Pusulan kirkko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pusulan kirkko
Pusulan kirkko.JPG
Sijainti Pusula, Lohja
Seurakunta Pusulan seurakunta
Rakentamisvuosi 1838
Suunnittelija C. L. Engel
Materiaali puu
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Pusulan kirkon kellotapuli.
Hautausmaan portti, taustalla pilkottaa kirkko.
Pusulan kirkko, sankarihaudat kesällä 2011
Kuvanveistäjä Eila Hiltusen relief.

Pusulan kirkko on Lohjan seurakunnan Pusulan alueseurakunnan pääkirkko. Se on valmistunut 1838 C. L. Engelin piirustusten mukaan.[1] Seurakunnalla oli 1600-luvun alussa saarnahuone ja sen ympärillä hautausmaa. Sen jälkeen on 1600-luvulla rakennettu kaksi varsinaista kirkkoa, vuonna 1640 ja 1697 valmistuneet. Kellotapuli on valmistunut 1763. Uuden kirkon rakentamista alettiin suunnitella 1834. Sen rakensi helsinkiläinen rakennusmestari Henrik Andsten, mutta kirkkoa jouduttiin pian korjaamaan, koska katto osoittautui liian painavaksi eivätkä seinät kestäneet. Kattoa madallettiin 8 metriä, ja työ valmistui 1859.[2]

Alueseurakunnalla on toinenkin kirkko, vuonna 1842 valmistunut Kärkölän kirkko Kärkölässä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.