Panzerkampfwagen VIII Maus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Maus (panssarivaunu))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Panzerkampfwagen VIII Maus
Maus Kubinkan panssarimuseossa
Maus Kubinkan panssarimuseossa
Valmistushistoria
Valmistusmaa  Saksa
Tekniset tiedot
Pituus 11,09 m
– putki edessä 10,09 m
– pelkkä runko 9,03 m
Leveys 3,67 m
Korkeus 3,63 m
Taistelupaino 188 t
Maksiminopeus
– tiellä 20 km/h
Toimintasäde 160–190 km
Pääase 1 × 128 mm KwK 44 L/55
1 × 75 mm KwK 44 L/36.5
Muu aseistus 1 × 7,92 mm MG-34-konekivääri
Panssarointi 150–220 mm
Moottori Daimler-Benz MB 509 (V1)/Daimler-Benz MB 517 (V2)
– hevosvoimat 1 080/1 200 hv
– kilowattia 805/895 kW
Miehistö 6

Panzerkampfwagen VIII ”Maus” (suom. Hiiri), tunnettu myös suunnittelunimellä Sd. Kfz. 205, oli toisen maailmansodan aikana kansallissosialistisessa Saksassa suunniteltu ja valmistettu jättiläismäinen panssarivaunu. Maus oli kooltaan, aseistukseltaan ja panssaroinniltaan maailman suurin panssarivaunu, mutta sodan päättymisen vuoksi se jäi pelkäksi keskeneräiseksi prototyypiksi, eikä koskaan ehtinyt osallistua taistelutoimiin.

Projekti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Projekti Mausin rakentaminen käynnistettiin vuoden 1942 kesäkuussa, jolloin Porsche-autoyhtiön perustaja Ferdinand Porsche ehdotti Adolf Hitlerille VK700.01/Porsche typ 205 -suunnitelman mukaista uutta panssarivaunua. Suunnitelma edellytti ennennäkemättömän kookkaan panssarivaunun rakentamista Saksan asevoimien käyttöön. Hitlerin hyväksynnällä suunnitelma siirtyi eteenpäin. Ensimmäinen, vuonna 1943 valmistunut prototyyppi V1 sai suunnitteluvaiheessa kutsumanimen Mammut (suom. Mammutti), joka vuoden 1942 joulukuussa vaihtui nimeen Mäuschen (suom. Hiirulainen), kunnes helmikuussa vuonna 1943 nimeksi vihdoinkin vakiintui Maus. Projektin pääurakoitsijoina toimivat Krupp ja Alkett.

Vuoden 1943 maaliskuussa suunnitteluryhmä esitteli puusta veistetyn Mausin mallin Hitlerille, joka toukokuussa hyväksyi esityksen massatuotannon aloittamisesta ja tilasi Maus-vaunuja 150 kappaletta. Vaikka Mausin suunnittelutyö jatkui, lokakuussa Hitlerin esittämä tilaus peruttiin ja marraskuussa koko tutkimustyö määrättiin lopetettavaksi. Määräysten vastaisesti Krupp kuitenkin jatkoi tutkimustyötä ja vuoden 1944 maaliskuussa yhtiö sai valmiiksi V2-nimisen prototyypin. Vuoden 1944 heinäkuussa Krupp aloitti neljän Mausin lisärungon rakentamisen.

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kooltaan massiivinen Maus oli 188 tonnin painoinen, mikä tekee siitä kaikkien aikojen painavimman koskaan rakennetun panssarivaunun. Valtavan painonsa takia panssarivaunu oli ohjautuvuudeltaan erittäin kömpelö, ja jopa sen kääntäminen liikkeessä vaati miehistöltä harjoittelua. Koska useimmat sillat olisivat Mausin painon takia saattaneet romahtaa, vaunut suunniteltiin ylittävän joet kahlaten snorkkelin ja periskoopin avulla. Jotta tiet eivät murskaantuisi panssarivaunun alta ja telaketjut eivät katkeaisi käännyttäessä, tehtiin teloista niin leveät, että ne veivät yhteensä noin 60 prosenttia koko vaunun leveydestä.

Alun perin Mausin huippunopeudeksi suunniteltiin 20 kilometriä tunnissa, mutta sen huippunopeuden on arvioitu olleen ainoastaan 13 kilometriä tunnissa, koska yksikään senaikainen moottori ei ollut vaunun painon takia tarpeeksi voimakas liikuttamaan vaunua 20 kilometrin tuntinopeudella. Saksalaiset suunnittelijat myös huomasivat, että tykkitornin lähellä kannella olevat moottorin tuuletusaukot olivat haavoittuvia ja suurikokoisia maaleja.

Vuoden 1943 tammikuussa Maus päätettiin aseistaa 128 millimetrin Kwk 44 L/55 -panssarivaunukanuunalla, mutta vaunun tulivoiman nostamiseksi siihen asennettiin myös pienempi, 75 millimetrin KwK 44 L/36.5 -panssarivaunukanuuna. Kaksi raskasta pääasetta teki Mausista erittäin tulivoimaisen, ja sen on arvioitu kyenneen iskemään 3,5 kilometrin päässä oleviin viholliskohteisiin. Mausin tykkitorniin asennettiin myös yksi 7,92 millimetrin MG-34-konekivääri, joka oli tarkoitettu vihollisen jalkaväen torjuntaan.

Mausissa oli 200 millimetrin paksuinen panssarointi, mikä teki vaunusta huomattavasti raskaammin panssaroidun kuin yhdestäkään toisen maailmansodan aikaisesta panssarivaunusta. Rungon etulevyn paksuus oli 200 millimetriä, sivujen 180 millimetriä ja perässä 150 millimetriä. Panssarointi oli paksuimmillaan tykkitornissa, jossa se oli peräti 220 millimetrin paksuinen. Vaikka raskas panssarointi olisi tehnyt Mausista miltei haavoittumattoman useimpien liittoutuneiden panssarivaunujen pääaseille, se myös lisäsi huomattavasti vaunun valtaisaa painoa.

Sivuprojekteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mausin suunnittelutyön seurauksena saksalaiset kehittivät lukuisia sivuprojekteja Saksan asevoimien uusista panssariajoneuvoista, jotka kuitenkin jäivät suunnitelmiksi tai kokeiluasteelle. Yksi esimerkki oli Flakzwilling-ilmatorjuntavaunu, jossa olisi ollut aseistuksena kaksi nopeasti ampuvaa 88 millimetrin ilmatorjuntatykkiä. Saksalaiset myös rakensivat suunnittelemansa Entwicklung-panssarivaunusarjan suurimmaksi vaunuksi tarkoitetun E-100:n, joka oli varustettu Mausin tykkitornilla ja tunnettiin suunnittelijoidensa keskuudessa lempinimellä ”Maus Tiger”.

Vaikka Maus on maailman suurin koskaan rakennettu panssarivaunu, saksalaiset suunnittelivat valmistavansa paljon suurempia panssarivaunuja. Vuonna 1942 saksalaiset hyväksyivät suunnitelman rakentaa Landkreuzer P. 1000 Ratten, joka olisi ollut 35 metrin pituinen ja tuhannen tonnin painoinen eli noin kymmenen kertaa suurempi kuin Maus. Saksan varusteluministeri Albert Speer kuitenkin keskeytti projektin vuonna 1943.

Saksalaiset suunnittelivat myös valmistavansa vieläkin suuremman panssarivaunun, peräti 42 metrin pituisen ja 1 500 tonnin painoisen Landkreuzer P. 1500 Monsterin, joka tosin pohjapiirrostensa perusteella muistutti enemmän valtavaa telatykkiä kuin varsinaista panssarivaunua. Monster kuitenkin jäi Ratten tavoin pelkäksi suunnitelmaksi, eikä näitä vaunuja ikinä rakennettu.

Kummersdorf-Gut, New Verskraft, Hall Panzerkampfwagen VIII ”Maus”, 2013.

Kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prototyypit kehitettiin armeijan tutkimuslaitoksessa Kummersdorfissa, ja myöhemmin niitä kokeiltiin maavoimien harjoitusalueella Böblingenissä. Vuoden 1945 keväällä molemmat alueet kuitenkin joutuivat Saksaan etenevän neuvostoarmeijan valloittamiksi. Kertomusten mukaan toimintakykyiset V1 ja V2 yrittivät paeta neuvostoliittolaisilta, mutta niiden koneistot hajosivat pakomatkalla. Jotta puna-armeija ei olisi saanut panssarivaunuja haltuunsa, miehistön jäsenet tuhosivat räjähteillä molemmat prototyypit. On myös esitetty teoria, jonka mukaan V1 olisi osallistunut taisteluun ennen rikkoutumistaan, mutta tätä on ehdotettu enimmäkseen epäluotettavan neuvostohistorioinnin puolelta.

Vaikka V1 ja V2 tuhottiin, puna-armeijan sotilaat onnistuivat paikantamaan niiden jäännökset. Neuvostojoukkojen komentajan käskystä sotilaat kokosivat prototyyppien osista kokonaisen panssarivaunun, jonka runko oli peräisin V1:sta ja tykkitorni V2:sta. Vaunu saatiin valmiiksi vuonna 1946, ja nykyisin se on yleisön nähtävillä Kubinkan panssarimuseossa Venäjällä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Estes, Kenneth W.: Super-heavy Tanks of World War II. Bloomsbury Publishing, 2014. ISBN 978-1-78200-383-0. (englanniksi)
  • Jentz, Thomas: Panzer Tracts No.6-3 Schwere Panzerkampfwagen Maus and E 100 Development and Production from 1942 to 1945. Darlington Publications, 2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]