Siirry sisältöön

Kristinusko Tšekissä

Wikipediasta

Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Tšekissä. Tšekin väestöstä 7 prosenttia kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon, muihin kirkkoihin kuten evankelisiin herrnhutilaisiin sekä hussilaisiin 6 prosenttia sekä seurakuntiin sitoutumattomia uskovia noin 9,1 prosenttia.[1] Tšekki on nykyisin yksi Euroopan maallistuneimmista maista.[2]

Tšekki on varhaisen uskonpuhdistajan Jan Husin sekä myöhemmin Saksaan muuttaneiden herrnhutilaisten alue. Tšekissä sijaitsee myös keskeinen Eurooppaa palveleva baptistiseminaari.[2]

Tšekkiläiset ovat historiallisesti suhtautuneet vastustavasti uskonnollisten ja maallisten viranomaisten painostukseen, jolla on yhteys aina 1400-luvun hussilaisuuteen. Historioitsijoiden mukaan maassa harjoitettu vastauskonpuhdistukseen liittyvä katolisen kirkon pakkokäännyttäminen 1600-luvulla heijastuu kansan kollektiiviseen muistiin edelleen ja katolista kirkkoa pidetään miehittäjien kumppanina.[3]

Tunnustuskunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekissä oli vuonna 2004 yhteensä noin 3,5 miljoonaa katolisen kirkon jäsentä, mikä oli noin 34,2 prosenttia maan väestöstä.[4] Tšekissä toimii kaksi katolista arkkihiippakuntaa, joiden alaisuudessa toimii kuusi katolista hiippakuntaa.[5]

Ortodoksinen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekin ortodoksit elävät pääosin Tšekin ja Slovakian alueella. Tšekin suurin ortodoksinen kirkko on autokefaalinen Tšekin ja Slovakian ortodoksinen kirkko, jonka johtaja on Prešovin arkkipiispa ja koko Tšekin ja Slovakian maan metropoliitta. Vuodesta 2014 lähtien johtajana on toiminut metropoliitta Rastislav. Kirkon sijaitsee Prešovissa ja kirkkoon kuuluu noin 75 000 jäsentä, joista Tšekissä noin 20 000.[6]

Protestantismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisuutta Tšekissä edustavat Luterilaiseen maailmanliittoon kuuluvat Tšekin evankelisten veljien kirkko sekä Sleesian Augsburgin tunnustuksen evankelinen kirkko. Luterilaisilla kirkoilla oli vuonna 2023 yhteensä 72 440 jäsentä.[7]

Baptistista liikettä Tšekissä edustavat Tšekin baptistiliitto sekä venäjänkielisten baptistien verkosto. Baptistiliittoon kuului vuonna 2025 yhteensä 43 seurakuntaa ja sillä on 2 363 jäsentä.[8]

Tšekki perustetttiin vuonna 1993 entisen Tšekkoslovakian jakautuessa rauhanomaisesti kahteen valtioon. Tšekit ovat alueen slaavilaisväestöä, jotka ovat asuneet alueella 500-luvulta lähtien. 1700-luvulta 1900-luvun alkuun alue oli osa Itävallan valtakuntaa. Tšekkoslovakia perustetiin vuonna 1918. Valtio joutui kommunistien vallan alle toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 aina vuoteen 1989 asti. Tšekki oli yksi neuvostoblokin teollisuuskeskuksista.[2]

Vuonna 1415 silloisen Böömin papin Jan Husin seuraajat erosivat roomalaiskatolisesta kirkosta sen jälkeen, kun Hus poltettiin roviolla syytettynä harhaoppisuudesta. Hussilaiset saivat 1400-luvun aikana paljon vaikutusvaltaa niin, että valtaosan Tšekin väestöstä ei enää tunnustautunut katolilaiseksi. Hussilainen liike toimi eräänlaisena uskonpuhdistuksen edeltäjänä.[3]

Böömin Mikulov oli ensimmäisiä anabaptistien pakopaikkoja. Kotiseuduiltaan paenneet anabaptistit hakeutuivat Leonhard von Liechtensteinin omistaman linnan suojiin. Muun muassa Balthasar Hubmaier pakeni Böömiin ja kastoi siellä heti 110, ja vähän myöhemmin 300 uskon tullutta. Böömistä ja Määristä tuli tian anabaptisimin päämaa joksikin aikaa. Sinne keskittyi Itävallan Tirolin lisäksi liikkeen itäinen haara. Hubmaierin toiminnan tuloksena alueella oli noin 6 000 anabaptistia. Pian kastajaseurakuntien jäsenmäärä nousi noin 15 000:een.[9]

Vastauskonpuhdistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana katolilaisuudesta irtautuminen kääntyi päinvastaiseksi, kun katolinen Habsburgien monarkia tukahdutti hussilaiset ja muut protestantit. Itävalta pakkokatolisti alueen uudelleen ja alueesta tuli selvästi katolinen.[3]

Antiklerikalismi lisääntyi Tšekin itsenäisyyden ensimmäisenä vuosina ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Maan katolinen väestö väheni arviolta 1,5 miljoonalla ihmisellä, joista puolet ei liittynyt mihinkään muuhun uskontokuntaan.[3]

Kommunistisen hallinnon aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistinen ja ateistinen hallinto lisäsi kirkosta irtautumista.[3] Kommunistikaudella kirkot olivat suurelta osin kommunistisen puolueen hallinnassa, eivätkä ne saaneet työskennellä vapaasti. Tšekin pääkaupunki Praha oli kristillisen rauhankonferenssin kotipaikka. Vuonna 1968 yritykset luoda ihmiskasvoista sosialismia tukahdutettiin ja Prahasta tuli toisinajattelun keskus neuvostoblokissa.[2]

Aggresiivinen uskonnonvastainen politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkoslovakian siirtyminen vuonna 1948 sosialististen valtioiden joukkooon vahvisti paitsi sosialistista valtioblokkia, myös uskontopolitiikan järjestämistä marxilais-leninistisessä hengessä. Kommunistihallituksen painostus suuntautui voimakkaasti Tšekkoslovakian roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Maassa toimeenpannun maareformin myötä kirkko menetti laajan maaomaisuutensa ja sen suhteet Vatikaaniin katakistiin. Valtio takavarikoi myös kirkkorakennuksia ja kirkon omistamia laitoksia, samalla kun suurin osa kirkon julkaisuista lakkautettiin.[10]

Hallitus yritti murtaa katolisen kirkon vastarinnan perustamalla hallituksen toimia myötäilevän katolisen papiston rauhanliikkeen. Jotkus kansalliseen reformikatolisen Hussilaisen kirkon papistosta asettui ensin tukemaan vuoden 1948 jälkeistä kommunistista politiikkaa. Toisaalta joukko viranomaisten omavaltaisia toimia vastustaneita piispoja, pappeja ja maallikoita vietiin oikeuteen ja monet tuomittiin kotiarestiin tai vankeuteen.[10]

Kommunistisen hallituksen kiristynyt kirkkopolitiikka suuntautui myös protestanttisiin kirkkokuntiin. Vuonna 1949 säädetyn uuden kirkkolain myötä myös protestanttiset kirkot joutuivat kokemaan vastaavia rajoituksia kuin kaotlinen kirkko ja kirkon johtajien nimitykset alistettiin valtiovallan hyväksyttäviksi. Keskeisiä ongelmia olivat painostustoimien ohella myös kysymys uskonnonopetuksesta, jota pidettiin marxilais-leninistisen teorian mukaan erityisen epätoivottuna.[10]

Yhteistyösuhteiden rakentaminen kommunisteihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkiläinen professori Josef Hromadka tuki pyrkimystä rakentaa siltoja kirkon ja sosialistisen yhteiskunnan välille. Hromadka toimi tuolloin Itä-Euroopan sosialististen maiden aktiivisesti tukeman Prahan rauhanliikkeen johtajana. Prahan rauhanliike sai laajaa tunnustusta kristillis-sosiaalisen liikkeen piirissä ja toiminta johti kristinuskon ja marxismin välisiä suhteita käsittelevän kansainvälisen dialogin syntyyn.[10]

Nykyaikainen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnollinen avoimuus kasvoi hetkeksi Tšekissä kommunismin kaatumisen jälkeen. Historioitsijoiden mukaan ilmiö viittaa kuitenkin siihen, että kyseessä oli poliittinen kannanotto kommunistihallintoa vastaan. 1990-luvun alusta lähtien kirkkokuntiin kuuluvien tšekkiläisten osuus on vähentynyt.[3]

Kirkkojenväliset järjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KMN:n alaiseen Tšekin ekumeeniseen neuvostoon kuuluvat protestanttiset, helluntailaiset, ortodoksiset ja vanhakatoliset kirkot. Tšekissä toimii myös MEA:n alaisuudessa toimiva Tšekin evankelinen liitto.[2]

  1. Countries: Czechia Central Intelligence Agency: World Factbook. Arkistoitu 23.7.2023. Viitattu 18.7.2023. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 Maat: Tšekki World Council of Churches. Viitattu 18.7.2023. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 Religious Belief and National Belonging in Central and Eastern Europe Pew Research Center. 10.5.2017. Viitattu 11.11.2024.
  4. Statistics by Country by Catholic Population Catholic Hierarchy. Viitattu 24.7.2025. (englanniksi)
  5. Current Dioceses Catholic Hierarchy. Viitattu 24.7.2025. (englanniksi)
  6. The Eastern Christian Churches by Ronald Roberson Catholic Near East Welfare Association. Viitattu 24.7.2025. (englanniksi)
  7. Membership Statistics 2023 Lutheran World Federation. Viitattu 23.7.2025.
  8. Central and Southern Europe European Baptist Federation. Viitattu 23.7.2025. (englanniksi)
  9. Sopanen, Tapio: Maallikkoliikkeitä, kansanherätyksiä, tulisieluisia pappeja, s. 70-80. (Herätyskristillisyyden historiaa 1. osa) Väyläkirjat, 2025. ISBN 9789523962163
  10. 1 2 3 4 Turunen, Maija: Kirkot ja uskonnot itäisessä Euroopassa, s. 27–32. Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5638-3