Laastari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tavallinen laastari.
Laastari kääntöpuolelta.
Avattu laastari.

Laastari on sidontaväline jonka tarkoitus on suojata iholla olevaa haavaa ulkopuolelta tulevalta lialta ja kerätä haavasta vuotavaa verta niin, ettei se sotke vaatteita tai ympäristöä. Laastari peittää myös iholla olevan esteettisesti ruman haavan.

Laastareita on kolmea tyyppiä: perinteinen liimattava kangas- tai muovilaastaari, nestemäinen laastari ja ihoa muistuttava, hankausta ja hiertymiä estävä ja hoitava laastari (tuotemerkkinä Suomessa nimellä Compeed).

Perinteinen laastari koostuu neljästä osasta: suojaverkosta, imuliinasta, elastisesta muovikiinnikkeestä ja liimapinnasta muovikiinnikkeessä. Suojaverkko pitää imuliinan kiinni kiinnikkeessä, imuliina kerää haavasta vuotavan veren liinaan ja laastari kiinnittyy liimapintaisilla muovikiinnikkeillä ihoon kiinni.

Perinteistä laastaria ei tulisi käyttää suihkussa, saunassa eikä uidessa. Kaikki nämä toimet voivat irrottaa laastarin ihosta ja heikentää haavan arpeutumista. Varsinkin saunassa ihon huokosista tulee ulos hikeä, joka heikentää liimapintojen tartuntaa.

Laastarin irrotus iholta voi tuottaa usein tuskallisia tuntemuksia laastarin voimakkaan liimapinnan takia. Irrotus poistaa myös ihokarvoja iholta, sillä liimapinta on kiinnittänyt ne laastariin. Veren hyytymä voi myös tarttua kiinni laastariin siten, että laastarin irrottaminen poistaa hyytymän/ruven. Tässä tapauksessa hyytymää voidaan liuottaa varovasti esimerkiksi vedellä.

Kangaslaastaria myydään myös metrilaastarina, josta voi leikata saksilla kulloinkin tarvittavan levyisen laastarin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laastari keksittiin Yhdysvalloissa vuonna 1920. Sen keksijä Earle Dickson työskenteli Johnson & Johnson -yhtiöllä, joka valmisti muun muassa kirurgiteippiä ja sideharsoa. Dickson teki ensimmäisen laastarin vaimolleen, joka sai usein haavoja sormiinsa ruokaa laittaessaan. Hän käytti haavatyynynä sideharsoa, jota hän kiinnitti kirurgiteippiin. Tarttumisen estämiseksi hän asetti sideharson päälle hamekangasta.[1]

Johnson & Johnson toi ensimmäiset laastarit markkinoille tuotemerkillä Band-Aid.

Laastari osoittautui hyödylliseksi, koska 1920-luvulla hygienia oli heikkoa ja haavatulehdukset yleisiä eikä tulehdusten hoitamiseen tarvittavia antibiootteja ollut vielä keksitty. Johnson & Johnson toi laastarin markkinoille vuonna 1921 tuotemerkillä Band-Aid. Aluksi tuote ei käynyt kaupaksi, mutta lääkäreiden ja apteekkarien kouluttamisen myötä menekki kasvoi, ja yhtiö aloitti laastareiden massavalmistuksen vuonna 1924. Laastarin keksijä Earle Dickson nousi Johnson & Johnson -yhtiön varapääjohtajaksi.[1]

Saksassa Beiersdorf-yhtiö alkoi vuonna 1922 myydä laastaria tuotemerkillä Hansaplast.[1]

Lääkelaastari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikotiinilaastari

Lääkelaastari on jotakin lääkeainetta sisältävä laastari, joka vapauttaa lääkeainetta elimistöön ihon kautta eli transdermaalisesti. Lääkelaastari on valmiste, jonka avulla annostelu on tarkempaa ja yliannostusriski vähäisempi kuin voiteena annetuilla lääkkeillä.[2]

Lääkelaastarin väärinkäyttö, kuten laastarin nieleminen tai sen imeskeleminen, voi aiheuttaa käyttäjälle yliannostuksesta hengenvaaran, koska tällöin lääkeaine purkautuu laastarista nopeammin kuin ihon läpi annosteltaessa on tarkoitettu. Fentanyylilaastareiden väärinkäyttö aiheutti Suomessa yli 30 myrkytyskuolemaa vuosina 2006–2010.[3]

Lääkelaastarin käyttöesimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]