Leukippe ja Kleitofon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leukippe ja Kleitofon
Τὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα
Romaanin katkelma Oksyrhynkhoksen papyruksista (P.Oxy. X 1250 cols. i–ii, 100–300-luku).
Romaanin katkelma Oksyrhynkhoksen papyruksista (P.Oxy. X 1250 cols. i–ii, 100–300-luku).
Alkuperäisteos
Kirjailija Akhilleus Tatios
Kieli muinaiskreikka
Genre romaani
Julkaistu 100-luvun jaa. jälkipuoli
Suomennos
Suomentaja Maarit Kaimio
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2019
ISBN 978-951-0-44146-6
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Leukippe ja Kleitofon (m.kreik. Τὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα, Ta kata Leukippēn kai Kleitofōnta, lat. Leucippe et Clitophon) on Akhilleus Tatioksen kirjoittama antiikin kreikkalainen romaani, joka kertoo nimihenkilöidensä rakkaustarinan. Se on ajoitettu 100-luvulle jaa.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akhilleus Tatios ja hänen teoksensa on ajoitettu roomalaiselle kaudelle 100-luvun jaa. jälkimmäiselle puoliskolle. Kirjailijasta itsestään ei tiedetä juuri mitään. Suda, jossa nimi esiintyy muodossa ”Akhilleus Statios”, sanoo tämän olleen aleksandrialainen, joka kirjoitti myös taivaanpallosta, historiasta ja sanojen etymologiasta. Teoksen ajoitus perustuu siihen, että sen varhaisimmat papyruslöydöt ajoittuvat 100–200-luvuille, sekä tekstissä oleviin yksityiskohtiin, jotka sopivat 100-luvun jälkipuolen tilanteeseen.[2][3] Aiemmin, ennen papyruslöytöjä, romaania pidettiin Heliodoroksen Etiopialaisen kertomuksen (Aithiopika) jäljitelmänä, ja se ajoitettiin niinkin myöhään kuin 500-luvulle.[4]

Romaani on yksi viidestä nykyaikaan säilyneestä antiikin kreikkalaisesta romaanista. Sen teksti on säilynyt nykyaikaan poikkeuksellisen hyvin. Siitä tunnetaan neljä keskiaikaista käsikirjoitusta sekä seitsemän papyruskatkelmaa.[2] Varhaisimmat käsikirjoitukset ovat peräisin 1100–1200-luvuilta.[5] Akhilleus Tatioksen teos on kuitenkin nykyaikana ollut mainituista viidestä romaanista vähiten tutkittu, kenties siksi, että sen tulkinta on ollut vaikeaa. Se on nähty toisaalta parodiana, mutta toisaalta eroottisena viihteenä, jopa oman aikansa ”pornografiana".[6]

Romaanilla oli vain vähän vaikutusta myöhäisantiikin kirjallisuuteen. Se vaikutti jonkin verran Musaioksen runoon Hero ja Leandros sekä Nonnoksen eepokseen Dionysiaka.[4] Eustathios Makrembolites jäljitteli 1100-luvulla Akhilleus Tatioksen teosta omassa romaanissaan Hysmine ja Hysminias. Ensimmäinen latinankielinen käännös Leukippesta ja Kleitofonista julkaistiin vuonna 1544. Tämän jälkeen se käännettiin monille suurille eurooppalaisille kielille.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaani jakautuu kahdeksaan kirjaan. Se kertoo nimensä mukaisesti Kleitofon-nimisen nuorukaisen ja Leukippe-nimisen neidon rakkaudesta sekä seikkailuista ja vastoinkäymisistä, ennen kuin he saavat toisensa. Perusjuoni on antiikin kreikkalaisille romaaneille tyypillinen. Teos kuitenkin myös rikkoo aikansa rakkausromaanin konventioita. Merkittävin ero on se, että romaani on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa sen päähenkilön eli Kleitofonin näkökulmasta. Tämä tuo kerrontaan uudenlaista vivahteikkuutta. Aina tarvittaessa kertojalla on tästä huolimatta kaikkitietävän kertojan näkökulma. Kerronnassa on mukana paljon erilaista huumoria. Romaanin suomentanut Maarit Kaimio luonnehtii sen olevan ”antiikin kreikkalaisista romaaneista yllättävin ja riemastuttavin”.[1][2][5]

Kertomus sijoittuu Välimeren itäosiin, ja siinä liikutaan pääsiassa Foinikiassa, Egyptissä sekä Vähässä-Aasiassa. Kleitofonin kuvaamat hänen elämänsä tapahtumat sijoittuvat vajaan vuoden ajalle. Romaanin kuviteltu tapahtumisaika on epäselvä. Sen täytyy sijoittua teoksessa mainitun Faroksen majakan rakentamisen (200-luku eaa.) ja romaanin kirjoittamisen (100-luku jaa.) väliseen aikaan. Erään ehdotuksen mukaan se sopisi vuoteen 47 jaa., koska tuolloin sattui kaksi romaanin mainitsemaa tapahtumaa: feeniks-linnun paluu sekä viimeinen sota Byzantionin ja Traakian välillä.[7]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanin kehyskertomus sijoittuu Foinikian Sidoniin, jossa nimeltä mainitsematon kertoja katselee Europe-neidon ryöstöä esittävää maalausta. Sitä ihaillessaan hän kohtaa Kleitofonin, joka on halukas kertomaan oman rakkaustarinansa. Kleitofon kertoo olevansa kotoisin Tyroksesta. Hänet oli kihlattu sisarpuolelleen Kalligonelle. Hän kuitenkin rakastui serkkupuoleensa Leukippeen tämän tultua äitinsä Pantheian kanssa Tyrokseen turvaan Byzantionista, joka oli joutunut sotaan Traakian kanssa.[8]

Kleitofonin kertomuksessa hän pyytää apua toiselta serkultaan Kleiniaalta, jolla on jo enemmän kokemusta rakkaudesta. Kleinias on nimittäin rakastunut nuoreen poikaan, Kharikleehen. Kleinias antaa Kleitofonille neuvoja rakastetun voittamiseksi. Hänen oma suhteensa kuitenkin päättyy traagisesti, sillä Kharikleen isä on ensin naittamassa poikaa jollekin tytölle, ja sitten Kharikles kuolee ratsastusonnettomuudessa.[8]

Kleitofon yrittää lähestyä Leukippea, ja lopulta voittaa tämän rakkauden. Kaikesta tietämättä hänen isänsä Hippias aikoo kuitenkin naittaa hänet Kalligonelle pian. Häät kuitenkin peruuntuvat, kun Byzantionista saapuu Tyrokseen Kallisthenes-niminen nuorukainen, joka oli kuullut Leukippen kauneudesta. Hän erehtyy luulemaan Kalligonea Leukippeksi ja ryöstää tämän mukaansa.[9]

Kleitofon yrittää vierailla salaa Leukippen huoneessa yöllä. Hän on lähes onnistua rakasteluaikeissaan, mutta Leukippen äiti herää nähtyään tästä varoittavan enneunen ja keskeyttää tapahtumat. Kleitofon ja Leukippe pakenevat Tyroksesta yhdessä Kleiniaan kanssa. Laivalla he tapaavat toisen epäonnisen rakastajan, Menelaoksen, joka oli vastuussa oman poikaystävänsä kuolemasta metsästysturmassa. Kleitofon ja Menelaos vertailevat heterosuhteen ja homoseksuaalisen suhteen etuja toisiinsa.[9]

Laiva haaksirikkoutuu myrskyssä. Matkalaiset päätyvät Egyptiin, missä Niilin suistossa asuva rosvojoukko sieppaa heidät. Kleitofon pelastuu, mutta rosvot määräävät Leukippen uhrattavaksi. Kleitofon todistaa uhritoimitusta, ja aikoo tehdä suruissaan itsemurhan Leukippen haudalla. Käy kuitenkin ilmi, että Leukippe on edelleen hengissä. Kleitofonin ystävät olivat nimittäin pelastaneet tämän hämäämällä rosvoja teatterivälineistöä käyttäen niin, ettei Leukippe todellisuudessa kuollutkaan uhritoimituksessa.[10]

Lopulta Egyptin armeija pelastaa ystävykset rosvojen kynsistä.[10] Sotajoukon päällikkö kuitenkin rakastuu Leukippeen. Leukippe tulee hulluksi, koska toinen kilpakosija juottaa hänelle outoa rakkaustaikajuomaa. Hän kuitenkin pelastuu, koska ystävällinen muukalainen Khaireas antaa vastalääkettä myrkkyyn.[11]

Tämän jälkeen Kleitofon, Leukippe ja heidän ystävänsä siirtyvät Aleksandriaan, jossa rakastavaiset petetään jälleen: Khaireas sieppaa Leukippen ja vie hänet pois laivalla. Kleitofon lähtee ajamaan heitä takaa, ja saa nähdä, kuinka Khaireaan miehet näyttävät leikkaavan Leukippen pään irti ja heittävät ruumiin mereen.[12]

Kleitofon palaa Aleksandriaan murheissaan ja hautaa päättömän ruumiin. Puoli vuotta myöhemmin Kleitofon tapaa häntä etsineen Kleiniaan ja saa kuulla uutisia kotoa: Leukippen isä Sostratos on nyt myöntyväinen Kleitofonin ja Leukippen liittoon. Kleitofon suree, koska viesti tuli liian myöhään. Hieman myöhemmin Melite, nuori ja rikas efesoslainen leski, rakastuu Kleitofoniin ja suostuttelee hänet menemään naimisiin kanssaan. Kleitofon suostuu, mutta kunnioituksesta Leukippen muistoa kohtaan kieltäytyy laittamasta avioliittoa täytäntöön ennen heidän saapumistaan Efesokseen.[12]

Efesoksessa Meliteä ja Kleitofonia lähestyy armoa anoen Lakaina-niminen orja, joka sanoo olevansa syntyjään vapaa thessalialainen ja kertoo Meliten palvelijan Sostheneen ostaneen hänet rosvoilta. Hieman myöhemmin Kleitofon saa Lakainalta kirjeen, jossa tämä paljastaa olevansa Leukippe, joka on sittenkin elossa. Sostheneelle Leukippen oli myynyt Kallisthenes-niminen kauppias. Kleitofon ei tunnistanut tyttöä, koska tämän ulkonäkö oli muuttunut poikamaiseksi muun muassa hiusten leikkaamisen vuoksi.[12]

Käy myös ilmi, että Meliten aviomies Thersandros on sittenkin elossa, vaikka hänen luultiin hukkuneen haaksirikossa. Thersandros palaa kotiin ja vangituttaa Kleitofonin aviorikoksesta syytettynä. Melite tulee vankityrmään ja kertoo Kleitofonille vapauttavansa hänet ja saattavansa hänet yhteen Leukippen kanssa, kunhan saisi edes kerran maata hänen kanssaan. Kleitofon suostuu, ja hän ja Melite rakastelevat tyrmässä.[12]

Tämän jälkeen Kleitofon pääsee vapaaksi, mutta kohtaa uusia koettelemuksia: hän jää pian uudelleen kiinni, ja lisäksi Leukippea lähennellyt Sosthenes luopuu toivostaan saada tyttö itselleen, ja alkaakin kaupata tätä Thersandrokselle. Thersandros rakastuu Leukippeen, joka on Sostheneen vangitsemana, ja yrittää lopulta raiskata hänet. Leukippe saa kuitenkin torjuttua yrityksen.[13]

Efesoksen raunioita.

Torjuttu Thersandros lähettää Kleitofonin luo tyrmään miehen, jonka tehtävänä on uskotellä hänelle, että Leukippe on murhattu ja tähän on syypäänä Melite. Thersandroksen tarkoitus on, että Kleitofon lakkaisi etsimästä Leukippea, mutta ei myöskään naisi Meliteä, vaan lähtisi pois kaupungista. Kleitofon suree kolmatta kertaa tietoa Leukippen kuolemasta, ja aikoo elämänhalunsa menettäneenä tunnustaa sekä aviorikoksen Meliten kanssa että juonen, jolla hän ja Melite muka tappoivat Leukippen.[14]

Seuraa oikeuden istunto, jossa Thersandros syyttää Kleitofonia aviorikoksesta ja Leukippen murhasta. Kleinias puolustaa serkkuaan ja kertoo asioiden oikean laidan. Lopulta Kleitofon tuomitaan kuitenkin kuolemaan. Ensin häntä aiotaan kiduttaa, jotta hän paljastaisi, oliko Melitellä rikoskumppaneita.[14]

Kidutuksen aloittaminen keskeytyy, kun tulee tieto, että kaupunkiin on saapunut pyhiinvaeltajien lähetystö. Näitä johtaa Sostratos, Leukippen isä. Hän oli nähnyt enneunen, jonka mukaan hän löytäisi sekä tyttärensä että veljenpoikansa Efesoksesta. Samaan aikaan Leukippe pakenee vankeudestaan ja hakee turvaa Artemiin temppelistä. Sostratos kuulee oikeuden istunnosta ja luulee hänkin Kleitofonin murhanneen tyttärensä. Saapuu kuitenkin tieto, että Leukippe on temppelillä. Kaikki kiiruhtavat sinne, ja Leukippe, Sostratos ja Kleitofon kohtaavat lopulta toisensa.[14]

Artemiin papin järjestämillä päivällisillä Sostratos kertoo oman osuutensa tarinasta ja Kleitofon oman osuutensa sekä Leukippelle tapahtuneet asiat. Myös Leukippe kertoo kokemuksistaan. Hän kertoo muun muassa, että hänen oltuaan ryöstettynä laivalla ryöstäjät leikkasivat hänen sijastaan pään tuntemattomalta prostituoidulta. Sostratos kertoo, että Kalligonen sieppaaja Kallisthenes on osoittautunut kunnon mieheksi, ja saa Kalligonen puolisokseen. Leukippe todistaa säilyneensä koko seikkailun läpi neitsyenä astumalla Artemiin temppelin luona olevaan Panin luolaan. Melitekin läpäisee uskollisuustestin, sillä hän vannoo, ettei maannut kenenkään toisen kanssa miehensä ollessa poissa, mikä pitää paikkansa. Kleitofon vapautuu syytteistä, ja nyt syytetyksi joutuu Sosthenes. Thersandros pakenee kaupungista. Kertomuksen lopuksi rakastavaiset menevät naimisiin Leukippen kotikaupungissa Byzantionissa, käyvät sitten Tyroksessa Kalligonen häissä, ja palaavat tämän jälkeen takaisin Byzantioniin.[15]

Sidoniin sijoittuneeseen kehyskertomukseen ei palata enää romaanin lopussa. Kaimio huomauttaa, että tämä muistuttaa Platonin Pitoja, jossa kehyskertomus unohdetaan samalla tavalla.[1] Romaani hyödyntää Platonin Pitoja sekä Faidrosta myös erokseen liittyvien teemojen lähteenä. Se vaikuttaa viittaavan Platoniin myös monilla muilla tavoilla. Jopa päähenkilöllä on sama nimi kuin Platonin nimiin laitetulla dialogilla Kleitofon.[16] Teoksessa on paljon viittauksia myös muun muassa Homerokseen sekä kreikkalaiseen mytologiaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kaimio, Maarit: ”Johdanto”. Teoksessa Akhilleus Tatios 2019, s. 7–22.
  2. a b c d e Asikainen, Susanna: Kreikkalainen rakkaustarina. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon Khelidon. 12.12.2019. Viitattu 6.4.2020.
  3. Ἀχιλλεὺς Στάτιος Suda On Line: Byzantine Lexicography. The Stoa Consortium. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
  4. a b Morales, Helen: Vision and Narrative in Achilles Tatius' Leucippe and Clitophon, s. 5–6. Avustajat P. D. Garnsey, G. C. Horrocks, R. L. Hunter, M. Millett, R. G. Osborne, M. D. Reeve, D. N. Sedley. Cambridge Classical Studies. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0521642647. Teoksen verkkoversio.
  5. a b Asikainen, Susanna: Kun mies rakastaa naista: Heteroseksuaalisuus antiikin kreikkalaisissa romaaneissa (s. 18–22) 2017. Helsingin yliopisto. Viitattu 6.4.2020.
  6. Wheeler-Reed, David: Regulating Sex in the Roman Empire: Ideology, the Bible, and the Early Christians, s. 49–. Yale University Press, 2017. ISBN 0300231318. Teoksen verkkoversio.
  7. Novikov, Kadri: "Leucippe and Clitophon" by Achilles Tatius: rhetorical figures, narrative tempo and genres in the Greek novel Academia.edu. Viitattu 6.4.2020.
  8. a b Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 1.
  9. a b Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 2.
  10. a b Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 3.
  11. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 4.
  12. a b c d Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 5.
  13. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 6.
  14. a b c Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 7.
  15. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon 8.
  16. Achilles Tatius: Leucippe and Clitophon, s. 20–21. Toimittanut ja kääntänyt Tim Whitmarsh. Oxford world's classics. Oxford University Press, 2003. ISBN 0192804278. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon. Suomennos Maarit Kaimio. Helsinki: WSOY, 2019. ISBN 978-951-0-44146-6.

Muita käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Achilles Tatius: Leucippe and Clitophon. Translated by S. Gaselee. Loeb Classical Library 45. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1969.
  • Achilles Tatius: Leucippe and Clitophon. Translated by Tim Whitmarsh. Oxford University Press, 2002. ISBN 9780198152897.
  • Αχιλλέως Αλεξανδρέως Τατίου: Λευκίππη και Κλειτοφών. μτφρ. Γ. Γιατρομανωλάκης. Αθήνα: Ίδρυμα Γουλανδρή-Χορν, 1990. ISBN 978-960-7079-00-8.
  • Achilles Tatius: Leucippe and Clitophon. Teoksessa Reardon, B. P. (toim.): Collected Ancient Greek Novels. Second Edition (First Edition 1989). Berkeley: University of California Press, 2008. ISBN 9780520256552.

Tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Achille Tatius: Le Roman de Leucippe et Clitophon. Toim. Jean-Philippe Garnaud. Collection Des Universites de France Serie Grecque 342. Les Belles Lettres, 1991. ISBN 978-2251004136.
  • Achilles Tatius: Leucippe and Clitophon. Toim. Ebbe Vilborg. Studia Graeca et Latina Gothoburgensia, i. Stockholm: Almqvist & Wiksell, 1955.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morales, Helen: Vision and Narrative in Achilles Tatius' Leucippe and Clitophon. Avustajat P. D. Garnsey, G. C. Horrocks, R. L. Hunter, M. Millett, R. G. Osborne, M. D. Reeve, D. N. Sedley. Cambridge Classical Studies. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0521642647.
  • Vilborg, Ebbe: Achilles Tatius, Leucippe and Clitophon: A Commentary. Acta Universitatis Gothoburgensis / Studia Graeca et Latina Gothoburgensia, nide 15. Institute of Classical Studies, 1962.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]