Urho Ojamo
Urho Väinö Verner Ojamo (17. toukokuuta 1896 Vihti – 22. lokakuuta 1948) oli suomalainen jääkäri ja reservin luutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhempiin suomen sotiin Ojamo osallistui eri tehtävissä asevarikoilla.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ojamon vanhemmat olivat tilanhoitaja Oskar Verner Ojamo ja Karolina Rajaniemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Fanny Vappu Johanna Oksalan kanssa. Hän kävi valmistavan koulun kolme luokkaa Heinolan keskikoulua ja Lahden seudun maamieskoulun vuosina 1912 – 1913 sekä Tuusulan kansanopiston vuosina 1914 – 1915. Hän suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Hän kävi Kengityskoulun vuonna 1923 ja Reserviupseerikoulun vuonna 1926 sekä Kadettikoulun poikkeuksellisen kurssin vuosina 1927 – 1928.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ojamo työskenteli maanviljelysharjoittelijana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 13. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet lähetettiin 29. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon ja laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Hän joutui jäämään pataljoonan palatessa takaisin Suomeen sairaalahoitoon Saksaan hänellä todetun munuaistulehduksen takia.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ojamo palasi takaisin Suomeen 23. tammikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen 15. maaliskuuta 1919 – 15. kesäkuuta 1920 välisenä aikana Suojärven rautatierakennuksen linjavarastonhoitojana ja palveli 15. heinäkuuta 1920 – 30. tammikuuta 1921 välisen ajan Lahden poliisilaitoksen palveluksessa.[1][2]
Armeijan palvelukseen hän astui l. helmikuuta 1921 kersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin varusmestariksi Savon Jääkärirykmentin 2. konekiväärikomppaniaan. Savon jääkärirykmentistä hän siirtyi 1. helmikuuta 1923 esikunta- ja eläinlääkintävääpeliksi 3. Divisioonan esikuntaan. Divisioonan esikunnasta hänet siirrettiin 22. toukokuuta 1926 reserviupseerikokelaana Tampereen rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan ja 11. helmikuuta 1927 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Kajaanin sissipataljoonaan sekä 30. syyskuuta 1931 Helsingin komennuskomppaniaan. Vihdoin hänet nimitettiin 1. huhtikuuta 1933 alkaen Asevarikko 2:n apulaispäälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ojamo osallistui talvisotaan jatkamalla Asevarikko 2:n virkaatekevänä päällikkönä, myöhemmin sodan kestäessä hän toimi Asevarikko 2:n apulaispäällikkönä. Välirauhan aikana Ojamo siirrettiin apulaispäälliköksi Asevarikko 5:een. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi edelleen apulaispäällikkönä Asevarikko 5:ssä aina vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin apulaispäälliköksi Asevarikko 2:een, missä hän sitten palvelikin sodan loppuun saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Sotien jälkeen Ojamo työskenteli Henkivakuutusyhtiö Salaman tarkastajana vuoteen 1946 saakka, jolloin hän siirtyi Tampereelle Tampellan konepajan palvelukseen ja työskenteli yrityksessä muun muassa piirustus - ja konttoritarvikevaraston hoitajana vuoteen 1948 saakka. Hänet haudattiin Heinolaan.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|