NKVD
| NKVD | |
|---|---|
| Народный комиссариат внутренних дел Narodnyi komissariat vnutrennih del |
|
 |
|
| Perustettu | 1918 |
| Lakkautettu | 1954 |
| Tyyppi | salainen poliisi |
| Päämaja | Lubjanka, Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
| Toiminta-alue | pääsääntöisesti Neuvostoliitto |
| Kattojärjestö | Kansankomissaarien neuvosto |
NKVD (ven. Народный комиссариат внутренних дел, Narodnyi komissariat vnutrennih del 
kuuntele ääntämys (ohje), sisäasiainkansankomissariaatti) oli Neuvostoliiton sisäministeriö, joka perustettiin Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918.
Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluksi sen tehtäviin kuuluivat maan sisäiset asiat, muun muassa poliisitoimi, mutta salaisen poliisin Tšekan seuraaja GPU toimi sen osana vuodet 1922–1923.
GPU:n johtajana toimi vuosina 1926–1934 Vjatšeslav Menžinski. Menžinski oli myös bolševikkipuolueen keskuskomitean jäsen. Hänen seuraajansa oli Genrih Jagoda, joka syrjäytettiin vuonna 1936. Jagodan tilalle puolestaan tuli Nikolai Ježov, joka vastasi käytännössä niin kutsutun suuren puhdistuksen eli Stalinin vainojen johtamisesta vuosina 1936–1938, kunnes tuli itse puhdistetuksi 1940.
Stalinin aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän NKVD lakkautettiin vuonna 1934, jolloin perustettiin Neuvostoliiton NKVD. Tällöin myös GPU:n seuraaja OGPU siirtyi osaksi NKVD:tä ja sai uuden nimen Valtion turvallisuuspäähallinto (GUGB). 1930-luvulla Josif Stalinin johtaman suuren terrorin aikana NKVD nousi valtioksi valtion sisällä ja sen lonkerot ulottuivat syvälle yhteiskuntaan kaikille elämänalueille. Stalin käytti NKVD:tä terrorin työvälineenä, ja se teloitti ja vei gulag-vankileireille miljoonia ihmisiä. NKVD:llä oli valtuudet vangita ihmisiä jopa viideksi vuodeksi ilman oikeudenkäyntejä.[1]
Puhdistusten aikana NKVD:n johtajana toimi Lavrenti Berija, joka oli toiminut aikaisemmin ministeriön varajohtajana Ježovin aikana. Berijan johtaessa ministeriötä se alkoi myös hallinnoimaan työleirejä.[2] Suuren vankimäärän ansiosta NKVD saattoi ryhtyä suurten julkisten rakennushankkeiden urakoitsijaksi, kuten Stalinin kanavan rakentamisen. Rakentamisen tarkoituksena ei ollut pelkästään tuottaa pakkotyöllä halpaa perusrakennetta kansantalouteen, vaan myös tappaa itsenäisiksi talonpojiksi eli kulakeiksi luokitellut vangit. Stalin oli julistanut tammikuussa vuonna 1930, että kulakit oli tuhottava yhteiskuntaluokkana.
Vuosina 1937–1938 NKVD:n johdolla toteutettiin ns. puolalainen operaatio, jossa organisaatio tuomitsi tekaistujen syytteiden nojalla kuolemaan Neuvostoliiton alueella 139 835 henkilöä, joista suurin osa oli puolalaisia.[3]
Koska NKVD ei ollut virallisesti kommunistipuolueen alaisuudessa, Stalin käytti sitä lähinnä henkilökohtaisena puolisotilaallisena joukkonaan, jonka avulla hän saattoi tapattaa poliittisia vastustajiaan.[4]
Toiminta ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salainen poliisi toimi aktiivisesti myös ulkomailla. Sen ulkomaantiedustelun johtajana toimi vuosina 1921–1930 Mihail Trilisser. Ulkomailla tiedustelua hoitivat paikalliset tiedustelutoimistot eli edustustot (residentuurat) päällikkönsä (residentin) johdolla. Salaista tiedustelua harjoittaneet residentit olivat yleensä kohdemaassa julkisesti toimivan lähetystön, kauppaedustuston tai Neuvostoliiton valtiollisen yrityksen työntekijöitä.[5] GUGB:n agentit kidnappasivat venäläisemigranttien valkoisen armeijan komentajan, kenraali Jevgeni Millerin Pariisissa vuonna 1937. Miller teloitettiin myöhemmin Moskovassa. GUGB:n agentti Ramon Mercader murhasi marxilaisen toisinajattelijan Lev Trotskin Meksikossa vuonna 1940.[6]
Stalinin vainojen aikana NKVD avusti Xinjiangin neuvostomyönteistä Sheng Shicaita suorittamaan omia puhdistuksiaan. Mukana olivat myös Neuvostoliiton konsuli Garegin Apresov, kenraali Ma Hushan, Ma Shaowu, Mahmud Sijan, Huang Hanchang ja Khoja Niyaz. Shengin vastustajia syytettiin "trotskilais-fasistisesta juonesta", jonka tavoite oli tuhota Neuvostoliitto.[7]
Toisen maailmansodan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan aikana 1941 NKVD:stä erotettiin sotilaallista turvallisuutta varjeleva osa, joka alistettiin maa-armeijalle ja laivastolle. Valtiollinen turvallisuus erotettiin omaksi ministeriökseen ”Valtion turvallisuuskansankomissariaatiksi” (NKGB). Sen kansankomissaarina toimi V. N. Merkulov ja ulkomaantiedustelun päällikkönä komissaari P. M. Fitin.[8] Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon NKGB:stä sekä maa-armeijan ja laivaston turvallisuusosista tuli uudelleen GUGB ja osa NKVD:tä. Vuonna 1943 nämä elimet erotettiin jälleen NKVD:stä ja nimettiin taas NKGB:ksi sekä Smeršiksi. Sodan aikana Stalin käytti salaisen poliisin yksiköitä rintamakarkureiden ja vihollisen kaukopartiomiesten pysäyttämiseen (ja teloittamiseen) sekä laajojen väestön pakkosiirtojen toteuttamiseen.lähde? NKVD pani sodan aikana toimeen useita vankiteloituksia, kuten Katynin joukkomurhan. Sodan jälkeen se hallinnoi miehitetyssä Saksassa NKVD:n erikoisleirejä.
NKVD määrättiin myös tappamaan läntisen Neuvostoliiton vankiloiden vankeja, jotteivat nämä päätyisi vihollisten käsiin näiden hyödyksi. Laajamittaisia verilöylyjä tehtiin Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Virossa. Tapahtumien huonosta dokumentoinnista johtuen uhrien lukumäärää ei tiedetä varmasti, mutta sellaiseksi arvioidaan 10 000 – 40 000, jotka teloitettiin vain kahdeksan päivän aikana.[9]
Viimeiset vaiheet ja lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1946 Neuvostoliiton kansankomissariaatit nimettiin ministeriöiksi, jolloin NKGB:stä tuli valtion turvallisuusministeriö (MGB) ja NKVD:stä sisäasiainministeriö (MVD). Ne yhdistettiin jälleen 1953 Stalinin kuoltua mutta erotettiin lopullisesti 1954, jolloin ministeriön tilalle perustettiin Valtion turvallisuuskomitea (eli KGB). Sisäministeriölle jäivät rikospoliisi, rangaistuslaitokset ja palokunnat.
Tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
NKVD:n univormujen ”aselajiväri” eli arvomerkkien taustan ja lakin osien väri oli tummahko sininen. Lakin päällys oli kokonaisuudessaan tätä väriä ja siksi NKVD-miehiä kutsuttiin puhekielessä ”sinilakeiksi”.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Manninen, Ohto (2006): Kerttu Nuorteva. Neuvostokaunotar vakoilujohtajana, Edita, ISBN 951-37-4628-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ NKVD Encyclopedia of Ukraine. 2024. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Lavrenty Beria | Biography, Facts, & Execution Encyclopædia Britannica. 25.1.2024. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ What was the „Polish Operation” by the NKVD? Institute of National Remembrance Commission for the Prosecution of Crimes against the Polish Nation. 2024. Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Stalin's Security Force Crime Museum. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Manninen (2006): s. 164, 178–180
- ↑ Salamurhat ovat aina kuuluneet Venäjän keinovalikoimaan – Stalinin vastustaja Lev Trotski murhattiin jäähakulla Seura. 6.5.2018. Viitattu 14.2.2024.
- ↑ Forbes, Andrew D. W.: Warlords and Muslims in Chinese Central Asia: A Political History of Republican Sinkiang 1911-1949, s. 151. CUP Archive, 1986-10-09. ISBN 978-0-521-25514-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.2.2024). (englanniksi)
- ↑ Manninen (2006): s. 178–179
- ↑ The 1941 NKVD Prison Massacres in Western Ukraine The National WWII Museum | New Orleans. 7.6.2021. Viitattu 14.2.2024. (englanniksi)
- ↑ NKVD:n ja MVD:n päähineet Under the Red Star (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Butler, Rupert: Neuvosto-Venäjän mustat vuodet: Salainen poliisi tsaarinajoista nykypäivään. (Stalin’s instruments of terror: Cheka, OGPU, NKVD, KGB from 1917 to 1991, 2006.) Suomentanut Päivi Paju. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-147-3.
- Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo 1918-1956: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu, kirjat 1–3. (Arhipelag GULAG). Suomentanut Esa Adrian. Tukholma, Tampere: Wahlström & Widstrand, Kustannuspiste, 1973, 1976, 1978. ISBN 91-46-12142-0, ISBN 951-95191-5-7, ISBN 951-95192-7-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta NKVD Wikimedia Commonsissa
