Aarne J. Aarnio
| Aarne J. Aarnio | |
|---|---|
 Aarne J. Aarnio vuonna 1964 Pelloksen lastulevytehtaalla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. joulukuuta 1917 Viipuri |
| Kuollut | 6. huhtikuuta 2013 (95 vuotta) Helsinki |
| Arvonimi | vuorineuvos |
| Muut tiedot | |
| Hallitusjäsenyydet | Palkkiyhtymä Oy |
| Puoliso |
Saara Ilta Sisko Pajula 1946–1981 Lea Venkula-Vauraste 2001– |
Aarne Johannes Aarnio (14. joulukuuta 1917 Viipuri – 6. huhtikuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen vuorineuvos. Hän perusti 1950-luvulla rakennusliike Palkki Oy:n ja 1960-luvun puolivälissä lastulevy- ja vaneritehtaat Kiteen Puhokseen ja Ristiinan Pellokseen.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarnio oli lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän oli viipurilaisen ompelijattaren avioton lapsi ja jäi varhain orvoksi. Sukunimensä hän sai kasvatti-isältään, kirjansitojamestari Johan Aarniolta. Aarnio kävi kaksi vuotta Sortavalan lyseota ennen kuin jätti koulunkäyntinsä kesken 16-vuotiaana perheensä muuttaessa Helsinkiin, jossa hänestä tuli lihakaupan myyjä. Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan ja yleni sota-aikana luutnantiksi. Aarnio aloitti yrittäjänuransa sodan jälkeen vuonna 1944 lihakauppiaana. Laajentaessaan toimintaansa tukkukauppaan hän muutti vuonna 1948 liikkeensä A. J. Aarnio Oy -nimiseksi osakeyhtiöksi.[1][2]
Aarnio sijoitti kauppiaana keräämänsä pääoman vuonna 1953 perustamaansa rakennusyhtiö Palkki Oy:hyn, jonka toimitusjohtajana hän toimi seuraavat 30 vuotta. Yhtiö rakensi 1950- ja 1960-luvuilla runsaasti asuinkerrostaloja Helsingin Kallioon, Munkkiniemeen, Niemenmäkeen ja Kulosaareen. Aarnio myi alkuperäisen Palkki Oy:n Rakennuskunta Hakalle vuonna 1981, mutta säilytti omistuksessaan toisen yrityksensä Palkkiyhtymä Oy:n, jossa hän oli myös hallituksen puheenjohtaja.[1][2]
Rakennusalalta Aarnio laajensi liiketoimintansa vielä kahdelle uudelle alalle, laivanvarustamotoimintaan ja metsäteollisuuteen. Kauppalaivoja hän osti yritykselleen 1950-luvun puolivälistä alkaen. Hän osti muun muassa Jugoslaviasta kaksi suurta rahtilaivaa, jotka nimesi vaimonsa ja tyttärensä mukaan M/S Saara Aarnioksi ja M/S Annukka Aarnioksi. Metsäalalle Aarnio siirtyi perustaessaan 1960-luvun alussa vaneri- ja lastulevytehtaat Pohjois-Karjalaan Kiteen Puhokseen ja Etelä-Savoon Ristiinan Pellokseen. Vuonna 1963 hän perusti Pellos Oy:n, jonka johdossa myös toimi. Aarnio kuitenkin myi Puhoksen ja Pelloksen tehtaansa suuremmalle kilpailijalle Wilh. Schauman Oy:lle vuonna 1983.[1]
Aarnion aktiivinen yrittäjäkausi jatkui 1980-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen hänen lapsensa ryhtyivät johtamaan perheen omistukseen jääneen Palkkiyhtymän yrityksiä.[1] Niin sanottujen Kouri-kauppojen yhteydessä Palkkiyhtymä hallinnoi tilapäisesti miljoonia Suomen Yhdyspankin osakkeita. Aarnio kävi aktiivisesti myös idänkauppaa ja piti yhteyttä keskustapuolueen K-linjaan sekä ministeri Ahti Karjalaiseen.[2] Vuoden 1982 presidentinvaalin edellä Aarnio tuki Karjalaisen valintaa keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi.[3]
Aarnio toimi Ilmatorjuntasäätiön hallituksen puheenjohtajana 1964–1987, Voimistelusäätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1964 ja kuului Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostoon 1973–1984, Suomen Kulttuurirahaston hallitukseen 1971–1982, Suomen Metsäteollisuuden Keskusliiton hallitukseen 1973–1983 sekä Maanpuolustuksen Tuki ry:n hallitukseen vuodesta 1971.[1]
Aarniosta tuli vuorineuvos vuonna 1968 ja hän sai Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 1970. Vuosina 1986–2000 hän omisti aikoinaan marsalkka Mannerheimille kuuluneen Kirkniemen kartanon Lohjalla. Aarnio kunnosti kartanon ja myi sen Metsäliitolle.[1]
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto hallinnoi vuonna 1985 perustettua Aarne J. Aarnion rahastoa, joka tukee Etelä-Savon maakunnan taloudellista kehitystä edistävää tutkimustyötä sekä ristiinalaisten nuorten opintoja.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Hoffman, Kai: ”Aarnio, Aarne Johannes (1917–2013)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 47–49. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Iivonen, Jyrki: Aarne J. Aarnion muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 9.4.2013. Viitattu 23.1.2019.
- ↑ Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui presidentinvaalissa 1982, s. 145. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2316-1.
- ↑ Etelä-Savon rahasto.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aarne J. Aarnion yritykset (porssitieto.fi)
| ||||||||||
