Lehtokotilo
| Lehtokotilo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Alaluokka: | Keuhkokotilot Pulmonata |
| Lahko: | Maakeuhkokotilot Stylommatophora |
| Heimo: | Tarhakotilot Helicidae |
| Suku: | Arianta |
| Laji: | arbustorum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Arianta arbustorum |
|
| Katso myös | |
Lehtokotilo (Arianta arbustorum) on eurooppalainen, 15–25 millimetrin pituinen, maalla elävä tarhakotiloiden heimon nilviäislaji.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtokotilo on helposti tunnistettavissa, sillä samannäköinen laji on oikeastaan vain pensaskotilo (Fruticicola fruticum). Aikuisen kotilon kuori on noin kahden senttimetrin läpimittainen, tumman- tai punertavanruskea ja siinä on vaalean kellertäviä epäsäännöllisiä laikkuja. Joskus harvoin kuori voi olla kokonaan kellertävä tai täplättömän tumma. Yksilöiden väritys voi vaihdella suurestikin saman populaation sisällä. Lehtokotilon kuoressa on 5–6 kierrettä, kartiomainen kärki ja himmeä, vain hennosti uurteinen pinta. Kuoressa ei ole ns. napaa ja kuoren suuaukkoa reunustava huuli on aina kaareva.[3] Sukukypsän lehtikotilon tunnistaa kuoren suun valkoisesta huulesta.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtokotiloa tavataan Luoteis- ja Keski-Euroopassa, etelässä Alpeille ja Karpaateille asti. Lounaassa sen levinneisyys ulottuu Pyreneiden itäosaan, idässä Ukrainaan asti.[4] Se on levinnyt myös vieraslajina Pohjois-Amerikkaan. Suomessa se on ollut joskus laajalle levinnyt, mutta elää nykyisin lähinnä maan eteläosassa, etupäässä rannikkoseudulla lehtomaisissa metsissä ja puutarhoissa. Sisä-Suomen esiintymät ovat ihmisen toiminnan mukana levinneitä ja tulleet ulkomailta [5]. Lehtokotiloesiintymät Pisavaaran luonnonpuiston alueella sekä Saanatunturilla ovat kuitenkin reliktejä lajin muinaisesta laajasta levinneisyydestä.[3]
Lajilla oli 1960-luvulla paikallinen massaesiintymä Porvoossa, mikä antoi lehtokotilolle lisänimen ”porvoonkotilo”.[3]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alun perin lehtometsissä elänyt kotilolaji on nykyisin lähes ainoastaan kulttuuriympäristöjen asukki. Alkuperäisessä ympäristössään sitä tapaa Suomessa lähinnä etelärannikolta, Turun saaristosta, Ahvenanmaalta sekä Lapin erillisesiintymistä. Lehtokotilo viihtyy kosteassa kasvillisuudessa ja etenkin pehmeälehtiset kasvit ovat sen herkkua. Ne voivat syödä päivässä kasviravintoa jopa kolmasosan painostaan ja 100 kotiloa voi syödä kuukaudessa jopa 2 kg kasveja. Kotilon tekemät vioitukset näkyvät reikinä lehdissä. Se kiipeilee taitavasti kookkaissa kasveissa ja pensaissa syöden kasvien lehtiä. Kotilolle kelpaavat ravinnoksi myös sienet sekä kuolleiden lajitoverien raadot. Laji on esiintymispaikallaan usein tavattoman runsaslukuinen. Suomessa on laskettu joistakin esiintymistä jopa 500 yksilöä neliömetrillä.[3]
Aikuinen kotilo munii noin 40 munaa kahden viikon välein. Pitkä kuiva kausi voi pysäyttää munimisen.
Viime vuosien säät ovat suosineet lehtokotiloiden lisääntymistä Suomessa ja nyt niitä on runsaasti lähes koko Etelä-Suomessa. Esimerkiksi talvi 2014 oli kuitenkin Etelä- ja Keski-Suomessa lähes lumeton ja verotti lehtokotilokantaa.[6] Kotilot ovat vaarattomia ihmisille, mutta puutarhojen kannalta ikäviä runsastuttuaan.[7] Lisäksi murskaantuneista kuorista voi aiheutua viiltohaavoja paljain jaloin liikkuville[3].
Kun lehtokotilot ovat kerran päässeet puutarhaan, niin niistä ei käytännössä pääse lopullisesti enää eroon. Kotiloiden torjumiseksi suositellaan mm. keräämistä, nurmikon pitämistä lyhyenä ja lehtokotiloiden luontaisten vihollisten suosimista. Näitä ovat esimerkiksi siili, sammakot ja linnuista etenkin rastaat.[8] Kemiallisessa torjunnassa on hyväksytty rautafosfaattia sisältävät rakeet kotiloiden torjunta-aineeksi. Laji kelpaa myös ihmisen syötäväksi.[9]
Lehtokotiloja voidaan pitää myös lemmikkinä kuten muitakin kotiloita, esimerkiksi akaattikotiloa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Falkner, G., Falkner, M., von Proschwitz, T. & Neubert, E.: Arianta arbustorum IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Pedro Cardoso: Lehtokotilo – Arianta arbustorum Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b c d e A. Koivunen, P. Malinen, H. Ormio, J. Terhivuo & I. Valovirta: Suomen kotilot ja etanat. Opas nilviäisten maailmaan. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-6-8. s. 66 sekä 300–301
- ↑ Nordsieck R: Helicid Snails I: Ariantinae (Arkistoitu – Internet Archive) weichtiere.at (englanniksi)
- ↑ Lehtokotilot tulevat taas – jokainen keväällä mestattu yksilö tietää yli sataa kotiloa vähemmän syksyllä Yle Uutiset. Viitattu 13.5.2016.
- ↑ Yle Uutiset 24.4.2014 Talvi verotti lehtokotilokantaa
- ↑ Yle Uutiset 6.5.2009 Kotilot valtaavat pihoja ja puutarhoja[vanhentunut linkki]
- ↑ Lehtokotilot. Tuohimutkan kanala. Viitattu 30.5.2014.
- ↑ Näin valmistat lehtokotiloista ruokaa makuja.fi
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Päivi Korpivaara: Piha puhtaaksi lehtokotiloista – Näin torjut puutarhan tuholaiset. Docendo, 2016.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laji.fi: Lehtokotilo (Arianta arbustorum)
- Ötökkätieto: Lehtokotilo (Arianta arbustorum)
- UniProt, Taxonomy: Arianta arbustorum (englanniksi)