Härkätaistelu

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Matadori)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Härkätaistelua Córdobassa vuonna 2008

Härkätaistelu (esp. toreo, corrida de toros tai tauromaquia, port. tourada, corrida de touros tai tauromaquia) on etenkin Espanjassa suosittu kansanhuvi, jossa torerot eli härkätaistelijat suorittavat erilaisia liikkeitä tavoitteenaan hallita härkää ja lopuksi usein surmaavat sen.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francisco de Goyan maalaus La muerte del picador vuodelta 1793

Härkätaistelun alkuperä on kadonnut historian hämärään, mutta lajilla vaikuttaa olleen monta edeltäjää. Iberian niemimaalla kehitettiin visigoottien aikana 400−600-lukujen aikana laji, jossa miehet kamppailivat härkiä vastaan. Peitsillä kaupunkien aukioilla tai amfiteattereissa käydyt härkätaistelut olivat yleistyneet 1000-lukuun mennessä. Reconquistan jälkeen härkätaisteluista tuli aristokraattien hupia. Paavi Pius V kielsi härkätaistelut vuonna 1567, mutta niiden suosio jatkoi kasvamistaan, ja ne laillistettiin uudelleen. Filip IV:n kaudella 1621−1665 härkätaistelijan peitsen korvasi lyhyt keihäs. 1700-luvulla Espanjan härkätaistelijat olivat jo siirtyneet taistelemaan jalan, ja ratsailla olivat nyt avustajat. Portugalissa härkätaistelijat jatkoivat edelleen hevosten selässä.[1]

Härkätaistelun suosio oli kasvanut 1700-luvulla niin, että taisteluhärkiä pystyttiin jalostamaan taisteluita varten. Yksi lajin varhaisista suuruuksista oli Joaquín Rodríguez Costillares (s. 1729), joka tunnetaan nykyaikaisen härkätaistelun isänä. Tuolloin härkä pyrittiin vielä surmaamaan melko nopeasti, mutta ajan myötä taidokkuus härän käsittelyssä nousi tapon rinnalle.[1]

Näytöksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härkätaistelu on rituaalinen näytelmä, joka on espanjalaisille lajin kannattajille enemmänkin taidetta kuin urheilua. Tapahtuma kestää tavallisesti noin kaksi tuntia, 20 minuuttia härkää kohden. Näytökseen osallistuu eri tavoin härkää ärsyttäviä, väsyttäviä ja haavoittavia toreroja: näytöksen ensimmäisessä vaiheessa kaksi ratsastavaa picadoria iskevät härkää peitsillä; toisessa vaiheessa banderillero iskee härän lapoihin ja säkään liehuvanauhaisia lyhyitä keihäitä; näytöksen huipennuksessa matadori (matador de toros) surmaa härän miekanpistolla. Ennen surmaniskua matadori heiluttaa härän edessä punaista viittaa. Hän suorittaa liikkeensä härkään nähden lähietäisyydeltä, sitä häiriten ja ärsyttäen. Härät eivät pysty erottamaan punaista, vaan niitä ärsyttää viitan liike sekä matadorin ja hänen avustajiensa toiminta.

Härät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalaisessa ja latinalaisamerikkalaisessa kulttuurissa härkiä arvostetaan niiden sulokkuuden, ketteryyden ja hallitun voiman vuoksi. Härkätaistelujen härät ovat oma rotunsa, jota on kasvatettu vuosisatojen ajan vain härkätaisteluja varten. Tunnetuimmat härkäfarmit sijaitsevat Sevillassa. Aikuinen taisteluhärkä voi painaa 600−700 kilogrammaa.[1]

Nuori härkä vieroitetaan, rokotetaan ja polttomerkitään. Vuosikkaat tarkastetaan avoimilla niityillä, ja riittävän raivokkaista ja rohkeista kasvatetaan taisteluhärkiä. Hylätyt lähetetään teurastamoon. Kaksi- tai kolmevuotiaat hiehotkin testataan pienellä areenalla: parhaat käytetään siitokseen ja muut lähetetään teurastamoon.[1]

Lajin suomenkielisestä nimestä huolimatta härkätaistelussa käytetyt naudat eivät ole leikattuja härkiä vaan leikkaamattomia sonneja, sillä härkä on liian lauhkea taistelutarkoitukseen.

Kutakin härkää käytetään taistelussa vain yhden kerran. Härillä on hyvä muisti, ja kokenut härkä on liian vaarallinen vastustaja.[1]

Vaarallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torero ei aina "pärjää" härälle.

Härän kanssa areenalle joutunut harjaantumaton ihminen on vakavassa loukkaantumisen ja kuoleman vaarassa. Härkätaistelu on hyvin vaarallista kokeneellekin härkätaistelijalle, vaikka viime vuosikymmeninä kuolemantapauksia ei olekaan sattunut. Tilastojen mukaan espanjalaisia härkätaistelijoita on 1700-luvun jälkeen kuollut 533, mutta arvio saattaa olla alakanttiin. Vuoden 2014 tilanteen mukaan viimeisin surmansa saanut espanjalainen matadori oli Jose Cubero Sanchez vuonna 1985 ja Espanjan ulkopuolella kolumbialainen Jose Eslava Caceres vuonna 1987. Epävirallisen tilaston mukaan vuonna 2013 Espanjan 661 härkätaistelussa härän sarvista loukkaantui 31 matadoria ja 16 avustajaa. Jotkin vammoista olivat hengenvaarallisia. Härkätaistelijoiden vammat eivät lääketieteen kehityksen ansiosta enää johda kuolemaan yhtä usein kuin ennen vanhaan, ja suurilla areenoilla on kirurgeja hoitamassa loukkaantuneita.[2]

Vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut pitävät lajia raakana. Se onkin herättänyt voimakasta vastustusta ympäri maailmaa, mukaan lukien Espanjassa, jossa klassinen härkätaistelu sai alkunsa. Lajin verisyyttä ja eläinten kärsimyksiä vähentääkseen Espanjan hallitus ilmoitti joulukuussa 2006 aikomuksistaan kieltää härkien surmaaminen härkätaisteluissa.[3] Katalonian parlamentti hyväksyi heinäkuussa 2010 lain, joka kieltää härkätaistelun itsehallintoalueella vuodesta 2012 alkaen.[4] Kanariansaarilla härkätaistelu kiellettiin jo vuonna 1991.[5]

Puolustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härkätaistelun kannattajien mukaan härkätaistelu on härälle vähemmän julma ja onneton kohtalo kuin se, joka härkää odottaisi teurastamossa. Kannattajien mukaan härkätaistelu on myös vähemmän väkivaltaista kuin ammattinyrkkeily ja aiheuttaa vähemmän loukkaantumisia kuin amerikkalainen jalkapallo. Härkätaistelua on puolustettu myös sen viihdearvon ja työllistävän vaikutuksen vuoksi.[1]

Tunnettuja härkätaistelijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6]

Meksikolaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6]

Kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Ernest Hemingway on käsitellyt härkätaistelua romaaneissaan Ja aurinko nousee, Kuolema iltapäivällä, Vaarallinen kesä ja novellissaan Maailman pääkaupunki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Barnaby Conrad: Bullfighting Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.5.2016.
  2. Who, What, Why: How dangerous is bullfighting? BBC News. 22.5.2016. Viitattu 23.5.2016.
  3. Espanja aikoo kieltää kuoliniskun härkätaisteluista 21.12.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 28.1.2007.
  4. Cataluña prohíbe los toros 28.7.2010. El País. Viitattu 28.7.2010. (espanjaksi)
  5. 591 - LEY 8/1991, de 30 de abril, de protección de los animales. 13.5.1995. Gobierno de Canarias. Viitattu 28.7.2010. (espanjaksi)
  6. a b Matador, Encyclopædia Britannica

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]