, ajaja ja radisti/runkokonekivääriampuja rungon etuosassa vierekkäin.

Panzer IV oli tarkoitettu käytettäväksi jalkaväkeä ja asepesäkkeitä vastaan, kun taas Panzer III tuhoaisi vihollisen panssarivaunut. Panzer IV aseistettiin siksi 75 millimetrin KwK 37 L/24 -tykillä, jonka kranaatin lähtönopeus oli pieni ja siksi panssarinläpäisy ja tarkkuus heikkoja. Tykin suorituskyvyn oli kuitenkin alun perin arvioitu olevan riittävä muita kuin panssaroituja maaleja vastaan. Alkuperäisen 75 millimetrin tykin putken pituus oli vain 1 800 millimetriä, kun pitkäputkisen 75 millimetrin KwK 40 L/48:n putki oli 3 600 millimetriä.

Rooli muuttuu

Jo kesällä 1941 huomattiin, että edes Panzer III:n panssarintorjuntaan paremmin soveltuva 50 millimetrin L/60-tykki ei pystynyt tuhoamaan luotettavasti Neuvostoliiton KV-1- ja T-34-vaunuja. Lisäksi saksalaisten telaketjut eivät soveltuneet itärintaman vaativiin oloihin. Panzer III:n tornin kiinnitys oli sopimaton suurempikaliiperisen tykin asentamiseen. Panzer IV:ssä oli jo valmiiksi 75 millimetrin tykki, ja Wehrmachtin tarvitessa paremman vaunun T-34-panssareita vastaan, Panzer IV aseistettiin mallista F lähtien uudella tornilla ja 75 millimetrin Kwk 40 L/43 -tykillä, jossa oli pidempi 495 millimetrin hylsy. Myös telapyörästöä oli muutettava lisääntyneen painon vaatiessa leveämmän telaketjun. Vanha, 75 millimetrin KwK 37 L/24:llä aseistettu malli nimettiin F1:ksi ja 75 KwK 40 L/43:lla aseistettu malli sai nimen Panzer IV F2. Mallinimi muutettiin pian G:ksi ja tuotanto jatkui pienin parannuksin. Ensimmäiset pitkäputkiset vaunut tulivat käyttöön Pohjois-Afrikassa toukokuussa 1942 ja saivat briteiltä nimityksen ”Mark IV Special”. Loppuvuodesta 1942 G-mallin vaunujen 75 millimetrin KwK 40 -tykin putkea pidennettiin viisi kaliiperin mittaa 48-kaliiperiseksi. Tämä tykkimalli säilyi Panzer IV:n aseena tuotannon loppuun saakka.

Pitkäputkinen 75 millimetrin KwK 40 oli läpäisyltään huomattavasti parempi kuin T-34:n varhaisten mallien 76 millimetrin tykit tai M4 Shermanin 75 millimetrin tykki. Lisäksi vahvennettu etupanssari oli lähes immuuni T-34:n, KV:n ja SU-76:n 76 millimetrin tai Shermanin 75 millimetrin tykeille. Vaunun tornin etupanssaria ei kuitenkaan milloinkaan vahvistettu ja se jäi 50 millimetrin vahvuiseksi. Lisäksi kyljet olivat heikot, jopa puolalaisten ja neuvostoliittolaisten panssarintorjuntakiväärien läpäistävissä. Tilanne muuttui vähitellen, kun T-34:ssa otettiin käyttöön uusi 85 millimetrin tykki ja Shermanin myöhäiset mallit varustettiin Yhdysvaltain panssaritorjuntavaunujen käyttämällä suuren lähtönopeuden 76 millimetrin tykillä. Kasvanut paino yhdessä telapyörien vanhanaikaisten lehtijousien kanssa merkitsi liikkuvuuden heikentymistä ja huippunopeuden laskua.

Panzer IV:n kehnompaa perusrakennetta kompensoivat muut ominaisuudet. Näitä olivat joka vaunun radiovarustus ja viiden hengen miehistö, jolla oli päällikkö ja selkeä tehtäväjako. Tämän edun merkitys väheni liittoutuneiden kehittäessä panssariaselajiaan.

Panzer IV oli tuotannossa sodan loppuun asti. Tuotanto jatkui vielä uuden ja ylivoimaisen Pantherin (PzKpfw V) tultua käyttöön Panzer IV:n hieman halvemman hinnan ja tuotannon muuttamisen vaatiman ajan puutteen vuoksi. Viimeinen tuotantomalli IV J ei ollut parannus entisiin, vaan tavoitteena oli halventaa vaunun tuotantoa. Vaunusta jätettiin pois sähkögeneraattori ja tornia saattoi kääntää vain käsiveivillä. Lisäksi tornin sähkökontaktit jätettiin pois ja korvattiin kaapelilla, joka rajoitti tornin kääntämistä.

Vuodesta 1943 eteenpäin selviytyneet vanhemmat Panzer IV E/F:t ja uudemmat mallit päivitettiin lisäpanssaroinnilla ja 75 millimetrin Kwk 40 L/48 -tykillä niiden taistelutehon parantamiseksi.

Käyttö Suomessa

Ausf. J Panssarimuseossa.

Suomi osti Saksasta jatkosodan aikana 15 kappaletta uusia Pz IV Ausf J -vaunuja hintaan 5 000 000 Suomen markkaa kappale. Suomalaisilta peritty hinta oli noin kaksinkertainen valmistuskustannuksiin nähden. Suomessa vaunut ehtivät sotatoimiin ainoastaan entisiä omistajiaan vastaan Lapin sodassa. Niitä käytettiin myöhemmin koulutukseen ja yksi esittää vuoden 1955 Tuntematon sotilas -elokuvassa KV-1-neuvostovaunua.

Suomeen tulleissa vaunuissa oli hiekankeltainen perusväri, Schürzen-helmapanssarointi tornissa sekä Zimmerit-massaus rungossa sekä tykin manttelissa. Nämä poistettiin myöhemmin, ja vaunut maalattiin kenttävihreiksi.

Muunnokset

”Ausf.” on lyhenne sanasta ”Ausführung”, versio.

• Ausf. A (1937–1938, 35 rakennettu)
• Ausf. B (1938, 42 rakennettu): vahvempi panssari, uusi moottori
• Ausf. C (1938–1939, 138 rakennettu)
• Ausf. D (1939–1940, 229 rakennettu): vahvempi sivupanssari (20 mm), ensimmäinen taisteluun tarkoitettu malli
• Ausf. E (1930–1941, 223 rakennettu): vahvistettu etu- (50 mm) ja sivupanssari (30 mm) irtolevyillä
• Ausf. F1 (1941–1942, 462 rakennettu): yksinkertaistettu valmistus, telaketju levennetty 40 senttimetriin
• Ausf. F2 (1942, 175 rakennettu): 75 millimetrin KwK 40 -tykki 43:n pituuskaliiperin putkella
• Ausf. G (1942–1943, 1 687 rakennettu): vahvistettu etupanssari joissain vaunuissa, talviolosuhteiden vaatimia muutoksia.
• Ausf. H (1943–1944, 3 774 rakennettu): pidempi tykinputki (75 mm L/48) ja lisäpanssarointi tornin katossa, sivuhelmat
• Ausf. J (1944–1945, 1 758 rakennettu): tornin sähköinen kääntökoneisto korvattiin lisäpolttoainesäiliöllä valmistusongelmien vuoksi

Muut Panzer IV:n rungolle perustuneet vaunut:

• Wirbelwind – 4 × 2,0 cm FlaK (ilmatorjunta).
• Möbelwagen – 3,7 cm FlaK (ilmatorjunta).
• Ostwind – 3,7 cm FlaK (ilmatorjunta).
• Kugelblitz – 2 × 3,0 cm FlaK (ilmatorjunta, vain prototyyppi).
• Sturmpanzer IV ”Brummbär” – 15 cm L/12 (panssaroitu rynnäkköhaupitsi).
• Jagdpanzer IV – panssarintorjuntavaunu, jonka pääase, 7,5 cm Pak 42 (L/70), oli käytännössä sama tykki kuin Pantherin 7,5 cm Kwk 42 (L/70).
• StuG IV – rynnäkkötykki, StuG III:n torni Panzer IV:n alustalla, noin 1 100 valmistettiin.

Lähteet

• Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 24. (2. painos) Suomentanut Kortesuo, Petri. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9
• http://www.historyofwar.org/articles/weapons_panzer_IV.html

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panzerkampfwagen IV Wikimedia Commonsissa

Saksan asevoimien panssariajoneuvot toisessa maailmansodassa