Luettelo jääkäreistä O

Jääkärimerkki

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

O

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

Jarl Torsten Odén

Karl Lennart Oesch

Alfred Ohls

(22. syyskuuta 1896 Vöyri – 19. helmikuuta 1977) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Mårten Ohls ja Beata Snickars. Ohls kävi kansakoulun ja Vaasan kauppakoulun vuosina 1919 - 1921. Hän työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 25. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa. Ohls astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 28. helmikuuta 1918 matkustettuaan muusta joukosta poiketen maitse Ruotsin kautta. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa 28. maaliskuuta 1918. Haavoittumisensa jälkeen hän oli hoidettavana Jyväskylän ja Imatran sairaaloissa. Haavoistaan toivuttuaan hänet vapautettiin palveluksesta invalidina syyskuussa 1918, jonka jälkeen hän työskenteli konttoristina Ab Vörå Lantmannabolagin palveluksessa Tervajoella 1. syyskuuta 1921 – 1. maaliskuuta 1922 välisen ajan ja Kauppaosakeyhtiö Pohjolan palveluksessa Kokkolassa 1. lokakuuta 1922 – 1. kesäkuuta 1923 välisen ajan. Myöhemmin hän toimi vuodesta 1924 alkaen maakauppiaana Vöyrissä. Ohls osallistui talvisotaan Vöyrin suojeluskunnan toimistossa. Hän omisti vuodesta 1939 alkaen elokuvateatterin Vöyrissä, jota hän piti vuoteen 1951 saakka. Lisäksi hän omisti samaan aikaan pienen ravintola-alan yrityksen Helsingissä. Myöhemmin hän toimi muun muassa kiinteistöalalla Vöyrissä ja osallistui aktiivisesti tutkimuksiin erityisesti Pohjanmaan jääkäreiden ja heidän omaistensa selville saamiseksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli keväällä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Heikki Oikarinen

Axel Immanuel Oinas

(24. maaliskuuta 1889 Kemi – 12. tammikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Petter Oinas ja Greta Amanda Ämmä. Oinas kävi kansakoulun ja työskenteli suutarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet lähetettiin 11. helmikuuta 1917 Altonan työkeskukseen ja laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan. Tänä aikana hän kuoli keuhkotautiin Berliinissä Elisabethin sairaalassa 12. tammikuuta 1919. Hänet haudattiin Berliiniin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Janne Oinonen

Woldemar Oinonen

Ragnar Rafael Oivo

(2. tammikuuta 1896 Viipuri – 21. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli ja Viron armeijan vänrikki. Hänen vanhempansa olivat työmies Nikolai Oivo ja Amanda Vilhelmiina Rehnström. Oivo kävi kansakoulun ja Viipurin reaalilyseota vuosina 1909 - 1912 sekä Uudenkirkon kansanopiston vuosina 1912 - 1913. Hän työskenteli autonkuljettajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui Libaussa vuonna 1917 järjestetyille autokursseille. Oivo astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Vuohiniemellä, Kukossa ja Kelhossa, missä hän haavoittui 7. huhtikuuta 1918. Oivo palveli 5. toukokuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajana Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 2. tammikuuta 1919 vain liittyäkseen Viron sisällissotaan. Virossa hän liittyi Pohjan Poikain rykmenttiin ja toimi siellä joukkueenjohtajana I pataljoonan 1. komppaniassa ja osallistui taisteluihin Luhde-Grosshofissa, missä hän haavoittui 31. tammikuuta 1919, sekä Koikylässä ja Marienburgissa, missä hän kaatui taistelussa 21. helmikuuta 1919. Hänet haudattiin Sorvalin hautausmaalle Viipuriin. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918, Vänrikki 4. helmikuuta 1919 (Viron armeija). Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Urho Väinö Verner Ojamo

Antti Aamos Ojanlatva

(31. maaliskuuta 1881 Pulkkila – 26. tammikuuta 1957) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Ojanlatva ja Reeta Erkkilä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1905-14 Lilja Sofia Kirstinän kanssa, joka kuoli vuonna 1914 ja avioitui toisen kerran vuonna 1935 Saimi Järvisen kanssa. Ojan latva kävi kiertokoulun ja työskenteli seppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin sairauden tähden palvelukseen kykenemättömänä pataljoonan täydennysjoukkoon 14. toukokuuta 1917 ja laskettiin työlomalle Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi huhtikuun lopulla vuonna 1918 ja määrättiin Suomen valkoisen armeijan 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan, missä hän toimi varusmestarina. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 2. elokuuta 1918 alkaen 5. Jääkärirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti 4 ja sitten Tampereen rykmentti. Rykmentissä hän palveli aluksi 9. komppaniassa ja myöhemmin 3. pataljoonan esikunnassa käsityöläisten päällikkönä ja rykmentin varusvaraston hoitajana. Armeijasta hän erosi 27. kesäkuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen ylimääräisenä poliisikonstaapelina Viipurin poliisilaitoksessa 1. huhtikuuta - 1. syyskuuta 1921 välisen ajan, jonka jälkeen hän työskenteli työmiehenä. Vuonna 1934 hän siirtyi Helsingin kaupungin palvelukseen rakennuskonttorin varastolle. Myöhemmin Ojanlatva viljeli omistamaansa tilaa Pulkkilassa. Hänet haudattiin Pulkkilaan. Ylennykset: Aliupseeri huhtikuussa 1918, Vääpeli kesällä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Aukusti Villehard Oksanen

(16. heinäkuuta 1896 Hämeenlinnan maalaiskunta – 7. huhtikuuta 1929) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat teurastaja David Oksanen (ent. Utter) ja Vilhelmina Karolina Nylund. Hän työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 6. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoona täydennysjoukkoon 30. toukokuuta 1916 ja lähetettiin edelleen Altonan työosastoon 15. marraskuuta 1916. Työosastosta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 2. elokuuta 1917. Oksanen työskenteli kotimaahan palattuaan aluksi kauppiaana Hämeenlinnassa ja myöhemmin autoilijana. Hän kuoli keuhkotautiin 7. huhtikuuta 1929.

Lahja August Oksanen

Gustav Olander

(4. kesäkuuta 1891 Viipuri –) oli suomalainen jääkäri. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 14. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin sairauden takia ja sotapalvelukseen kelpaamattomana jo 26. marraskuuta 1915 alkaen Holzmindenin vankileirille, josta hän vapautui 10. helmikuuta 1917 ja hän sai luvan siviilitöihin Saksaan. Kauan ei kestänyt hänen vapautensa vaan hänet lähetettiin 18. syyskuuta 1917 alkaen Havelbergin vankileirille, jonka jälkeen hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoja.

Kalle Olander

(21. tammikuuta 1888 Luopioinen – 16. syyskuuta 1928) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Kaarle Kustaa Olander ja Amanda Matilda Patiala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Katri Sakslundin kanssa. Olander kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli kivityömiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 15. heinäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. syyskuuta 1916 pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Olander astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 7. helmikuuta 1918. Suomeen hän saapui 3. maaliskuuta 1918 aselastia seuranneen komennuskunnan mukana höyrylaiva S/S Virgolla Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin aluksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 11. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Olander siirrettiin sisällissodan jälkeen 19. kesäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi aluksi I pataljoonan rehumestarina ja kuormaston vääpelinä, kunnes hänet määrättiin 1. elokuuta 1928 alkaen kaartin rehuvaraston hoitajaksi. Sotilaskoulutusta hän sai kuormastovääpeli- ja rehumestarikursseilla vuonna 1923. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 14. huhtikuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Karl Ragnar Olenius myöh. Olanti

Oiva Oskar Olenius

Johan Oskar Olin

(23. helmikuuta 1886 Isokyrö – 24. lokakuuta 1944) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat suutari Jaakko Lahti ja Liisa Kronfelt. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1911 Alina Lassilan kanssa. Olin työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin sairauden takia siviilitöihin Saksaan 5. toukokuuta 1916 ja työskenteli eri puolilla Saksaa. Takaisin Suomeen hän palasi Suomeen joulukuussa vuonna 1918. Myöhemmin hän työskenteli työmiehenä ja myöhemmin maanviljelijänä Raippaluodossa.

Matti Johannes (Hannes) Olkkonen

Martti Ollikka

Martti Ollikka (14. helmikuuta 1882 Kirvu – 20. toukokuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Heikki Ollikka ja Anna Kuisma. Ollikka työskenteli metsätyönjohtajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Ollikka astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 14. maaliskuuta 1918 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Hänet siirrettiin sisällissodan jälkeen 28. kesäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, jossa hän toimi koulutusaliupseerina Vöyrin pataljoonan 4. komppaniassa. Ollikka palveli syys-, lokakuussa 1918 kapteeni Toivo Kuisman johtamassa Itä-Karjalan retkikunnassa, missä hän osallistui muun muassa Kostamuksen taisteluihin.

Sotaretkeltään Ollikka palasi takaisin 11. marraskuuta 1918 ja astui sen jälkeen palvelukseen Suomeen valkoisen kaartin 4. komppaniaan. Valkoisesta kaartista hänet komennettiin 16. joulukuuta 1918 alkaen muutamiksi viikoiksi Mäntsälän suojeluskuntaan kouluttajaksi. Mäntsälästä palattuaan hänet siirrettiin 8. toukokuuta 1919 alkaen Terijoen ratavartiopataljoonaan ja myöhemmin pataljoonan mukana Käkisalmen jääkärirykmenttiin sekä edelleen Polkupyöräpataljoona 2:een. Armeijasta Ollikka erosi 20. marraskuuta 1922, jonka jälkeen hän työskenteli tilapäistöissä muun muassa Jääkärikodissa Kuolemajärvellä. Kuolemajärvellä hän liittyi paikalliseen suojeluskuntaan.

Ollikka osallistui talvisotaan linnoitustöissä Työryhmä Kärkkäisessä. Välirauhan ajan hän vietti tilapäistöissä Tampereella ja Rautjärvellä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 300. Ilmasuojelukomppaniaan Rautjärvelle, josta hänet siirrettiin myöhemmin 1714. Ilmasuojelukomppaniaan Kirvuun. Sotien jälkeen hän työskenteli tilapäistöissä Mäntsälässä ja vietti loppu elämänsä vuodesta 1951 alkaen Kyyhkylän Invalidikodissa. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri huhtikuussa 1918, Vääpeli 11. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Heikki Ollila

(käytti Saksassa peitenimeä Aronsson), (4. maaliskuuta 1898 Merijärvi – 11. huhtikuuta 1932) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Aaro Ollila ja Kaisa Kreeta Suomela. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Eliina Pellisen kanssa, joka kuoli vuonna 1923. Ollila kävi kansakoulun ja työskenteli laivakokkina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. tammikuuta 1916, josta hänet laskettiin sairauden takia siviilitöihin Saksaan 15. toukokuuta 1916, mutta joutui Altonan työosastoon 7. maaliskuuta 1917, mutta laskettiin uudelleen siviilitöihin 9. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Ollila palasi joulukuussa vuonna 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 10. joulukuuta 1918 alikersantiksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Karjalan kaartin rykmentin 3. pataljoonan 3. komppaniaan, josta hän erosi jo 1. maaliskuuta 1919. Toistamiseen hän astui armeijan palvelukseen 7. joulukuuta 1920 ja nyt hänet sijoitettiin Rannikkotykistörykmentti 2:een, jossa hän palveli 15. helmikuuta 1922 saakka ja toistamiseen 1. lokakuuta - 31. lokakuuta 1923 välisen ajan. Rannikkotykistörykmentistä hän siirtyi Salmio rajavartiostoon 9. marraskuuta 1923 ja palveli 5. joulukuuta 1923 saakka. Myöhemmin hän teki satunnaisia töitä, kunnes kuoli keuhkotautiin 11. huhtikuuta 1932. Ylennykset: Alikersantti 10. joulukuuta 1918, Kersantti 7. joulukuuta 1920, Vääpeli 1. marraskuuta 1921. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Antti Rikhard Ollinmäki

(4. toukokuuta 1893 Alahärmä – 12. kesäkuuta 1963) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Jaakko Ollinmäki ja Amalia Saari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Maria Kyrönperän kanssa. Ollinmäki työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 30. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon hieman ennen pataljoonan kotiuttamista 9. tammikuuta 1918 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen heinäkuussa 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä omistamallaan pientilalla Alahärmässä. Ollinmäki osallistui talvisotaan ja jatkosotaan kotirintaman tehtävissä muun muassa teurastus- ja liha-alalla, hevostöissä sekä avustamassa siirtoväen evakuointia. Hänet haudattiin Alahärmään. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Iivari Ollinmäki

(22. elokuuta 1895 Alahärmä – 4. syyskuuta 1967) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat Pienviljelijä Jaakko Ollinmäki ja Amalia Juhontytär (Saari). Ollinmäki työskenteli räätälinä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 2. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 30. huhtikuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon. Takaisin 2. komppaniaan hän palasi 30. heinäkuuta 1916, mutta siirrettiin jo 26. lokakuuta 1916 pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Jääkäriaikanaan hän toimi pataljoonassa räätälinä ja kuormaston vartiomiehenä. Ollinmäki astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastonpäälliköksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa ja Raivolassa sekä osallistui Inon saartoon. Ollinmäki siirrettiin sisällissodan jälkeen 18. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan, josta hän erosi helmikuussa vuonna 1919 ja työskenteli sen jälkeen räätälinä kotipaikkakunnallaan Alahärmässä. Hän muutti vuonna 1926 Kanadaan ja edelleen vuonna 1929 Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, josta hän palasi takaisin Kanadaan vuoden 1930 lopulla. Vuonna 1934 hän muutti Kanadasta Neuvosto-Venäjälle, missä hän toimi aluksi metsätöissä Uhtuan piirissä ja myöhemmin Kemissä räätälinä. Takaisin Suomeen Ollinmäki palasi lokakuussa vuonna 1937 ja työskenteli sen jälkeen räätälinä Alahärmässä. Hänet haudattiin Alahärmään. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti keväällä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

August Ollus

(7. tammikuuta 1893 Vöyri – 6. syyskuuta 1943) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matts Ollus ja Maria Beata Bagg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Aina Elisabet Miemoisin kanssa. Ollus kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Ollus lähetettiin Altonan työosastoon 28. maaliskuuta 1917, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Ollus palasi sisällissodan jälkeen syyskuussa 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Vöyrissä ja toimi samalla vuosina 1918 – 1919 kouluttajana Vöyrin suojeluskunnassa. Hän vietti muutaman vuode 20-luvulla siirtolaisena Kanadassa, josta hän palasi Suomeen vuonna 1925. Vöyristä hän muutti vuonna 1935 Vaasaan. Hänet haudattiin Vaasaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Alfred Olofsson

Aarne Ilmari Onnela

(käytti Saksassa peitenimeä Oinas), (27. toukokuuta 1898 Kemi – 30. maaliskuuta 1970) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Hjalmar Onnela ja Katariina Sandberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Kerttu Elisabet Saarenmaan kanssa. Onnela kävi kansakoulun ja työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 11. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin edelleen sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin Saksaan 14. heinäkuuta 1916. Saksassa hän työskenteli eri puolilla maata.

Onnela palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 26. tammikuuta 1919 aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Viipurin rykmentin 5. komppaniaan, missä hän toimi koulutusaliupseerina. Viipurin rykmentistä hänet siirrettiin marraskuussa 1919 Lapin rajavartiopataljoonan 1. komppaniaan, mistä hän erosi 19. helmikuuta 1920. Takaisin armeijan palvelukseen hän astui 6. kesäkuuta 1920 vääpeliksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Savon jääkärirykmentin 9. komppaniaan ja toimi muun muassa Suojärvellä joukkueenjohtajana. Savon jääkärirykmentistä hän siirtyi 30. marraskuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin 12. komppaniaan ja toimi Raasulin, Kärsälän, Lipolan ja Vepsän kenttävartioiden päällikkönä. Käkisalmen läänin rykmentistä hänet komennettiin 15. helmikuuta 1921 lääkintäaliupseerikoulun vääpeliksi Viipuriin. Viipurista hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1921 alkaen Savon jääkärirykmentin 1. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 1. elokuuta 1921 ja työskenteli sen jälkeen maalarina eri paikkakunnilla muun muassa Valtion ruutitehtaalla maalaustöiden johtajana vuonna 1925 ja Imatran voimalaitoksella maalaustöiden tarkastajana vuonna 1927. Myöhemmin hän hoiti omistamaansa maalariliikettä Helsingissä. Ylennykset: Aliupseeri 26. tammikuuta 1919, Vääpeli 6. kesäkuuta 1920. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Oskari Oravasaari

(19. joulukuuta 1897 Veteli – {{{7}}}) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat torppari Matti Leanteri Oravasaari ja Maria Savola. Oravasaari työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 25. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet lähetettiin 10. helmikuuta 1917 Altonan työkeskukseen, mistä hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 18. elokuuta 1917. Hänen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoja saatavilla.

Paavo Eliel Ottelin

Frans Kosti Oulasvirta

(29. huhtikuuta 1897 Oulu – 20. syyskuuta 1916) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä ja kauppias Frans Aleksander Oulasvirta ja Sofia Fredrika Vilhelmina Höglund. Oulasvirta jätti koulunsa kesken Oulun suomalaisessa lyseossa seitsemännellä luokalla liittyäkseen vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 27. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin 4. syyskuuta 1916 hänellä todetun heikon terveydentilan vuoksi siviilitöihin Saksaan. Tällä matkallaan hän kuoli 20. syyskuuta 1916 Oscherslebenin kaupungissa. Hänet haudattiin paikalliselle hautausmaalle.

Lähteet

• A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1.
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1.
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.