Panteleimon Kuliš
| Panteleimon Kuliš | |
|---|---|
| Пантелеймо́н Олекса́ндрович Кулі́ш | |
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Panteleimon Oleksandrovytš Kuliš |
| Syntynyt | 8. elokuuta 1819 Voroniž, Tšernihivin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 14. helmikuuta 1897 Motronivka, Tšernihivin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Ammatti | kirjailija, kansatieteilijä, kääntäjä, historioitsija |
| Puoliso | Oleksandra Bilozerska |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | ukraina, venäjä |
.jpg) Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Panteleimon Oleksandrovytš Kuliš (ukr. Пантелеймо́н Олекса́ндрович Кулі́ш, 8. elokuuta 1819 Voroniž, Tšernihivin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 14. helmikuuta 1897 Motronivka, Tšernihivin kuvernementti) oli ukrainalainen kirjailija, kansatieteilijä, kääntäjä ja historioitsija. Aleksanteri II:n valtakauden alkupuolella Kuliš oli merkittävimpiä ukrainalaisten kulttuurivaikuttajia, ja hänen kirjeessään tuttavalleen Venäjällä vuodelta 1858 on ensimmäinen tunnettu viittaus ajatukseen Ukrainan itsenäisyydestä. Kuliš julkaisi ukrainaksi romaaneja ja käänsi ukrainaksi esimerkiksi William Shakespearen teoksia. Kuliš osallistui myös ensimmäisen ukrainankielisen Uuden testamentin kääntämiseen. Kuliš jäi myöhemmin ukrainalaisten aktivistipiirien ulkopuolelle, ja hän kuoli Motronivkassa nykyisessä Ukrainassa vuonna 1897.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panteleimon Kuliš syntyi köyhään kasakkaperheeseen 8. elokuuta 1819 Voronižissa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Tšernihivin kuvernementissa. Hän opiskeli viiden vuoden ajan kymnaasissa Novhorod-Siverskyissä, ja vuonna 1837 hän lähti opiskelemaan Kiovan yliopistoon. Alhaisen taustansa takia hän ei kuitenkaan valmistunut. Vuodesta 1840 hän työskenteli opettajana Lutskissa, jossa hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa, venäjäksi julkaistun Mihailo Tšarnyšenko, ili Malorossija vosemdesjat let nazad ja hieman myöhemmin pidemmän ukrainaksi vuonna 1843 julkaistun eepoksen Ukrayna.[1]
Kuliš työskenteli vuosina 1843–1845 opettajana Kiovassa ja opiskeli samalla Ukrainan historiaa ja kansatiedettä. Kiovassa hän tutustui myös muihin ukrainalaisiin kulttuurivaikuttajiin, kuten Taras Ševtšenkoon ja Mykola Kostomaroviin, sekä puolalaiseen kirjailija Michał Grabowskiin. Monet näistä uusista tuttavuuksista muodostivat maanalaisen Kyrilloksen ja Metodioksen seuran ytimen.[1] Kyrilloksen ja Metodioksen seura oli tsaarin vastainen panslavistinen seura, joka ajoi slaavilaista tasavaltaista liittovaltiota, jossa Ukraina muodostaisi oman osavaltionsa.[2] Kulišin varhaista kirjoitustoimintaa oli tukenut Myhailo Maksymovytš.[1]
Kirjailijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuliš matkusti vuonna 1845 Pietariin opettamaan Pietarin yliopistoon sen rehtori P. Pletnevin kutsusta. Pietarissa Kuliš kirjoitti ukrainaksi historiallisen romaanin Tšorna rada, h’ronika 1663 roku, jonka osia julkaistiin vuosien 1845 ja 1846 välillä venäjäksi moskovalaisissa lehdissä. Vuonna 1847 Kuliš meni naimisiin myöhemmin myös kirjailijana toimineen kirjailijanimellä tunnetun Hanna Barvinokin eli Oleksandra Bilozerskan kanssa ja lähti vaimonsa kanssa keisarilliselta tiedeakatemialta saadun apurahan tuella opiskelemaan ulkomaille Prahaan. Tällä välin poliisi oli kuitenkin paljastanut Kyrilloksen ja Metodioksen seuran toiminnan, ja Kuliš pidätettiin matkalla Prahaan Varsovassa. Kuliš oli pidätettynä kaksi kuukautta ja suljetun oikeudenkäynnin jälkeen hänet tuomittiin karkotettavaksi kahdeksi vuodeksi Tulaan. Vuonna 1850 hänen sallittiin viimein palata Pietariin.[1] Seuran jäsenet armahdettiin Aleksanteri II:n valtakauden alussa ja he saattoivat jälleen julkaista tekstejään. Kuliš nousi hänen hallituskautensa alkupuolen merkittävimmäksi ukrainalaiseksi kulttuurivaikuttajaksi.[2]
Ukrainalaisaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pietariin palattuaan Kuliš yritti edetä urallaan venäläisenä kirjailijana saavuttamatta kuitenkaan mainittavaa menestystä. Hän alkoikin kiinnostua yhä enemmän Ukrainasta ja perusti lopulta hänen itsensä mukaan nimetyn ukrainankielisen kustantamon.[1] Kuliš pyrki kehittämään ja levittämään ukrainalaista kulttuuria. Vuonna 1856 Kuliš julkaisi Venäjän keisarikunnan ensimmäisen ukrainankielisen aapisen ja vuonna 1857 viimein ukrainaksi teoksensa Tšorna rada eli Rahvaan kasakkakokous. 1660-luvulle sijoittuneen kasakkatarinan kautta Kuliš kommentoi omaa aikaansa. Toisin kuin monet muut aikansa vallankumoukselliset radikaalit, Kuliš vastusti ajatusta sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä ja kuvasi tätä kirjassaan. Kuliš oli kuitenkin ukrainalaisaatteen kannalla ja ensimmäinen tunnettu viittaus ajatukseen Ukrainan itsenäisyydestä on poliisin käsiin päätyneestä Kulišin kirjeestä venäläiselle tuttavalleen vuodelta 1858.[2]
Kuliš sai vuonna 1864 virkamiehen aseman Puolassa ja muutti Varsovaan. Puolassa hän tutustui galitsialaisiin ukrainalaisiin piireihin. Yhteyksiensä takia Kuliš joutui eroamaan tehtävistään vuonna 1867. Hän vietti jonkin aikaa ulkomailla, mutta palasi lopulta Pietariin. Siellä Kuliš julkaisi joitakin Pietari I:stä ja Katariina Suurta ihannoineita tekstejä ja kritisoi Taras Ševtšenkon toimintaa, mikä etäännytti Kulišin ukrainalaispiireistä.[1] Vuosina 1869–1871 Wienissä julkaistiin Kulišin ja galitsialaisen pappi Ivan Puljujin tekemä ensimmäinen Uuden testamentin ukrainalainen käännös.[2] Kulišin Psalmien kirjan ukrainannos julkaistiin 1871 Galitsiassa[1].
Kuliš jäi suhteellisen yksinäiseksi ajattelijaksi, kun ukrainalainen kansallismielinen älymystö vieroksui hänen positiivista suhtautumistaan Ukrainan ja Venäjän läheiseen yhteistyöhön; toisaalta taas Venäjällä ei katsottu hyvällä hänen Itävallan keisarikuntaan kuuluvan Galitsiaan suuntautunutta yhteistoimintaansa.[1]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri II antoi toukokuussa 1876 niin sanotun Emsin ukaasin, joka kielsi kaiken ukrainankielisen kirjallisuuden kaunokirjallisuutta ja historiallisia dokumentteja lukuun ottamatta.[2] Kuliš muutti Galitsiaan Lviviin, jossa hän julkaisi muun muassa esseiden ja runojen kokoelman H’utorna poezija, sekä William Shakespearen Othellon, Troiluksen ja Cressidan ja Erehdysten komedian ukrainankieliset käännökset. Kuliš harkitsi jäävänsä Galitsiaan pysyvästi ja luopuvansa Venäjän kansalaisuudestaan, mutta päätti lopulta kuitenkin palata takaisin Venäjälle. Hän asettui vaimonsa kanssa Motronivkaan Tšernihivin kuvernementissa, jossa hän käänsi vielä esimerkiksi Goethen ja Byronin teoksia ukrainaksi. Hän oli kuitenkin jäänyt lopullisesti ukrainalaisten aktivistipiirien ulkopuolelle. Kuliš kuoli Motronivkassa 14. helmikuuta 1897.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Luckyj, George Stephen Nestor: Kulish, Panteleimon Internet Encyclopedia of Ukraine. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 30.4.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Remy, Johannes: ”Keisari-Venäjän tukahduttamistoimia”, Ukrainan historia. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panteleimon Kuliš Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
