Lavr Kornilov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lavr Kornilov vuonna 1916.

Lavr Georgijevitš Kornilov (ven. Лавр Гео́ргиевич Корни́лов, 30. elokuuta (J: 18. elokuuta) 1870 Ust-Kamenogorsk13. huhtikuuta 1918 lähellä Jekaterinodaria) oli venäläinen kenraali ja kasakka. Hänet nimitettiin Venäjän armeijan ylipäälliköksi ensimmäisen maailmansodan aikana elokuussa 1917. Hän johti Kornilovin kapinana tunnettua epäonnistunutta vallankaappausyritystä Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan syyskuussa 1917.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kornilov syntyi Ust-Kamenogorskissa nykyisessä Kazakstanissa. Hänen isänsä oli kasakka ja äitinsä eri tietojen mukaan joko kazakki tai kalmukki. Sotilasuransa huipulla ollessaan Kornilov korosti avoimesti eksoottista etnistä taustaansa.[2]

Kornilov oli voimakastahtoinen ammattiupseeri, joka osallistui vuonna 1905 everstiluutnanttina Venäjän–Japanin sotaan ja toimi vuosina 1907–1911 Venäjän sotilasattaseana Pekingissä. Hän komensi ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän 48. divisioonaa eteläisellä rintamanosalla vuonna 1915. Hän jäi haavoittuneena itävaltalaisten vangiksi Przemyślin luona maaliskuussa 1915, mutta tervehdyttyään hän pakeni seuraavana vuonna takaisin Venäjän puolelle ja sai komentoonsa armeijakunnan.[3][1] Kesällä 1917 hän hurjistui, kun hänen joukkojensa kurittomuus pakotti hänet perääntymään. Tällöin hän määräsi tykistön ampumaan omia karkaavia joukkojaan.[1]

Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Kornilov oli aluksi Pietarin sotilaspiirin komentajana. Hän koetti estää Venäjän armeijan hajaantumisen. Palattuaan rintamalle hän toimi Venäjän 8. armeijan komentajana kesäkuussa 1917 niin sanotun Kerenskin hyökkäyksen yhteydessä.[4] Venäjän väliaikainen hallitus nimitti Kornilovin armeijan ylipäälliköksi 1. elokuuta (18. heinäkuuta) 1917.[3] Häntä pidettiin ammattiupseerina, joka ei sekaantuisi politiikkaan.[1]

Kornilov Moskovassa elokuussa 1917.

Syyskuussa 1917 Kornilov yritti kaapata vallan Pietarissa, sillä hän uskoi väliaikaisen hallituksen vievän maan kaaokseen. Väliaikaisen hallituksen johtaja Aleksandr Kerenski julisti Kornilovin erotetuksi 9. syyskuuta (27. elokuuta), mutta joutui pyytämään apua muun muassa bolševikkien punakaartilta saadakseen sotilasvallankaappauksen torjutuksi. Kornilov ei koskaan päässyt Pietariin saakka, koska rautatietyöläiset estivät hänen joukkojensa kuljetuksen. Hän antautui 14. (1.) syyskuuta ja hänet vangittin Byhoviin.[3] Bolševikit kaappasivat vallan ja syrjäyttivät itse Kerenskin marraskuun alussa 1917.

Kornilov onnistui pakenemaan arestista Donille,[5] missä hän oli kasakoiden atamaanin Aleksei Kaledinin suojeluksessa.[6] Yhdessä kenraali Mihail Aleksejevin kanssa Kornilov perusti Novotšerkasskissa vuoden 1917 lopulla vapaaehtoisarmeijana tunnetun valkoisen armeijan, joka taisteli Venäjän sisällissodassa. Kornilovista tuli kyseisen armeijan komentaja. Kun bolševikkien joukot valtasivat Rostovin helmikuun lopussa 1918, Kornilov johti 4 000 miestä käsittäneet joukkonsa etelään kolme kuukautta kestäneelle ”jäämarssille” talvisen Kubanin aron halki. Kornilov ryhtyi 10. huhtikuuta piirittämään Jekaterinodarin kaupunkia, mutta sai surmansa kolme päivää myöhemmin, kun vastapuolen tykistö sai onnekkaan täysosuman hänen päämajanaan toimineeseen maalaistaloon. Valkoisten jouduttua perääntymään bolševikit kaivoivat Kornilovin ruumiin haudasta ja polttivat sen roskakasassa. Kornilovin seuraajaksi vapaaehtoisarmeijan komentajana tuli Anton Denikin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Torbacke, Jarl: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 16: Ensimmäinen maailmansota, s. 122, 181, 184. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Otava, 2004. ISBN 951-1-09277-4.
  2. Stephen Kotkin: Stalin – Volume I: Paradoxes of Power, 1878–1928, s. 184. Penguin Books 2014.
  3. a b c Lavr Georgiyevich Kornilov (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 6.11.2016.
  4. Iso tietosanakirja, osa 4 vuodelta 1934, palsta 1290
  5. Kodin Suuri tietosanakirja, osa 7 vuodelta 1979, s. 126
  6. Otavan Iso tietosanakirja, osa 4 vuodelta 1962, palsta 1360
  7. Evan Mawdsley: The Russian Civil War. Birlinn 2011. Google Books (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]