Lemmikkikani

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lemmikkikani eli kesykani on nimitys kaniinin (Oryctolagus cuniculus) kesylle, lemmikkieläimenä pidetylle muodolle. Kani on luonnostaan arka eläin ja se tarvitsee paljon rauhallista käsittelyä kesyyntyäkseen.

Kesykanit polveutuvat villikaniineista, jotka kuuluvat jäniseläinten lahkoon. Kaniini on sukunsa (Oryctolagus) ainoa laji. Kaniini kesytettiin alun perin keskiajalla, ja sitä on käytetty lihan, nahan ja villan tuotantoon sekä eläinkokeissa ja lemmikkinä. Kaneissa sukupuolia kutsutaan uroksiksi ja naaraiksi, ja ne saavat poikasia.

Nykyään siitä on jalostettu erilaisia lemmikkikanirotuja. Kaneja on eri kokoisia. Pienimpiä ovat alle 1 kg:n painoiset kääpiörodut, kuten kääpiöjänis ja hermeliini, ja suurimpia jättirodut, kuten belgianjätti, joka painaa täysikokoisena yli 7 kg, jotkut jopa 14–15 kg. Myös ranskanlupat painavat keskimäärin n. 7 kg. Kaneja on olemassa useita eri väri- ja kuviomuunnoksia, niistä löytyy sekä pysty- että luppakorvaisia rotuja. Kaneista on jalostettu normaalikarvaisen rinnalle myös erilaisia turkkimuunnoksia, kuten pitkäkarvainen, silkkikarvainen ja villakarvainen.

Kanien hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanit ovat seuraeläimiä.

Kanit ovat yhdyskuntaeläimiä ja pitävät lajitoverien seurasta. Siksi olisikin suositeltavaa hankkia kaksi kania, mutta jos se ei ole mahdollista, omistajan on suositeltavaa viettää lemmikkikanien seurassa paljon aikaa.[1] Rauhallisia kaneja pidetään usein yhdessä myös marsujen kanssa, mikä voi olla hyvinkin suuri erehdys ja kyseisellä teolla voi olla varsinkin marsulle erittäin kohtalokkaat seuraukset. Kanin voimakkaiden takajalkojen potku voi olla marsulle vaaraksi. Lisäksi marsu voi sairastua pasteurellaan, jota moni kani kantaa oireettomana, mutta joka marsulla usein johtaa kuolemaan.

Keskenään parhaiten toimeen tulevat leikattu uros ja naaras, parhaiten samasta poikueesta hankitut. Naaraan kanssa voidaan pitää myös toista naarasta. Kaksi urosta tappelevat keskenään, jopa siihen saakka että toinen menettää henkensä.[1]

Kani tottuu melko nopeasti ihmisten päivärytmiin. Oikein opetettuna kanin voi opettaa sisäsiistiksi samaan tapaan kuin kissan, mutta kaikki kanit eivät opi sisäsiisteiksi tästä huolimatta. Varsinkin leikkaamattomat urokset saattavat merkitä reviiriään tai jopa naaraita. Kanin luonteesta riippuen se voi elää asunnossa täysin vapaana tai tilavassa häkissä, jolloin kani tarvitsee päivittäin runsaasti jaloittelua.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kani on kasvinsyöjä. Heinä on kanin pääravintoa. Se sisältää runsaasti kuitua, joka pitää kanin suoliston toimivana ja terveenä sekä hampaat kunnossa. Kanilla on jatkuvasti oltava tarjolla raikasta vettä joko juomakupista tai tarkoitusta varten valmistetusta juomapullosta.[2] Kanit pitävät paljon tuoreruoasta, ja sopivia ovat esimerkiksi porkkana(harvoin), salaatti, piharatamo, voikukka, mustikanvarvut, omena, päärynä ja puiden lehdet sekä tuoreruokana voikukanlehdet, jotka tosin on paras pestä mikrobien takia. Hampaiden huollon vuoksi kanilla tulee olla myös saatavilla kovaa pureskeltavaa. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin puhtaat ja tuoreet puunoksat (esimerkiksi paju ja omenapuu).

Suositeltavat[3] määrät kaikkia näitä ovat:

  • Kuituja: 18-25 % (Crude fibre)
  • Proteiineja: 12-18 % (Crude proteins)
  • Rasvaa: 2-4 % (Crude fat)
  • Kalsiumia: max 1 % (Calsium)

Monet kasvattajat suosittelevat kanille annettavan siemenseoksen sijaan täysrehupellettiä. Siemenseoksissa on yleensä liikaa rasvaa kanille, joten täysrehupelletti on tästä syystä parempi vaihtoehto. Alle puolivuotiaalle kanille pellettiä voidaan antaa hiukan enemmän painoon nähden kun mitä aikuisille annetaan tai vaihtoehtoisesti voi antaa proteiini rikkaampaa pellettiä kasvuiän ajan. Sitä vanhemmille kaneille pellettiä annetaan kanin painon mukainen annos päivässä. Pelletistä kani saa kaikki tarvitsemansa hiven- ja kivennäisaineet sekä vitamiinit.

Kanit pitävät myös hedelmistä. Herkkuina kanille voi antaa esimerkiksi kuivattuja banaanilastuja tai rusinoita. Kanille ei saisi antaa sitrushedelmiä tai sipulikasveja. Myös salaattia pitää antaa harkiten, sillä se sisältää enimmäkseen vain vettä, kannattaakin ostaa mahdollisimman tummia salaatteja ja kaaleja, joiden ravintoarvot ovat paljon rikkaampia. Myrkyttömiä luonnonantimia, kuten varpuja, voikukkaa, ruohoa ja vesikrassia voi pakastaa tai kuivattaa talveksi, jolloin kanin ravinto pysyy talvellakin hyvin monipuolisena. Muistathan kuitenkin, että tienvarret ja vastaavanlaiset eivät ole sopivia paikkoja tuoreruuan keräämiseen.

Kania ei pitäisi pestä, ellei siihen ole oikeaa tarvetta. Jos kanin turkki on päässyt hyvin likaiseksi, voi sitä hiukan kostealla pyyhkiä ja pahimpien likojen kohdalla pestäkin, miedolla lemmikkishampoolla tai pelkällä vedellä. Kania ei kuitenkaan kokonaan kannata kylvettää koskaan, koska vilustumisen vaara on aina olemassa jos kani jää hiukan kosteaksi pesun jälkeen ja saa vetoa.

Kanin kanssa voi harrastaa myös kanihyppyä, eli kanien estehyppyä.
Kaninchen1.jpg

Elinpiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanin häkin on oltava riittävän suuri: minimikoko kääpiörotuiselle, paljon häkin ulkopuolella liikkuvalle kanille on 75 * 120 cm. Lisäksi kanin on saatava riittävästi liikuntaa päivittäin.[1]

Yleisen suosituksen mukaan kaneja tulisi pitää vapaana mahdollisimman paljon, jotta ne voisivat toteuttaa luonnollista käyttäytymistään. Jos kania ei ole mahdollista pitää vapaana, täytyy häkin olla riittävän suuri, jotta kani voi liikkua hyvin. Kanin häkki sijoitetaan rauhalliseen paikkaan. Vedon takia häkkiä ei suositella sijoitettavaksi lattialle, mutta se on silti useimmiten paras ratkaisu: kun häkki on lattialla, kani on helppo päästää vapaaksi ja se voi mennä takaisin häkkiinsä milloin tahtoo. Harvassa talossa vetää niin kovasti, että siihen tottunut kani vilustuisi.

Häkkiin kani tarvitsee ruokakupin, juomapullon, piilopaikan ja paikan heinille, mieluiten ulkopuolelle laitettavan heinähäkin. Ruokakuppi on hyvä sijoittaa niin, ettei kani saa sitä kaadettua, ja se on helppo puhdistaa. Vesi vaihdetaan päivittäin ja pullo puhdistetaan pulloharjalla tarpeen mukaan. Pesämökki tai tukeva tunneli tuovat kanille turvallisuuden tunnetta ja oman rauhallisen paikan. Jos kani on sisäsiisti, häkkiin voidaan laittaa vessalaatikko. Vessalaatikkoon laitetaan esim. puupellettiä tai kutterinpurua. Sisäsiistille kanille voi laittaa häkin pohjalle esim. räsymatonpalasen, tai vanhan olohuoneenmaton. Eteisen matto tai kynnysmatto ei ole paras vaihtoehto, koska kanin tassut saattavat vahingoittua. Sotkevalle kanille voi laittaa kuohkeaa hyvälaatuista kutterinpurua tai haapahaketta, esim. Mörtti-Röpö on hyvä ratkaisu.

Terveys ja siisteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kania nostetaan tukemalla toisella kädellä takaruumista ja toisella rintakehää. Kania ei pidä koskaan nostaa pelkästä niskanahasta, eikä missään nimessä korvista, sillä ne eivät kestä kanin painoa. Jotkin kanit saattavat potkia takajaloillaan hyvinkin voimakkaasti, eivätkä sovellu pienten lasten kanniskeltavaksi.[4]

Kani tarvitsee säännöllistä hoitoa. Sen kanssa tulee seurustella riittävästi ja pitää huolta sen terveydestä. Kanin kynnet ja hampaat kasvavat nopeasti. Kynsiä tulee leikata parin viikon välein. Kynnen sisällä on verisuoni johon asti ei saa leikata. Rauhallisuus onkin tässä asiassa tärkeää. Eläinlääkäri auttaa kynsien leikkuussa tarvittaessa. Myös eläinkaupat leikkaavat yleensä kanien kynsiä.

Hampaat kasvavat jatkuvasti, ja kanilla onkin oltava riittävästi nakerreltavaa. Jos hampaat kasvavat liian pitkiksi, kani ei pysty enää syömään normaalisti, ja se tulee viedä eläinlääkärille hampaiden lyhennykseen. Liian pitkät hampaat ilmenevät syömättömyytenä ja kuolaamisena (märkä leuka). Liian pitkäksi kasvaneet hampaat voivat johtua myös synnynnäisestä tai traumaperäisestä purentaviasta. Purentavikaisen kanin hampaat eivät kulu koskaan normaalisti, vaan niitä on lyhennettävä säännöllisesti. Varsinkin vanhoilla kaneilla saattaa ilmetä myös syömistä vaikeuttavia hammaspiikkejä. Hammaspiikkejä voi ilmetä myös kanilla, jolla ei ole havaittu hammasvikaa, joten jos kani lopettaa yhtäkkiä syömisen, voi vika olla hampaissa. Kanin hampaat kannattaa tarkistaa säännöllisesti, koska purentavikakin voi tulla vasta vanhemmalla iällä esimerkiksi törmäyksen seurauksena.

Niin luppakorvaisten kuin pystykorvaistenkin kanien korvat suositellaan tarkastettavaksi säännöllisesti, sillä niihin voi kerääntyä vaikkua. Korvaan ei kuitenkaan saa työntää vanupuikkoja vaan pikkurilli, johon on kääritty talous- tai vessapaperia ympärille.

Kuume ja suolitukos ovat kanille hengenvaarallisia tauteja. Suolitukos ilmenee vatsan turpoamisena ja papanoinnin ja mahdollisesti syömisen lopettamisena. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on hyvälaatuinen, kuiva heinä. Suolitukoksen ilmetessä tulee toimia nopeasti, sillä se on erittäin tappava. Apteekista saa parafiiniöljyä, jota tulee kuitenkin annostella eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Terveelle kanille sitä ei tule antaa, sillä se estää vitamiinien imeytymistä.[5]

Kanista ei lähde paljoa karvaa, mutta sen totuttamista turkin harjaamiseen suositellaan. karvanlähtöaikaan kani nuolee itseään, ja jos se saa liikaa karvaa vatsaansa, tämä voi haitata suoliston toimintaa.[6] Pitkäkarvaisen kanin turkki voi takkuuntua, ja sen takia sitä pitää kammata säännöllisesti, ettei se missään nimessä pääse takkuuntumaan. Angoran turkkia pitää keriä noin kolmen kuukauden välein, koska se kasvaa jatkuvasti. Myös kanien tassunpohjien karvat kannattaa kammata, sillä ne voivat huopaantua ja kerätä likaa ja taudinaiheuttajia ihon ja huopaantuneen karvan väliin, jolloin vaarana on muun muassa tassunpohjatulehdus.

Kania voi myös ulkoiluttaa lauhkealla säällä. Suorassa auringonpaisteessa kani ei viihdy. Ulkoillessa kani kannattaa pitää valjaissa tai sitä varten rakennetussa ulkohäkissä, jottei se säikähtäessä pääse karkaamaan. Häkin on syytä olla korkeaseinäinen, mutta se tarvitsee myös katon kanin karkaamisen sekä haukkojen ja muiden petolintujen varalta. Kani voi kaivaa myös tunnelin seinämien ali, minkä voi estää maahan upotetulla kanaverkolla.[7] Kania ei ulkoiluteta valjaissa kuin koiraa, sillä sitä ei voida vetää turvallisesti. Kani on pieni eläin, ja sen luut voivat jopa murtua, jos sitä vedetään äkkinäisesti toiseen suuntaan. Siksi kania ulkoiluttaessa on tärkeää muistaa antaa kanin mennä itse minne haluaa ja seurata sen perässä sen sijaan, että yrittäisi hihnasta kiskomalla saada kania kulkemaan kuin koira.

Kanit elävät yleensä 5-8 vuotiaiksi, mutta yli 10-vuotiaatkaan kanit eivät ole harvinaisia.

Kanirotuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotupuhtaalla kanilla on kasvattajan kirjoittamat/tulostamat sukupaperit, joiden sisällöstä selviää kanin sukutiedot sekä rotu. Rotupuhtaat kanit on myös tunnistemerkitty, esimerkiksi tatuoimalla kasvattajatunnus kanin oikeaan korvaan sekä kanin yksilötunnus vasempaan korvaan. Tunnistemerkintänä voi olla myös esim. jalkarengas tai mikrosiru. Pohjoismaisesta standardista löytyvät kaikki voimassa olevat rotumääritelmät, värit ja kuviot. Se on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1950. Suomen Kaniyhdistys ry julkaisi ensimmäisen suomenkielisen painoksen standardista vuonna 2012. Pohjoismaiseen Kanistandardiin on hyväksytty yli 65 eri rotua kuudesta eri roturyhmästä. Hyväksyttyjä värejä ja kuvioita tunnetaan yhteensä yli 45 ja turkkimuunnoksia ainakin seitsemän. Suomella ei ole olemassa omaa kanirotua.


Kääpiörodut:

Pienet kanirodut:

Keskisuuret kanirodut:

Poikkeavan karvanlaadun rodut:

Suuret kanirodut:

Jättikanirodut:

Kaninäyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaninäyttelyt ovat suosittuja tapahtumia ja niitä järjestetään lähes joka kuukausi. Pohjoismainen standardi varmistaa yhteneväisen arvostelun Pohjoismaissa. Standardiin on koottu kaikki se tieto, jonka kasvattaja ja näyttelyharrastaja tarvitsee ja sisältää mm. voimassa olevat näyttelysäännöt. Pohjoismaista kanistandardia käytetään sellaisten virallisten yhdistysten näyttelyissä, jotka ovat Pohjoismaisten pääyhdistysten jäseniä. Suomen Kaniyhdistys ry on Pohjoismaisen kanistandardin katto-organisaatio Suomessa.

Suomen Kaniyhdistys ry:llä on Suomen laajin lähes 10 000 kanin kantakirja, mitä se ylläpitää rekisteröimällä rotukaneja.

Näyttelyt on jaettu useisiin luokkiin[8]:

  • A (yli 6kk ikäisille kaneille)
  • B (4-7 kk ikäisille kaneille, jättirodut voi osallistua jopa 8 kk asti)
  • C (kilpailuarvostelu erirotuisten kanien kesken)
  • D (jälkeläisarvostelu, emä yhdessä 6 – 8 viikkoisine / 42-56 vrk poikasineen)
  • E (perheryhmä)
  • F (yhdistelmä)
  • G (eliittiryhmä)
  • H (yksittäiset kanit roduittain /ryhmittäin kilpailemassa keskenään) = ROP / RYP
  • I (arvostelu suullisesti, “match show”)
  • K (kanituotteiden arvostelu)
  • L (kokoelmana luokat A, B, C ja F)
  • M (poikueryhmä)
  • PET (lemmikkiluokka)
  • REK (rekisteriluokka)

Ulkomuotoluokkiin pääsevät tunnistemerkityt rotupuhtaat kanit ja pet-luokkiin saa näiden lisäksi osallistua mikä tahansa kahta kuukautta vanhempi kani; myös kastroidut ja steriloidut kanit. Näyttelyyn osallistuvan kanin tulee olla terve ja se ei saa olla kantavana tai imettää.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lassila, s. 9
  2. Lassila, s. 11
  3. Pet Portal : Animal Medical Center www.vetsecure.com. Viitattu 10.10.2016.
  4. Lassila, s.10
  5. Lassila, s. 23-25
  6. Lassila, s. 24
  7. Valvottu ulkoilu HESY
  8. Näyttelyluokat Suomen kaniyhdistys ry. 28.9.2015. Viitattu 10.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]