Liikuntamylly

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liikuntamylly kehä I:n puolelta kuvattuna.

Liikuntamylly on yli hehtaarin kokoinen monitoimihalli Myllypurossa Itä-Helsingissä. Rakennus sijaistee aivan Myllypuron metroaseman vieressä. Rakennus muodostuu suurimmalta osin yhdestä suuresta hallista. Takapihan puolella on alimmassa kerroksessa myös liiketilaa.

Rakennus valmistui alun perin vuonna 1979 Paragon-yhtiön omistamaksi kirjapainoksi (Parate-painotalo), joka toimi tiloissa 1990-luvulle saakka.[1][2][3] Rakennuksen suunnitteli vuosina 1975–1979 arkkitehtiprofessori Aarno Ruusuvuori,[2] joka oli tunnettu betonin käytöstä arkkitehtonisena elementtinä. Sisustuksen suunnittelusta vastasivat Pekka Parkkinen ja Lauri Anttila[2]. Varsinkin työtilojen viihtyisyyteen kiinnitettiin huomiota. Rakennus on myöhemmin suojeltu asemakaavalla.[3] Helsingin kaupunki osti laman jälkeen tyhjilleen jääneen kiinteistön ja peruskorjasi sen liikuntahalliksi vuosien 1999–2000 aikana[1].

Rakennuksen tilavuus on 134 240 m³[2] ja liikuntakäytössä olevien tilojen pinta-ala on 12 060 m²[1].

Nykyisin hallia ylläpitää Helsingin liikuntavirasto. Liikuntamyllyssä on muun muassa yleisurheilualue, telinevoimistelualue, kiipeilyseinä, erilaisia pallopelikenttiä ja kuntosali. Liikuntamyllyssä on järjestetty muun muassa yleisurheilun sisäratojen Suomen-mestaruuskilpailut 2004 ja 2011.

Liikuntamyllyn takapihalla on perinteisesti ollut Herttoniemen seurakunnan vähävaraisille järjestämä ilmainen ruoanjakelu, jonka yhteydessä syntyy säännöllisesti yksi Suomen seuratuimmista ja pisimmistä leipäjonoista.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Liikuntamylly Helsingin liikuntavirasto. Viitattu 2.11.2012.
  2. a b c d Suomi rakentaa 6, s. 184–185. Suomen rakennustaiteen museo: Helsinki 1981.
  3. a b Myllypuron rakennusinventointi 1998, s. 40, 42. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.
  4. Tuomas Niskakangas: Taantuma näkyy Myllypuron leipäjonossa Helsingin Sanomat. 16.5.2009. Viitattu 29.3.2011.
  5. Jaakko Kaartinen-Koutaniemi: Hätä pahenee leipäjonossa Kirkko ja kaupunki. 7.3.2011. Viitattu 29.3.2011.