Napolin yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Napolin yliopisto
Università degli Studi di Napoli Federico II
Motto Ad Scientiarum Haustum et Seminarium Doctrinarum (Tieteiden istuttamiseksi mieliin ja tiedon levittämiseksi)
Perustettu 1224
Tyyppi Julkinen
Säätiön varat 473 milj. €
Rehtori Prof. Matteo Lorito[1]
Henkilökunta 5 517 (2013)
Opiskelijoita 74 983 (2020)
Sijainti Napoli, Campania
Italia ()
Yhteistyö Campus Europae, UNIMED, PEGASUS
Sivusto www.unina.it/home

Napolin yliopisto, italiaksi Università degli Studi di Napoli Federico II, on yliopisto Napolissa, Italiassa. Sen perusti keisari Fredrik II v. 1224. Se on yksi Italian ja koko Euroopan vanhimpia yliopistoja, ja Italian kolmanneksi suurin yliopisto opiskelijoiden määrällä mitattuna.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Fredrik II perusti Napolin yliopiston 5. kesäkuuta 1224.[2][3] Fredrikin tavoitteena oli saada lisää koulutettuja hallintovirkailijoita keisarilliseen kansliaan, sekä päteviä lakimiehiä ja tuomareita auttamaan lainlaadinnassa ja jakamaan oikeutta. Tämän lisäksi hän halusi tukea lupaavien nuorten opiskelijoiden ja oppineiden kehitystä ilman, että näiden tarvitsi matkustaa muualle saamaan oppia. Frederikin mielessä oli erityisesti Bolognan yliopisto, joka oli keisarin vastustajien puolella. Napolin yliopistossa opetettiin oikeustiedettä, vapaita taitoja, lääketiedettä ja teologiaa.

Napolin yliopisto on mahdollisesti ensimmäinen valtiollinen yliopisto, jota ei perustettu aikaisemman, yksityisen oppilaitoksen pohjalta. Tämä tyhjästä aloittaminen haittasi yliopiston alkutaivalta, ja sinne oli vaikea saada opiskelijoita. Yliopiston merkittävin opiskelija tähän aikaan oli Tuomas Akvinolainen, joka myös opetti jonkin aikaa sen teologisessa tiedekunnassa.[3] Lisää hankaluuksia aiheutti läheisessä Salernossa sijainnut lääketieteellinen koulu, jonka kanssa Napolin lääketieteellinen tiedekunta ei pystynyt kilpailemaan, ja niinpä 1231 lääketieteellisten tutkintojen myöntäminen siirtyi Salernoon. Kun Roomaan perustettiin 1245 teologian ja oikeustieteen koulut paavi Innocentius IV:n suojeluksessa, opiskelijoiden määrä väheni entisestään. Vuonna 1253 pahoin kutistunut yliopisto siirtyi Salernoon siinä toivossa, että eteläiseen Italiaan saataisiin näin yksi elinvoimainen yliopisto. Yritys epäonnistui, ja yliopisto (edelleen ilman lääketieteellistä tiedekuntaa) palasi Napoliin 1258. Frederikin poika Manfred käytännössä joutui perustamaan yliopiston uudelleen.

Manfredia Sisilian ja Napolin kuninkaana seuranneen Anjoun Kaarlen uudistukset v. 1266 alkaen ja Salernon rappeutuminen antoivat yliopistolle uutta elinvoimaa. Renessanssin aikaan Francesco Petrarca ja Giovanni Boccaccio opiskelivat molemmat Napolissa.[2]

1600-luvulla Napolin yliopisto koki pitkän rappeutumisen kauden. Vasta 1700-luvulla, ensin Habsburgien ja sitten Bourbonien kaudella yliopisto alkoi uudelleen saada tukea hallitsijoilta. Giambattista Vico opetti Napolissa, ja yliopistoon perustettiin 1735 tähtitieteen ja 1754 kansantaloustieteen professuurit.[2] Vuonna 1777 se sai pysyvän sijan entisessä jesuiittojen konvetissa.[3] 1700-luvun jälkipuolella yliopistosta tuli Napolin kuningaskunnan akateeminen ja kulttuurinen keskus, jonka valistushenkiset opiskelijat ja luennoitsijat olivat mukana vuoden 1799 kapinoissa ja lyhytikäisen Napolin tasavallan perustamisessa.

Ranskan valtakaudella 1806-1815 yliopistossa tehtiin uudistuksia. Se jaettiin viiteen tiedekuntaan: kirjallisuuden ja filosofian, matematiikan ja fysiikan, lääketieteen, oikeustieteen ja teologian tiedekuntiin. Eläintieteen professuuri perustettiin, ensimmäisenä Italiassa. Tähtitieteellinen observatorio, kasvitieteellinen puutarha sekä mineraloginen ja eläintieteellinen museo yhdistettiin yliopiston alaisuuteen. Tästä huolimatta yksityiskoulut jatkoivat eteläisen Italian korkeakoulutuksen ytimenä Italian yhdistymiseen asti.[2] Vuodesta 1859 alkaen yliopisto siirtyi vähitellen Italian valtion hallintaan.[3]

1900-luvun alussa yliopiston arvostus lisääntyi, ja se oli genetiikan alalla tieteen eturintamassa. Fasismin kaudella ja toisen maailmansodan aikana yliopisto koki vaikeuksia, ja perääntyvät saksalaiset sytyttivät päärakennuksen tuleen 12. syyskuuta 1943.[2] Sodan jälkeen yliopisto jatkoi kasvamistaan ja siitä kehittyi opiskelijamäärältään Italian toiseksi suurin Rooman Sapienza-yliopiston jälkeen. 7. syyskuuta 1987 yliopisto otti nimeensä viittauksen perustajaansa, Federico II , ennakoiden toisen yliopiston perustamista Napoliin 1991.

Yliopisto tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napolin yliopistossa on kolmetoista tiedekuntaa: maataloustieteen, arkkitehtuurin, bioteknologian, taloustieteen, tekniikan, oikeustieteen, kirjallisuuden ja filosofian, matemaattis-luonnontieteellinen, lääketieteen ja kirurgian, farmasian, valtiotieteen, yhteiskuntatieteen ja eläinlääketieteen tiedekunnat.

Tunnettuja alumneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matteo Lorito è il nuovo Rettore della Federico II 2020. Napolin yliopisto. (italiaksi)
  2. a b c d e Anna Maria Rao: Cenni storici Napolin yliopisto. Viitattu 8.4.2022. (italiaksi)
  3. a b c d University of Naples Encyclopedia Britannica. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Napolin yliopisto.