Michael Baran

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Michael Gad Baran (s. 13. kesäkuuta 1963 Turku) on suomalainen näytelmäkirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja.[1]

Baran valmistui ylioppilaaksi vuonna 1982 ja opiskeli Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmassa vuosina 1982–1986. Hän on ollut dramaturgina Yle TV2:n teatteritoimituksessa (1987–1989), Teatteri Pienessä Suomessa (1991–1992) ja Suomen Kansallisteatterissa (1992–).[1]

Baran on toiminut muun muassa Lauri Törhösen elokuvan Insiders (1989) ja Tapio Suomisen elokuvan Porttikielto taivaaseen (1990) käsikirjoittajatiimissä. Lisäksi hän on laatinut käsikirjoituksen Kaisa Rastimon elokuvaan Säädyllinen murhenäytelmä (1998). Elokuva pohjautuu Helvi Hämäläisen samannimiseen romaaniin. Baran on myös käsikirjoittanut televisiosarjan Hokkasen näköinen nainen (2004) yhdessä Simo Halisen ja Vilja Roihun kanssa ja sarjan Kultainen noutaja (2007) yhdessä Simo Halisen kanssa.

Baran on dramatisoinut, sovittanut ja suomentanut kymmeniä eri näytelmiä sekä kirjoittanut radiokuunnelmia ja oopperalibrettoja. Vuoden 2007 Savonlinnan Oopperajuhlille Baran kirjoitti oopperan Isän tyttö yhdessä Olli Kortekankaan kanssa. Hän myös ohjasi kantaesityksen Savonlinnassa ja uusintaensi-illan Suomen Kansallisoopperassa (2009) yhdessä Anna Kelon kanssa. Syksyllä 2011 sai ensi-iltansa Sibelius-Akatemian tilaama Olli Kortekankaan ooppera Yhden yön juttu, johon Baran kirjoitti libreton ja jonka hän myös ohjasi. Kortekankaan ja Baranin monologiooppera Oma vika kantaesitettiin 2015. Lisäksi Baran on ohjannut Kurt Weillin oopperan Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho (2007) ja Mozartin Don Giovannin (2008).

Baran on ohjannut Kansallisteatteriin useita näytelmiä, muun muassa Lars Norénin Hiljaisen musiikin (2005), David Harrowerin Blackbirdin (2006), Ingmar Bergmanin Personan (2014) Omapohja-näyttämölle, Marius von Mayerburgin Ruman Teatteri Takomon näyttämölle (2007), Shakespearen Othellon (2007) ja Tšehovin Platonovin (2009), molemmat Suurelle näyttämölle, omat näytelmänsä Aie (2012), Aamu (2015) ja Tyttö, joka käveli (2018) Willensaunaan sekä Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa-novellin (2017) Pienelle näyttämölle.



Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Synnin palkka (1989)
  • Minna Mikkilän nenä (1990)
  • Suruaika (1991)
  • Tyttömutantti (1993)
  • Koputuksia (1994)
  • Unettomuus eli kuolemaani johtaneet syyt (1995)
  • Te ette tiedä mitä rakkaus on (1999)
  • Paratiisi (2004)
  • Aie (2012)
  • Aamu (2015)[2]
  • Tyttö, joka käveli (2018)

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isän tyttö (2007), libretto yhdessä Olli Kortekankaan kanssa
  • Yhden yön juttu (2011), libretto
  • Oma vika (2015), libretto Sauli Tiilikaisen aiheen pohjalta
  • Kolme kirjettä Laestadiukselle (2017), libretto yhdessä Jyrki Linjaman kanssa

Ohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kryptogrammi (1996)
  • Hetki jolloin emme tienneet mitään toisistamme (1997)
  • Woyzeck (1998)
  • Puukot kanassa (1999)
  • Kasimir ja Karoliina (2000)
  • 4.48 Psykoosi (2001)
  • Goldberg-muunnelmat (2004)
  • Hiljaista musiikkia (2005)
  • Blackbird (2006)
  • Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho -ooppera (2007)
  • Isän tyttö -ooppera (2007/2009), yhdessä Anna Kelon kanssa
  • Ruma (2008)
  • Othello (2008)
  • Don Giovanni -ooppera (2008)
  • Platonov (2009)
  • Kun katsot arpea – Minns du såret (2011)
  • Yhden yön juttu -ooppera (2011)
  • Aie (2012)
  • Persona (2014)
  • Aamu (2015)
  • Oma vika -ooppera (2015)
  • Kuolema Venetsiassa (2017)
  • Kolme kirjettä Laestadiukselle -ooppera (2017)
  • Tyttö, joka käveli (2018)

Lähde[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuka kukin on 2015, s. 66. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Aamu Kansallisteatteri. Viitattu 6.9.2015.