Taras Ševtšenko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taras Ševtšenko
Taras Ševtšenko valokuvassa vuodelta 1859.
Taras Ševtšenko valokuvassa vuodelta 1859.
Henkilötiedot
Syntynyt9. maaliskuuta 1814
Moryntsi, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut10. maaliskuuta 1861
Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatti runoilija ja taidemaalari
Kirjailija
Tuotannon kieliukraina, venäjä
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1814 Moryntsi10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1861 Pietari, Venäjä[1]) oli ukrainalainen runoilija ja taidemaalari sekä 1800-luvun ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenkon omakuva vuodelta 1840.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin. Pietarissa Engelhardt huomasi, että Ševtšenkolla on lahjoja maalarina, ja vuonna 1828 Ševtšenko pääsi maalarin oppipojaksi. Ševtšenko maalasi esimerkiksi Pietarin Kesäpuiston maisemia.[2] Pietarissa hän tutustui myös paikalliseen ukrainalaiseen älymystöön ja taidepiireihin. Ševtšenkon uudet tuttavat keräsivät rahaa hänen vapauttamisekseen orjuudesta. Huomattava summa saatiin taiteilija Karl Brüllowin lahjoitettua yhden maalauksensa palkinnoksi arpajaisiin, joiden tuotto käytettiin Ševtšenkon vapauttamiseen.[3] Rahankeräyksen jälkeen Ševtšenko vapautui 5. toukokuuta 1838.[2]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan maaorjuudesta Ševtšenko opiskeli Pietarin taideakatemiassa, jossa hänen opettajanaan toimi Karl Brjullov.[2] Ševtšenko alkoi myös elättää itseään taidemaalarina ja runoilijana. Vuonna 1840 ilmestyi Ševtšenkon ensimmäinen runokokoelma Kobzar.[3] Vuonna 1841 julkaistiin edelleen eeppinen runo Haidamaky ja vuonna 1844 balladi Hamaliia. Vuosina 1843, 1845 ja 1846 Ševtšenko teki matkoja sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hän sai vaikutteita ukrainalaisilta kirjailijoilta ja muulta älymystöltä. Ševtšenko tutustui esimerkiksi Panteleimon Kulišiin, Myhailo Maksymovytšiin ja Varvara Repninaan. Ševtšenko valmistui Pietarin taideakatemiasta vuonna 1845, ja kiertäessään samana vuonna Ukrainaa hän kirjoitti runoja, piirsi paikallisia historiallisia maamerkkejä ja keräsi kansatieteellistä aineistoa.[2]

Kyrilloksen ja Metodioksen seura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ševtšenko sai 1846 työpaikan Kiovan yliopistosta piirustuksen opettajana. Panteleimon Kuliš, Mykola Kostomarov ja Mykola Hulak ja eräät muut perustivat Kiovassa salaisen Kyrilloksen ja Metodioksen slaavilaisen seuran. Panslavistisen ja keisarin vastaisen seuran tavoitteena oli luoda slaavilainen tasavaltainen liittovaltio, jossa Ukraina muodostaisi yhden osavaltion. Ševtšenkon omasta jäsenyydestä seurassa ei ole täyttä varmuutta, mutta hän vaikutti kuitenkin huomattavasti sen jäsenten ajatusmaailmaan. Seuran toiminta paljastui viranomaisille helmikuussa 1847, ja seura lakkautettiin. Seuran toimintaan todettiin osalliseksi kaikkiaan 12 henkilöä.[3] Ševtšenko oli pidätetty 5. helmikuuta.[2] Monet seuraan sekaantuneista saivat suhteellisen lyhyitä vankila- tai karkotustuomioita. Ševtšenko sai kuitenkin erityisen ankaran tuomion. Hänet määrättiin palvelemaan armeijassa sotamiehenä määräämättömäksi ajaksi.[3] Tuomion ankaruuteen vaikuttivat Ševtšenkon kirjoittamat keisarin vastaiset runot. Armeijassa Ševtšenko palveli Ukrainasta karkotettuna Orenburgissa, Orskissa ja nykyisessä Fort-Şevçenkossa (tuolloinen Novopetrovskoje). Nikolai I oli antanut henkilökohtaisesti määräyksen, jonka mukaan Ševtšenko ei saanut palvelusaikana kirjoittaa, piirtää eikä maalata. Ševtšenko jatkoi kuitenkin salaa. Hän kuvasi palvelusaikaisissa maalauksissaan esimerkiksi paikallisten kazakkien elämää.[2]

Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenkon muistomerkki, Washington, Yhdysvallat.

Nikolai I kuoli vuonna 1855, ja Ševtšenko vapautettiin viimein sotilaspalveluksesta vuonna 1857. Hän ei saanut kuitenkaan palata Ukrainaan, vaan hän asettui ensin Nižni Novgorodiin ja sittemmin jälleen Pietariin. Ševtšenko vietti loppuelämänsä poliisin valvonnan alaisena. Hän sai vuonna 1859 luvan matkustaa vierailulle sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hänet kuitenkin pidätettiin ja käännytettiin takaisin Pietariin. Ševtšenko kuoli Pietarissa 10. maaliskuuta 1861. Ševtšenko haudattiin ensin Pietariin, mutta kaksi kuukautta myöhemmin ruumis siirrettiin haudattavaksi Tšernetša Horaan lähelle Kanivia nykyisessä Ukrainassa.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ševtšenkon runouden kaksi pääaihetta ovat kasakkasotiin ajoittuvat historialliset runot ja onnettomista ihmiskohtaloista kertovat runot, joista jälkimmäisissä Ševtšenko kertoo usein miesten kaltoin kohtelemista naisista. Ukrainalaiseen kansalliseen liikkeeseen vaikuttivat etenkin Ševtšenkon historialliset runot kasakoista. Kasakkarunoissa vertautuvat usein Ukrainan koettu vanha suuruuden aika ja sen Ševtšenkon aikainen alennustila. Runoissa kasakat kapinoivat heitä sortavaa Puolaa vastaan mutta vaipuvat taas alennustilaan talonpoikia kaltoin kohtelevan ja Venäjälle alistuvan kasakkaylimystön takia. Runoihin liittyy usein myös ennustuksia tulevasta vapaudesta, minkä Ukrainassa on usein tulkittu kehotukseksi tavoitella itsenäistä Ukrainaa. Runoudessa ei kuitenkaan kokonaisuutena esiinny selkeää poliittista ohjelmaa. Kaikki valtiovalta kasakkojen autonomiaa myöten on kuvattu Ševtšenkon runoissa kielteisesti. Runoja kirjoittaessaan Ševtšenko pyrki tietoisesti kehittämään ukrainasta kirjakieltä. Vaikutteita runojensa kieleen Ševtšenko sai ukrainan kaakkois-, pohjois- ja lounaismurteista sekä kirkkoslaavista. Vaikutteita tuli myös aiemmin ukrainaksi kirjoittaneiden kirjailijoiden käyttämästä kielestä. Ševtšenko oli itse kaksikielinen, ja hän puhui ukrainan ohella venäjää. Osan tuotannostaan hän kirjoitti venäjäksi. Ševtšenko saavutti runoillaan menestystä elinaikanaan, mutta osa hänen runoistaan oli poliittisesti niin arkaluontoista, että niitä julkaistiin vasta 1900-luvulla.[3]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T. Ševtšenko, Runoja, suom. N. Laine. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1954. 44 s. Sarja: Koululaisen kirjasto
  • Ukrainalaislähtöinen kielenkääntäjä Jura Zub on suomentanut Taras Ševtšenkon runon: "Думи мої, думи мої" = "Aatokseni, aatokseni..." (lyhennelmä)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taras Hryhorovych Shevchenko Encyclopaedia Britannica. Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Shevchenko, Taras Internet Encyclopedia of Ukraine. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e Johannes Remy: ”Ukrainan kansallisen liikkeen synty”, Ukrainan historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]