Paini kesäolympialaisissa 1952

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

1952 kesäolympialaisten painissa kilpailtiin kahdeksassa sarjassa sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa. Paini oli mukana kisalajina yhdettätoista kertaa ja sarjat olivat vain miehille.

Vapaapainiin osallistui 143 kilpailijaa 29 maasta ja kreikkalais-roomalaiseen painiin 121 painijaa 24 maasta. Molempiin lajeihin osallistui 20 urheilijaa. Ottelut käytiin Messuhallissa (nykyinen Töölön kisahalli. Vapaapainin alkukamppailut oli pienemmässä Messuhalli II:sessa ja jatkokamppailut suuremmasa Messuhalli I:sessa, jossa käytiin kaikki kreikkalais-roomalaisen painin otteluista. Vapaapainissa kisailtiin 20.23. heinäkuuta ja kreikkalais-roomalaisessa painissa 24.27. heinäkuuta.[1]

Kilpailutapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalais-roomalainen paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpässarjan ratkaisevassa ottelussa painivat neuvostoliittolainen Boris Gurevitš ja italialainen Ignazio Fabra. Kamppailu oli tasainen ja vasta viime minuuttien aikana Gurevitš nousi niskan päälle ja voitti kultamitalin.[2] Hopeaa saanut kuuromykkä Fabra oli tiputtanut mitaleilta ruotsalaisen maailmanmestarin Bengt Johanssonin.[3] Kääpiösarjassa kärkikolmikko oli Imre Hódos Unkarista, Zakaria Chihab Libanonista ja Artjom Terjan Neuvostoliitosta. Hódos voitti Chihabin, joka kaatoi Terjanin, joka puolestaan kukisti Hódosin.[2] Terjan voitti Hódosin 3–0, mutta hävittyään Chihabille hän jäi pronssille, ja Hódos voitti olympiakultaa.[3]

Neuvostoliiton Jakov Punkin oli omaa luokkaansa höyhensarjassa.[2] Hän selätti hopeaa voittaneen Unkarin Imre Polyákin minuutissa ja 26 sekunnissa ja pronssia saaneen Egyptin Abdel Al-Rashidin kolmessa minuutissa ja 28 sekunnissa. Vain Libanonin Safi Taha pysyi kehässä täyden kamppailun verran.[3] Kevyessä sarjassa neuvostoliittolainen Šazam Safin voitti mestaruuden ratkaisseen kamppailun Ruotsin Gustav Freijtä tuomariäänin. Tasainen ottelu ratesi siihen, että Safin oli hyökkäävämpi ja miellytti näin tuomareita enemmän. Freij oli Lontoon kisojen olympiavoittaja.[4]

Välisarjassa kaksi parasta painijaa oli jälleen samat kuin neljä vuotta aiemmin, mutta tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä. Lontoossa kultaa voittanut ruotsalainen Gösta Andersson joutui tyytymään tällä kertaa hopeaan, kun unkarilainen Miklós Szilvási voitti Andersson ratkaisuottelussa tuomariäänin 2–1. Keskisarjassa nähtiin ainoa kultamitalinsa uusinut painija, sillä Lontoon ykkönen Ruotsia edustanut Axel Grönberg oli paras Helsingissäkin. Hopealle nousi suomalainen Kalervo Rauhala, joka hävisi ensimmäisen ottelunsa juuri Grönbergiä vastaan, mutta voitti tämän jälkeen kaikki loput ottelunsa.[5]

Raskaassa keskisarjassa Lontoon voittaja Ruotsin Karl-Erik Nilsson jäi pronssille, kun hävisi Suomen Kelpo Gröndahlille sekä Neuvostoliiton Šalva Tšihladzelle. Lontoossa hopealle saanut Gröndahl kirkasti mitalinsa kultaiseksi, kun kaatoi neuvostoliittolaisen kilpakumppaninsa tuomariäänin 2–1. Raskaassa sarjassa nähtiin kisojen ylivoimaisin painija. Neuvostoliittoa edustanut Johannes Kotkas voitti kaikki neljä kamppailuaan 13:34 minuutin yhteisajalla.[5]

Vapaapaini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpässarjassa Turkin Hasan Gemici voitti kultaa, vaikka oli hävinnyt Iranin Mahmoud Mollaghasemi. Tämä puolestaan hävisi Japanin Yūshū Kitanolle ja jäi pronssille. Kitanon kukistamalla Gemici nousi mestaruuteen ja Kitano voitti hopeaa. Kääpiösarjassa japanilainen Shōhachi Ishii voitti maalleen ensimmäisen painin olympiakullan. Hän oli selvästi sarjansa taitavin painija.[1]

Bayram Şit Turkista oli höyhensarjassa ylivoimainen kultamitalisti, sillä hän voitti jokaisen ottelunsa selätykseen tai selvään pistevoittoon[1]. Yhdysvaltalainen Jay Thomas Evans esitti kevyessä sarjassa taitavinta painia. Tämä ei kuitenkaan riittänyt olympiakultaan, jonka voitti ruotsalainen Olle Anderberg. Lontoon hopeamitalisti Anderberg kaatoi Evansin mestaruuden ratkaisseessa ottelussa 2–1 voimansa ja paremman taktiikkaansa ansiosta.[6]

Ruotsalainen Per Berlin voitti yhdysvaltalaisen William Smith viidennellä kierroksella puhtaasti 3–0. Ottelusta väsyneenä Berlin hävisi kuitenkin seuraavan kamppailunsa iranilaiselle Abdullah Modjtabavi. Smith onnistui voittamaan Modjtabavin ja voitti kultaa ennen Berliniä.[2] Keskisarjassa nähtiin yllätys heti ensimmäisellä kierroksella, kun Ruotsin Bengt Lindblad voitti Neuvostoliiton vahvan David Tsimakuridzen tuomariäänin[2]. Tämän jälkeen Lindbladin ottelut eivät sujuneet enää yhtä hyvin ja hän jäi tilastoissa kahdeksanneksi[7]. Tsimakuridze puolestaan voitti loput kamppailunsa ja otti olympiakultaa. Hopeaa voitti Iranin Gholam Reza Takhti, kun ratkaisukamppailussa Unkarin György Gurics joutui luovuttamaan polvivamman takia.[2]

Yhdysvaltain Henry Wittenberg aloitti raskaassa keskisarjassa vakuuttavasti kaksi ensimmäistä vastustajaansa nopeasti. Kolmannella kierroksella Ruotsin Viking Palm oli kuitenkin liian kova ja Wittenberg joutui lopulta tyytymään hopeaa. Palm voitti loput ottelunsa tuomariäänin ja voitti kultaa. Raskaassa sarjassa voima ratkaisi olympiakullan kohtalon. Arsen Mekokišvili Neuvostoliitosta painoi 130 kiloa. Ratkaisukamppailussa hän voitti 36 kiloa kevyemmän taktisen Bertil Antonssonin Ruotsista 2–1. Antonsson sai kuitenkin hopeaa.[2]

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalais-roomalainen paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Kultaa Hopeaa Pronssia
52 kg Boris Gurevitš
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Ignazio Fabra
Italia
Leo Honkala
Suomen lippu Suomi
57 kg Imre Hódos
Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari
Zakaria Chihab
Libanon
Artjom Terjan
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
62 kg Jakov Punkin
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Imre Polyák
Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari
Abdel Al-Rashid
Egyptin vuosina 1922–1952 käytössä ollut lippu. Egypti
67 kg Šazam Safin
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Gustav Freij
Ruotsin lippu Ruotsi
Mikuláš Athanasov
Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia
73 kg Miklós Szilvásy
Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari
Gösta Andersson
Ruotsin lippu Ruotsi
Khalil Taha
Libanon
79 kg Axel Grönberg
Ruotsin lippu Ruotsi
Kalervo Rauhala
Suomen lippu Suomi
Nikolai Belov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
87 kg Kelpo Gröndahl
Suomen lippu Suomi
Šalva Tšihladze
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Karl-Erik Nilsson
Ruotsin lippu Ruotsi
yli 87 kg Johannes Kotkas
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Josef Růžicka
Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia
Tauno Kovanen
Suomen lippu Suomi

Vapaapaini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Kultaa Hopeaa Pronssia
52 kg Hasan Gemici
Turkin lippu Turkki
Yūshū Kitano
Japani
Mahmoud Mollaghasemi
Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran
57 kg Shōhachi Ishii
Japani
Rəşid Məmmədbəyov
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Khashaba Dadasaheb Jadhav
Intia
62 kg Bayram Şit
Turkin lippu Turkki
Nasser Givehchi
Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran
Josiah Henson
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
67 kg Olle Anderberg
Ruotsin lippu Ruotsi
Jay Thomas Evans
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Jahanbakht Tofigh
Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran
73 kg William Smith
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Per Berlin
Ruotsin lippu Ruotsi
Abdullah Mojtabavi
Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran
79 kg David Tsimakuridze
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Gholamreza Takhti
Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran
György Gurics
Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari
87 kg Viking Palm
Ruotsin lippu Ruotsi
Henry Wittenberg
Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Adil Atan
Turkin lippu Turkki
yli 87 kg Arsen Mekokišvili
Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto
Bertil Antonsson
Ruotsin lippu Ruotsi
Kenneth Richmond
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Tilastojen lähde: [8]

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1 Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 6 2 2 10
2 Ruotsin lippu Ruotsi 3 4 1 8
3 Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari 2 1 1 4
4 Turkin lippu Turkki 2 0 1 3
5 Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat 1 2 1 4
6 Suomen lippu Suomi 1 1 2 4
7 Japani 1 1 0 2
8 Iranin vuosina 1925–1964 käytössä ollut lippu. Iran 0 2 3 5
9 Libanon 0 1 1 2
Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 0 1 1 2
11 Italia 0 1 0 1
12 Egyptin vuosina 1922–1952 käytössä ollut lippu. Egypti 0 0 1 1
Intia 0 0 1 1
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 0 0 1 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  • Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad. Porvoo: WSOY, 1955. Official Olympic Reports (pdf). (englanniksi)
  • Wickström, Mika: Helsinki 1952. Helsinki: Suomen Urheilumuseosäätiö, 2002. ISBN 951-97773-8-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 346
  2. a b c d e f g Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 347
  3. a b c Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 159.
  4. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 347-348.
  5. a b Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 348.
  6. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 346-347
  7. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 160
  8. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 174-175