Maks Luburić

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maks Luburić

Vjekoslav ”Maks” Luburić (6. maaliskuuta 191120. huhtikuuta 1969) oli Kroatian toisen maailmansodan aikaisen Ustaša-hallinnon jäsen ja sotarikollinen.

Luburićin isä kuoli pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja perhe joutui elämään äärimmäisessä köyhyydessä. Nuoruudessaan Luburić ajautui pikkurikollisuuteen. Hänet pidätettiin ja tuomittiin irtolaisuudesta lyhyeen vankeusrangaistukseen vuonna 1929. Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1931, häntä syytettiin kavalluksesta. Mostarilainen oikeusistuin tuomitsi hänet viideksi kuukaudeksi vankeuteen. Pian tuomionsa julistamisen jälkeen hän kuuli Ustaša-järjestöstä ja siirtyi sen koulutusleireille Unkariin ja Italiaan. [1]

Unkarissa Luburić tutustui Jure Francetićin, elinikäiseen ystäväänsä. Francetić keksi ryhtyä kutsumaan Vjekoslavia nimellä Maks, joka jäi pysyvästi käyttöön. [2]

Toisen maailmansodan aikana, huhtikuussa 1941, Jugoslavian alueelle perustettiin Itsenäinen Kroatian valtio, joka oli Saksan ja Italian nukkevaltio. Ustaša-järjestö muodosti Kroatiasta yksipuoluediktatuurin.

Luburić oli noussut Ustašan kenraaliksi ja toimi Kroatian salaisen poliisin III-osaston johtajana. Hän oli organisoimassa Jasenovacin keskitysleiriä ja myöhemmin komensi sitä.[3] Leirillä säilytettiin ja murhattiin juutalaisia, romaneja, serbejä ja Ustašaa vastustaneita kroaatteja. Luburić kävi lokakuussa 1941 Saksassa saamassa Gestapolta oppia keskitysleirien rakentamisessa ja hallinnoimisessa.

Luburić kannatti äärimmäisiä otteita vastarintaa kohtaan. Vuonna 1942 eräissä juhlissa Luburić kerskui toiminnallaan saaneensa aikaan enemmän surmattuja kuin mihin ottomaanit olivat aikanaan kyenneet. Saksalainen Wehrmachtin kenraali Edmund Glaise von Horstenau tapasi Luburićin Jasenovacissa ja kuvaili tätä esimiehilleen monilla negatiivisilla adjektiiveilla. Titon joukoissa taistellut ja myöhemmin korkea-arvoinen jugoslavialainen poliitikko Milovan Djilas on kuvaillut muistelmissaan, miltä Bosnian serbikylissä näytti Luburićin joukkojen riehunnan jälkeen. Myös Luburicin sisar Nada Šakić -Luburić oli sotarikollinen. Hän johti Jasenovacin keskitysleirin naisten osastoa.

Huhti–toukokuussa 1945 Kroatian valtio sortui. Luburić lähti kohti Itävallan rajaa mukanan pakolaisjoukko, joka koostui paitsi Ustašan joukoista perheineen, myös monista kroaateista, joilla ei ollut mitään tekemistä Ustašan julmuuksien kanssa. Tapaus johti Bleiburgin murhenäytelmään, jossa tuhannet ihmiset saivat surmansa. Luburić pääsi kuitenkin yhdessä Ustašan johtajan Ante Pavelićin kanssa pakenemaan ulkomaille. [4]

Pian sodan jälkeen Luburić yritti nostaa vastarintaa Kroatiassa ns. Krizari- eli ristiretkeläississien avulla. Hanke kuitenkin tyrehtyi. Hän oleskeli sodan jälkeen Saksassa, Espanjassa, Kanadassa ja Ruotsissa. Hän perusti HNO-järjestön (Hravatski narodni otpor, "Kroatian kansan vastarinta") ja koordinoi sen terroria ympäri Eurooppaa. Vuonna 1969 Luburić löytyi kuoliaaksi pahoinpideltynä huvilaltaan Espanjassa. Todennäköisesti hänet tappoi Jugoslavian tiedustelupalvelun UDBA:n agentti Ilija Stanić. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ramet, S. P.: The Independent State of Croatia, 2007, s.98
  2. Ramet, S. P.: The Independent State of Croatia, 2007, s.98
  3. Ustasa Colonel Vjekoslav (Maks) Luburic signs a document. US Holocaust Memorial Museum. Viitattu 11.12.2015.
  4. Ramet, S. P.: The Independent State of Croatia, 2007, s.98
  5. Ramet, S. P.: The Independent State of Croatia, 2007, s.98