Punagaselli

Punagaselli
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Nautaeläimet Bovidae
Alaheimo:	Gasellit Antilopinae
Suku:	Punagasellit Raphicerus
Laji:	campestris
Kaksiosainen nimi
Raphicerus campestris (Thunberg, 1811)
Punagasellin levinneisyys 1970-luvulla
Alalajit
R. c. campestris R. c. capricornis R. c. kelleni R. c. neumanni
Katso myös
Punagaselli Wikispeciesissä   Punagaselli Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Punagaselli eli puna-antilooppi (Raphicerus campestris) on itäisessä ja eteläisessä Afrikassa elävä pienikokoinen gasellien alaheimon sorkkaeläinlaji. Se on hoikkarakenteinen, ruskeahkon värinen antilooppi, joka painaa korkeintaan 16 kiloa. Se suosii avointa ja tasamaastoista ympäristöä, josta täytyy kuitenkin löytyä sopivia suojapaikkoja. Punagasellit liikkuvat yleensä yksinään tai pareittain. Niiden pääravintoa ovat lähellä maanpintaa kasvavien puiden ja pensaiden versot. Laji lisääntyy ympäri vuoden, ja naaras voi synnyttää jopa kaksi poikuetta vuodessa. Vasoja on poikueessa yleensä yksi, harvoin kaksi.

Nimestä

Buurit antoivat lajille nimeksi "Steenbok", mikä tarkoittaa hollanniksi vuorikaurista (alppivuohta), vaikka lajit eivät muistuta toisiaan paljoakaan. Toisaalta on esitetty, että nimi viittaisi punaiseen väritykseen, koska "steen" tarkoittaa myös tiiltä. "Steenbok" on muun muassa englannin-, ranskan- ja afrikaansinkielinen nimi punagasellille. Tieteellinen lajinimi "campestris" on latinaa ja tarkoittaa "tasaista" tai "tasankoa", mikä viittaa eläimen elinympäristöön.

Koko ja ulkonäkö

Punagaselliuros.

Punagaselli painaa 7–16 kiloa. Ruumiin- ja päänpituus on 61–95 senttiä, säkäkorkeus 45–60 senttiä ja ohuen hännän pituus 4–10 senttiä. Eläimellä on hennot jalat ja hoikka ruumis. Turkki on melko karkea, väritykseltään vaaleanruskea. Värityksessä on kuitenkin aluekohtaista vaihtelua, yläruumiin värin vaihdellessa kellertävänruskeasta kirkkaanpunaiseen ja jopa harmaaseen. Vatsapuoli sekä hännän ja jalkojen sisäpuolet ovat valkoiset. Väritys on hyvin tasainen, ruskean ja valkoisen välinen raja pois lukien. Selkä on melko tasainen ja takapuoli pyöreä, jaloissa ei ole kannuksia. Sorkat ovat terävät ja monikäyttöiset. Vain uroksilla on sarvet. Ne ovat pystysuorat ja 9–19 senttiä pitkät. Sarvet ovat täysin sileät. Laji voidaan sekoittaa samanmuotoiseen, -kokoiseen ja -väriseen savannipuikkijaan tai oribiin. Punagaselli tunnistetaan suurista korvistaan, jotka ovat sisäpuolelta valkoiset. Kuonossa on myös tuntomerkkinä V:n muotoinen kiila, ja nenä on hieman ylöspäin suuntautunut. Silmiä ympäröivää mustaa ihoa reunustaa valkoisista hennoista karvoista muodostuva rajaus. Silmät ovat tummanruskeat. Mustat hajurauhaset sijaitsevat silmien edessä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Punagasellia tavataan itäisessä ja eteläisessä Afrikassa kahtena erillisenä populaationa, jotka erottaa toisistaan miombo-metsä. Suurempi kanta on etelässä, missä levinneisyys kattaa Etelä-Angolan, Länsi-Sambian, Botswanan, Swazimaan, Etelä-Mosambikin, pääosan Zimbabwesta ja Etelä-Afrikasta sekä Namibian lukuun ottamatta sen karua rannikkoa. Pohjoisessa lajia tavataan Tansaniassa ja Keniassa. Aiemmin se eli myös Ugandassa, missä suotuisimmat elinalueet on nykyisin otettu viljelykäyttöön.

Punagaselliuros Etoshan kansallispuistossa, Namibiassa.

Punagaselli ei kuitenkaan ole uhanalainen ja sen kannaksi arvioidaan vähintään 600 000 yksilöä. Laji on mahdollisesti jopa hyötynyt ihmisen toiminnasta. Seuduilla, joilla laji on tavallinen, arvioidaan tiheydeksi 0,3–1,0 yksilöä neliökilometriä kohden, mutta varmoja tietoja ei ole. Punagaselli on yhä melko yleinen, vaikka lukumäärä saattaa olla laskussa joillain suojelemattomilla alueilla. Lajia tavataan kuitenkin myös monilla suojelualueilla, joilla elää arviolta neljännes kannasta. Lisäksi 30 prosenttia punagaselleista elää yksityisillä maatiloilla ja muilla yksityismailla. Niitä metsästetään lihan vuoksi ja myös urheilumetsästäjät kaatavat niitä. Pyynnissä käytetään esimerkiksi ansoja ja koiria.

Punagasellia tavataan puoliaavikoilta Keniavuoren kanervanummille 3 500 metrin korkeuteen asti. Niitä tavataan laajalti myös kuivilta savanneilta, ruohostomailta ja pensaikkomailta. Ne suosivat avoimehkoja ja tasaisia maita, mutta vaativat elinympäristöltään myös korkeaa, suojaavaa kasvillisuutta. Metsistä ja täysin avoimilta mailta ne puuttuvat. Avomailla ne saavat suojaa jokiuomista ja pensaikkoalueilta. Maanviljelyn ja teiden rakentamisen vuoksi niitä on alkanut löytyä myös avoimemmilta mailta ja alueilta, jotka ovat hieman metsäisempiä kuin niiden tyypillisin elinympäristö. Etelä-Afrikassa ne elävät tyypillisesti avoimilla alueilla, mutta Itä-Afrikassa kivisillä, akasiaa kasvavilla savanneilla. Miombolla ne elävät vain harvoin. Ne pitävät epävakaasta tai siirtymävaiheessa olevasta ympäristöstä, jossa on tuoretta kasvillisuutta. Sellaista luovat norsut, maastopalot, maanviljelijät ja tienrakentajat.

Elintavat

Punagaselli on pääosin päiväaktiivinen, mutta kuuma sää voi saada sen liikkumaan varhaisaamulla ja illalla, kun sää on viileämpi. Ne elävät yksin tai pareittain mutta voivat kulkea joskus myös pienissä laiduntamislaumoissa. Antilooppiparin reviiri on 4–100 hehtaarin laajuinen. Urokset pysyvät samalla reviirillä pitkään. Molemmat sukupuolet puolustavat aluettaan, jolle tunkeutuvat lajitoverit ajetaan pois. Vaikka punagaselliparit elävät samalla reviirillä, suurimman osan vuodesta ne eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, sillä rutiinit ja hajumerkit pitävät ne loitolla toisistaan muulloin kuin lisääntymisaikaan. Reviirit merkitään lantakasoilla, joita yhdistävät toisiinsa jalkojen hajurauhasilla tehdyt hajumerkinnät. Tehtyään tarpeensa punagasellit kaapivat sorkillaan lantakasoja ehkä levittääkseen jalkojen hajurauhasten hajua siihen. Ne käyttävät merkinnässä myös naamarauhasia.

Punagaselli lepää ruohikossa Denverin eläintarhassa.

Punagasellilla on pienen kokonsa vuoksi paljon vihollisia. Niitä ovat sakaalit, leopardi, leijonat, gepardit, hyeenakoirat, hyeenat, aavikkoilvekset, kotkat (esimerkiksi gasellikotka) ja pytonit. Nuoria yksilöitä uhkaavat myös pienet kissaeläimet, mesimäyrät, paviaanit ja varaanit. Hätätilanteeseen jouduttuaan punagasellit päästävät surkuttelevan huudon. Vaaran havaittuaan ne aluksi piiloutuvat jähmettymällä ja painamalla päänsä ja korvansa alas, jotta eivät tulisi havaituiksi. Jos uhka lähestyy, ne voivat paeta ja juosta nopeasti mutkitellen ja yrittävät piiloutua uudelleen. Punagasellit voivat myös piiloutua saalistajaa maasian koloon.

Ravinto

Punagasellin ruokavalioon kuuluvan mopanepuun (Colophospermum mopane) lehtiä.

Punagaselli saa ravintonsa pääasiassa puiden ja pensaiden versoista läheltä maan pintaa. Se syö mieluiten ravinnepitoista ja helposti sulavaa kasviravintoa. Ravintokasveihin kuuluvat akasiat, mopanepuut sekä Combretum-, Ziziphus- ja Bridelia-sukujen puut ja pensaat. Se syö etenkin sadekaudella tai maastopalojen jälkeen myös heiniä. Juuret ja mukulat sitä vastoin kuuluvat ruokavalioon etenkin kuivana kautena. Niiden kaivamisessa auttavat terävät sorkat. Ajoittain punagasellit syövät myös hedelmiä. Vesipaikka ei ole välttämätön, sillä ne selviävät pitkiäkin aikoja juomatta.

Lisääntyminen

Punagaselli lisääntyy ympäri vuoden, mutta vasoja syntyy eniten marras-joulukuussa. Kantoaika kestää 168–177 vuorokautta. Vasoja syntyy kerralla yleensä yksi, harvoin kaksi. Naaras synnyttää 5,5–9 kuukauden välein, joten se voi saada kaksi poikuetta vuodessa. Vastasyntynyt poikanen painaa noin kilon. Vasat alkavat kävellä ja imeä maitoa emonsa neljästä nisästä jo viiden minuutin ikäisinä. Siitä huolimatta ne pysyvät piilossa ensimmäiset kaksi viikkoa ennen kuin alkavat seurata emoaan. Vasaa imetetään kolme kuukautta, mutta se alkaa syödä myös kiinteää ravintoa noin kahden viikon iässä. Naaraat tulevat sukukypsiksi 6–7 kuukauden ja urokset yhdeksän kuukauden ikäisinä. Punagasellit voivat elää ainakin 7-, ehkä jopa 10–12-vuotiaiksi.