Operaatio Prosperity Guardian
| Operation Prosperity Guardian | |
|---|---|
| Osa Punaisenmeren kriisiä ja Jemenin sisällissotaa | |
Alueen kartta |
|
| Päivämäärä | 18. joulukuuta 2023 – 6. toukokuuta 2025 |
| Paikka | Punainenmeri, Adeninlahti |
| Osapuolet | |
|
Tukijat: |
Operaatio Prosperity Guardian (suom. Vaurauden suojelija) oli joulukuussa 2023 alkanut ja toukokuussa 2025 päättynyt kansainvälisen liittouman sotilasoperaatio, jonka tarkoituksena oli vastata huthien tekemiin iskuihin laivoja vastaan Punaisenmeren ja Adeninlahden ympäristössä. Huthit tukevat Hamasia ja niiden tarkoitus on ollut häiritä länsimaita, koska ne tukevat Israelia Gazan sodassa.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huthit ovat julistaneet kuolemaa Yhdysvalloille ja Israelille 2000-luvun alusta lähtien.[2][3] Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian mukaan Iran on antanut hutheille aseellista tukea ja apua operaatioiden suunnittelussa.[4] Suomen Lähi-idän instituutin tutkija Susanne Dahlgrenin mukaan huthit hyökkäyksillään haluavat olla osa Iranin johtamaa Israelian vastaista rintamaa, säilyttääkseen Iranin antaman tuen ja saadakseen kannatusta Jemenissä.[3]
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ilmoitti kansainvälisen liittouman muodostamisesta, kun huthit olivat tehneet useita viikkoja iskuja kaupallista merenkulkua vastaan Punaisenmeren ja Adeninlahden ympäristössä.[5] Huthit vastasivat tähän lausunnolla, jonka mukaan he voivat tuhota liittouman laivat, ja sanomalla, että "Punaisestamerestä tulee hautausmaanne".[6]
Turvallisuuden vaarantumisen takia useat varustamot olivat kieltäneet laivojaan kulkemasta alueiden läpi. Alueet ovat maailmantalouden kannalta pullonkauloja, sillä Suezin kanava nopeuttaa huomattavasti Välimeren ja Intian valtameren välillä kulkemista. Koska Suezin kanavaa ei voi käyttää kulkematta kyseisten alueiden läpi, aiheuttaa etenkin rahtilaivojen uudelleenreititys Afrikan ympäri merkittäviä taloushaittoja.[6]
Operaation tehtävä oli taata kaupallisten alusten turvallisuus Punaisellamerellä, Bab el Mandebin salmessa ja Adedinlahdella. Liittoumaan kuuluu Yhdysvaltojen lisäksi sen liittolaisia.[6] Yhdysvaltalaiset sotalaivat alkoivat ampua alas hyökkääviä ohjuksia ja drooneja.[7]
Operaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Operaation alkuvaiheessa loppuvuodesta 2023 alueella olivat ainakin Yhdysvaltain laivaston ohjushävittäjät USS Carney, USS Laboon ja USS Mason sekä lentotukialus USS Dwight D. Eisenhower. Nämä torjuivat huthien ohjuksia ja lennokkeja ilmatorjuntaohjuksillaan. Myös lentotukialukselta lähetetyt F/A-18E/F Super Hornet -hävittäjät ampuivat uhkia alas. Laivaston helikopterit upottivat kolme huthien alusta, jotka hyökkäsivät Maersk Linen laivaa vastaan 31. joulukuuta 2023.[8][9] Operaation aikana siihen osallistuvat sotalaivat vaihtuivat ajoittain.
Tammikuussa 2025 Gazassa astui voimaan tulitauko, jonka ansiosta huthien hyökkäykset laivoja vastaan keskeytyivät. Hyökkäykset kuitenkin jatkuivat ja tulitaukokin raukesi maaliskuussa 2025, joten torjuntaoperaatiota oli jatkettava.[10]
Ilmaiskut Jemeniin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvallat ja Iso-Britannia aloittivat 12. tammikuuta ilmaiskut huthien heikentämiseksi. Iskut jatkuivat 19. tammikuuta 2025 asti, mutta huthien hyökkäysten jatkuessa uusi presidentti Donald Trump jatkoi iskuja uudessa operaatiossa. Kahden operaation iskut toteutettiin pääasiassa Yhdysvaltain laivaston hävittäjälentokoneilla ja sota-alusten Tomahawk-risteilyohjuksilla. Britannian Eurofighter Typhoon -hävittäjät lensivät tukikohdastaan RAF Akrotirista Kyprokselta aika ajoin. Iskujen kohteina oli esimerkiksi komentopaikkoja, varastoja ja ilmatorjuntajärjestelmiä. Yhdysvallat jatkoi iskuja seuraavana yönä. Iskut herättivät laajaa huomiota ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Muun muassa Iran tuomitsi iskut.[11][12][13]
Operaation päättyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvallat ja huthit solmivat Omanin välityksellä tulitauon, joka astui voimaan 6. toukokuuta 2025. Tilanne rauhoittui ja operaatio Prosperity Guardian sekä Yhdysvaltojen ja Britannian ilmaiskut päätettiin lopettaa.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Natasha Bertrand: US intelligence suggests Iran involved in planning attacks in Red Sea | CNN Politics CNN. 22.12.2023. Viitattu 23.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Who are Yemen’s Houthis and why are they attacking Red Sea ships? reuters.com. Viitattu 3.1.2024. (englanniksi)
- 1 2 Hopsu, Janne: Tästä Jemenin Huthi-kapinallisten laivahyökkäyksissä on kyse mtvuutiset.fi. Viitattu 3.1.2024.
- ↑ Who are the Houthi rebels and why are they attacking Red Sea ships? bbc.com. Viitattu 3.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Statement from Secretary of Defense Lloyd J. Austin III on Ensuring Freedom of Navigation U.S. Department of Defense. Viitattu 23.12.2023. (englanniksi)
- 1 2 3 Gazan sota | Uusi liittouma yrittää taltuttaa huthien iskut – ”Punaisestamerestä tulee hautausmaanne”, uhkasi kapinallisten ”ministeri” Helsingin Sanomat. 19.12.2023. Viitattu 21.12.2023.
- ↑ Punaisenmeren laivahyökkäykset ovat iso uhka maailman merenkululle – mihin huthit iskuillaan pyrkivät? Yle Uutiset. 23.12.2023. Viitattu 23.12.2023.
- ↑ Brad Lendon, CNN: Red Sea: How US Navy warships are combatting Houthi attacks on maritime shipping CNN. Viitattu 31.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Laivaliikenne | Yhdysvallat upotti kolme huthien venettä Punaisellamerellä kapinallisten hyökättyä rahtialuksen kimppuun Helsingin Sanomat. 31.12.2023. Viitattu 31.12.2023.
- 1 2 Al-Goidi, Faozi: Yemen’s Quagmire: Why Isn’t U.S. Might Winning? Middle East Council on Global Affairs. Viitattu 14.1.2026. (englanniksi)
- ↑ Animated maps show US-led attacks on Yemen Al Jazeera. Viitattu 14.1.2026. (englanniksi)
- ↑ The US Offensive Against the Houthis Delivered Limited Results Observer Research Foundation. Viitattu 14.1.2026. (englanniksi)
- ↑ Jemenin huthit vannovat kostoa Yhdysvalloille ja Britannialle – massiivinen mielenosoitus pääkaupungin kaduilla Yle Uutiset. 12.1.2024. Viitattu 12.1.2024.