Tämä on lupaava artikkeli.

Koripallo kesäolympialaisissa 1952

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koripallo kesäolympialaisissa 1952
Koripallo
Joukkueet 16
Isäntämaa  Suomi
Kaupungit Helsinki
Ajankohta 25. heinäkuuta -
2. elokuuta 1952
Mitalistit
Gold medal blank.svg Kulta  Yhdysvallat (USA)
Silver medal blank.svg Hopea  Neuvostoliitto (URS)
Bronze medal blank.svg Pronssi  Uruguay (URU)

Koripallo esiintyi Helsingin olympialaisissa 1952 kolmannen kerran olympiatasolla. Kultaa voitti Yhdysvallat. Neuvostoliitto jäi hopealle ja Uruguay pronssille.

Turnaukseen ilmoittautui 23 joukkuetta, joista kymmenen pääsi suoraan varsinaiseen olympiaturnaukseen. Loput 13 joukkuetta pelasivat karsintaturnauksen, josta pääsi kuusi joukkueetta jatkoon. Suoraan kisoihin pääsivät Lontoon olympialaisten kuusi parasta (Yhdysvallat, Ranska, Brasilia, Meksiko, Uruguay ja Chile), 1950 maailmanmestari Argentiina, vuoden 1951 Euroopan-mestaruuskilpailujen kaksi parasta (Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia) sekä isäntämaa Suomi.[1]

Varsinainen kisaturnaus pelattiin 16 joukkueen kesken. Maat oli jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon siten, että Lontoon olympialaisten kaksi parasta, hallitseva maailmanmestari ja Euroopan-mestari olivat eri lohkoissa. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkoivat välierävaiheeseen, joka pelattiin kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Välierälohkojen kaksi parasta jatkoivat otteluiden sijoista 1–4, kun kaksi heikompaa jäivät taisteluun sijoista 5–8.[1]

Kilpailupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kierroksen pelit pelattiin Tennispalatsissa. Pelipaikan yleisökapasiteetti oli 1 750, jota pidettiin liian pienenä.[2] Välierät ja loppuottelu pelattiin B-Messuhallissa.[3] Vuonna 1935 rakennettua Messuhallia laajennettiin kisojen takia pohjoiseen päin vuonna 1952.[4]

Kumpaakaan areenaa ei pidetty ihanteellisena koripallo-otteluille. Tennispalatsissa oli tarpeeksi peseytymistiloja ja harjoituskenttiä, mutta yleisötilat olivat liian pienet. B-Messuhallin ongelmana oli se, että katsomoiden kaiteet olivat liian lähellä pelikenttää, joka olisi voinut olla liian vaarallista pelaajille. Vaikka FIBA ei kieltänyt pelikentän käyttöä, päätettiin kaiteet silti pehmustaa.[1]

Kisajärjestelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki valittiin kisojen järjestäjäksi jo 21. kesäkuuta 1947.[5] Melkein välittömästi tämän jälkeen kaupungissa alettiin järjestellä tulevia kisoja. Suomen Koripalloliitto solmi Erik von Frenckellin johtaman ”XV Olympiad Helsinki ry:n” kanssa yhteydet jo saman vuoden syyskuussa. Yhdistyksen jäseniin kuuluivat muun muassa valtio, Helsingin kaupunki, Suomen Olympiakomitea sekä sen jäsenjärjestöt.[6]

Olympialaisten järjestelytoimikunta kehotti koripalloväkeä perustamaan myös oman toimikuntansa kisoihin. Niinpä toimikunta perustettiin ja sen puheenjohtajaksi valittiin Niilo Tammisalo. Muita Koripalloliiton nimissä olleita olivat Ville Dillemuth ja Eero Castrén. Työväen Urheiluliiton edustajia olivat Joonas Kykkänen, Keijo Viianen ja Aarno Lähteinen. Myöhemmin Viiasen ja Lähteisen tilalle vaihdettiin Pentti Salmi ja Vilho Hakola.[6] Ensimmäisen kerran toimikunta kokoontui yhteen syyskuussa 1950, jonka jälkeen kisajärjestelyt ottivat suuren harppauksen eteenpäin.[7]

Kisojen yleiset puutteet saatiin valmiiksi jo vuoden 1951 aikana, jonka jälkeen aloitettiin kisojen yksityiskohtien suunnitteleminen. Elokuussa 1950 aloitti toimintansa järjestelykunnan työvaliokunta, johon kuuluivat Hakola, Rammisalo ja Reino Weuro. Uuden työvaliokunnan töihin kuului muun muassa kisojen kokonaissuunnitelmien laatiminen sekä ihmisten valitseminen kisojen johtotehtäviin. Kisoja varten olympialaisten järjestelytoimikunta osti 60 uutta palloa, joiden lisäksi pallot valmistanut tehdas lahjoitti 25 palloa. Koritelineiden täytyi olla FIBAn sääntöjen mukaiset, jolloin jouduttiin hankkimaan uudet Ranskasta asti.[7]

Pelisysteemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23 maata ilmoittautui kisoihin, joista kymmenen pääsi suoraan varsinaiseen olympiaturnaukseen. Loput 13 joukkuetta pelasivat karsintaturnauksen, josta pääsi kuusi parasta joukkueetta jatkoon. Suoraan kisoihin pääsivät Lontoon olympialaisten kuusi parasta (Yhdysvallat, Ranska, Brasilia, Meksiko, Uruguay ja Chile), 1950 maailmanmestari Argentiina, vuoden 1951 Euroopan-mestaruuskilpailujen kaksi parasta (Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia) sekä isäntämaa Suomi.[1][8]

Karsintaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä 1

14. heinäkuuta 1952  Unkari  Kreikka 75-38
15. heinäkuuta 1952  Filippiinit  Israel 57-47
16. heinäkuuta 1952  Kreikka  Israel 54-52
17. heinäkuuta 1952  Unkari  Filippiinit 35-48
18. heinäkuuta 1952  Kreikka  Unkari 44-47

Ryhmä 2

14. heinäkuuta 1952  Kanada  Egypti 63-57
14. heinäkuuta 1952  Kanada  Italia 68-57
15. heinäkuuta 1952  Egypti  Turkki 64-45
15. heinäkuuta 1952  Italia  Egypti 62-66
16. heinäkuuta 1952  Kanada  Romania 72-51
17. heinäkuuta 1952  Italia  Turkki 49-37
18. heinäkuuta 1952  Romania  Italia 39-53

Ryhmä 3

14. heinäkuuta 1952  Kuuba  Belgia 59-51
15. heinäkuuta 1952  Bulgaria  Sveitsi 69-58
16. heinäkuuta 1952  Belgia  Sveitsi 59-49
17. heinäkuuta 1952  Kuuba  Bulgaria 56-62
18. heinäkuuta 1952  Belgia  Kuuba 63-71

[9]

16 joukkuetta jaettiin neljään lohkoon siten, että jokaisessa lohkossa oli kaksi maata, jotka oli sijoitettu turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsivät välieriin, joissa oli kaksi neljän joukkueen lohkoa. Välierien kaksi parasta joukkuetta pääsivät pelaamaan sijoista 1–4, kun taas lohkojen kaksi viimeistä joutuivat pelaamaan sijoista 5–8.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25.27. heinäkuuta

Turnauksen ensimmäisen kierroksen suurin yllätys koettiin Lohkossa 2, jossa Bulgaria voitti Meksikon ja eteni välieräsarjaan. Lohkossa 1 Yhdysvallat ja Uruguay olivat ylivoimaisia ja Lohkossa 4 Ranska otti kaksi helppoa voittoa, mutta Chile oli tiukilla Kuuban kanssa. Lohko 3 oli alkusarjojen tasaisin. Lopulta lohkonsa viimeiseksi jäänyt Kanada hävisi vain pisteellä Argentiinalle ja kahdella pisteellä Brasilialle, jotka menivät lohkosta jatkoon.[1]

Lohko 3 päättäneessä ottelussa, jossa kohtasivat Argentiina ja Brasilia, argentiinalaiset kantoivat surunauhoja. Maassa laajalti ihailtu presidentti Juan Perónin vaimo Eva Perón oli kuollut edellisenä päivänä.[10]

Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# O V H TK PK PIST
1  Yhdysvallat 3 3 0 195 139 6
2  Uruguay 3 2 1 167 164 5
3  Tšekkoslovakia 3 1 2 161 164 4
4  Unkari 3 0 3 143 199 3
 Yhdysvallat 66–48 (37–23)  Unkari
 Uruguay 53–51 (32–32)  Tšekkoslovakia
 Uruguay 70–56 (36–33)  Unkari
 Yhdysvallat 72–47 (35–21)  Tšekkoslovakia
 Tšekkoslovakia 63–39 (34–23)  Unkari
 Yhdysvallat 57–44 (32–27)  Uruguay

Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Meksikon välinen alkusarjaottelu.
# O V H TK PK PIST
1  Neuvostoliitto 3 3 0 192 143 6
2  Bulgaria 3 2 1 163 182 5
3  Meksiko 3 1 2 162 171 4
4  Suomi 3 0 3 147 178 3
 Neuvostoliitto 74–46 (38–21)  Bulgaria
 Meksiko 66–48 (36–21)  Suomi
 Bulgaria 52–44 (27–16)  Meksiko
 Neuvostoliitto 47–35 (23–14)  Suomi
 Bulgaria 65–64 (31–30)  Suomi
 Neuvostoliitto 71–62 (38–29)  Meksiko

Lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filippiinit ja Argentiina Tennishallissa.
# O V H TK PK PIST
1  Argentiina 3 3 0 239 196 6
2  Brasilia 3 2 1 184 179 5
3  Filippiinit 3 1 2 192 221 4
4  Kanada 3 0 3 201 220 3
 Argentiina 85–59 (44–30)  Filippiinit
 Brasilia 57–55 (33–27)  Kanada
 Brasilia 71–52 (32–25)  Filippiinit
 Argentiina 82–81 (42–48)  Kanada
 Filippiinit 81–65 (40–35)  Kanada
 Argentiina 72–56 (31–21)  Brasilia

Lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# O V H TK PK PIST
1  Ranska 3 3 0 202 149 6
2  Chile 3 2 1 170 150 5
3  Egypti 3 1 2 176 221 4
4  Kuuba 3 0 3 149 177 3
 Ranska 92–64 (39–30)  Egypti
 Chile 53–52 (32–32)  Kuuba
 Chile 74–46 (47–18)  Egypti
 Ranska 58–42 (30–17)  Kuuba
 Ranska 52–43 (25–17)  Chile
 Egypti 66–55 (35–28)  Kuuba

Välierävaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28.30. heinäkuuta

Välierävaiheessa nähtiin Lohko A:ssa tasainen taistelu paikasta turnauksen neljän parhaan joukkoon. Uruguay nousi lohkovoittoon, vaikka se kärsi tappion ensimmäisessä ottelussa, joka on jäänyt historiaan ottelun päättäneestä tappelustaan. Ranska johti Uruguayta kahdella pisteellä ottelun loppuhetkillä ja uruguaylaiset hakivat tasoitusta, vaikka heillä oli kentällä enää kolme pelaajaa virhetilien täyttymisen takia. Minuutti ennen loppusummeria Uruguay sai korin, mutta yhdysvaltalainen päätuomari Vincent Farrell vihelsi pelin poikki. Tämän Uruguayn pelaajat ja Farrell kävivät kiivaan keskustelun tilanteesta. Noin viiden minuutin selvittelyn jälkeen Farrell ilmoitti, että kori hyväksytään, sillä rike tapahtui vasta korin jälkeen. Ranska sai aloituksesta pallon ja teki ratkeisevan korin. Uruguayn pelaajat kävivät ranskalaisten korin jälkeen Farrellin kimppuun lyöden ja potkien. Tuomari autettiin lopulta kentältä pois ja yleisön buuatessa uruguaylaisten pelaajat ja toimitsijat uhkasivat jo lähteä katsomoon.[11][8]

Toisessa välierälohkossa odotettiin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kohtaamista, joka osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Ottelu päättyi Yhdysvaltain helppoon 86–58-voittoon. Molemmat maat etenivät kuitenkin turnauksen neljän parhaan joukkoon.[12]

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# O V H TK PK PIST
1  Uruguay 3 2 1 187 187 5
2  Argentiina 3 2 1 226 174 5
3  Bulgaria 3 1 2 177 220 4
4  Ranska 3 1 2 178 194 4
 Argentiina 100–56 (53–29)  Bulgaria
 Ranska 68–66 (38–30)  Uruguay
 Uruguay 62–54 (35–27)  Bulgaria
 Argentiina 61–52 (31–27)  Ranska
 Bulgaria 67–58 (39–23)  Ranska
 Uruguay 66–65 (39–31)  Argentiina

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen Cordero Fernández (6) yrittää ajaa korille.[13]
# O V H TK PK PIST
1  Yhdysvallat 3 3 0 246 166 6
2  Neuvostoliitto 3 2 1 190 195 5
3  Brasilia 3 1 2 138 136 4
4  Chile 3 0 3 140 217 3
 Brasilia 75–54 (36–25)  Chile
 Yhdysvallat 86–58 (36–22)  Neuvostoliitto
 Yhdysvallat 103–55 (27–16)  Chile
 Neuvostoliitto 54–49 (21–25)  Brasilia
 Yhdysvallat 57–53 (24–26)  Brasilia
 Neuvostoliitto 78–60 (41–29)  Chile

Sijat 5–8[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. heinäkuuta2. elokuuta

Sijoitusottelut päättyivät eri tavalla kuin alun perin oli odotettu. Ranskan ja Bulgarian välisessä pelissä Ranskan peli oli heikkoa ja Bulgaria voitti ottelun, vaikkakaan ei pelannut lähellä parasta peliään. Toisessa pelissä Chile voitti Bulgarian. Sijoituspelissä viidennestä sijasta Brasilia kohtasi Chilen, jonka se oli jo aikaisemmin voittanut turnauksessa luvuin 75–44. Tällä kertaa Chile oli kuitenkin parempi ja voitti ottelun neljällätoista pisteellä. Brasilian huonon pelin syyksi arveltiin väsymystä sekä mahdollinen pettymys huonosta sijoituksesta.[12]

  Välierät Sijoitusottelut
sijoista 5–8
             
  Chile 60 (37)  
  Bulgaria 53 (29)  
 
      Chile 58 (32)
    Brasilia 49 (24)
 
 
Sijat 7 ja 8
  Brasilia 59 (31)   Bulgaria  58 (22)
  Ranska 44 (26)     Ranska  44 (22)

Sijat 1–4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat ja Argentiina pelasivat välieräottelussaan tasaisen ottelun, joka ratkesi Yhdysvaltojen hyväksi vasta loppuhetkillä. Neuvostoliitto sen sijaan pelasi varmasti ja voitti Uruguayn muutaman pisteen erolla.[12]

Pronssiottelusta tuli jälleen kuuma. Argentiinan Juan Uder oli vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua murtautunut heittopaikkaan. Uruguayn Tabaré Larre Borges kamppasi pahannäköisesti Uderin, joka kaatuessaan hieman huitasi Borgesia jalkaan. Tästä seurasi jälleen pieni tappelu, jonka pystyi paikalle valmiiksi hälytetyt poliisit lopettamaan. Uruguay joutui kuitenkin taistelemaan lopun vajaalla, tosin Argentiinankin pelaajien varoitustili täyttyi myöhemmin, minkä seurauksena Uruguay puolestaan oli ottelun lopun ylivoimaisena ja voittikin pronssia.[14]

Turnauksen finaalista muodostui melko tylsä ottelu. Neuvostoliittolaiset tajusivat ennen ottelua, että he voivat voittaa yhdysvaltalaiset vain, jos pystyvät jäädyttämään pelin. Yhdysvallalla oli selvä etu otteluun, sillä heillä oli muun muassa 213-senttinen Bob Kurland ja 209-senttinen Clyde Lovellette, kun Neuvostoliiton pisin pelaaja oli 193 senttimetriä pitkä. Neuvostoliiton taktiikka onnistui, sillä pelissä tehtiin huomattavan vähän koreja. Yhdysvallat oli silti parempi pistein 36–25.[15][8]

  Välierät Loppuottelu
             
31. heinäkuuta
  Neuvostoliitto 61 (31)  
  Uruguay 57 (28)  
 
2. elokuuta
      Yhdysvallat 36 (17)
    Neuvostoliitto 25 (15)
 
 
Pronssiottelu
31. heinäkuuta 1. elokuuta
  Yhdysvallat 85 (43)   Uruguay  68 (31)
  Argentiina 76 (39)     Argentiina  59 (24)
Uruguayn ja Argentiinan välinen peli jouduttiin keskeyttämään ja pyytämään poliisia paikalle.[16]
Loppuottelu Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä.

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaa Hopeaa Pronssia
Flag of the United States.svg Yhdysvallat[17][8]
Ron Bontemps
Marcus Freiberger
Wayne Glasgow
Charlie Hoag
Bill Hougland
John Keller
Dean Kelley
Bob Kenney
Bob Kurland
Bill Lienhard
Clyde Lovellette
Frank McCabe
Dan Pippin
Howie Williams
Valmentaja: Warren Womble
Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto[18][8]
Stepas Butautas
Nodar Džordžikia
Anatoli Konev
Otar Korkia
Heino Kruus
Ilmar Kullam
Justinas Lagunavičius
Joann Lõssov
Aleksandr Moisejev
Juri Ozerov
Kazys Petkevičius
Stasys Stonkus
Maigonis Valdmanis
Viktor Vlasov
Valmentaja: Stepan Spandarjan
Flag of Uruguay.svg Uruguay[19][8]
Martín Acosta y Lara
Enrique Baliño
Victorio Cieslinskas
Héctor Costa
Nelson Demarco
Héctor García
Tabaré Larre Borges
Adesio Lombardo
Roberto Lovera
Sergio Matto
Wilfredo Peláez
Carlos Roselló
Valmentaja: Olguiz Rodríguez

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad. Porvoo: WSOY, 1955. Official Olympic Reports (pdf). (englanniksi)
  • Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952. Helsinki: Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6108-2.
  • Wickström, Mika: Helsinki 1952. Helsinki: Suomen Urheilumuseosäätiö, 2002. ISBN 951-97773-8-5.
  • Vasara, Erkki: Koritalkoot. Helsinki: Suomen Koripalloliitto, 1990. ISBN 951-95976-1-1.
  • Reino Hirviseppä, Pekka Tiilikainen, Taavi Patoharju, Toivo Määttä: Helsingin olympiakisat 1952, s. 80-81. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1952.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 672
  2. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 57
  3. Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 161
  4. Töölön kisahalli Helsingin kaupungin liikuntavirasto. Viitattu 13. lokakuuta 2009.
  5. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 20
  6. a b Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 157
  7. a b Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 158
  8. a b c d e f Hirviseppä, Tiilikainen, Patoharju, Määttä: Helsingin olympiakisat 1952, s.80-81
  9. http://www.the-sports.org/basketball-men-s-olympic-games-preliminary-rounds-1952-results-s6-c0-b0-g64-t2653-u111-m37917.html
  10. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 179
  11. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 179-180
  12. a b c Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 673
  13. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 685
  14. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 126
  15. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 180
  16. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 687
  17. Team Members United States of America olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  18. Team Members USSR olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  19. Team Members Uruguay olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  • Kaikki tilastot: Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 676-688