Kristinusko Ukrainassa
Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Ukrainassa. Ukrainan väestö on pääosin kristittyä. Noin kaksi kolmasosaa tunnustautuu ortodoksiksi, mutta monet eivät määrittele tiettyä ortodoksisuuden haaraa. Kontantinopolin patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko ja Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko muodostavat molemmat noin neljänneksen osuuden väestöstä. Kreikkalais-katolisen kirkon osuus on noin 8–10 prosenttia väestöstä ja autokefaalisen ortodoksien kirkon osuus noin 1–2 prosenttia.[1]
Tunnustuskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ortodoksisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ukraina on jakautunut maa niin poliittisesti, historiallisesti uskonnolisesti kuin etnisesti. Noin 70 prosenttia ukrainalaisista määrittelee itsensä uskovaisiksi. Suurin osa väestöstä on ortodokseja, jotka jakautuvat kahden suuremman kirkon hallintoalueeseen. Lännessä enemmistö kuuluu itsenäiseen Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon kun Itä-Ukrainassa enemmistö kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.[2]
Länsi-Ukraina kuului pitkään katolisen maailman, erityisesti Puolan vaikutuspiiriin. Useilla alueilla lännessä enemmistö kuuluu Ukrainan kreikkalaiskatoliseen uniaattikirkkoon, jotka muistuttavat ortodokseja mutta tunnustavat paavin vallan.[2]
Uskontokuntien välillä on useita rajalinjoja mm. poliittisissa ja etnisistä kysymyksistä. Uskontoon liittyi luokkajako mm. Länsi-Ukrainassa luokkajako, jossa yläluokka kuului katoliseen ja alaluokka ortodoksiseen kirkkoon.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiovan Rus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristinusko alkoi ortodoksisessa muodossaan levitä slaavien pariin 900-luvun puolivälin jälkeen. Kiovan ruhtinattaren Olgan kerrotaan ottaneen kasteen Konstantinopolissa 950-luvun puolivälissä, ilmeisesti poliittisista ja taloudellisista syistä. Samoista syistä tämän pojanpoika Vladmimir nosti ortodoksisuuden valtionsa viralliseksi uskonnoksi 988.[3]
Kiovasta ei kuitenkaan kehittynyt valtiollista ja uskonnollista kesken. Valtakunnan jakautuminen johti pienruhtinaskuntien syntymiseen ja myöhemmin valtakunnan painopiste siirtyi Kiovasta Vladimiriin ja myöhemmin Novgorodiin. Kiovan kehitykseen vaikutti myös kirkon johdon sidonnaisuus Bysanttiin. Ainoastaan kolme Kiovassa hallinneesta metropoliitasta oli venäläisiä.[3]
Osa Neuvostoliittoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Ukraina kuului pitkään katolisen maailman, erityisesti Puolan vaikutuspiiriin. Toisen maailmansodan jälkeen Ukrainan uskonnollinen ilmapiiri muuttui rajusti. Ukrainassa tapettiin natisen miehitysvallan aikaan reilusti yli miljoona juutalaista, jota ei käsitelty Neuvostoliiton aikana. Vuonna 1946 uniaattikirkko joutui vainon alle, kun neuvostoliiton virkailijat vangitisivat metropoliitta Josyf Slipyin ja lukuisia kirkon pappeja. Papit toimitettiin gulageille ja kirkon rahat perittiin Venäjän ortodoksiselle kirkolle. Ateistisen Neuvostoliiton aikana Venäjän ortodoksisella kirkolla olikin suuri valta.[2]
Uniaattien vaino jatkui aina Stalinin kuolemaan saakka vuoteen 1953. Miehitysvallan aikana Ukraina jakautui kipeästi itään ja länteen. Kreikkalaiskatolisuus tuli lailliseksi Ukrainassa vasta Neuvostoliiton loppuvaiheissa 1980-luvulla. Kun Ukraina itsenäistyi vuonna 1991, uniaatit saivat rahansa takaisin.[2]
Itsenäinen Ukraina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kiovan patriarkaatti aloitti hitaan irtoamisen Moskovan vaikutuspiiristä. Kiovan patriarkaatin ja Ukrainan autokefalisen kirkon piispat perustivat yhdessä uuen Ukrainan ortodoksisen kirkon vuonna 2018. Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos I tunnusti kirkon itsenäisen aseman 2018. Samalla päätös katkaisi satoja vuosia kestäneen yhteyden Moskovaan.[2]
Kristillinen kulttuuri Ukrainassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiova on yksi ortodoksisen maailman suurista kaupungeista. Kiovassa sijaitsee Kiovan luolaluostari, joka on yksi vanhimmista ja tärkeimmistä ortodoksien pyhiinvaelluskohteista.[2]
Kristinusko ja ukrainalainen yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ortodoksissa maissa kirkon ja valtion liitto on usein hyvin voimakas. Kirkolla on iso poliittinen rooli ja vahva vaikutus poliittisiin valintoihin. Ortodoksisissa kulttuureissa valtion ja kirkon läheisyys on lähtöisin jo Bysantin ajalta.[2]
Venäjän ortodoksikirkon hallinto ei esimerkiksi hyväksynyt Konstantinopolin patriarkaatin päätöstä tunnustaa Ukrainan uusi ortodoksinen kirkko. Moskovan patriarkaatilla on ollut vahva jalansija Itä-Ukrainassa. Patriarkaatti on osaltaan vahvistanut venäläistä identiteettiä ja valtakoneistoa Ukrainassa. Ukrainan ortodoksinen kirkko nojaa symbolisesti länteen, kun taas Moskovan patriarkaatti uskoo venäläisyyden ajatukseen. Ukrainan uskonnollinen itsenäistyminen ja Moskovan valtakoneiston heikentyminen on hiertänyt merkittävästi Ukrainan ja Venäjän suhteita.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lahtinen Aarno, Laitila Teuvo & Suttner Ernst Chr.: Usko, toivo ja vallankumous. Kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1990. ISBN 951-1-11578-2.