Tunnuslause

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tunnuslause eli motto on lause tai hokema, josta aatteellinen, uskonnollinen tai muu liike tunnistetaan. Kuuluisia tunnuslauseita ovat muun muassa Vapaus, veljeys ja tasa-arvo, joka on Ranskan suuren vallankumouksen aikainen iskulause ja Ranskan nykyisen tasavallan tunnuslause.lähde? Motto on ryhmän tai järjestön tavoitteita tai tarkoitusta kuvaava lause. Monilla valtioilla, yliopistoilla ynnä muilla organisaatioilla on oma mottonsa. Motot ovat usein latinaksi.lähde?

Motot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa mottoja ei kovin paljon ole harrastettu, eikä esimerkiksi kansallista mottoa ole. Vuonna 1936 komitea ehdotti tekstin Vapaa vankka vakaa lisäämistä Suomen vaakunan yhteyteen, mutta tätä ei hyväksytty.[1]

Akateemisissa piireissä mottoja on jonkin verran. Turun yliopiston motto on Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle. Vastaavasti Helsingin yliopiston tunnuslause on Opiskelu ja opettaminen – yliopiston sydän.[2]

Helsingissä Vanhan ylioppilastalon julkisivussa lukee Spei suae patria dedit (”Isänmaa antoi toivoilleen”).lähde?

Tunnuslause heraldiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heraldiikassa vaakunoiden yhteydessä kilven alapuolella on joskus nauhakiemura, johon on kirjoitettu tunnuslause (kutsutaan myös vaalilauseeksi). Lauseen sisältöä ei ole rajoitettu, mutta usein etenkin vanhoissa vaakunoissa tunnuslause viittaa usein kilvellä tai kypäränkoristeena olevaan kuvioon. Sitä ei pidetä vaakunakokonaisuuden varsinaisena osana, sillä se on henkilökohtainen ja monessa maassa vapaasti valittavissa, muutettavissa tai poistettavissa.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Ei minua varten tarvii keittää” ja 7 muuta lausetta, jotka kuvaavat suomalaisuutta hämmentävän hienosti Me Naiset. 30.7.2019. Viitattu 31.7.2019.
  2. Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen eettiset periaatteet Helsingin yliopisto. Viitattu 6.6.2014.
  3. Kara, Kimmo (toim.): Heraldiikan opas, s. 47. Suomen Heraldinen Seura, 1998. ISBN 951-98088-0-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]