Markku Myllykangas
Markku Myllykangas | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1951 Kuopio |
Kansalaisuus | suomalainen |
Koulutus ja ura | |
Instituutti |
Itä-Suomen yliopisto Kuopion yliopisto |
Tutkimusalue | kansanterveystiede |
Markku Myllykangas (s. 1951[1] Kuopio) on suomalainen terveyssosiologian professori emeritus. Hän työskenteli Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen yksikössä vuoden 2016 alkuun saakka, jolloin jäi eläkkeelle.[2][3] Hän sai Tieteentekijöiden liiton Vuoden tieteentekijän palkinnon vuonna 2000.[1] Hän on kirjoittanut muun muassa medikalisaatiosta, uskomushoidoista ja lääketieteen etiikasta.[4]
Myllykangas valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1976 ja terveydenhuollon lisensiaatiksi Kuopion yliopistosta 1984. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1986. Vuonna 1989 Myllykangas nimitettiin terveyssosiologian dosentiksi.[1]
Myllykangas on ollut mukana useissa oppikirjatyöryhmissä ja kirjoittanut yhdessä kansanedustaja Päivi Räsäsen kanssa keskustelukirjeisiin pohjautuvan kirjan Mitä maksaa ihmishenki? Vuonna 2009 ilmestyi Myllykankaan teos Rahan raiskaama terveydenhuolto. Myllykangas tunnetaan myös kärkkäänä kolumnistina.[4] Hänet valittiin vuonna 2008 Helsingin Sanomien julkaisemaan 30 suomalaisen toisinajattelijan luetteloon.[5]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Myllykangas, Markku & Vaskilampi, Tuula: Sosiologian johdantokurssi. Avoimen korkeakoulun radiokurssin oheismoniste. (Järjestäjät: Kuopion yliopisto, Kuopion kesäyliopisto, Itä-Suomen alueradio. Kuopion yliopiston avoimen korkeakoulun julkaisuja 15) Kuopio: Kuopion yliopisto: Kuopion kesäyliopisto, 1988. ISBN 951-780-454-7
- Tikkala, Heikki & Myllykangas, Markku & Tuomainen, Raimo: Sekularisoituminen vai uskonnollistuminen? Malli elämänkatsomuksista kognitiivisen dissonanssin vähentämisstrategioina. (Kirkon tutkimuskeskus. Sarja C nro 39) Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 1991. ISBN 951-693-161-8
- Itkonen, Hannu & Myllykangas, Markku & Pirttilä, Ilkka & Tuomainen, Raimo: Elämän normittajat. Instituutiot ja asiantuntijat oikeaa elämää etsimässä. (Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja. B, Selosteita ja opetusmateriaalia 1) Joensuu: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, 1994. ISBN 951-604-000-4
- Nissinen, Aulikki & Kauhanen, Jussi & Myllykangas, Markku: Kansanterveystiede. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19063-2
- Ryynänen, Olli-Pekka & Myllykangas, Markku & Kinnunen, Juha & Isomäki, Veli-Pekka & Takala, Jorma: Terveyden ja sairauden valinnat. Kuopio Helsinki: Kuopion yliopisto: Suomen kuntaliitto, 1997. ISBN 951-755-073-1
- Tuomainen, Raimo & Myllykangas, Markku & Elo, Jyrki & Ryynänen, Olli-Pekka: Medikalisaatio. Aikamme sairaus. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-049-x
- Ryynänen, Olli-Pekka & Myllykangas, Markku: Terveydenhuollon etiikka. Arvot monimutkaisuuden maailmassa. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23735-3
- Myllykangas, Markku & Räsänen, Päivi: Mitä maksaa ihmishenki? Keskustelukirjeitä elämän arvosta. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-401-4
- Rahan raiskaama terveydenhuolto. Helsinki: Rasalas, 2009. ISBN 978-952-5421-46-0
- Myllykangas, Markku & Tuomainen, Tomi-Pekka: Pharmageddon. Kuinka sairausteollisuus tekee meistä kipeitä. (Barrikadi-sarja 17) Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36731-5
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Sintonen, Kirsti: Vuoden tieteentekijä dosentti Markku Myllykangas: Terveydenhuollon arvovalinnoilla on jo kiire Acatiimi 8/2000. Viitattu 5.2.2016.
- ↑ Yhteystiedot: Henkilökunta Itä-Suomen yliopisto, Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede. Arkistoitu 5.2.2016. Viitattu 5.2.2016.
- ↑ Pirinen, Aija: Myllykangas on Vuoden kuopiolainen. Kuopion Kaupunkilehti, 16.1.2016, s. 4–5.
- ↑ a b Lehto, Essi: Homeopatia, reiki ja kaukoparannus saavat huuhaan vihaajan kiihtymään HS.fi. 28.5.2015. Viitattu 5.2.2016.
- ↑ Luukka, Teemu: Suomalainen toisinajattelija arvostelee EU:ta ja puolustaa eläimiä. Helsingin Sanomat, 6.7.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markku Myllykangas Twitterissä
|