Matti Ylöstalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Matti Ylöstalo vuonna 1964.

Matti Viljo Ylöstalo (4. helmikuuta 1917 Tampere14. syyskuuta 2002 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi 21 vuotta Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina (1959–1980).[1] Hän valmistui lainopin kandidaatiksi vuonna 1945 ja väitteli lakitieteen tohtoriksi 1953. Hän toimin lakimiestehtävissä Helsingin raastuvanoikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa 1940–1950-luvulla.

Professuurinsa ohessa Ylöstalo toimi Suomen Asianajajaliiton sihteerinä vuodet 1957–1986 ja liiton äänenkannattajan Defensor Legisin päätoimittajana 1975–1986.

Hän toimi useissa luottamustehtävissä, mm. Suomen Kansallisteatterin hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana, Kansallisosakepankin ja vakuutusyhtiö Salaman hallintoneuvoston jäsenenä tai puheenjohtajana. Hän oli Keskuskauppakamarin liikekilpailun valvontalautakunnan puheenjohtaja 1965–1968 liiketapalautakunnan puheenjohtaja 1969–1977.

Ylöstalo ehti toimia noin sadan välimiesoikeuden jäsenenä tai puheenjohtajana.

Hänen isänsä oli sähkö- ja radiotekniikan professori Viljo Ylöstalo.[2]

Palkinnot ja huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myönnetyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Ylöstalo sai saksalaisen rautaristin toisen luokan kunniamerkin osoittamastaan erinomaisesta urheudesta Kiestingin motissa. Hän toimi upseerina pioneerijoukoissa.

Hän oli Uppsalan yliopiston kunniatohtori ja Suomen lainopillisen yhdistyksen, Suomen Asianajajaliiton, Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen ja Pykälä ry:n kunniajäsen.

Hän sai vuonna 1989 Suomen Lakimiesliiton myöntämän K. J. Ståhlberg -mitalin.[3]

Nimikkopalkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Asianajajaliiton säätiö on nimennyt myöntämänsä kunnianosoituksen Matti Ylöstalo -palkinnoksi. Palkinto myönnetään asianajajaoikeuden edistämisestä, asianajajalaitoksen kehittämisestä tai muusta toiminnasta, joka on ollut omiaan kohottamaan asianajajien arvostusta.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Testamentinmoitteesta 1953
  • Testamentin muoto 1954
  • Takauksesta 1957
  • Suomen siviilioikeuden oppikirja. Yleinen osa (T. M. Kivimäen kanssa) 1958, 4. p. 1981.
  • Yli sata tieteellistä artikkelia eri julkaisuissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 847–848. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Otavan Iso tietosanakirja, osa 10, p. 459. Otava 1967.
  3. Lakimiesliitto / Palkinnot ja kunnianosoitukset Suomen Lakimiesliitto ry. Viitattu 21.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]