Meurthe (joki)
| Meurthe | |
|---|---|
 Meurthe Saint-Dié-des-Vosgesissa. |
|
| Alkulähde |
Le Valtin, Hohneckin ja Col de la Schluchtin välissä |
| Laskupaikka |
Mosel, Frouardin, Pompeyn ja Custinesin välissä |
| Maat | Ranska |
| Pituus | 160.6 km |
| Alkulähteen korkeus | 1190 m |
| Virtaama | 41.1 m³/s |
| Valuma-alue | 3085 tai 3092 km² |
 Meurthen valuma-alue |
|
Meurthe on Moselin sivujoki Itä-Ranskasa. Se saa alkunsa Fontaine des Voleursista[1] Hohneckin ja Col de la Schluchtin väliltä, Vosgesin departementista. Joen lähde on merkitty kyltillä Route des Crêtesin varteen. Joen mukaan sai nimensä vuonna 1790 perustettu Meurthen departementti, josta kuitenkin osa joutui vuonna 1871 Preussin–Ranskan sodan jälkeen Saksalle osana Elsass-Lothringenia. Departementin jäljelle jääneestä osasta muodostettiin tuolloin Meurthe-et-Mosellen departementti, johon liitettiin myös Mosellen departementista Brievin ja Longwvin arrondissementit.
Joki on kanavovitu Nancyn vesihuoltoa varten. Se laskee Moseliin Custinesissa paikassa, joka tunnetaan nimellä La Gueule d'enfer ("Helvetin kita"). Koska Mosel laskee Koblenzissa Reiniin, myös Meurthe kuuluu Reinin valuma-alueeseen.
Kaikista Vogeesien alueen joista Meurthea pitkin kuljetettiin 1800-luvulla eniten sekä puutavaraa, sekä puusepäntöihin käytettyä että polttopuuta.[2] Sitä pitkin uitettiin tukkeja 1400-luvulta 1800-luvulle saakka, keskuspaikkana Raon-l'Étape ja määränpäinä Lunéville ja Nancy. Haute-Meurthen puutavarakaupan ansioista alueelta oli yhteyksiä Reinin varrelle ja Hollannin satamiin, mikä antoi Meurthelle kansainvälisen taloudellisen merkityksen, jota sillä ei enää nykyisin ole.
Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthen kaksi latvajokea ovat Petite Meurthe ja Grande Meurthe. Petite Meurthe alkaa Grand Valtinissa ja virtaa kvartäärikautisten jäätiköiden uurtamassa Défilé de Straiture -nimisessä rotkossa Ban-sur-Meurte-Clefcyssä. Grande Meurthe taas alkaa lähes 1150 metrin korkeudelta Le Valtinin kunnasta ja virtaa nopeasti kohti la Comben syvänneuraa. Muun muassa Rundsteinissä ja Le Rudlinissa se kulkee pienien lampien kautta ja kohtaa Petit Meurthen ohitettuaan Fraizen. Tästä yhtymäkohdasta lähtien joen nimenä on pelkkä Meurthe. Se virtaa pohjoiseen Anouldin, Saint-Léonardin, Saulcy-sur-Meurthen ja Sainte-Margueriten entisten niittyjen halki. Saint-Dié-des-Vosgesissa tekee jyrkän mutkan, jossa siihen liittyy Ormont-vuorilta alkava Fave-joki. Sen jälkeen Meurthe virtaa pääasiassa länteen ja luoteeseen. Se muodostaaa Saint-Michel-sur-Meurthen, La Voivre ja Étival-Clairefontainen niittyjen reunan. Kuljettuaan Châtellesin solan kautta ennen Raon-l'Étapea, jossa siihen liittyy Plaine-joki, se saapuu Baccarat'n suureen laaksoon, jonka kautta se virtaa kohti Saint-Clémentia.
Sen vedet ovat tulevat yhä vähemmän puhtaiksi ja sisältävät yhä enemmän kalkkisuoloja. Lunévillestä Blainville-sur-l'Eauhun saakka se virtaa etelään, mutta kääntyy Mont-sur-Meurthen jälkeen atas luoteeseen sen jälkeen, kun siihen on liittynyt Magnièresista ja Rambervillersista alkava Magnières. Se virtaa Rosièresin suolakaivosaueen ja Dombasle-sur-Meurthen kautta, jossa siihen liittyy Sânon, alittaa Saint-Nicolas-de-Portin sillan lähellä kaupungin suurta basilikaa. Tämän alueen vuoksi Meurthe sai runsaat sata vuotta sitten surullisen maineen Euroopan suolaantuneimpana jokea, joka sisälsi varsinkin Solvayn soodaprosessin sivutuotteena syntynyttä kalsiumkloridia. Kuljettuaan rauhallisen Art-sur-Meurthen läpi joki saapuu Nancyn kaupunkialueelle, jossa sen ylittää 1400-luvulla rakennettu silta, Pont de Malzéville, minkä jälkeen se laskee Moseliin Custinesissä niin sanotussa Gueule d'Enferissa ("Helvetin kidassa").[3] Custinesin kunta on aikaisemmin tunnettu myös nimellä Condé, joka johtuu jokien yhtymäkohtaa tarkoittavasta kelttiläisestä sanasta Condate.
Meurthen pituus on 159 ja 170 kilometrin välillä. Ranskan vesihallinnon tietokanta Sandre ilmoittaa sen pituudeksi 160,6 km.[4] Sen suurimmat sivujoet ovat Fave, Rabodeau, Plaine, Vezouze, Mortagne ja Sânon.
Valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthen valuma-alueen pinta-ala on 3085 km2, ja joen keskivirtaama on 41,1 m3/s.
Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthen vesihallintoa hoitaa Lunévillen ja Frouardin välisellä osuudella Voies navigables de France[5]
Sivujoet ja niiden sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthen tärkeimmät sivujoet lueteltuina myötävirtaan yhtymäkohtien sijainnin mukaan ovat:
- Petite Meurthe (vasemmalta)
- Fave (oikealta)
- Robache (oikealta)
- Taintroué (vasemmalta)
- Hure (oikealta)
- Valdange (vasemmalta)
- Rabodeau (oikealta)
- Plaine (oikealta)
- Vezouze (oikealta)
- Mortagne (vasemmalta)
- Sânon (oikealta)
- Roanne (oikealta)
- Grémillon (oikealta)
- Amezule (oikealta)
Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhimmat säilyneet tiedon joen nimestä ovat peräisin merovingien ajoilta ja liittyvät sen aikaisiin lakiteksteihin. Nimi esiintyy latinalaistetussa muodossa: Murtha fluvius vuonna 667 ja Murta vuonna 671. Siihen aikaan Meurthe muodosti rajan pienten ruhtinaskunnan välillä. Karolinkiajan lopulta lähtien nimi esiintyy jo kansanomaisessa muodossa monella tavalla kirjoitettuna: Murt vuonna 880, Mort 912, Murth 1073, Murtis 1156, Muert 1289, Murt 1318, Mur 1325 ja Meux vuonna 1429[6]</ref>.
Samaa alkuperää on myös Meurthen sivujoen nimi Mortagne sekä Favesin sivujoen nimi Morte. Viimeksi mainitusta on ennen käytetty myös nimeä Raves, joka itse asiassa on kelttiläisperäisen Morte-nimen latinalaistettu käännösvastine.
Nimet johtuvat pois kuljettamista tai uurtamista tarkoittavasta kelttiläisestä sanasta ja viittaavat joen aiheuttamaan voimakkaaseen eroosioon ja maa-ainesten kulkemiseen virtaavan veden mukana paikasta toiseen.
Joen ja jokilaakson historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthella on pitkä ja monivaiheinen historia.
Geologisten todisteiden mukaan Meurthe ei ole aina ollut Moselin sivujoki. Muinaisina aikoina Mosel kääntyi Toulin kohdalla länteen ja laski Maasiin. Meurthe virtasi tällöin Moselin nykyistä uomaa pitkin Reiniin. Mutta ilmeisesti jo Saale-kaudella 250 000 vuotta sitten Mosel mursi itselleen uuden uoman niin, että se yhtyi Meurthen sivujokeen Terrouiniin ja sen kautta Frouardin alapuolella Meurtheen, joka täten tuli Moselin sivujoeksi.[7][8]
Ensimmäiset kirjalliset maininnat Meurthesta ovat merovingiajalta ja koskevat sen Vogeeseilla olevaa osuutta. Meurthea sanottiin "suureksi kalaisaksi joeksi". Varsinaisen joen lisäksi sillä tarkoitettiin myös sen kuivuneita sivuhaaroja ja sen varrella olevia kosteikkoja. Keskiajalla jokea ei ollut kanavoitu eikä säännöstelty, ja siihen kaatuneet puut saattoivat toisinaan padota joen. Ne samoin kuin majavien rakentamat padot saivat joen leviämään ympäröiville alueille ja ovat myös osaltaan vaikuttaneet se mutkaisuuteen.
Joen varrella on ikivanhan asutuksen jääneitä. Varhaisimmat asukkaat ovat olleet metsästäjiä ja kalastajia, myöhemmät lisäksi puutarhureita. Vielä nykyisinkin alueen asukkaat kaivavat kalalammikkoja käsivoimin. Jo neoliitisella kaudella ja varhaisella metallikaudella asettuneet viljelijät ja karjanhoitajat kuitenkin asettui myös maanviljelijöitä ja karjanhoitajia, jolloin metsästäjät menettivät merkittävän osan metsästysmaistaan. Elintapojen, uskomusten ja käytäntöjen erilaisuudesta huolimatta päädyttiin ennen pitkää kuitenkin rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.
Meurthen poikki on alkujaan kuljettu kahluupaikoissa tai veneillä. Myöhemmin sen poikki on rakennettu siltoja, ja sen korkeiden rantatörmien väliset sillat ovat poikkeuksellisia. Étival-Cairefontainesta on löydetty viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua rakennetun gallialaisen sillan perustukset. On todennäköistä, että via salinatorum ylitti Meurthen roomalaisten samalle seudulle rakentamaa siltaa pitkin. Niistä alavirtaan sijaitsevat joen vastakkaisilla puolilla La Neuveville ja Raon-l'Étape, joista edellinen tuli kaupungiksi 1100, jälkimmäinen 1200-luvulla, mutta ne toisiinsa yhdistävä suuri silta valmistui vasta 1890-luvulla. Siltojen pieni lukumäärä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö jokea olisi yritetty säännöstellä. Siihen on rakennettu patoja, sen sivuhaaroja on syvennetty kaivamalla, on kaivettu kalalammikoita ja kastelukanavia, sitä pitkin on uitettu tukkeja, ja sen vesivoimaa on käytetty ensin myllyjen, myöhemmin sähkövoimaloiden energian lähteenä.
Historioitsijat olettavat laajamittaisen tukinuiton kehittyneen 1100-luvun lopulla. Suuren merkityksen saivat Neuvillen ja Bourmontin satamat, joista edellinen sijaitsi nykyisessä Raon-l-Étapen, jälkimmäinen Monpatelizen kunnassa. Arkistotiedot tukinuitosta Meurthessa ja sen sivujoissa alkavat 1300-luvulta ja jatkuvat aina 1800-luvulle saakka.[9] Joessa esiintyi 1800-luvun alussa kuitenkin usein suuria tulvia, joissa sen uoma siirtyi. Mutta vielä 1800-luvulla tukkeja uitettiin Meurthessa runsaasti Faven yhtymäkohdan alapuolella. Joella oli suuri taloudellinen merkitys, koska se tarjosi ainoan halvan keinon kuljettaa raskaita kuormia Lounais-Euroopassa alueille, joissa niitä eniten käytettiin. 1860-luvulla Raon-l-Étapessa ja La Neuvevillessa yli 300 perhettä sai toimeentulonsa tukinuitosta. Vuosittain joessa uitettiin 80&npsb;000 tonnia puutavaraa noin 20–30 tonnin lautoissa. Kuljetus tällä tavoin oli kuitenkin hyvin hidasta, vaikka tuulen salliessa apuna käytettiin purjeita.
Lisäksi Meurthen vedellä voitiin kastella lähiympäristön peltoja. Seudulla kaivettiin maasta myös runsaasti hiekkaa ja soraa, minkä jäljiltä sorakuoppiin muodostui lampia. Vanhoista kartoista käy tarkoin ilmi entisten sorakuoppien sijainnit.
Vuosien 1870–1871 Preussin–Ranskan sodan jälkeen alettiin suunnitella kanavaa Saint-Dién ja Nancyn välille. Rautatie- ja maantieliikenteen kehitys teki kuitenkin lopun sekä tukinuitosta että tästä kanavahankkeesta. Rautatie Lunévillestä Saint-Diéhen valmistui vuonna 1864. Lopullisesti tukkien uitto Meurthessa lopetettiin vuonna 1905, kolme vuotta sen jälkeen kuin vuoden 1902 hirmumyrsky oli kaatanut yli miljoona kuutiometriä puuta.
Nancyssä Reinin–Marnen kanava on tulvien torjumiseksi rakennettu niin, että se eristää Meurthen niille alttiista alueista. Toulista Dombasle-sur-Meurtheen saakka se myötäilee Frouard-jokea ja jatkuu edelleen Sânonia myötäillen Alsacen suuntaan.
Nancystä Moselin yhtymäkohtaan saakka Meurthe on 1980-luvulta lähtien kanavoitu niin, että sen uomaa on levennetty ja mutkia suoristettu.
Hydrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muiden Vogeesien seudun jokien tavoin Meurthe on varsin runsasvetinen.
Meurthe Malzévillessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthen virtaamaa on seurattu 59 vuoden ajan (1960–2018) Malzévillessä, Meurthe-et-Mosellen departementissa Nancyn pohjoispuolella.[10]. Sen valuma-alue on 2960 neliökilometrin laajuinen.[10]
Meurthen keskivirtaama Malzévillen kohdalla on 40,2 kuutiometriä sekunnissa.[10]
Monien Itä-Ranskan jokien tavoin myös Meurthen virtaama vaihtelee merkittävästi vuodenaikojen mukaan. Se on suurimmillaan joulukuusta helmikuuhun, keskimäärin yli 60 m3/s, ja pienimmillään elokuussa, keskimäärin vain 16,4 m3/s. Nämä kuukausittaiset keskiarvot ovat kuitenkin vain keskiarvoja, ja samankin kuukauden aikana virtaama saattaa vaihdella sangen huomattavasti.
Pienimmät virtaamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskimäärin kerran 20 vuodessa kuivana kautena Meurthen virtaama vähenee noin 4,1 kuutiometriin sekunnissa, mikä tuskin ylittää île-de-Francessa sijaitsevan Essonne-joen virtaaman.[10]
Tulvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meurthessa esiintyy toisinaan huomattavia tulvia. Esimerkiksi 27. toukokuuta 1983 joen keskimääräinen virtaama vuorokauden aikana oli 754 m3/s, ja 4. lokakuuta 2006 virtaama saavutti hetkellisesti arvon 808 m3/s. Tilastollisesti on arvioitu, että virtaama ylittää arvon 538 m3/s kerran 10, arvon 625 m3/s kerran 20 ja arvon 739 m3/s kerran 50 vuodessa.[10] Arvo 308 m3/s ylittyy joka toinen ja 446 m3/s joka viides vuosi.[10] Näin ollen vuoden 2006 tulvat olivat varsin poikkeuksellisia.
Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Pariisin lähettyvillä Seineen laskevan Marnen virtaama ylittää keskimäärin kerran 10 vuodessa arvon 510 m3/s ja keskimäärin 50 vuodessa 600 m3/s. Nämä ovat pienempiä kuin Meurthen vastaavat arvot, vaikka Marnen valuma-alue on yli neljä kertaa laajempi.
Jokialueen sademäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vogeesien seudun suuren sademäärän vuoksi Meurthe on varsin runsasvetinen joki. Sen valuma-alueen keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 429 millimetriä, mikä vastaa 13,6 litraa sekunnissa neliökilometriä kohti.[10] Tämä on selvästi suurempi kuin Ranskassa keskimäärin, mutta hieman pienempi kuin muualla Moselin valuma-alueella, jossa vuotuinen sademäärä esimerkiksi Hauconcourtissa on 445 millimetriä.
Geologia ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisen Meurthen laakson topgrafia on syntynyt vähitellen monien murtumisten tuloksena 60 miljoonan vuoden aikana tertiäärikauden alusta nykyaikaan saakka. Jokien ja myös jäätikköjen sulamisvirtojen kulkusuunnat ovat määräytyneet Alsacen vajoaman, monet murtumien ja erilaisten halkemien mukaan, joihin ovat vaikuttaneet myös maanjäristykset ja tulivuoritoiminta.
Meurthen yläjuoksun laakson ovat muodostanut nykyiselleen kvartäärikauden aikaiset jäätiköt.[11]. Mindel-kautta edeltäneet kalotin tai tasangon muotoiset jäätiköt olivat todennäköisesti hyvin laajoja, mutta ne tunnetaan huonosti, kun taas belgialaisten tutkijoiden ansiosta tiedetään, että Riess-kautisten ja lukuisten Würm-kautisten jäätiköitymisten jälkeisissä sulamisvaiheissa Meurthen virtaama oli erittäin suuri. Suuret tulvat saivat myös aikaan, että Saint-Dién seudulla jokilaakso on huomattavan syvä, Grattainin metsän ja Còte Calot'n hautausmaan kohdalla jopa 70 metriä ympäristöään alempana.
Saulcy-sur-Meurthessa Meurthen syvänneura on kaksi kilometriä leveä. Anouldisa mainitulle paikkakunnalle saakka joessa on runsaasti sulamisvirtojen kasaamaa somerikkoa, jota hyödynnetään teollisesti. Joen virtausnopeus on noin metri vuorokaudessa. Sen vesi on melko puhdasta mutta sisältää silikaatteja sekä hieman myös kalsiumia, magnesiumia, natriumia ja rautaa. Joen yläjoksulla laajoilla alueilla vallitsevia kivilajeja ovat graniitti ja gneissi. Saint-Dién kaupunki rakensi 1990-luvulla vedenottamon Saulcy-sur-Meurtheen.
Sainte-Margueriten alapuolella somerikkoa on kuitenkin niukemmin. Sen sijaan joen pohjaan on kertynyt hiekkaa. Alueen punainen hiekkakiven vuoksi joen vesi on usein rautapitoista. Jokiveden laatua on tarkoin seurattu, ja sen monet ominaisuudet kuten lämpötila, resistiivisyys, radioaktiivisuus, kovuus ja pH mitataan säännöllisesti.
Saint-Dién alueella Meurthen varrella on permikautista, noin 260 miljoonaa vuoden ikäistä hiekkakiveä, johon meren tai muinaisten järvien pinnan aletessa tänä varsin kuivana kautena kerrostui myös savea, somerikkoa ja kalkkikiveä. Baccarat'ssa joen uoma kulkee noin 230 miljoonaa vuotta vanhojen triakautisten hiekkakivikerrostumien välitse. Niistä jokiveteen kertyy savea, kalkkikiveä ja myös suolaa. Näin vesi tulee yhä kovemmaksi eikä enää kelpaa juomavedeksi.
Kun muinaisen Meurthen Reiniin saakka ulottuneen laakso oli alempana kun läheisen Moselin laakso, Moselin kulkusuunta lopulta kääntyi. Laskettuaan aikaisemmin Maasiin se yhtyi nyt Meurtheen. Koska sen yläjuoksu on Meurthea runsasvetisempi, Meurthesta tuli Moselin sivujoki ja Mosel jatkuu Meurthen entistä uomaa pitkin Reiniin saakka.
Meurthen luonnollinen ja nykyisin osittain myös ihmisen toiminnasta johtuva suolapitoisuus tekee sen veden juomakelvottomaksi, minkä vuoksi Nancyn kaupungin on otettava vesijohtovetensä suodatettuna Moselista Messeinin kohdalta. Maanalainen 11 kilometrin pituinen vesijohto kuljettaa veden sieltä Nancy-Vandœuvressää sijaitsevaan Édouard Imbeaux'n suunnittelemaan vedenpuhdistamoon.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ La vallée de la Haute Meurthe, s. 13. Saint-Dié, 1905. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Arnaud Vauthier: Le flottage du bois en Lorraine – Sa réglementation du XIV au XXIII siècle. Le Pays Lorrain, Maaliskuu 2002, nro 82, s. 15–22. Société d’Histoire de la Lorraine et du Musée lorrain.
- ↑ Louis Deroy, Marianne Mulon: Dictionnaire des noms de lieux. Le Robert, 1992.
- ↑ La Meurthe Sandre. Service d'administration des données et références sur l'eau. Viitattu 7.8.2023.
- ↑ Arrété du 24 janvier 1992 pris en application de l'article 1er du décret no 91-796 du 20 août 1991 rélatif au domaine confié à voies navigable de France par l'article de la loi de finances pour 1991. (Ranskan säädöskokoelma) Textes législatifs et réglementaires, 1992. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Henri Lepage: Dictionnaire géographique de la Meurthe, avec une carte du département. {{{Julkaisija}}}, 1860.
- ↑ La capture de la Haute Moselle: bilan des connaissances f.hypotheses.org. Viitattu 7.8.2023.
- ↑ L’évolution de la Meuse de Toul à Maastricht depuis le Miocène : corrélations chronologiques et traces des captures de la Meuse lorraine d’après les minéraux denses Géographie physique et quaternaire. Viitattu 7.8.2023.
- ↑ François Tisselin, Monique Cornil: Sous la Bure, Tammikuu 2006, nro 11, s. 25–84.
- ↑ a b c d e f g h Site hydrométrique - A694 102: La Meurthe à Malzéville- Fiche de synthèse - Données hydrologiques de synthése hydro.eaufrance.fr. Viitattu 7.8.2023.
- ↑ George Corroy: Les Glaciers des Hautes Vosges et les eaux du bassin actuel de la Meurthe. APRONA-konferenssin julkaisu 30.3.1975. Association déodatienne de l'Environnement urbain et de la protection de la nature vosgienne, Archives Bibliothèque St-Dié BR 50.789, 1975.