Oona Kettunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oona Kettunen juhlimassa nuorten Euroopan-mestaruuttaan 2013.

Oona Emilia Kettunen (s. 10. helmikuuta 1994 Espoo) on suomalainen kestävyysjuoksija, joka edustaa Karhulan Katajaisia. Vuoteen 2005 asti hän edusti Vehkalahden Veikkoja. Kettusta valmentaa hänen äitinsä Saila Kettunen yhdessä Jukka Keskisalon kanssa ja aikaisemmin häntä on valmentanut myös Eero Partanen.[1]

Kettunen sijoittui yhdeksänneksi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Lillessä 2011 2 000 metrin estejuoksussa alle 18-vuotiaiden Suomen-ennätysajalla 6.34,71.[2] Hän sijoittui seitsemänneksi 3 000 metrin estejuoksussa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Barcelonassa 2012 ajalla 10.03,15.[1][3] Samalla hän paransi ennätystään kisaviikolla 14 sekuntia. [4] Kettunen osallistui Barcelonan MM-kisoissa myös 1 500 metrille sijoittuen alkuerässään yhdeksänneksi ajalla 4.29,60 ja pudoten jatkosta. Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Rietissä 2013 Kettunen voitti kultaa estejuoksussa ajalla 9.45,51 ja hopeaa 5 000 metrin juoksussa ajalla 16.03,79.[1] Kalevan kisoista Kettunen on saavuttanut yhteensä viisi mitalia.

Lokakuussa 2013 Kettunen juoksi Vantaalla puolimaratonin aikaan 1.14.08, mikä oli paras kyseisen matkan suomalaistulos 13 vuoteen. Hän paransi juoksussa omaa ja 19-vuotiaiden Suomen ennätystään noin neljällä minuutilla.[5]

Kettunen kärsi lukuisista loukkaantumisista ja muun muassa lonkkavaivasta ja ilmoitti vuoden 2018 kesällä keskittyvänsä jatkossa hiihtoon.[6]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet:[1][7] Päivitetty 13. kesäkuuta 2017.

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka Aika Juoksuaika ja -paikka Muuta
800 m 2.12,27 14. kesäkuuta 2012 Jämsä
1 500 m 4.21,85 29. elokuuta 2013 Kotka
1 500 m (halli) 4.21,04 22. helmikuuta 2014 Rovaniemi
2 000 m 6.48,14 24. elokuuta 2008 Kerava
3 000 m 9.16,12 11. elokuuta 2013 Lappeenranta
3 000 m (halli) 9.16,67 28. helmikuuta 2015 Turku
5 000 m 16.03,79 21. heinäkuuta 2013 Rieti
10 000 m 34.38,89 28. heinäkuuta 2013 Vaasa
puolimaraton 1.14.08 13. lokakuuta 2013 Vantaa 19-vuotiaiden Suomen ennätys[5]
1 500 m esteet 4.51,04 13. elokuuta 2011 Jyväskylä 17-vuotiaiden Suomen ennätys
2 000 m esteet 6.19,55 13. heinäkuuta 2013 Kotka 19- ja 22-vuotiaiden Suomen ennätys
19-vuotiaiden Euroopan ennätys
3 000 m esteet 9.45,51 20. heinäkuuta 2013 Rieti 19-vuotiaiden Suomen ennätys
Suomen kaikkien aikojen neljäs[8]

Arvokilpailusijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut
    • 3 000 metrin estejuoksu: seitsemäs 2012
  • Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut
    • 2 000 metrin estejuoksu: yhdeksäs 2011
  • Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut
    • 3 000 metrin estejuoksu: kultaa 2013
    • 5 000 metrin juoksu: hopeaa 2013

Aikuisten SM-mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maastohiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oona Kettunen
Oona Kettunen Rieti 2013.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Oona Emilia Kettunen
Syntynyt 10. helmikuuta 1994 (ikä 25)
Espoo, Suomi
Uran tiedot
Seura Kymin Koskenpojat
Laji maastohiihto
Maailmancup
Kaudet 2015–
Paras sijoitus 57
Voitot 0
Palkintokorokkeella 0

Tietolaatikko päivitetty 8. maaliskuuta 2015[9]

Kettunen on kilpaillut myös maastohiihdossa, josta hänellä on kahdeksan nuorten SM-mitalia.[10] Hiihdossa hän edustaa Kymin Koskenpoikia ja aikaisemmin hän on edustanut Vehkalahden Veikkoja.[11] Hän kilpaili ensimmäisen kerran maailmancupissa 8. maaliskuuta 2015 Lahdessa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa, jossa hänen sijoituksensa oli 57:s.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]