Kuola (kaupunki)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuola
Кола, Kola
vaakuna
vaakuna
Murmanskin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella.
Murmanskin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella.

Kuola

Koordinaatit: 68°52′57″N, 33°1′6″E

Valtio Venäjä
Alue Murmanskin alue
Piiri Kuolan piiri
Ensimmäinen maininta 1264
Linnoitus 1550
Kaupungiksi 1780 (1784),
uudelleen 1965
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunki
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 174,52 km²
Väkiluku (2010) 10 400
Aikavyöhyke UTC+4
Suuntanumero(t) +7 81553









Kuolan kaupunkikunta Kuolan piirin kartalla.
Kuola ("Cola") hollantilaisella vuoden 1601 kartalla.
Kuolan linnoituksen pienoismalli.
Vuonna 1804 rakennettu Neitsyt Marian ilmestyksen katedraali.

Kuola[1] (ven. Ко́ла, Kola, koltansaameksi Kuâlõk, pohjoissaameksi Guoládat) on kaupunki, kaupunkikunta ja Kuolan piirin hallinnollinen keskus Murmanskin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Kuolanvuonoon laskevien Tuulomajoen ja Kuolajoen yhtymäkohdassa 12 kilometriä Murmanskista etelään.[2][3] Kaupungissa on 10 400 asukasta (vuonna 2010)[4].

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolan kaupunkikunnan pinta-ala on 174,52 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Murmanskin ja Severomorskin kaupunkipiirikuntiin, kaakossa Kuolan piirin Kildinstroin ja Molotšnyin, lounaassa Murmašin ja luoteessa Mežduretšjen kuntiin.[5] Pinta-alasta 74,1 % on metsää[6].

Kunnan alueella on lukuisia järviä ja soita. Suurimmat joet ovat Kuolajoki ja Tuulomajoki.[7] Hyötykaivannaisiin kuuluvat hiekka, sora, rautamalmi ja turve[8]. Suojeltuja luonnonmuistomerkkejä ovat Tuulomajoen rannalle istutettu lehtikuusimetsikkö sekä Murmanskista Tumannyihin johtavan maantien varrella sijaitseva kolmesataa vuotta vanha mäntymetsä[9].

Seudulla vallitsee Golfvirran lämmittämä meri-ilmasto. Talvi on pitkä ja leuto, kesä lyhyt ja viileä. Keskilämpötila on talvella –10 … –13 ºC ja kesällä +10 … +14 ºC. Sää on usein epävakainen. Vuotuinen sademäärä on 550–600 millimetriä.[10]

Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuola on kaupunkikunnan ainoa asutuskeskus. Se on luonteeltaan Murmanskin esikaupunki. 1800-luvulle saakka kaupungissa asui lähes yksinomaan sotilaita, virkamiehiä, papistoa ja kauppiaita. Asukasluku alkoi kasvaa 1900-luvun alkupuolella Muurmannin radan ja sataman sekä Murmanskin kaupungin perustamisen ansiosta.[3] Asukasluvun kasvu jatkui vuoteen 1989 saakka, minkä jälkeen se on laskenut yli 35 prosentilla. Viime vuosina väestön väheneminen on kuitenkin huomattavasti hidastunut.[11]

Asukasluvun kehitys

1959 1970 1979 1989 2002
12 273[12] 12 085[13] 13 301[14] 16 541[15] 11 060[16]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seudulla sijainnut pomoriasutus mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1264. Sieltä tehtiin kalastus- ja metsästysretkiä Huippuvuorille ja Novaja Zemljaan. Vuonna 1550 rakennettiin Kuolan linnoitus, joka 1500–1600-luvuilla torjui useaan kertaan ruotsalaisten, tanskalaisten ja merirosvojen hyökkäykset.[2][17] Kuolan kautta käytiin vilkasta ulkomaankauppaa Englannin ja Hollannin kanssa[18]. Iivana Julman ajoista aina vuoteen 1804 saakka se toimi myös karkotuspaikkana[2][17]. Tanskalaiset hävittivät linnoituksen vuonna 1623. Petsamon luostari siirrettiin vuonna 1590 Kuolaan, kunnes Pietari I lakkautti sen vuonna 1701.[19] 1700-luvulla Kuola menetti merkityksensä ulkomaankaupan keskuksena[2][17].

Vuonna 1775 perustettiin Arkangelin käskynhaltijakuntaan ja myöhemmin kuvernementtiiin kuulunut Kuolan kihlakunta, ja vuonna 1780 (1784) Kuolasta tuli kaupunki. Englantilaiset valtasivat sen Krimin sodan aikana 1854 ja hävittivät tulliaseman,[2][17] minkä jälkeen kaupunki autioitui lähes täydellisesti[3]. Koko Kuolan niemimaan käsittänyt kihlakunta liitettiin Kemiin, mutta perustettiin uudelleen 1883. Vuonna 1894 kaupungissa oli 750 asukasta, kaksi kirkkoa, koulu ja muutama kauppa. Asukkaat harjoittivat kalastusta ja kaupankäyntiä saamelaisten kanssa. Kuolan kihlakunnassa oli samana vuonna 8 600 asukasta, joista suurin osa oli venäläisiä ja vajaat 2 000 saamelaisia. Seudulla asui myös suomalaisia ja norjalaisia uudisasukkaita sekä karjalaisia.[19]

Vuonna 1899 kihlakunnan keskus siirrettiin Aleksandrovskiin (nykyinen Poljarnyi), jonka mukaan kihlakunta sai uuden nimensä[20]. Kuola alennettiin kyläksi vuonna 1926,[2][17] mutta myöhemmin se sai kaupunkimaisen taajaman statuksen[18]. Vuonna 1965 siitä tuli jälleen kaupunki[2][17].

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolan kautta kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen valtatie M18, josta haarautuvat maantiet Ylä-Tuuloman kautta Lotan raja-asemalle sekä Serebrjankan vesivoimalaitokselle. Muurmannin radalla sijaitsevalta Kuolan rautatieasemalta haarautuu rata Nikkeliin. Kaupungista on linja-autoyhteydet Murmanskiin, Montšegorskiin, Apatityyn ja Petroskoihin.[21]

Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat julkiset palvelut ja hallinto. Kaupungissa toimii Arktikpivon olutpanimo, makaronitehdas, rakennusyrityksiä, suomalais-venäläisen Eurotiivi-yhteisyrityksen ikkunatehdas sekä huonekalutehdas. Suuri osa työvoimasta työskentelee Murmanskissa.[22]

Kaupungissa toimii neljä lastentarhaa, esikoulu, neljä yleissivistävää koulua, lasten luomistyön keskus, lasten musiikkikoulu, ammattikoulu sekä lasten ja nuorten urheilukoulu. Kulttuurilaitoksia ovat piirin kulttuurikeskus, lasten taidekoulu, piirin keskuskirjasto ja lastenkirjasto. Terveyspalveluihin kuuluu piirisairaala poliklinikkoineen.[23]

Kaupunkikuva ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin keskusta sijaitsee Tuuloma- ja Kuolajokien välisellä tasanteella. Se koostuu etupäässä kerrostaloista, hallintorakennuksista ja palveluista. Tuulomajoen länsirannalla on omakotitaloja. Kuolajoen itärannalla rautatien ja M18-valtatien varrella sijaitsee teollisuusalue.[24]

Suojeltuja kulttuuriperintökohteita ovat vuonna 1804 rakennettu Neitsyt Marian ilmestyksen katedraali, joka on Kuolan niemimaan ensimmäinen kivirakennus, 1600-luvulta peräisin oleva puinen matkaristi, 1800-luvun alussa pystytetty entisen kihlakunnankassan rakennus sekä Kuolan hautausmaan hautakivet, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta[25]. Linnoituksesta on säilynyt maavalli ja kaivanto. Kaupungissa toimii pomorikulttuuria esittelevä museo.[2][26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 102. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.5.2013).
  2. a b c d e f g h Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 204. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.
  3. a b c Projekt, s. 9.
  4. Tšislennost naselenija Rossii, federalnyh okrugov, subjektov Rossijskoi Federatsii, gorodskih okrugov, munitsipalnyh raionov, gorodskih i selskih poseleni Viitattu 25.5.2012. (venäjäksi)
  5. Projekt, s. 24.
  6. Projekt, s. 26.
  7. Projekt, s. 13–14.
  8. Projekt, s. 17–18.
  9. Projekt, s. 23–24.
  10. Projekt, s. 10–11.
  11. Projekt, s. 35.
  12. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. Viitattu 25.5.2013. (venäjäksi)
  13. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. Viitattu 25.5.2013. (venäjäksi)
  14. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. Viitattu 25.5.2013. (venäjäksi)
  15. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Viitattu 25.5.2013. (venäjäksi)
  16. Demoskop Weekly: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. Viitattu 25.5.2013. (venäjäksi)
  17. a b c d e f Severnaja entsiklopedija, s. 389. Moskva: Jevropeiskije izdanija, 2004. ISBN 5-98797-001-6.
  18. a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija (2-e izdanije), tom 21, s. 579. Moskva: Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, 1953.
  19. a b Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Kola, ujezdnyi gorod Arhangelskoi gubernii. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  20. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Kola (dopolnenije k statje). Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  21. Projekt, s. 49–50.
  22. Projekt, s. 33–34.
  23. Projekt, s. 38–40.
  24. Projekt, s. 25.
  25. Projekt, s. 28.
  26. Severnaja entsiklopedija, s. 389–390. Moskva: Jevropeiskije izdanija, 2004. ISBN 5-98797-001-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]