Taras Ševtšenko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taras Ševtšenko
Taras Ševtšenko valokuvassa vuodelta 1859.
Taras Ševtšenko valokuvassa vuodelta 1859.
Henkilötiedot
Syntynyt 9. maaliskuuta 1814
Moryntsi, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut 10. maaliskuuta 1861
Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatti runoilija ja taidemaalari
Kirjailija
Salanimi
Äidinkieli
Tuotannon kieli ukraina, venäjä
Allekirjoitus
Allekirjoitus
Aiheesta muualla
[ Kotisivut]
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1814 Moryntsi10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1861 Pietari, Venäjä[1]) oli ukrainalainen runoilija ja taidemaalari, sekä 1800-luvun ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenkon omakuva vuodelta 1840.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja ja hän jäi orvoksi vain 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan vuonna 1828 ja Pietariin vuonna 1831. Pietarissa Engelhardt tajusi Ševtšenkolla olevan lahjoja maalarina ja Ševtšenko pääsi maalarin oppipojaksi. Ševtšenko maalasi tauluja esimerkiksi Pietarin Kesäpuiston maisemista.[2] Pietarissa hän tutustui myös paikalliseen ukrainalaiseen älymystöön ja taidepiireihin. Ševtšenkon uudet tuttavat päättivät kerätä rahaa hänen vapauttamisekseen orjuudesta. Huomattava summa saatiin taiteilija Karl Brüllowin lahjoitettua yhden taulunsa palkinnoksi arpajaisiin, joiden tuotto käytettiin Ševtšenkon vapauttamiseen.[3] Rahankeräyksen jälkeen Ševtšenko vapautui 5. toukokuuta 1838.[2]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaudutuaan maaorjuudesta Ševtšenko opiskeli Pietarin taideakatemiassa, jossa hänen opettajanaan toimi Brüllow.[2] Ševtšenko alkoi myös elättää itseään taidemaalarina ja runoilijana. Vuonna 1840 ilmestyi Ševtšenkon ensimmäinen runokokoelma nimeltä Kobzar.[3] Vuonna 1841 julkaistiin edelleen eeppinen runo Haidamaky ja vuonna 1844 balladi Hamaliia. Vuosina 1843, 1845 ja 1846 Ševtšenko teki matkoja sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hän sai vaikutteita ukrainalaisilta kirjailijoilta ja muulta älymystöltä. Ševtšenko tutustui esimerkiksi Panteleimon Kulišiin, Myhailo Maksymovytšiin ja Varvara Repninaan. Ševtšenko valmistui opinnoistaan Pietarin taideakatemiassa vuonna 1845 ja samana vuonna hän kiersi Ukrainaa kirjoittaen runoja, piirtäen paikallisia historiallisia maamerkkejä ja keräten kansatieteellistä aineistoa.[2]

Kyrilloksen ja Metodioksen seura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1846 Ševtšenko sai työpaikan Kiovan yliopistosta piirrustuksen opettajana. Kiovassa muun muassa Panteleimon Kuliš, Mykola Kostomarov ja Mykola Hulak perustivat salaisen Pyhien Kyrilloksen ja Metodioksen slaavilaisen seuran. Panslavistisen ja tsaarin vastaisen seuran tavoittena oli luoda slaavilainen tasavaltainen liittovaltio, jossa Ukraina muodostaisi oman osavaltionsa. Ševtšenkon omasta jäsenyydestä seurassa ei ole täyttä varmuutta, mutta hän vaikutti kuitenkin huomattavasti sen jäsenten ajatusmaailmaan. Seuran toiminta paljastui viranomaisille helmikuussa 1847 ja seura lakkautettiin. Seuran toimintaan todettiin osalliseksi kaikkiaan 12 henkilöä.[3] Ševtšenko oli pidätetty 5. helmikuuta.[2] Monet seuraan sekanatuneista saivat suhteellisen lyhyitä vankila- tai karkoitustuomioita. Ševtšenko sai kuitenkin erityisen ankaran tuomion. Hänet määrättiin palvelemaan armeijassa sotamiehenä määräämättömäksi ajaksi.[3] Tuomion ankaruuteen vaikuttivat Ševtšenkon kirjoittamat tsaarin vastaiset runot. Armeijassa Ševtšenko palveli Ukrainasta karkotettuna Orenburgissa, Orskissa ja nykyisessä Fort-Şevçenkossa (tuolloinen Novopetrovskoje). Nikolai I oli antanut henkilökohtaisesti määräyksen, jonka mukaan Ševtšenko ei saanut palvelusaikanaan kirjoittaa, piirtää tai maalata. Ševtšenko jatkoi kuitenkin näistä kaikkia salaa. Ševtšenko kuvasi maalauksissaan palvelusajallaan esimerkiksi paikallisten kazakkien elämää.[2]

Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taras Ševtšenkon muistomerkki, Washington, Yhdysvallat.

Nikolai I kuoli vuonna 1855 ja Ševtšenko vapautettiin viimein sotilaspalveluksesta vuonna 1857. Hän ei saanut kuitenkaan palata Ukrainaan, vaan hän asettui ensin Nižni Novgorodiin ja sittemmin jälleen Pietariin. Ševtšenko vietti loppuelämänsä poliisin valvonnan alaisena. Hän sai luvan matkustaa vierailemaan sukulaistensa luo Ukrainaan vuonna 1859, jossa hänet kuitenkin pidätettiin ja käännytettiin takaisin Pietariin. Ševtšenko kuoli Pietarissa 10. maaliskuuta 1861. Ševtšenko haudattiin ensin Pietariin, mutta kaksi kuukautta myöhemmin ruumis siirrettiin haudattavaksi Tšernetša Horaan lähelle Kanivia nykyisessä Ukrainassa.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ševtšenkon runouden kaksi pääaihetta ovat kasakkasotiin ajoittuvat historialliset runot, sekä onnettomista ihmiskohtaloista kertovat runot, joista jälkimmäisissä Ševtšenko kertoo usein miesten kaltoin kohtelemista naisista. Ukrainalaiseen kansalliseen liikkeeseen vaikuttivat etenkin Ševtšenkon yhistorialliset runot kasakoista. Kasakkarunoissa vertautuvat usein Ukrainan koettu vanha suuruden aika ja sen Ševtšenkon aikainen alennustila. Runoissa kasakat kapinoivat heitä sortavaa Puolaa vastaan, mutta vajoavat taas alennukseen talonpoikia kaltoin kohtelevan ja Venäjälle alistuvan kasakkaylimystön takia. Runoihin liittyy usein myös ennustukset vapaudesta tulevaisuudessa, minkä Ukrainassa on usein tulkittu kehotukseksi tavoitella itsenäistä Ukrainaa. Runoudessa ei kuitenkaan kokonaisuutena esiinny selkeää poliittista ohjelmaa. Kaikki valtiovalta kasakkojen autonomiaa myöten on kuvattu Ševtšenkon runoissa kielteisesti. Runoja kirjoittaessaan Ševtšenko pyrki tietoisesti kehittämään ukrainasta kirjakieltä. Vaikutteita Ševtšenko sai runojensa kieleen ukrainan kaakkois-, pohjois- ja lounaismurteista, sekä kirkkoslaavista. Vaikutteita tuli myös aiemmin ukrainaksi kijroittaneiden kirjailijoiden käyttämästä kielestä. Ševtšenko oli itse kaksikielinen ja hän puhui ukrainan ohella myös venäjää. Osa hänen tuotannostaan onkin kirjoitettu venäjäksi. Ševtšenko saavutti runoillaan menestystä elinaikanaan, mutta osa hänen runoistaan oli niin poliittisesti arkaluontoisia, että niitä julkaistiin vasta 1900-luvulla.[3]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T. Ševtšenko, Runoja, suom. N. Laine. Petroskoi : Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1954. 44 s. Sarja: Koululaisen kirjasto
  • Ukrainalaislähtöinen kielenkääntäjä Jura Zub on suomentanut Taras Ševtšenkon runon: "Думи мої, думи мої" = "Aatokseni, aatokseni..." (lyhennelmä)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taras Hryhorovych Shevchenko Encyclopaedia Britannica. Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Shevchenko, Taras Internet Encyclopedia of Ukraine. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e Johannes Remy: ”Ukrainan kansallisen liikkeen synty”, Ukrainan historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taras Ševtšenko.