Lakipunos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaakunassa kypärään päähän sijoitettava lakipunos
Ströhl-Rangkronen-Fig. 52.png

Lakipunos on kypärän ja kypäränkoristeen väliin sijoitettava kierretty nauha tai liina, jolla toistetaan vaakunassa esiintyvät päävärit, heraldiikassa lakipunokset esiintyvät lähinnä porvarisvaakunoissa mutta punoksia on alkujaan käytetty myös vanhimpien aatelissukujen kantavaakunoissa, yleisesti aatelisvaakunoissa käytetään arvokruunua joka kertoo kantajansa tai sukunsa säätyarvon, porvarivaakunoissa sen sijan käytetään säätyä alemman mukaista kypärän päähän sijoitettua päähinettä eli lakipunosta.

Lakipunokset ovat aikanaan olleet käytössä haarniskoidulla ritarilla, lakipunoksia pidettiin kypärän päälaella ja usein punokset olivat isokokoisia näyttäviä sekä hyvin koristeellisia kokonaisuuksia, punoksia käytettiin yleisesti juhlatilaisuuksissa kuten entisaikojen turnajaisissa.

Punosten etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaus Jeesuksesta päässään orjantappura punos.

Punos on ollut käytössä kautta aikain niin juhlatilaisuuksissa kuin myös tuomitun päähineenä, korostamaan henkilön yhteiskunnallista arvoa ja asemaa, lakipunosta on käytetty esimerkiksi vihkimystilaisuuksissa tai Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana, (Jeesuksen orjantappuraseppele) symbolisoi kuninkaan kruunua, sillä haluttiin pilkata hänen vanhojen kirjoitusten mukaista rooliaan juutalaisten kuninkaana poikkeuksena, Jeesuksen päähine on väitetty olevan piikkiruusuista punottu päähine, jota hänen tiedetään kantaneen päässään rituaalimaisesti ristiinnaulitsemisen yhteydessä.

Lakipunos sen käyttöä sääntelee vaakunaheraldiikan oikeaoppisuus, lakipunosta käytetään alempisäätyisten henkilö- ja sukuvaakunoissa ns. porvarivaakunoissa, myös ritarivaakunoissa tavataan usein käytettävän lakipunosta, myös joissakin aatelisvaakunoissa on käytetty punosta, sekä toisinaan myös samassa yhteydessä kruunua, tämä ei tosin ei noudata heraldisen sääntöopin mukaista hyvää tapaa.

Punottu laakeriseppele (ns. promootioseppele) on yleinen yliopistojen käytössä oleva käytäntö tiedekuntien promootiotilaisuuksissa, käytäntö on ollut yliopistossa käytössä jo ainakin 1643 luvulta saakka, jolloin 10 maisterille luovutettiin ensimmäiset seppeleet. Maisteriarvon merkeiksi vihityille kandidaateille on luovutettu laakeriseppele ja kultasormus. Seppeleen saajalla on ollut tapana kutsua henkilö seppeleen sitojaksi ns. seppeleen sitojaisiin.

Vuosisadan loppupuolelta lähtien lähes jokaisella tulevalla maisterilla on ollut oma seppeleensitoja tai seppeleensitojatar. Yleinen seppeleensitojatar solmii yhdessä edeltäjiensä ja ystäviensä kanssa sellaisten promovendien seppeleet, joilla ei ole omaa sitojaa sekä opastaa ja valvoo muiden seppeleensitojien työtä. Yleinen seppeleensitojatar Virgo Clarissima joka symboloi seppeleen historiaa nykyäänkin ja hän ollut maisteripromootion keskipiste.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]